kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Kolme Koota: Kaukoranta, Kiukkonen, Koski

 

 

03/06

   
 

Helsingin yliopiston kirjaston 1960-luvulla työnsä alkaneista virkailijoista Heikki Kaukoranta, Pekka Kiukkonen ja Liisa Koski ovat 40 vuoden uurastuksen jälkeen siirtymässä kirjaston asiakkaiden taajaan joukkoon.

kolme koota: Pekka Kiukkonen, Liisa Koski ja Heikki Kaukoranta; kuva Kari Timonen

Kansalliskirjaston 1960-lukulaisia: Pekka Kiukkonen, Liisa Koski ja Heikki Kaukoranta.

Liisa Kosken hyväntuulisuus, kansainvälinen kontaktiverkosto ja ammattitaito kaukopalvelussa on ollut usein ratkaisevan tärkeätä kaivatun dokumentin saamiseksi ja monet ovat ne väitöskirjat, joiden esipuheissa tämä on kiitollisuudella tunnustettu.

Kirjaston uutuuskirjahyllyjen valikoima ja kokoelmien kartuttaminen on ollut Pekka Kiukkosen asiantuntemuksen ja monien eri kielten hallinnan ansiosta monipuolista ja tieteellisesti pätevää.

Heikki Kaukoranta taas on kirjaston kolmeen miljoonaan nousevan pienpainatekokoelman asiantuntija. Tästä on ollut apua myös hänen suomentamansa Herra Corpwieth – Herrasmiessalapoliisi -teoksen kuvituksen suunnittelussa. Yhteiskuvaan saatiin kaikki kolme houkuteltua. Heikki Kaukoranta vastasi myös ”siltä istumalta” toimituksen esittämiin kysymyksiin.

1. Viisi hyödyllistä neuvoa oman työsi jatkajalle.

a) Kaikki viisaus lähtee kokoelmista.

b) Vallitsee tämmöinen kolminaisuus: 1) aineisto, 2) siitä annettu tiedotus ja 3) asiakas. – Kun tekee muutoksen aineiston sijoitukseen kokoelmissa ja pyytää luettelointia korjaamaan vastaavasti tietokantaa, on viisasta istua luetteloijan vieressä, kunnes muutos on tietokannassa. – Eikä tietokantaan pidä tehdä mitään sijaintimerkintämuutoksia ilman, että aineisto on nokan edessä. – Jos kartta ei pidä yhtä maaston kanssa, kartan käyttäjä – kirjaston asiakas – on hukassa. (Sanoo eräs, joka on nähnyt mitä tapahtuu kun signumeita muutetaan ohjelmallisesti ja ilman että kirjoihin tehdään vastaavia paikkamuutoksia.)

c) Jos joku puhuu sinulle ”hiljaisesta tiedosta” niin punttaa silmään. Kirjastonhoitajalla on vain äänekästä tietoa. Ja se karttuu lukemalla, katselemalla kokoelmissa koko ajan ympärilleen ja ihmettelemällä.

d) Harrasta äänekkyyttä myös esimiesten suuntaan. Fyysinen aineisto – sellainen johon vaaka reagoi – on erilaista kuin sähköinen aineisto ja vaatii sen myötä toisenlaisia toimenpiteitä. Se ei mene omin jaloin kokoelmiin. Omin jaloin se menee ainoastaan epäjärjestykseen – jolloin sen tieto ei ole asiakkaiden käytettävissä. – Pidä kirjaston johdon mielessä, että kun tehdään suuria uudistuksia, ne on vietävä viimeistä piirtoa myöten loppuun. Puolitiehen jätetty uudistus kuluttaa paljon enemmän resursseja kuin loppuun asti viety: asiakkaat joka tapauksessa tarvitsevat sitäkin aineistoa, josta tiedotus (tietokannoitse tai muuten) on jäänyt kesken.

e) Jos käytännön ongelmista puhuessasi saat kuulla, että et vain näe metsää puilta, huomauta, että metsä itse asiassa koostuu juuri niistä puista. – Esimerkki: Jos Fennica-tietokannasta puuttuu kymmeniä tuhansia tietueita ja lisäksi tuhansittain sijaintitietoja, yhden tapauksen esille nostaminen on tietysti yhden puun tuijottelua. Mutta kun niitä puuttuu kymmenin tuhansin, tilanteen näkee kauempaa katsoen metsänä, laikullisena. Yleinen kasvaa yksityisestä.

2. Helsingin yliopiston kirjasto 1960-luvulla ja 2006.

– Mitäpä vertailusta – sen, mihin nuorena tulee, ottaa annettuna ja sovittautuu siihen. Sen takia sitä aikaa muistelee myöhemmin kuin lapsuuttaan: aurinko paistoi aina, kesät olivat lämpimämpiä, kaikki oli ylisummaan paremmalla tolalla kuin nykyisin. Ja kirjanhakijana törmäsi koko ajan uuteen, jännittävään. – Tosin tietysti: kirjanhakijan työvälineinä kumisaappaat olisivat olleet kova juttu, koska jokaisen kesäisen rankkasateen jälkeen Porthanian varaston alempi kerros oli tulvajärvenä. (Asiat olivat hyvin – kirjanhakijalla OLI kumisaappaat.)

– Joka puolella oli hirmuinen määrä tietäväisiä vanhempia kollegoita – turvallinen seikka näin jälkeen päin arvioiden. Nyt pitäisi itse tietää miltei kaikki. Sikälikin asiat olivat ennen paremmin.

– Kirjasto oli pienempi, kokoelmia hieman vähemmän – sympaattista sekin, mutta siinäkin muutos ollut väistämätön.

– Tietokantapohjainen kokoelmaluettelo on hyvä asia. Kokonaisuuden kannalta on ollut huononnus se, että luettelointi on siirtynyt kauas kokoelmista. Ja vallan epätyydyttävä seikka on se, että kansalliskokoelman kunnollinen luettelointi tietokantaan on kesken.

– Objektiivisesti todennettava muutos on tapahtunut näinä vuosikymmeninä: kansalliskokoelma on käynyt 1970-luvun alusta pitäen aukollisemmaksi kuin mitä se oli sitä ennen. – Ja kun kansalliskirjaston kansalliskokoelma on kansakunnan muisti...

3. Joku yksittäinen muisto 40 kirjastotyövuoden ajalta.

– Kun 1900-luvun alussa syntynyt sukupolvi jätti meidät miltei yhtaikaa orvoiksi ja lievän paniikin valtaan, niin meille jäi sentään tueksi ja turvaksi Henrik Grönroos, joka tiesikin kaikesta kaiken. – Me kaivattiinkin erityistä Henrik-hakujärjestelmää - sen tapaista kuin sairaaloissa siihen aikaan oli - muttei koskaan saatu.

Jäi Henrikkin sitten lopulta pois vaikka olikin nuorempi, vasta 1908 syntynyt. Henrik kävi kuitenkin aika ahkerastikin erilaisissa asioissa meitä ilahduttamassa. Kerran Henrik tuli, osapuilleen 80-luvulla, hankintatoimiston ovesta sisään ja sanoi Raija Kärkkäiselle, Riitta Pulkkiselle ja minulle: ”Minä lahjoitan teille kirjan.” Oltiin tietysti kiinnostuneita. Kävi ilmi, että kirjastossa oli pidetty näyttely, kun Goethen kuolemasta oli kulunut 100 vuotta, siis 1932. Näyttelyyn oli kaivattu jotain tiettyä Goethen varhaista painosta, jollaista ei kuitenkaan ollut löytynyt kirjaston kokoelmista. ”Niin että kun järjestätte Goethen kuoleman 200-vuotisnäyttelyn, voitte panna esille tämän”, Henrik jatkoi ja antoi lahjan meille.

Olin hieman hämmentynyt ja tuumiskelin: ”Me ei Raijan kanssa olla vissiin enää paikalla. Mutta sinä, Riitta, sinähän voisit olla?”

Myöhemmin tuli mieleen että ajanhan sisäistää juuri noin: 1932 – jolloin Henrik oli ollut kirjastossa kaksi vuotta – oli aivan vastikään; ja vuoteen 2032, siihen nyt on enää pikku hujaus. Kaikki vuodet ovat läsnä yhtaikaa.

– Istuskelin ulkomaisen kokoelman hoitajana rotundan ensimmäisen kerroksen työhuoneessani kerran 70-luvun alkupuolella ja rustasin muun aherruksen ohessa muovišabluunalla seinälleni huoneentaulua: ”Jos sinä sen ilman muuta ymmärtäisit, et sinä olisikaan valtion virkamies.” Ovi aukesi rivakasti, ja Tolvasen Ari teki ilmoituksen: ”Heikki Kaukoranta”. Ovesta marssi rivakasti sisään vasta rehtoriksi nimitetty Mikko Juva: ”Poikkesin katsomaan mitä sukulainen puuhailee kirjastossa.”

Huoneentaulu tuli myöhemmin valmiiksi ja joutui paikalleen työhuoneen ovensuuseinälle. Palvelutoimiston pomo Inger Österman tuli toimittamaan työasiaa, pysähtyi, rupesi tuijottamaan huoneentaulua ja kysyi viimein: ”Kuule, minä en nyt ymmärrä: mitä tuo oikein tarkoittaa?”

4. Kirjastokollega, joka on erityisesti jäänyt mieleen.

Ai Henrik Grönroosin lisäksi?

Vaikkapa Jussi Kurikka. Jussin harrastuspiiri ulottui tietosanakirjojen historiasta (Jussi selitti, miksi Agathon Meurmanin Sanakirjasta puuttui hakusana ”Kiina”) ensimmäisen maailmansodan taistelulentäjiin (”ne lensivät vihollisen yläpuolelle ja pudottivat tiiliskiven vihollislentäjän päähän”) ja Sherlock Holmesista (Jussille tuli brittiyhdistyksen äänenkannattaja kirjaston osoitteella, jota se välttyi runnoutumiselta kotipostiluukun läpi) sarjakuviin.

Meillä olikin sarjakuvista monta keskustelua. Minä olin siihen aikaan, 60-luvulla, enempi Asterix-miehiä, ja Jussi kysyi, oliko Tintti tuttu. Sanoin että olin minä nähnyt mutta että se näytti vähän pliisulta Asterixin reippaaseen menoon ja sanalliseen henkevöintiin verrattuna. Jussi arveli että kun siihen paneutuu niin se saattaa tuntua toiseltakin. Niinhän siinä sitten kävi.

5. Jos pitäisi nimetä viime vuosilta joku hyvä kirja, niin mikä se olisi.

Jaa. No vaikka kollegamme Volter Kilven myöhäistuotanto.

6. Elokuva, jonka tekijöille antaisit Oscarin.

Hm, jos nyt ei sotkettaisi Oscareita tähän. – Kolme leffaa, joita voisin katsoa vaikka kuinka: Bringing up baby, His girl Friday, Seitsemän samuraita. – Niin, joo. Mae West on kova juttu ( – ”Between two evils, I always pick the one I never tried before.” – ”Too much of a good thing is wonderful.”). Ja W.C. Fields ( – ” Horse sense is the thing a horse has which keeps it from betting on people.”).

7. Ja lisäksi:

Eiköhän sitä jo tässäkin –

Kysymykset:
Esko Rahikainen
kirjastonhoitaja
Kansallikirjasto
puh. 191 22722
esko.rahikainen at helsinki.fi

Kuva:
Kari Timonen
tutkimusavustaja
Kansallikirjasto
puh. 191 22746

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)