Rikollisten jäljille kemian keinoin

Teksti: Anne Kerola, Kuva: Veli-Matti Vesterinen

Rikoskemisti Jari Pukkila luonnehtii ammattiaan luonnontieteiden ja laiteteknologian yhdistelmäksi, jossa mielen vireyttä ylläpitävät vaihtelevat tutkittavat tapaukset ja toimialan jatkuvan kehittyminen.

Rikoskemisti Jari Pukkila

Televisiosarjojen tutkijoiden tapaan rikoskemisti voi saada analysoitavakseen mitä hyvänsä kynsilakasta betoniin. Rikoslaboratorion toimitettuja rikospaikkanäytteitä tutkitaan lukuisilla laitteilla. Niitä on joka lähtöön: toiset soveltuvat esimerkiksi haihtuvien tai haihtumattomien aineiden tunnistamiseen, jotkut taas varautuneiden yhdisteiden tai metallien tunnistamiseen.

"Sarjafilmeistä tuttua tilannetta, jossa yhteen ja samaan laitteeseen työnnetään mitä vain näytteitä toisesta päästä sisään ja toisesta päästä tulee ulos tulosteliuska, jossa on listattuna näytteen aineosat, ei oikeasti ole olemassa", Pukkila naurahtaa. Todellisuudessa joudutaan käyttämään useita erilaisia laitteita ja niiden valinta perustuu kemistin osaamiseen ja kokemukseen.

Itse laitteilla istuminen ei koske juurikaan rikoskemistejä, vaan sen puolen tutkimuksesta hoitavat laborantit. Rikoskemisti sen sijaan asettuu useammin tietokoneen ääreen, sillä hänen tehtävänsä on tuottaa tuloksista tutkimuslausuntoja, jotka koskevat yleensä näytteiden kemiallista luonnehdintaa. Niillä pyritään näyttöihin syyllisyyskysymyksissä ja siten rikollisen nappaamiseen.

Rikosten ratkeaminen kemian kautta voi tapahtua samalla lailla helposti tai vaikeasti kuin tavallisessakin tutkinnassa. "Esimerkiksi räjähde- tai huumerikos ilmenee ja ratkeaa samalla, kun tutkittava aine osoittautuu huumeeksi tai räjähdysaineeksi", Pukkila kertoo, "On selvää, että kaikki jutut eivät ole yhtä haasteellisia, niiden yhteydessä voidaan puhua rutiinista, arjesta".

Kemiallisen tutkimuksen vaikutus rikoksen ratkaisemiseen on usein välillinen. Epäilty pyritään liittämään johonkin rikospaikkaan epäillyltä ja rikospaikalta taltioidun todistusaineiston kemiallisen analyysin pohjalta. Juuri tällaisiin monimutkaisempiin päättelyketjuihin todistusaineiston tutkinnassa perustuvat nykyaikaisten rikossarjojen juonenkäänteet. "Oikeassa elämässä poliisitutkijoilla kentällä ja rikoskemisteillä laboratoriossaan ei kuitenkaan käy likikään yhtä hyvä tuuri havaintojen teossa kuin virkaveljillä sarjoissa", toteaa Pukkila pilke silmäkulmassa.

Antoisimmaksi työssään Pukkila nimeää pohtimisen: "Mielenkiintoisimpia juttuja ovat ne, joissa joutuu paljon miettimään miten näytteitä pitäisi tutkia, kuinka ratkaista menettelytavat. Sellaiset jutut ovat erityisen kiinnostavia, joissa syntyy vuorovaikutusta tutkivan poliisin ja rikoskemistin välillä." Tällöin laboratorion tutkimushavainnot ohjaavat suoraan poliisitutkintaa kentällä. Tutkimusaineiston käsittely edellyttää muutenkin poikkitieteellistä yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Koska alan ammattilaisia on suhteellisen vähän, myös kansainvälisyys kuuluu kiinteästi työnkuvaan. "Yhteydenpito ulkomaisiin kollegoihin on tiivistä ja monet meistä kuuluvat EU-työryhmiin. Itse kuulun työryhmään, jonka alana ovat räjähdysainetutkimukset ja pommiterrorin torjunta", Pukkila summaa.

Tarkat mittaukset laitteilla vaativat huolellisuutta ja virheitä olisi helppo tehdä, mutta kemistin käsi ei vapise rikoslaboratoriossa. Tarkkuus on elintärkeää, kun vaikutetaan epäillyn tuomitsemiseen. Pukkilan mielestä asiat ovat sillä saralla Suomessa hyvin: "En tiedä tapausta, että syytön henkilö olisi Suomessa koskaan tuomittu laboratoriolausunnon virheen vuoksi. Laboratorioväki tiedostaa hyvin huolellisuuden suuren tarpeen."

Suomessa rikoskemistejä on tällä hetkellä 36. Heistä suurin osa on Pukkilan tavoin opiskellut yliopistossa analyyttistä kemiaa ja he ovat erikoistuneet tutkimaan esimerkiksi huumausaineita, myrkkyjä, palavia nesteitä, ympäristölle vahingollisia aineita, kuituja tai DNA-näytteitä. Pukkilan omaa erikoisalaa ovat räjähdysaineet, huumausaineet ja materiaalitutkimukset.

Helsingin yliopistosta valmistuttuaan Pukkila toimi aluksi monenlaisissa kemian alan tehtävissä esimerkiksi teollisuudessa. Hän kertoo, että oppimisprosessi on jatkunut koko työhistorian ja tulee jatkumaan edelleenkin, sillä kehittyyhän alakin koko ajan.

Pukkilan aktiivisuudesta huomaa, että yhä 18 vuoden työkokemuksenkin jälkeen ala on säilynyt mielenkiintoisena. Hän on työn ulkopuolella tiiviisti mukana erilaisissa kemian alan seuroissa ja toimii luottamustehtävissä luonnontieteilijöiden palkansaajajärjestössä. Vapaa-aikaansa hän käyttää kuntoliikuntaan, veneilyyn ja lukemiseen.