kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Valtsikan kirjasto sai uuden johtajan – Maria palasi ”ensimmäiseen oikeaan työpaikkaansa”

 

 

07/05

   
 


Maria Forsman, Kuva: Eeva Peltonen

“Ensimmäisen esimiehen tai -naisen sana on painava. Siksi hänellä on suunnaton vastuu. Mielikuva työelämästä luodaan juuri ensimmäisessä oikeassa työpaikassa. Se vaikuttaa yhdessä koulutuksen kanssa ammatti-identiteetin muodostamiseen. Tuohon perustaan kiinnittyy matkan varrella uusia elementtejä, mutta ensimmäinen mielikuva säilyy ja sille jatko rakentuu.”

 

Näin arvioi Maria Forsman vuonna 1987 kokemuksiaan ”ensimmäisestä oikeasta työpaikastaan”, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta juhlakirja-artikkelissa, jonka hän oli kirjoittanut yhdessä Tuula Laaksovirran kanssa. Juhlakirja oli omistettu molempien entiselle esinaiselle, Hilkka Sisko Lammisille (sittemmin Kuuselle), jota kumpikin muistaa hyvällä siitä, että tämä patisti heidät aikoinaan kouluttautumaan kirjastoalalle. Lisäksi he toteavat tämän vaikuttaneen suuresti käsityksiinsä kirjastoammatista ”olemalla itse aktiivinen, alastaan kiinnostunut ihminen” ja ennen kaikkea keskustelemalla heidän kanssaan ja kertomalla heille siitä, ”mitä kirjastoalalla ja yhteiskuntatieteissä tapahtuu”.

Lainattua artikkelia kirjoittaessaan Maria tuskin aavisti, että hän toimisi pari vuosikymmentä myöhemmin kirjastonjohtajana samaisessa ”ensimmäisessä oikeassa työpaikassaan”, jossa hän oli työskennellyt pariinkin otteeseen 1970-luvulla (1972-1973, 1974).

Ennen tänä syksynä tapahtunutta paluutaan tiedekunnan kirjastoon Maria on kerinnyt hankkia kokemusta yhdessä jos toisessakin työpaikassa, muun muassa Yhteiskuntatieteiden tietoarkistossa, Tampereen yliopiston kirjastossa ja Suomen Akatemian kirjastossa. Hän on harjoittanut myös tutkimusta. Vuonna 1982 hyväksytty informaatiotutkimuksen alan lisensiaatintyö käsitteli yhteiskuntatieteiden bibliografiatoimintaa Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Väitöskirja tutkimusverkostojen kehittymisestä, esimerkkinä sosiaalisen pääoman käsite, on tätä kirjoitettaessa menossa painoon.

Marian taustalla ja hänen siihen liittyvillä kontakteillaan sekä hänen tutkimussuuntautuneisuudellaan on epäilemättä käyttöä sekä tiedekuntamme piirissä että HY:n kirjastojen piirissä yleisemminkin. Jo tämän syksyn aikana, tarkemmin sanoen marraskuussa tiedekunnan kirjasto järjestää verkon anteja yhteiskuntatieteilijöille esittelevän torstailuentosarjan (ks. ohjelma), jonne se toivottaa tervetulleeksi niin tiedekuntalaiset kuin kirjastokollegatkin. Sarjan aloittaa Maria itse luennolla, jossa hän käsittelee verkon antia tiedon- ja aineistonhankinnassa tutkimusverkostojen kehittymistä koskevassa tutkimuksessa, siis omaan väitöskirjatutkimukseensa liittyviin kokemuksiin perustuen.

Päätän uutta pomoani koskevan esittelyni otteilla samaisesta hänen ja Tuula Laaksovirran juhlakirja-artikkelista, jolla aloitinkin. Ne kertovat epäilemättä ’menneestä maailmasta’. Jotain sellaista kirjaston ja kirjastotyön olemuksesta niissä kuitenkin tiivistyy, jota tiedän Marian pitävän arvossa nykyäänkin. Kirjasto olkoon edelleenkin myös kohtauspaikka, vaikkakin ehkä vähän toisella tavoin kuin mitä 1970-luvulla. Tieteellisten kirjastojen henkilökuntaa rekrytoitaessa, sitä asiakkaiden kohtaamisen opastettaessa ja sitä kouluttautumaan ja eri tilaisuuksiin osallistumaan kannustettaessa pidettäköön edelleenkin mielessä, kuinka tärkeää on myös substanssialan tai –alojen tuntemus.

”1970-luvun alussa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto oli meille työpaikka. Samalla se oli kohtauspaikka. Siellä kohtasivat tutkijat, opettajat, opiskelijat ja kirjastoihmiset. Aika moni opettaja, tutkija ja opiskelija oppi ymmärtämään kirjastotyötä ja kirjastotyön tarjoamia mahdollisuuksia niiden lukuisten keskustelujen kautta, joita ahtaissa lainauskopperoissa käytiin. (…)

Tieteellisessä kirjastossa tiivis yhteys tutkijoihin on koko työn perusta. Kirjastonhoitajan on tunnettava substanssi niin, että kykenee tekemään aloitteita hankinnoiksi, arvioimaan saatuja hankintaehdotuksia ja ennakoimaan tulevia tutkimussuuntia. Kun uusi tutkimusalue tulee, aineiston olisi jo oltava kirjastossa. Kirjastonhoitajalla pitäisi siis olla hyvät ennustajanlahjat. Tämä ei vielä riitä, vaan on tunnettava myös tutkijat ja tiedettävä heidän tutkimusprofiilinsa. (…)

Hilkka Siskon työhuoneessa vieraili professoreita, assistentteja ja opiskelijoita. Monet tulivat selaamaan kirjakaupan nähtäväksi-lähetyksiä, joillakin oli mukanaan pitkiä hankintaehdotuslistoja, toisilla terveisiä jostain tieteellisestä tapahtumasta. Hilkka Siskon huoneeseen oli helppo tulla, sillä hän keskusteli kiireettömästi mitä moninaisemmista asioista.”

(Lainaukset artikkelista:
Maria Forsman & Tuula Laaksovirta: "Ei kirjastoa vaan koko elämää varten", teoksessa: AD NOTITIAM. Hilkka Sisko Lammiselle 24.6.1987, s. 15-19.)

Tärkeimmät aikaisemmat työpaikat:

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD)
- informaatikko (1999- 2001; 2003- 2004)

Åbo Akademi, Institutionen för allmän samhällsforskning / Informationsförvaltning
- tutkija (2001 – 2003; 2004-2005)

Tampereen yliopiston kirjasto
-kirjastonhoitaja–informatikko, erityisalana yhteiskuntatieteet
(1987-1998)
- tietokantaosaston johtaja (1998-1999; 2005)

Tampereen yliopisto, Kirjastotieteen ja informatiikan laitos
(1980-1986)
- erilaisissa opetustehtävissä (1980-1982; 1984-1986)
- apulaisprofessori ( 1983-1984)

Suomen Akatemia
- informaatikko(1974-1980)

Teknillisen korkeakoulun kirjasto
- kirjastonhoitaja slaavilaisella osastolla (1973)

Helsingin yliopisto, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto
- järjestelyapulainen (1972-1973)
-kirjastonhoitaja (1974)

Lyhytaikaisempia työpaikkoja:

Kansalliskirjasto (Helsingin yliopiston kirjasto) / FinELib
-suunnittelija 2005

Ammattikasvatushallinnon koulutuskeskus
-suunnittelija (1996)

Tieteellisen informoinnin neuvosto
- tutkija (1976)

 

 

Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto
eeva.peltonen at helsinki.fi

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)