Historiallinen maatalous > Valistustoiminta

 

Maatalous oli se elämänalue, johon hyödyllistä luonnontiedettä pyrittiin laajimmin soveltamaan. Katsottiin, että vain yliopistossa voitiin oppia luonnontieteiden oikeaa soveltamista kokemuksen perustalta, ja yliopistossa saatu oppi leviäisi sitten ylioppilaitten välityksellä ympäri maata.

Maataloutta ja puutarhanhoitoa ei yleensä ollut tarkoitus opettaa suomenkielisille talonpojille kirjallisesti vaan kartanoiden, pappiloiden ja muiden virkatalojen esimerkin ja käytännön ohjeiden mukaan. Yliopiston historian ensimmäisen luennon maanviljelyksestä ja sen edistämisestä valistuksen esimerkkien sekä viljelymenetelmien ja työvoiman käytön rationalisoinnin avulla piti Johan Kraftman syksyllä 1746. Hän toimi sittemmin Porissa koulun rehtorina viljellen Ulvilassa omistamansa kartanon maita, rakensi komean kivinavetan, uudisti lannoitusjärjestelmää ja kuivatti 1760-1780-luvuilla attomeren laajan suoalueen Ulvilan lounaispuolella.

Teknologian kehittelykään ei kukoistanut Suomessa vielä 1700-luvulla. Sen harvoja edustajia oli Samuel Chydenius, Turun akatemian ensimmäinen kemian dosentti ja filosofisen tiedekunnan apulainen, joka suunnitteli vesivoimalla käyvän puimakoneen.

Vuoteen 1750 asti väitöskirjat julkaistiin latinaksi. Niinpä hämäläiseen osakuntaan kuulunut Henricus Carling julkaisi professori Johannes Browalliuksen johdolla väitöskirjan nimeltä De agricultura Tavastensium (1744). Sittemmin Pehr Kalmin ja Pehr Adrian Gaddin johdolla laadittiin lukuisia tutkielmia, joissa kehotettiin käyttämään ja viljelemään kotimaisia hyötykasveja, etenkin ruoka-, lääke- ja värikasveja. Niitä kuvattiin yksityiskohtaisesti kasvupaikkoineen, käyttötapoineen ja viljelysmahdollisuuksineen. Koko 1700-luvun maatalousopin miltei ainoaksi suomenkieliseksi tuotteeksi jäi Gaddin ”Kryydimaan yrttein kasvannot”.

Kalm, jota on nimitetty utilistien kuninkaaksi, luennoi maanviljelystä, puutarhataloudesta, jopa rakennusopista maatalousrakennukset mukaan lukien, mutta merkittävämpi lienee hänen kirjallinen toimintansa. Maanviljelyä koskee hänen johtamistaan väitöskirjoista 7, suoviljelyä 2, niittyjä ja laitumia 5, ryytimaat ja vihannekset 6, hedelmäpuut ja marjapensaat 4, kotimaisten kasvien hyötykäyttö 4 ja pensasaidat 2. Lisäksi tehtiin yksittäisiä väitöskirjoja rikkakasveista, Oriveden pellavasta, isojaon merkityksestä, ulkomaisten kasvien menestymisestä meidän olosuhteissamme, tuhohyönteisistä, karjanhoidosta ja karjan sairauksista. karjatalous jäi tuohon aikaan vielä vähälle huomiolle.

Carl Fredrik Mennanderin johdolla laadittiin pari väitöskirjaa peltojen ja niittyjen kalkituksesta sekä maanviljelystä Pohjanmaalla. Professori itse oli julkaissut jo 1742 Kuninkaallisen Tiedeakatemian toimituksissa kuvauksen hätäleivästä ja petusta sekä suomalaisesta kaski- ja kytöviljelystä.

Karl Nicklas Hellnius, josta oli tullut 1793 talousopin professori, julkaisi myös muutaman väitöskirjan maanviljelyn ja karjanhoidon kysymyksistä. Hänen aikanaan talousoppi alkoi liukua kohti luonnonhistoriaa. Se merkitsi maatalouden häviämistä akateemisten alojen piiristä, joskaan talouden edistäminen ei lakannut kiinnostamasta yliopiston johtomiehiä. Siitä kertoo Suomen Talousseuran perustaminen ja toiminta.