kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Valtsikan kirjasto kansainvälisten vierailijoiden kotipesänä - miten kaikki sai alkunsa ja hoitui?

 

 

01/07

   
 


Kansainväliset vierailijat lähdön hetkillä, Kuva: Juha Pesonen

Joulukuisen perjantai-iltapäivän ruuhkassa pimeällä Unioninkadulla nappasimme Tertun kanssa lennosta taksin. Ensimmäiset pitkäaikaiset kansainväliset vierailijamme Ausra Skaibekyte, Raimonda Jurkiene ja Vaida Sobeckyte pakkautuivat runsaine matkatavaroineen siihen ja lähtivät kohti lentokenttää.

Tästä liettuatarkolmikosta ehti tulla meille yhdeksän vierailuviikon aikana miltei kirjastoperheemme jäseniä - tai ainakin serkkuja. Vähitellen olimme oppineet tuntemaan heitä enemmän. Tiesimme, että Raimondalla oli kotona pieni poika, jota hänellä oli ikävä. Huomasimme, että he matkustavat mielellään raitiovaunulla. Tajusimme, että he ovat erittäin oma-aloitteisia ja toimeliaita nuoria naisia, jotka olivat jo ensimmäisen viikon aikana bonganneet Helsingin tärkeimmät nähtävyydet.

Vierailijakolmikon lähtöä seuranneina viikkoina olemme palaneet usein kahvihetkikeskusteluissamme liettuattariemme vierailuun.

Mistä kaikki sai alkunsa…

Vuosi sitten, tammikuun lopulla, kirjastonjohtajien valtakunnallisella sähköpostilistalla oli viesti, jossa Klaipedan yliopiston kirjaston johtaja Janina Pupeliene kysyi, voisiko joku Suomen akateemisista kirjastoista ottaa 1-3 liettualaista kirjastotyöntekijää koulutettavaksi kesän ajaksi. Kyseessä olisivat nuoret asiantuntijat, joilla olisi parin vuoden työkokemus kirjastoalan koulutuksen lisäksi.

Tämä viesti alkoi kiinnostaa minua, sillä olin juuri pari päivää aikaisemmin sauvakävellessäni keskustellut ystäväni Tuula Laaksovirran kanssa siitä, miten tärkeitä ovat aidot kansainväliset yhteydet kollegojen kanssa. Hän kertoi Eduskunnan kirjaston hyvistä kokemuksista edelliseltä syksyltä, jolloin heillä oli vieraillut parin viikon ajan nuori saksalainen kirjastonhoitaja.

Vastasin Janina Pupelienen viestiin, ja siitä alkoi sähköpostikirjeenvaihto projektikoordinaattori Agnė Liudvinovicienen kanssa. Tämä johti siihen, että lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina Raimonda Jurkiene, Vaida Sobeckyte ja Ausra Skabeikyte saapuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta informaatikkomme Terttu Turunen saatteli heidät Antti Korpintielle opiskelija-asuntolaan.

Valmistelevaa kirjeenvaihtoa

Tammikuun ja lokakuun välisinä kuukausina tapahtui kuitenkin paljon. Ensin minun oli lähetettävä Liettuaan aiekirje, jossa vahvistaisin sen, että kirjastomme haluaa olla mukana tässä Leonardo da Vinci –ohjelmaan kuuluvassa kansainvälistä liikkuvuutta edistävässä “Digital Competence and Dissemination of Information in Libraries” –projektissa. Lisäksi pyydettiin lyhyttä kuvausta kirjastostamme sekä alustavaa ohjelmaa.

Tässä vaiheessa olin keskustellut sekä Eduskunnan kirjaston että Humanistisen tiedekunnan kirjaston johtajien kanssa mahdollisesta yhteistyöstä. Molemmat olivat kiinnostuneita. Humanistisen tiedekunnan kirjastossa varsinainen yhteistyökumppani oli Topelia ja siellä informaatikko Iiris Karppinen. Eduskunnan kirjastossa vastuuhenkilö oli koulutusinformaatikko Maija-Leena Rönkkö, jolla oli vankkaa kokemusta edelliseltä syksyltä, jolloin hän koordinoi saksalaisen harjoittelijan ohjelmaa. Iiriksen ja Maija-Leenan kanssa aloimme laatia alustavaa ohjelmaa, joka oli valmiina huhtikuun puolivälissä.

Ensin ei ollut ihan tarkkaan selvillä, tulisivatko vierailijat syksyllä 2006 vai vasta keväällä 2007 ja kuinka monesta vierailijasta tulisi olemaan kyse. Ajankohdasta ja lukumäärästä neuvoteltiin projektikoordinaattorin kanssa kevään mittaan, ja päädyttiin syksyyn 2006 ja kolmeen henkilöön.

Toukokuun alussa sain Agnelta sähköpostia, jossa hän kertoi iloisesti, että nyt on vahvistunut se, että projekti saa rahoitusta. Saman viestin olivat saaneet myös kollegat seuraavissa kirjastoissa: Hamburg-Harburg Technical University-5 Saksassa, State and University Library Tanskassa, sekä Library of University of East London ja Library of Kingston University Britanniassa.

Käytännön järjestelyjä

Kesäkuun alussa sain viestin, jossa kysyttiin maamme hintatasosta ja siitä, miten vierailijoidemme saama stipendi riittäisi elämiseen, vuokraan ja matkoihin. Pian sen jälkeen sain sähköpostia, jossa toivottiin, että järjestäisin heille myös majoituksen. Aloin kysellä eri puolilta sopivia vaihtoehtoja, ja yliopistolta sain hyvän vinkin: Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOn kautta majoitus voisi järjestyä. Otin yhteyttä heihin, ja ensin näytti pahasti siltä, että syksyllä ei olisi vapaita asuntoja.

Tässä vaiheessa oli jo kesäkuun puoliväli, ja jollei meillä olisi kirjastossa ollut kaksi virantäyttöä samaan aikaan meneillään, olisin saattanut olla jo kesälomalla Transsilvaniassa ja kaikkien tietoliikenneyhteyksien tavoittamattomissa.

Olin jo aiemmin pitkin kevättä kysellyt Agnelta tulevien harjoittelijoiden nimiä ja tietoja heidän taustastaan, mutta jostain syystä vastaus viipyi. Nyt lähetin viestin, jossa pyysin heidän henkilötietonsa, jotta heille saadaan varattua asunnot. Lopulta sain tietää, että meille olisivat tulossa Ausra Skabeikyte (Library of Mykolas Romeris University), Raimonda Jurkiene (Library of Klaipeda University) ja Vaida Sobeckyte (Library of Vilnius Gediminas Technical University). Heinäkuun ensimmäisellä viikolla sain CIMOsta ystävällisen vahvistuksen, että heille oli varattu asunnot Antti Korpintieltä Koskelasta. Saatoin jäädä hyvillä mielin lomalle.

Ohjelmaa viikosta viikkoon

Alusta asti oli selvää, että kyse ei ollut harjoittelijoista tai opiskelijoista, vaan nuorista alan ammattilaisista, jotka olivat päättäneet opintonsa pari vuotta aikaisemmin. Sopivan vierailuohjelman järjestäminen kahdeksi kuukaudeksi tämänkaltaisille kollegoille, joiden saaman koulutuksen sisällöstä ja työhistoriasta ei ollut tarkempaa tietoa, oli haasteellinen tehtävä. Oli selvää, että heille olisi hyvä esitellä erilaisia tieteellisiä ja yleisiä kirjastoja. Keskeisenä teemana heidän projektissaan oli digitaalinen ympäristö ja aineistot, ja siltä pohjalta ohjelmaa oli suunniteltu.

Jo keväällä ohjelman yleiset raamit olivat selvillä. Meidän kirjastomme, Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto, olisi kotikirjasto, josta käsin he tekisivät tutustumiskäyntejä. Eduskunnan kirjasto otti heidät huomiinsa kahden viikon ajaksi ja Topelia -kirjasto viikoksi. Joistakin tutustumiskäynneistä oli sovittu alustavasti, ja tässä käytimme hyväksi olemassa olevia verkostojamme eli vanhoja kavereita kirjastomaailmasta.

Elokuussa lomien jälkeen Terttu otti vastuun käytännön asioiden järjestämisestä ja vierailuohjelman täsmentämisestä. Hän laati viikko viikolta lukujärjestyksen, jota piti ajan tasalla ja korjaili aina kun jokin asia varmistui tai muuttui. Muutkin kirjastomme työntekijät kertoivat vierailijoille omista työtehtävistään. Sovimme myös, kenelle kävisi parhaiten saatella Ausraa, Raimondaa ja Vaidaa eri vierailukohteisiin. Jonkun kerran jouduimme neuvottelemaan keskenämme, kun useampikin olisi halunnut lähteä samaan paikkaan; tarjoutuihan tässä myös meille mainio tilaisuus vierailla muissa kirjastoissa, tietopalveluissa tai jopa kaupungeissa! Sitä benchmarkingia!

Arviointeja

Yllättävän sujuvasti kaikki loppujen lopuksi järjestyi. Sitä mukaa kun opimme tuntemaan paremmin vierailijamme, tuli yhdelle jos toisellekin meistä itsekriittisiä ajatuksia liittyen omiin esittelysessioihin. Kävi selväksi, että he omien työtehtäviensä vuoksi olivat erityisen kiinnostuneita tutustumaan elektronisten aineistojen hankintaan, käyttöön saattamiseen ja niiden käytön opettamiseen. Niinpä esimerkiksi Voyager- ja Metalib-luetteloinnin esittelyn olisi voinut jättää vähän yleisemmälle tasolle.

Jälkikäteen ajateltuna oli aika rohkeaa tarjoutua heille vierailukirjastoksi. Eihän meillä ollut antaa heille edes työhuonetta, vaan he työskentelivät pääasiassa kirjastomme lukusalissa. Hankimme kuitenkin kolme uutta vaatekaappia ja ”kolme pientä porsasta” eli pyörillä kulkevat säilytyslaatikot, jollaisia olimme nähneet Opiskelijakirjastossa. Annoimme heille opiskelijakäyttöön tarkoitetut kannettavat tietokoneet, jotka osoittautuivat aika vanhanaikaisiksi. Yhdellä heistä olikin oma moderni kannettava, jota hän käytti. He kirjoittivat päivittäin sähköpostilla kokemuksia ja ajatuksia kotimaahansa, omaan kirjastoon ja projektikoordinaattorilleen.

Pohdimme keväällä sitä, miten he dokumentoisivat oleskeluaan täällä. Pitäisikö meidän antaa heille käytettäväksi digikamera? No joo. Heillä kaikilla oli oma digikamera mukana. Me saimme heiltä usein sähköpostitse kuvalähetyksiä jonkun vierailukeikan jälkeen. Heillä oli enemmän taitoja ja valmiuksia kuin mitä olimme osanneet ennakoida.

Luulen, että Ausra, Raimonda ja Vaida saivat tuntumaa aika moniin uusiin asioihin. He itse pitivät erityisen tärkeänä sitä, että he pääsivät sisälle kirjastomme toimintakulttuuriin. Kaksi kuukautta kului kuitenkin liian nopeasti. Jos he nyt tulisivat uudelleen, he voisivat ehkä tehdä enemmän jotain konkreettista työtä. Nyt me tarjosimme heille valmiin ohjelman, eräänlaisen seisovan pöydän, mutta kirjastomme olisi ehkä voinut saada vastavuoroisesti myös heiltä enemmän, jos olisimme tienneet paremmin heidän taidoistaan. Olisimme ehkä myös voineet korostaa enemmän heidän ammattitaitoaan ja kokemustaan niille kirjastoille ja laitoksille, joissa he vierailivat. Nyt kävi joskus niin, että vastaanottajat olettivat heidän olevan opiskelijoita, jotka ovat käymässä Suomessa, ja suhtautuivat heihin usein aluksi sen mukaisesti.

Lähtöviikolla Ausra, Raimonda ja Vaida vakuuttelivat (kohteliaasti?), että vierailuaika oli ylittänyt heidän odotuksensa. Tämä tuli esille myös siinä tilanteessa, kun luovutin heille allekirjoittamani ja kirjaston leimalla varustetun Europass Mobility -dokumentin, joihin olin kirjannut heidän täällä oppimiaan asioita.

Oma tärkeä osuutensa vierailijakolmikon viihtyvyyteen Suomessa ja ehkä heidän vierailua koskeviin myönteisiin arvioihinsakin lienee ollut sillä, että he saattoivat kokea olevansa tervetulleita myös liettualaisina. Tiedekuntamme dekaani Hannu Niemi on Liettuan ystävä, ja hänen isoisänsä prof. Aukusti Robert Niemi oli tunnettu mm. liettualaisen kansanrunouden tutkijana ja liettualaisen kirjallisuuden historian kirjoittajana. Dekaanimme tapasi vierailijoitamme useampaan otteeseen. Oli myös aikamoista luksusta, että meillä on kirjastoissamme liettuan kieltä taitavia kirjastoammattilaisia – Valtsikassa Ilkka Päiväläinen ja Topeliassa Mikko Hakalin. Tämä hämmästytti ja ihastutti vieraitamme kovasti. Ilkan ansiosta saimme järjestettyä ensimmäisellä viikolla Baltia-keskuksessa illanvieton (ks. Verkkari 8/2006), mistä taas seurasi se, että Ausra, Raimonda ja Vaida saivat paljon apua ja iloa Donelaitis-seuran väeltä.

Tämä liettuattarien vierailu sai ajattelemaan sitä, että myös meidän kirjastoissamme Helsingin yliopiston piirissä kannattaisi käyttää hyväksi Leonardo da Vincin kaltaisia ohjelmia ja olla niitä kehittämässä. Erityisesti nuorille asiantuntijoille tämänkaltaiset vierailut ovat varmasti monella tavalla hyödyllisiä kokemuksia ja ikimuistettavia elämyksiä.

Halailua läksiäisjuhlista, Kuva: Juha Pesonen

 

Läksiäisjuhlat olivat iloiset ja vähän myös haikeat. Luulen että ehdimme moneen kertaan halata ja kiittää ja toivottaa hyvää matkaa. Seuraavina viikkoina henkilökunta tuntui jotenkin vajaalta. Lähempänä joulua vaihdoimme joulutervehdyksiä. Myös muunlaista kirjeenvaihtoa on välillämme ollut. Yhteydenpito jatkukoon!

 

Teksti:
Maria Forsman
Kirjastonjohtaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kuvat: Juha Pesonen

 

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)