Historiallinen maatalous > Karjanhoito > Sisäruokinta > Silppu


Kaksi petkeltä Tammelasta. – Grotenfelt 1898, 416.


Petkeleitä. – Seurasaari 1-2/1959, 26.


Sirpin käyttötapoja silppua tehtäessä. – Seurasaari 1-2/1959, 26.



Silppuviikate leikkuupenkkeineen. – Seurasaari 1-2/1959, 26.


Pelkästään käsivoimin toimiva silppuviikate (vas.) sekä kädellä ja jalalla painettava silppuri. – Anttila 1974, 134.


Vauhtipyörän tangosta useamman henkilön voimin pyöritettävä silppuri. – Anttila 1974, 134.


Tehdasvalmisteinen rautapyöräinen silppuri. – Anttila 1974, 134.

 

Sisäruokinta
Silppu

Peltojen lannoitustaso riippui karjamäärästä, jonka maksimin määräsi puolestaan käytettävissä oleva talvirehu. Lannantarve sai talonpojat pitämään karjaa yli rehuvarojen so. heinävarojen ja ruokkimaan sitä huonosti, sillä silloinkin se antoi lantaa.

Lehmien eteen kannettiin useamman kerran päivässä kuivia ja pitkiä tai silputtuja ja kuumalla vedellä tai virtsalla pehmitettyjä olkia. Hauderehun nimi oli ape. Lisänä olki- ja akanakeitoksessa saattoi olla juurikasvien naatteja, lehdeksiä, havuja, sammalta ja jopa hevosen lantaa. Hauderehu valmistettiin keittokodan tai karjakeittiön isossa padassa puumelalla eli lavasimella hämmentäen.

Oljet katkottiin vanhimpaan aikaan kirveellä tai petkeleellä riihen lattialla tai puukaukalossa.

Yksinkertaiset silppukoneet helpottivat naisväen työtä 1830-luvulta lähtien. Oulun läänin talousseura hankki sellaisen mallikokoelmaansa vuonna 1832.

Oljet syötettiin lautakourua myöten leikkuriin, jona toimi aluksi kärjestään sokkaan ankkuroitu kädellä painettava veitsi tai jalkavoimainen giljotiini, myöhemmin leikkuuterillä varustettu metallinen vauhtipyörä.

Vuonna 1861 ilmestynyt "Lyhykäinen oppikirja karjanhoidosta" mainitsee nämä kaikki mallit. Niitä valmistivat aluksi maasepät, sittemmin useat konepajat. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla kiersi puinnin jälkeen taloissa silppumestareita koneineen katkomassa maksusta taloille koko talvikauden silppuvaraston.

Vain osa oljista syötettiin pitkinä, suurin osa pätkittiin hauderehun valmistusta varten. Olkien ohella katkottiin talteen erityisesti rukiin tähkät, jotka jauhettiin myllyssä tamppujauhoksi. Niillä höystettiin hauteen ohella apetta. Silppujen katkonta ja tamppujen jauhottaminen oli raskasta ja työlästä puuhaa, mutta kun rehukasveja ei juurikaan viljelty, olivat tamput nykyisten kaurajauhojen asemassa. Tärkein merkitys oli kuitenkin hauteella, joka on nykyisin jäänyt pois käytöstä.

Hauteen valmistuksesta on säilynyt kertomus vuoden 1770 paikkeilta Turun seudulta. Kesällä koottiin ja kuivattiin kaikenlaisia talon pihalla ja ympäristössä kasvavia rikkaruohoja, kukkia, varsia, lehtiä yms. , jotka talvella katkottiin silpuksi ja kiehutettiin vedessä; lisähöystönä käytettiin latojen latioilta koottuja siemeniä, ruoan tähteitä, suolavesiä jne. Vettä kuumennettiin aamuin illoin, joten aina oli yksi panos hautumassa kannen alla, kun aamulla keitetty haude annettiin illalla lehmille.

Piispa Jakob Tengströmin mukaan hyvä maitolehmä tarvitsi heinien lisäksi ”tavallista silppua ja hauteita hienoksi hakatuista oljista, sekoitettuna ja makeammaksi tehtynä moninaisilla juurihedelmillä, kaaliin ja nauriin lehdillä, ruumenilla, heinänsiemenillä, viholaisilla, humalan lehdillä, potaatin varsilla ja muilla sen kaltaisilla, jotka päälle valetulla kiehuvalla vedellä taikka katajavarilla pehmitetään ja valmistetaan maulliseksi, terveelliseksi ja maitoa lisääväksi ruuaksi raavaille, koska se hyvin jäähtyneen’ heille kahdesti päivässä joko saaviastioissa taikka juuri sitä varten tehdyissä, vettä pitävissä rupuissa (syöttökaukaloissa) eteen pannaan.”

Hyvään karjanhoitoon kuului viisi navettakäyntiä vuorokaudessa. Aamulla klo 5 annettiin kaikille elikoille suoria rukiin olkia, joita yön aikana nälkiintynyt karja mielellään söi; aamusta työhön otettaville vetohärille annettiin heiniä ja silppua. Toisena työnä luotiin maan länsiosassa navetasta lantaa. Kello 9 tienoilla kannettiin kullekin eläimelle eteen haudesaavi. Puolelta päivin elikot päästettiin kytkyistään ja ajettiin kaivolle tai joen tai järven jäälle, jossa ne saivat ruuhesta kylmää vettä juodakseen. tähän aikaan puhdistettiin pihatto ja lakaistiin luontinavetan käytävä tai levitettiin sekasontanavetan lattialle uusia havuja kuivikkeiksi. Kun karja oli tuotu takaisin navettaan, kannettiin eteen vihko olkia ja joillekin heiniä, mutta ei työstä palaaville härille, sillä niille annettiin silppua. Iltapäivän päätteeksi klo 16 tienoilla tarjottiin taas haudetta. Joutilaille karjalle annettiin vain silppua. Myöhemmin illalla pistettiin karjalle hinkaloon pieni olkivihko. Heiniä annettiin tällöin vain vetojuhdille.