kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Who needs humanities in medicine?

 

 

07/07

   
 

Martyn Evans puhumassa Biomedicumissa, Kuva: Anna-Mari KoivulaTerveystieteiden keskuskirjaston (Terkko) Lux Humana –työryhmä ja Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta Järjestivät 24.9.2007 luento- ja keskustelutilaisuuden Biomedicumissa Meilahdessa. Paikalla oli noin 40 lääketieteen opiskelijaa ja lääkäriä. Tilaisuudessa alusti professori Martyn Evans aiheenaan ”Who needs humanities in medicine?”. Professori Evans on Medical Humanities –ajatuksen pioneereja Isossa-Britanniassa toimien mm. professorina Durhamin yliopistossa (Professor of Humanities in Medicine) ja Medical Humanities –lehden päätoimittajana. Hän on julkaissut aiheesta useita artikkeleita ja kirjoja. Professori Evans oli vaihtanut etukäteen ilmoittamansa luennon otsikon provokaativisemmaksi: ”Meat with a point of view”.

Moderni lääketiede ei voi välttää kysymyksiä koskien ihmisluontoa, ihmisen olemusta, ihmisen kokemuksia. Me olemme eläimiä, lihalla päällystettyjä luita, me olemme lihaa. Mutta me olemme myös tietoisia itsestämme, luonnostamme, kokemuksistamme: Meillä on tietoisuus. Kysymykseen tietoisuudesta ei voi vastata vain luonnontieteelliseen tietoon perustaen: Vaikka saavuttaisimme mitä edistysaskeleita ihmisaivojen tutkimuksen alalla, emme koskaan voi täysin tavoittaa ihmismieltä. Ihmisen tietoisuuden ymmärtämiseksi on lääketieteen syytä etsiä keinoja myös humanististen ja yhteiskuntatieteiden parista.

Potilas - oman elämänsä subjekti

Miten objekti voi olla myös subjekti? Lääketieteen on otettava huomioon myös kohteensa (ihminen, potilas) ”eksistentiaalinen” luonne. Potilas ei ole pelkästään lääketieteen lihallis-biologinen objekti. Hän on myös subjekti, oman elämänsä subjekti, sen paras asiantuntija - tai ainoa. Tämä on paitsi teoreettisesti myös lääketieteen käytännön työn kannalta haastava kysymys. Miten tärkeää osaa kehomme (body), lihamme esittää kun on kyse identiteetistämme, persoonallisuudestamme, historiastamme, päämääristämme, haaveistamme, arvoistamme? Olisikohan mieli sittenkin merkittävämpi?

Professori Evansin mukaan ”medical humanities” –aatteen tärkein tehtävä onkin ymmärtää että ihmiset ovat yksilöitä, oman elämänsä subjekteja. Mikä siis avuksi? Ei tarvita muuta kuin kuunnella potilaan kertomusta, kunnioittaen hänen asiantuntemustaan, hänen subjektiuttaan, yrittäen ymmärtää.

Lääketieteen opinnoissa tarvitaan myös filosofiaa ja kaunokirjallisuutta

Lääketieteen teknologian kehitys tuo yhä uusia filosofisia ja eettisiä kysymyksiä esiin. Ihmisalkioiden käytössä lääketieteellisiin tarkoituksiin on noussut esiin kysymys, mistä hetkestä ihmiselämä alkaa, mistä alkaa ihmisen tietoisuus. Samanlaisia kysymyksiä nousee esille myös ihmiselämän toisesta päästä: Elimenluovuttajat ovat koneiden avustuksella vielä biologisesti eläviä, mutta onko heillä tietoisuus. Onko kuolema tapahtuma vai prosessi? Nämä ovat kysymyksiä joihin on mahdotonta vastata vain luonnontieteelliseen tietoon nojautuen.

Kertomus, vaikka lyhytkin, kertoo aina esimerkin, jonkin tapauksen. Niin potilaankin kertomus. Jos haluamme ymmärtää lääketiedettä (potilasta, elämää) syvällisemmin kuin vain biologis-teknisenä suorituksena, ymmärtää eri elämäntilanteiden muassaan tuomaa elämän monimuotoisuutta, on hyvä perehtyä kaunokirjallisuuteen. Kuten runoilija T.S. Eliot on todennut, luemme koska emme voi tavata kaikkia ihmisiä henkilökohtaisesti. Kaunokirjallisuudessa on mahdollisuus tavata mitä erilaisempia ihmisiä ja elämänkulkuja.

Jo ihan tavallisen (terveen) ihmisen elämän ymmärtäminen on haaste. Toisen ihmisen kokemus on aina meille vain kerrottuna. Emme voi kokea toisen kokemuksia. Silti arkielämässämmekin joudumme päivittäin tilanteisiin, joissa meidän oletetaan ymmärtävän toisen ihmisen kokemuksia. Riippuu kommunikaation tasosta miten hyvin nämä kokemukset meille välittyvät.
Sama koskee lääkäriä potilasvastaanotolla. Mitä avuja lääketieteen opetus voisi antaa tulevalle lääkärille ymmärtää potilaan kertomusta, potilaan elämää, potilaan maailmaa. Voiko kokemusta opettaa, elämänkokemusta, elämää?

Meillä kaikilla on sisällämme kysymyksiä, joita harvoin kykenemme pukemaan täsmällisiksi ilmaisuiksi, silti ne ovat läsnä, myös potilas-lääkäri-suhteessa. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan tehdä näitä kysymyksiä näkyviksi, edes hiukan ymmärrettävämmiksi, vaikka valmiita vastauksia näihin kysymyksiin ei olisikaan. Meidän on kohdattava nämä kysymykset, käsiteltävä niitä, yritettävä parhaamme mukaan ymmärtää niitä – sekä potilaina että lääkäreinä. Siksi on tärkeää tuoda filosofia ja kaunokirjallisuus osaksi lääketieteen opintoja.

Mark Haddon ja Thomas Mann

Professori Evans otti esimerkiksi Mark Haddonin romaanin “The Curious Incident of the Dog in the Night Time” (suom. Yöllisen koiran merkillinen tapaus), joka käsittelee teini-ikäisen Asperger-ihmisen elämää. Se yrittää auttaa meitä paneutumaan hänen maailmaansa, joka on looginen ja ymmärrettävä omalla tavallaan, mutta täysin outo meille ns. normaaleille.

Toisena esimerkkinä professori Evans käsitteli Thomas Mannin klassikkoromaania ”Taikavuori”, joka kertoo elämästä keuhkoparantolassa. Kirjan eräässä kohtauksessa kuvataan , miten yksi kirjan päähenkilöistä on tutkittavana senaikaisessa röntgenlaitteessa nähden kuvan omasta elimistöstään ja ”ensimmäistä kertaa hän ymmärsi kuolevansa.”

Kaunokirjallisuus antaa eväitä ymmärtää, miten meille vieraat ihmiset reagoivat erilaisiin elämäntilanteisiin: työttömyys, varhainen vanhemmuus, kuolema, eläkkeelle jääminen, rakastuminen ja suhteen päättyminen (falling in and out of love) jne. Kirjallisuus myös auttaa ymmärtämään metaforia, joita ihmiset käyttävät kertoessaan yksityisistä kokemuksistaan, esim.  kipu, kärsimys, sairaus tai vammaisuus. Esimerkkinä professori Evans mainitsi erikoislääkärin, joka on perehtynyt astmapotilaiden käyttämiin metaforiin sairauttaan ja tilannettaan kuvatessaan.

Lääketieteen luonne ja tavoitteet

Miten lääketiede voisi yhdistää nämä kaksi ymmärryksen tapaa, biologisen ja eksistentiaalisen. Tieteillä ja taiteilla on erilaiset tavoitteet, erilainen kulttuuri, erilainen itseymmärrys. Tuntuu mahdottomalta yhdistää niitä, mutta juuri lääketieteessä tuntuisi välttämättömältä yhdistää ne edes jollain tasolla, ja siten syventää tietämystämme ihmisestä, elämästä. Kaksi erilaista kulttuuria tarkoittaa myös kahta erilaista käsitystä tiedosta. Lääkärin työssä olisi tärkeää yrittää ymmärtää ja kunnioittaa niitä molempia saadakseen kokonaisen, moniulotteisen kuvan potilaastaan. Voimme käyttää myös vertausta: Lääkäri voi käyttää erilaisia työkaluja saman tehtävän tekemiseen; ne täydentävät toisiaan. Jos tämä on hyvä kuva lääketieteen luonteesta, sisältää se myös hyvät tavoitteet, mitä lääketieteen opetuksen tulisi sisältää, totesi professori Evans.

Tässä lääketiede kohtaa humanistiset tieteet, humanismin. Humanistiset tieteet auttavat ymmärtämään myös tieteen historiaa, myös lääketieteen historiaa. Sosiaalihistoria ja poliittinen historia auttavat ymmärtämään, miten lääketiede on saavuttanut nykyisen asemansa. Professori Evans lainasikin saksalaisen lääkärin (ja poliitikon) Rudolf Virchowin lausumaa: ”Politiikka ei ole muuta kuin lääketiedettä laajemmassa mitassa”. Teologiset näkemykset puolestaan laajentavat käsitystämme kollektiivisesta kokemuksestamme, inhimillisestä kärsimyksestä ja pelastuksesta (paranemisesta). Tärkeää on myös ymmärtää, mitä kaikkea lääketiede edustaa nykyaikana. Tänä maallistuneena aikana lääketiede on ottanut monia uskonnon tehtäviä ihmisten mielessä. Lääketieteeseen liittyy sellaisia odotuksia, jotka aiempina aikoina liittyivät nimenomaan uskontoon: parannus, pelastus, usko, pelko, toivo.

Tilaisuuden kuluessa professori Evans piti taukoja, joiden aikana hän toivoi yleisön esittävän kysymyksiä tai kommentteja. Suomalaiseen tapaan vasta tilaisuuden loppupuolella yleisökeskustelu pääsi paremmin vauhtiin. Erityisen ilahtunut professori Evans oli erään opiskelijan esille tuomasta kysymyksestä, voiko lääketieteessä olla liikaa humanismia. Tähän vastaus oli selkeästi: kyllä. ”Medical humanities” –aatteen tarkoituksena ei ole korvata kliinisen lääketieteen keinoja vaan täydentää niitä, jotta syntyisi syvempi kuva lääketieteen luonteesta. Professori Evans ilmoitti jo luentonsa aluksi, ettei tule antamaan valmiita vastauksia esille nostamiinsa kysymyksiin lääketieteen ja humanismin suhteesta. Lopuksi hän totesi kuitenkin toivovansa, että hänen esille tuomansa kysymykset ovat lisänneet yleisön kiinnostusta syventää ymmärrystään lääketieteestä ja ihmisestä.

Linkkejä

Teksti:
Lassi Pohjanpää
Kirjastosihteeri
Terveystieteiden keskuskirjasto

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)