kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 


Ei vain kirjastoa vaan koko elämää varten

(Maria Forsman ja Tuula Laaksovirta 1987 /
AD NOTITIAM) s. 15-19)

 

08/05

   
 

 

1970-luvun alussa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto oli meille työpaikka. Samalla se oli kohtauspaikka. Siellä kohtasivat tutkijat, opettajat, opiskelijat ja kirjastoihmiset. Aika moni opettaja, tutkija ja opiskelija oppi ymmärtämään kirjastotyötä ja kirjaston tarjoamia mahdollisuuksia niiden lukuisten keskustelujen kautta, joita ahtaissa lainauskopperoissa käytiin. Kirjastoon tultiin reittiä mitä hyvänsä. Sven-Erik Åström tuli Porthanian kirjastoon talous- ja sosiaalihistorian laitokselta suorinta mahdollista tietä: suoraan Vuorikadun ikkunasta sisään ja samaa kautta takaisin.

Tieteellisissä kirjastoissa kirjastossa tiivis yhteys tutkijoihin on koko työn perusta. Kirjastonhoitajan on tunnettava substanssi niin, että kykenee tekemään aloitteita hankinnoiksi, arvioimaan saatuja hankintaehdotuksia ja ennakoimaan tulevia tutkimussuuntia. Kun uusi tutkimusalue tulee, aineiston olisi jo oltava kirjastossa. Kirjastonhoitajalla pitäisi siis olla hyvät ennustajanlahjat. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan on tunnettava myös tutkijat ja tiedettävä heidän tutkimusprofiilinsa. Tämän kaiken opimme Hilkka Siskolta.

Tutkimuksen tunteminen ei ollut vain koulutettujen kirjastonhoitajien tehtävä. Kaikkien kirjastossa työskentelevien oletettiin olevan kiinnostuneita niin Elina Haavio-Mannilan perhetutkimuksista kuin Paavo Seppäsen televisioesiintymisistä kuin Arto Noron luennoista. Meille opiskelevina järjestelyapulaisina lankesi luonnostaan opiskelijoiden tunteminen. Noilta ajoilta ovat perustietämyksemme yhteiskuntatieteiden suuntauksista ja tutkijoista aina viinimieltymyksiä myöten. Paljonhan ihmiset ja suunnat ovat muuttuneet, mutta emmepä tietäisi, kuinka, ellemme olisi tilapäisinä ylimääräisinä järjestelyapulaisina perehtyneet niin tutkijoiden sukuihin kuin suunnitelmiinkin.

Hilkka Siskon työhuoneessa vieraili professoreita, assistentteja ja opiskelijoita. Monet tulivat selaamaan kirjakaupan nähtäväksi-lähetyksiä, joillakin oli mukanaan hankintaehdotuslistoja, toisilla terveisiä jostain tieteellisestä tapahtumasta. Hilkka Siskon huoneeseen oli helppo tulla, sillä hän keskusteli kiireettömästi mitä moninaisimmista asioista. Joskus Erik Allardt ja Hilkka Sisko kävivät filosofisia keskusteluja Kim Il Sungin merkityksestä Aasian tulevalle kehitykselle, kun piti päättää mitä tehdä sadoille kappaleille Kim Il Sungin koottuja, valittuja ja kuvitettuja teoksia. Lauri O. af Heurlinin temperamenttinen hahmo ilmestyi usein kirjastonhoitajan ovelle; af Heurlin oli tuolloin kirjaston esimies, jonka oli allekirjoitettava laskuja ja muita papereita. Samalla Hilkka kyseli kuulumisia ja pohti tiedekunnan kokouksessa tehtyjä ratkaisuja.

Hilkka Siskolla oli kaikenikäisiä ystäviä. Hän arvosti myös nuoria tutkijoita ja ymmärsi nousukauttaan elävän marxilaisen tutkimuksen merkityksen. Luultavasti tuon ajan Yhteiskuntatieteellisen teoriakirjallisuuden paras kokoelma Suomessa on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa.

1970-luvun alkuvuosina Hilkka Sisko Lamminen laati suomalaisen sosiologian bibliografiaa apunaan ikinuori Majlis Tulander. Hilkka koordinoi työtä varmoin ottein ja keskusteli usein pitkäänkin toimituskunnan puheenjohtajan Erik Allardtin kanssa valintaongelmista. Tulander naputteli vanhalla matkakirjoituskoneella bibliografiaa puhtaaksi pienistä lappusista. Tuolloin ei vielä ollut käytössä tietokoneita, eikä edes osattu arvata koneiden tarjoamia mahdollisuuksia. Tänään – monien vuosien ja monien sattumien jälkeen toinen meistä tekee tuota samaa bibliografiaa uutta tietotekniikkaa hyväksi käyttäen, Hilkka Siskon ollessa yksi toimituskunnan jäsenistä.

Suomen koulutuspolitiikassa on todettu 1980-luvulla tapahtuneen suuren ideologisen muutoksen: siirtymisen jatkuvaan koulutukseen. Viime kuukausina on keskusteltu paljon aikuisopiskelijoiden opintotuesta työssä olevan väestön uudelleen- ja täydennyskoulutuksen turvaamiseksi. Kirjastonhoitajakaan ei ole valmis peruskoulutuksen päättyessä, olkoonpa hän viettänyt yliopistossa viisi vuotta tenttejä päntäten ja esseitä kirjoittaen.

Nämä ”uudet” ajatukset jatkuvasta koulutuksesta tulivat meille tutuiksi ja muuttuivat käytännöksi jo 1970-luvun alussa. Meistä toinen (Tuula) iloitsi valmistumisestaan valtiotieteen kandidaatiksi. Hilkka Sisko karisti turhat luulot ja unelmat ja kehoitti aloittamaan kiltisti kirjastotutkinnon suorittamisen. Toinen taas (Maria) huomasi olevansa informaatiopalvelun kurssilla, vaikka valtiotieteen kandidaatin tutkintokin oli vielä kesken. Kumpikaan meistä ei ole katunut ”pakkokoulutusta”, joskaan ”valmista” ei meistä tunnu koskaan tulevan.

Ensimmäisen esimiehen tai –naisen sana on painava. Siksi hänellä on suunnaton vastuu. Mielikuva työelämästä luodaan juuri ensimmäisessä oikeassa työpaikassa. Se vaikuttaa yhdessä koulutuksen kanssa ammatti-identiteetin muodostumiseen. Tuohon perustaan kiinnittyy matkana varrella uusia elementtejä, mutta ensimmäinen mielikuva säilyy ja sille jatko rakentuu. Hilkka Sisko ymmärsi tämän vastuun hyvin. Hän vaikutti meidän käsityksiimme kirjastoammatista olemalla itse aktiivinen, alastaan kiinnostunut ihminen ja ennen kaikkea keskustelemalla meidän kanssamme ja kertomalla meille siitä, mitä kirjastoalalla ja yhteiskuntatieteissä tapahtuu. Kaikista esimiehistä ja –naisista, joita meillä on ollut, Hilkka Sisko Lamminen on kaikkein eniten kannustanut oppimaan, opiskelemaan ja kehittymään ammatissa. Hän on ymmärtänyt myös tutkijoiden ja kirjastoihmisten yhteistyön merkityksen. Koulutus, tutkimus, kirjastot – nämä kolme ideaa hän on omalla esimerkillään saanut sisäistettyä meihin.

Maria Forsman
kirjastonjohtaja
Valtiotieteellisen tdk:n kirjasto
Helsingin yliopisto
puh. 191 22546
maria.forsman at helsinki.fi

Halaus, Kuva: Eero Piirainen

Kuva: Eero Piirainen. Kirjaston henkilökunnan rekrytoituminen paljolti tiedekunnassa opiskelleista ja monien työntekijöiden pitkäaikaisuus ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että kirjastolaisten suhteita tiedekunnan ja laitosten henkilökuntaan sekä opiskelijoihin voi luonnehtia läheisiksi. Monet ideat kirjaston kehittämiseksi lienevät lähteneet liikkeelle epä- tai puolivirallisista keskusteluista kirjastossa, käytävillä tai kuppiloissa. Kuvassa professori Erik Allardt ja kirjastonhoitaja, valtiotieteen maisteri Hilkka Lamminen (sittemin Kuusi) viimeksi mainitun yhduistetyillä 60-vuostissayntymäpäivävastaanotolla ja läksiäisjuhlissa vuonna 1987.

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)