|
Turkistuotanto
Metsästyksen
käytyä 1600-luvulla
kannattamattomaksi oli maamme turkistuotanto lamassa, kunnes
vuonna 1917 Kanadasta
tuotettiin ensimmäiset hopeaketut tarhakasvatuksen
aloittamiseksi.
Minkkien tarhauskin aloitettiin jo vuonna 1928, mutta
se kykeni kilpailemaan kettujen turkistuotannon kanssa vasta 1950-luvulta
lähtien. Parin viime vuosikymmenen aikana turkistuotanto on
kymmenkertaistunut. Elinkeinon valta-aluetta on Pohjanmaa.
|