Historiallinen maatalous > Maanviljelys > Peltoviljely > Ulkokuivatus
 

Viljan ulkokuivatus

Lyhde
Kuhilas
Auma, suova ja närte
Eloseiväs ja haasia

 


Sitelykoukku (vas.) Uudeltamaalta. – Grotenfelt 1898, 373.
Elotakkavitsaa käytettiin Pohjois-Karjalassa lyhteiden kantamiseen. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansaperinteen sanakirja 1979, 37.

 

Lyhde
Pelloilla sirpillä leikattu vilja sidottiin lyhteiksi. Sitomisessa käytettiin paikoin Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä apuna puista nosto- ja sitomakoukkua.

Lyhde sidottiin leikatusta viljasta tehdyllä siteellä. Näin meneteltiin myös Etelä-Ruotsissa, kun taas pohjoisessa side tehtiin etukäteen, useimmiten rukiin oljesta. Samaa sidettä voitiin käyttää siellä myös useampana vuonna peräkkäin.

 


Kuhilas koottiin lyhteistä. Päällimmäiseksi laitettiin pysty tai taitettu lyhde hatuksi. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1979, 201.

 

Kuhilas
Lyhteistä koottiin pellolla kuhilaita, joissa vilja sai alkukuivatuksensa tuulessa ja auringossa.
Lyhteiden asettelu pellolle kuivumaan saattoi tapahtua usealla tavalla riippuen säästä ja paikallisesta perinteestä.

Lyhteet voitiin asettaa yksitellen, riviin, renkaaksi tai seipään varaan. Lyhteiden määrä kussakin kuivatusmuodostelmassa oli tarkkaan säädelty, ei vähiten siitä syystä, että se helpotti esimerkiksi verokymmenysviljan erottamista.

Videoleike – Kuhilaan teko 30s./1158KB

 


Kevätviljalle tehty auma on aidattu, jotta laitumella käyvä karja ei pääse verottamaan sitä. – Grotenfelt 1898, 388.


Pyöreä närte. – Vilkuna 1976, 217.


Halkopinoa muistuttava närte Pohjois-Karjalasta. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1979, 302.

 

Auma, suova ja närte
Kaskilla ja Itä-Suomen peltoviljelmillä vilja varastoitiin suuriin pyöreisiin aumoihin ja suoviin tai pitkänomaisiin närtteisiin. Sato säilytettiin niissä talveen saakka riihikuivatusta odottamassa.

Närte oli noin sylen levyinen, miehen korkuinen, useita metrejä pitkä viljan ulkosäilytystä varten koottu kasa. Lyhteet ladottiin teräpäät vastakkain siten, että keskusta pysyy laitoja korkeammalla. Pohjan muodostavat pölkyille pituussuuntaan pannut pohjapuut, ympärille asetetaan tueksi sankapuut, katteena ovat oljet, havut, tuulivitsat ja painopuut.

Hukkaprosentti oli kymmenen tienoilla. Lyhteet ajettiin vasta rekikeleillä silloin tällöin kotipiiriin tarpeen mukaan puitavaksi.

Kaukaisimmille kaskimaille pystytettiin myös riihiä, joissa lyhteet kuivatettiin lopullisesti, vilja puitiin ja säilytettiin talvikuljetukseen saakka.

 


Lyhdehanko Joutsenosta Etelä-Karjalasta. – Grotenfelt 1898, 384.


Viljahaasia Joroisten pitäjästä Savosta. – Grotenfelt 1898, 377.

 

Eloseiväs ja haasia
Viikatteella kaadettua viljaa ei sidottu, vaan pantiin sellaisenaan seipäille.

Jälkikuivatukseen ja varastointiinkin käytettiin suuressa osassa sisämaata sekä Vaasan seudulla ja Tornionjokilaaksossa tukevia haasioita. Niissä saattoi olla parikymmentäkin vaakaortta päällekkäin. Sisämaan levinneisyysalue on itäistä vaikutusta, kun taas läntiset esiintymät ovat ruotsalaisen perinteen kaksi haaraumaa.

Kartta – Elohaasian levinneisyysalue