kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Humanistinen iltapäivä Terveystieteiden keskuskirjastossa

 

 

09/06

   
 


Terkon 40-vuotisjuhlaseminaarin iltapäivän ohjelma pidettiin kirjaston humanistisen Lux Humana –kokoelman yhteydessä. Teemana oli lääketieteen ja humanismin kohtaaminen.

Kansainvälisessä kirjallisuudessa käytetään termiä ”medical humanities”, jolla tarkoitetaan humanististen tieteiden (tai ihmistieteiden) ja taiteiden käyttöä lääketieteen opetuksessa, tutkimuksessa ja lääkärin työssä.

Filosofia ja kaunokirjallisuus ovat tässä ehkä keskeisimmässä asemassa.

Humanistisen iltapäivän luennoitsijoina olivat tohtori Pekka Louhiala aiheenaan ”Why medicine needs philosophy” sekä professori Merete Mazzarella aiheenaan ”Why medicine needs poetry”. Molemmat esitykset pidettiin englannin kielellä.

Iltapäivä päättyi runoilija Lassi Nummen esittämään runoon ”Impromptu”.

Miksi lääketiede tarvitsee filosofiaa?

Pekka Louhiala pohtimassa miksi lääketiede tarvitsee filosofiaa, Kuva: Ulla SalomaaPekka Louhiala on lääketieteen tohtori, joka on väitellyt myös filosofian tohtoriksi. Hän toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella opettaen lääketieteen filosofiaa.

Tohtori Louhiala aloitti esityksensä kysymyksellä: ”Oletko terve?”

Vastauksesi tähän kysymykseen voi perustua omaan tuntemukseesi tai lääkärin tutkimuksiin.

Monet pitävät kysymystä puhtaasti lääketieteellisenä kysymyksenä huomaamatta, että sen takana piilee toinen kysymys: ”Mitä on terveys?” Tämä on jo paljon laajempi kysymys, tyypillinen filosofinen kysymys.

Samoin otsikon kysymys ”Miksi lääketiede tarvitsee filosofiaa?” sisältää kaksi muuta filosofista kysymystä: ”Mitä on lääketiede?” ja ”Mitä on filosofia?”

Filosofit eivät ole yksimielisiä edes filosofian määritelmästä. Se kuulunee filosofian luonteeseen: pyrkiä määrittelemään maailmaa käsittein ja samalla kyseenalaistamaan nämä määritelmät. Tohtori Louhiala lainasi filosofian määritelmäksi ”Cambridge Companion to Philosophy” –teosta: ”Philosophy is thinking about thinking”.

Mitä sitten on lääketieteen filosofia, mikä on sen tarkoitus ja tehtävä? Tohtori Louhiala lainasi tässä yhteydessä englantilaista professoria Martyn Evansia, jonka kanssa hän on toimittanut teoksen ”Philosophy for Medicine”, joka on kansainvälisestikin katsoen yksi alansa perusteoksia. Professori Evans määrittelee lääketieteen filosofian: ”Philosophy of medicine asks questions about the questions medicine asks.”

Lääketieteen määritteleminen ei tohtori Louhialan mukaan ole yhtään sen helpompi kysymys, myös se on vahvasti filosofinen(kin) kysymys. Onko lääketiede ainoastaan puhdasta luonnontiedettä? Tältä saattaa usein tuntua, kun seuraa lääketieteen valtavaa kehitystä viime vuosikymmeninä. Silti tohtori Louhiala haluaa puolustaa lääketieteen muitakin puolia lainaten Georges Canguilhemia: ”Medicine … still seems to us like a technique or art at the crossroads of several sciences, rather than, strictly speaking, one science.”

Filosofian ja lääketieteen suhde ei aina ole ollut ongelmaton, ei edes kovin ystävällinen. Esimerkkinä tästä tohtori Louhiala mainitsi saksalaisen psykiatrin Eugen Bleulerin 1920-luvulla esittämän luonnehdinnan: Filosofia sinänsä on hienoa, ja (luonnon)tiede on hienoa. Mutta yhdistettynä ne ovat kuin sekoitus valkosipulia ja suklaata.

Näin kapeasta lääketieteen (ja filosofian) näkemyksestä ollaan toki edetty. Ainakin tiettyjen filosofian osa-alueiden, kuten etiikan ja tieteenfilosofian asema lienee myös lääketieteessä yleisesti tunnustettu.

Mutta tohtori Louhiala puolustaa filosofian asemaa lääketieteessä laajemminkin. Ihailtavan loogisesti edenneen esityksensä päätteeksi hän palaa otsikon kysymykseen, ”Miksi lääketiede tarvitsee filosofiaa?” ja vastaa: Koska se on väistämätöntä!

Kaiken toimintamme takana on joka tapauksessa jokin ajattelutapa, jokin filosofia.

Käytännön esimerkkinä tohtori Louhiala esitti tapauksen, jossa potilas tulee lääkärin vastaanotolle ja valittaa kärsivänsä masennuksesta. Lääkäri määrittelee, onko kyse sairaudesta, (vai vain alakuloisuudesta). Jos hän diagnosoi sen depressioksi, valitsee hän sairauteen sopivan hoitomuodon. Tähän valintaan vaikuttaa hänen käsityksensä ihmisen mielestä ja sen toiminnasta. Kirjoittaako hän vain lääkereseptin vai suositteleeko psykoterapiaa, jota sitäkin on eri muotoja, jotka perustuvat erilaisiin ihmiskäsityksiin.

Filosofia siis vaikuttaa lääkärinkin käytännön työssä, vaikkei hän sitä välttämättä tiedostakaan.

Siksi olisikin tärkeää ainakin lääkärin itse tiedostaa tämä ja tuoda se myös avoimesti näkyville potilaan kohtaamisessa.

Lääkärin tulisi keskustella itsensä kanssa, pohtia omia käsityksiään. Lääkärin tulisi keskustella filosofian kanssa, kyseenalaistaa ajatustottumuksiaan. Ja lopulta lääkärin tulisi keskustella potilaan kanssa. Tämä keskustelu saattaisi parantaa hoitosuhdetta ja siten myös paremmin auttaa potilasta.

Miksi lääketiede tarvitsee runoutta?

Merete Mazzarella puhumassa lääketieteen ja runouden suhteesta, Kuva: Ulla SalomaaMerete Mazzarella on esseisti ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän on pitänyt lukuisia lääketieteen ja kirjallisuuden kursseja Helsingin yliopistossa ja Uppsalan yliopistossa, jonka kunniatohtoriksi hänet hiljattain valittiin.

Hänen uusin kirjansa on nimeltään “Den goda beröringen : om kropp, hälsa, vård och litteratur” (2006), (suom. ”Hyvä kosketus : ihmisen kehosta, terveydestä, hoitamisesta ja kirjallisuudesta, 2006).

Professori Mazzarella on pitänyt ruotsinkielisiä lääketiede ja kirjallisuus –kursseja lääketieteen opiskelijoille. Kurssit ovat olleet vapaavalintaisia opintoja. Osa kursseista on ollut yhteisiä kirjallisuuden ja lääketieteen opiskelijoille, ja näin osaltaan edistäneet tieteiden välistä vuoropuhelua.

Esityksessään professori Mazzarella kertoi kirjoista, joita hän on kursseillaan käyttänyt ja ajatuksista, joita ne ovat opiskelijoissa herättäneet.

Albert Camus’n klassikkoteos ”Sivullinen” kertoo algerianranskalaisesta miehestä, jonka elämänasenteena on välinpitämättömyys: Kaikki vain tapahtuu hänelle. Hän ei suuremmin tunne mitään. Kertomus alkaa hänen äitinsä kuolemasta. Sittemmin hän tulee ampuneeksi erään miehen. Sekin on vain sattumaa. Elämä on tarkoituksetonta, mieletöntä. Päähenkilö joutuu teostaan oikeuteen. Hän ei kuitenkaan suostu teeskentelemään katumusta, tuntemaan tunteita, joita hän ei oikeasti tunne, vaikka se voisi pelastaa hänet kuolemantuomiolta.

Nykyajan opiskelijoille tällainen sivullisuus omasta elämästään voi tuntua vieraalta ja oudolta. Opiskelijat asettavat itselleen tavoitteita, he pyrkivät johonkin ja uskovat hallitsevansa omaa elämäänsä. Kuitenkin nykymaailmassa on yhä enemmän hallitsemattomia asioita, asioita joiden sanotaan vain tapahtuvan: Globaalin talouden heilahtelut aiheuttavat työttömyyttä toisella puolen maapalloa. Luonnonkatastrofit yleistyvät: maanjäristykset, pyörremyrskyt, tulvat.

Sivullinen ei suostu käyttämään valheellisia tunteita edes omaksi hyväkseen. Nykyaikana on vaikea löytää elämänaluetta, jossa tunteita ei käytettäisi oman edun tavoitteluun: mainokset, viihdeteollisuus ja ammattiurakin.

Toisena kirjana professori Mazzarella kertoi Leo Tolstoin myöhäistuotantoon kuuluvasta teoksesta ”Ivan Iljitsin kuolema”. Se kertoo yläluokkaisen venäläismiehen sairastumisesta ja valmistautumisesta kuolemaan. Kuoleman läheisyys rikkoo nimihenkilön normaalin mukavan seuraelämän. Ympäristö ei halua ajatella kuolemaa, eikä kuolemaa tekevä päähenkilö saa juurikaan ymmärrystä läheisiltään. Fyysisten tuskien lisäksi tulevat myös henkiset kärsimykset: Päähenkilö alkaa miettiä, onko hänen elämänsä ollut valheellista, onko hän elänyt väärin.

Nykyään kuolema on haluttu entistä enemmän eristää elämästä, piilottaa se laitoksiin, pois normaalia elämänmenoa häiritsemästä. Harva opiskelijanuori on ollut läsnä kenenkään ihmisen kuolinvuoteella.

Lisäksi professori Mazzarella kertoi lyhyesti norjalaisen Linn Ullmannin romaanista ”Armo”. Se kertoo vanhasta pariskunnasta. Mies on parantumattomasti sairas, nainen on lääkäri. Mies ei halua kuolla avuttomana ja alennustilassa. Yhteydet eutanasiaan ja sen oikeutuksen pohdintaan ovat ilmeiset.

Lopuksi professori mainitsi vielä Mary Shelleyn kauhuklassikkoromaanin Frankenstein. Tohtori Frankenstein onnistuu muokkaamaan ruumiin kappaleista hahmon, jonka hän saa vielä eläväksi. Hahmo ei kuitenkaan pysy tohtorin hallinnassa vaan muuttuu hirviöksi. Tässäkin temaattiset yhteydet lääketieteen maailmaan, etenkin geenitekniikkaan, ovat ilmeiset.

Kirjallisuus ja lääketiede –kursseilla paitsi luetaan ja keskustellaan kirjallisuudesta myös kirjoitetaan itse. Tehtävänä voi olla esimerkiksi kirjoittaa jonkin henkilön muotokuva. Tämä pakottaa kirjoittajan asettumaan toisen ihmisen asemaan, yrittämään ymmärtää toisen ihmisen elämää. Valitettavan monesta ihmisestä ainoa jäljelle jäävä kertomus on sairauskertomus kaikessa kliinisyydessään.

Toinen professori Mazzarellan mainitsema kirjoituksen aihe oli hajumuisti. Tässä opiskelijat pystyivät purkamaan myös opinnoissaan kohtaamiaan traumaattisia kokemuksia, kuten esimerkiksi ensimmäinen ruumiinavaus ja siihen liittyvät hajut.

Lääketiede ja kirjallisuus –kurssit ovat lääketieteen opiskelijoille vapaaehtoisia. Jokin tarve opiskelijoilla kuitenkin on osallistua kursseille. Se voi olla terapeuttinen vaikutus: saada keskustella tulevaan ammattiin liittyvistä vaikeistakin asioista kaunokirjallisuuden kautta.

Ilmeisesti ainakin osa varsinaisen kliinisen lääketieteen opetuksesta on kovin hierarkkista opettaja-oppilas-suhteen kannalta. Moni opiskelija onkin ilmaissut ilonsa siitä, että kerrankin saa vapaasti keskustella asioista ja muodostaa omia mielipiteitä.

Lääketieteen opiskelu on ilmeisen tavoitehakuista. Tietyn lääketieteen osa-alueen kurssit läpäistyään opiskelijan oletetaan hallitsevan kyseisen alan tiedot ja taidot.

Lassi Nummi lausui tilaisuudessa vielä julkaisemattoman runonsa, Kuva: Ulla SalomaaLääketiede ja kirjallisuus –kurssien osalta professori Mazzarella ei usko tällaiseen yksinkertaistettuun panos-tuotos-malliin. Kaunokirjallisuuden lukeminen ei automaattisesti tee kenestäkään parempaa ihmistä, lääketieteen opiskelijasta parempaa lääkäriä. Jokin vaikutus sillä kuitenkin saattaa olla, enkä usko sen olevan negatiivinen: pohtia asioita ja avartaa maailmankuvaansa.

Professori Mazzarellan esityksen otsikkona oli ”Miksi lääketiede tarvitsee runoutta”. Hän kuitenkin esitteli vain proosateoksia. Luottaen kuulijakunnan sivistyneisyyteen hänen ei tarvinnut mainita, että runous on kirjallisuuden kivijalka.

Niinpä Terkon humanistinen iltapäivä sopikin mainiosti päättää runoilija Lassi Nummen lausumaan runoon ”Impromptu”. (Runoa ei ole julkaistu painettuna ja julkaistaan tässä tekijän luvalla.)

Lassi Nummi: ”Impromptu”

Vastaukseksi kysymykseen
”Mitä mieltä on opettamisessa?”

Jos tuot minulle iloisen hymyn, lahjan, kukan, se on hyvä:
kylvät mieleeni, se kukkii.

Jos tuot minulle siemenen ja multaa,
annat enemmän:
saan itse kylvää. Mieleni kantaa hedelmää.

Jos teet minulle palveluksen,
panet siihen käsiesi ja mielesi ja sydämesi taidot.
Se on lahja. Mieleni kukkii kiitosta.

Jos opetat minut palvelemaan,
opetat minulle käsiesi ja mielesi taidot.
Lahjasi kertautuu.
Tuhat kertaa sinun kätesi toimii minun kätteni kautta,
tuhat kertaa minä kukin. Tuhat kertaa sinä kannat hedelmää.


Teksti:
Lassi Pohjanpää
Kirjastosihteeri
Terveystieteiden keskuskirjasto

Kuvat:
Ulla Salomaa

Lassit samassa kuvassa, Kuva: Ulla Salomaa

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)