Historiallinen maatalous > Maanviljelys > Peltoviljely > Puhdistus
 

Viljan puhdistus

Seulonta
Loppupuhdistus
Tuultaja eli viskuri

 


Riihilapio: Kuusamo, piirt. A. Kolehmainen. – Kortesalmi 1975, 584.


Riihiseula, riihilapio ja viskain Kemiöstä. – Kimitobygdens historia II, 178.


Varsinais-Suomessa koottiin jyviä kasaan riihen lattialla riihihärällä. Riihihärkä Uskelan pitäjästä. – Vilkuna 1935, 101.


Seulonta
Ensimmäisenä puhdistusvaiheena korjattiin pitkät oljet puinnin jälkeen lattialta käsin syliin ja vietiin syrjään, esimerkiksi olkisuuliin. Sen jälkeen pisimmät korrenpätkät haravoitiin riihiharavalla syrjään käytettäväksi karjan rehuna. Lattialle jäivät vain jyvät, lyhyet korrenpätkät ja tomu.

Puintijäännös nostettiin puulapiolla (metalliterä olisi voinut vahingoittaa jyvien pintaa ja heikentää siten itävyyttä) suureen ritiläpohjaiseen astiaan korrenpätkien erottamiseksi. Koko maahan on levinnyt sekä haapalautalaitainen soikea välppä että harvan pärekorin näköinen nelikulmainen riihiseula eli pohjoispohjalaisittain risla (< ru. rissel), kun taas pyöreän seulamallin ydinaluetta on Suomenlahden rannikkoalue.

Videoleike – Seulonta 31s./1273KB


Viskain eli auskari. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 515.


Löyhytin. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 259.


Yhdestä puusta veistetty pohdinallas. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 347.


Tuohinauhasta punotulla pohjalla varustettu pohdin Uudeltamaalta Sipoosta. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 347.

 

Loppupuhdistus
Loppupuhdistukseen oli useita vaihtoehtoisia tekniikoita. Uutispuuroainekset valittiin heittämällä puisella kauhalla, auskarilla eli äyskärillä, lattialta koukattua puinnosta keskilattialta kohti seinää. Parhaat ja samalla painavimmat jyvät pystyivät voittamaan ilmanvastuksen parhaiten ja lentämään pisimmälle, roskat ja tomu jäivät kevyinä lähemmäksi. Näin jyvästöön saatiin portaaton laatulajittelu.

Videoleike – Viskaaminen 11s./378KB

Etelärannikolla puitua, mutta edelleen akanaista ja pölyistä jyvästöä kaadettiin pään päälle nostetusta vakasta alas maassa olevalle kankaalle, lattialle tai toiseen suureen astiaan, jolloin tuuli tai veto vei roskat mennessään.

Löyhkällä eli liuhkalla tuullettiin jyvistä akanat ja tomu levittämällä lattialle ohut jyväkerros, jonka päällä viuhkaa liikuteltiin nopeasti edestakaisin. Syntynyt ilmavirta nosti roskat ilmaan, jolloin puhdistuneet jyvät voitiin lakaista apumiehen toimesta lastalla syrjään. Kun löyhyys lopetettiin, laskeutui pöly puhdistetulle lattialle. Tämä menetelmä on ollut käytössä vain Suomenlahden rannikolla ja saarilla ja se onkin meillä lainaa Virosta.

Seulontaa seuranneena puhdistusvälineenä käytettiin yleisesti pohdinta. Maan länsiosissa se oli samaa tyyppiä kuin taivutetusta haapalaudasta valmistettu kylvövakka, mutta erosi siitä viiston etureunansa ansiosta. Roskat hypitettiin pohdittaessa reunan yli, jolloin jyvät erotettiin akanoista, hyvät asiat huonoista. Itäsuomalainen pohdin punottiin tuohesta.

Kartta – Jyvien puhdistusastioiden levinneisyysalueet
Videoleike – Pohtiminen 30s./1194KB

 


Tuultaja eli viskuri. Saksalainen piirros. – Plauch und Seissen.


Viskuri. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 516.


Triööri eli siementen lajittelija. – Maatalouden tietosanakirja III, 938.

 

Tuultaja eli viskuri
Rinnan puinnin koneellistumisen kanssa kehitettiin myös viljan puhdistusta. Koneessa puitu vilja täytyi puhdistaa akanoista, pölystä ja korrenpätkistä. Laite oli tunnettu Kiinassa jo pitkään, kun kotimaahansa palaavat lähetyssaarnaajat toivat sen 1700-luvulla Eurooppaan. Ruotsiinkin se kulkeutui erään pappismiehen mukana 1700-luvun puolivälissä.

Ensimmäinen mekaaninen viljanpuhdistin oli käsikäyttöinen viskuri, jossa tuuletin pöllytti akanat ja pölyn irti jyvistä. Laite tuli tunnetuksi maamme eteläisissä maakunnissa jo 1800-luvun alussa suorana tuontina Ruotsista. Ilmajoen maamiesseurankin oli hankittava sellainen suoraan emämaasta vuonna 1807, koska se ei onnistunut saamaan haluamaansa Turusta.

Oulun maamiesseuralle hankittiin viskuri eli tuultaja vuonna 1830. Tuolloin laite oli käytössä jo eri puolilla maata, mutta hyvin harvakseltaan. Viskureita valmistettiin ainakin Mustialassa, Fiskarsissa ja joissakin kartanoiden työpajoissa. 1800-luvun lopulla viskuri alkoi olla maatilojen tavallisin maatalouskone. Lähes kokonaan puinen laite voitiin näet valmistaa itse, tai jos ei osattu tai haluttu, voitiin sellainen teettää erityisellä viskurimestareiden ”ammattikunnalla”, jonka jäsenet kulkivat talosta taloon viskurintekotaitoaan kauppaamassa.

Kauppapuhdas jyvästö saatettiin suurtiloilla lajitella jo 1800-luvun lopulla triööreillä. Triööri oli sekä viljan puhdistus- että lajittelukone, joka työskenteli siementen muodon mukaan. laitteen muodostaa vaakasuuntainen peltisilinteri, jonka sisäpuolella on puolipallon tai munan muotoisia koloja. Silinteri asetetaan viettämään hiukan toista päätään kohti ja jyvät johdetaan siihen yläpäästä. Silinterin pyöriessä vilja valuu vähitellen alaspäin, jolloin viljan joukossa olevat rikkaruohojen siemenet, jyvänpalaset ja roskat asettuvat koloihin ja nousevat silinterin pyöriessä ylöspäin.

Kolot ovat niin pieniä, että normaalikokoiset jyvät eivät mahdu kokonaan koloihin, jolloin silinterin sisällä olevan aivan lähelle sisäreunaa ulottuva reuna pyyhkäisee jyvät pois koloista. Sen sijaan koloihin täydellisesti mahtuva roskatavara nousee ylöspäin, kunnes putoaa alas kaukaloon, josta kuljetusruuvi kuljettaa sen pois koneesta. Kaukalon reunaa nostamalla tai laskemalla voidaan säädellä kaukaloon joutuvan roskatavaran laatua. Triööriin yhdistetään usein puhallin eli lietso, jolloin puhdistusteho paranee.

Triöörillä voidaan erotella myös eri viljalajien jyvät toisistaan, esimerkiksi kaurat vehnistä, kaurat ohrista ja ohrat vehnistä.