Historiallinen maatalous > Karjanhoito > Laidunnus > Paimen


Paanajärven paimenpoika. Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1892.


Pukinsarvi. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 358.
Lakutin eli puukello, jota käytettiin kalistimena petojen karkoittamiseksi sekä merkinantovälineenä.

 

Paimen

Kyläasutusalueilla oli keskiajalta lähtien laidunlohkon varustamia miespuolisia nautakarjan yhteispaimenia, mutta lampaita ei juuri paimennettu. Paimenet olivat lapsia tai vanhuksia, eivät täysi-ikäisiä työkykyisiä henkilöitä. Isonjaon jälkeen kyläpaimeninstituutio taantui kaikkialla. Suomen viimeinen kyläpaimen toimi Karjalassa Salmin Varpakylässä.

Laidunlohkon tehtävänä oli osin helpottaa yksityisten eläinten omistajien paimenessa käyntiä (ru. vallgång), osin lisätä laidunnuksen kapasiteettia. Luonnonlaitumien ohella karjaa päästettiin kesannolle.

Torvella paimen säikytti pedot loitolle, soitti ajankuluksi ja kutsui illalla karjan koolle. Toisinaan torvi tehtiin pukinsarvesta, yleisemmin kuitenkin tuohesta. Tuohitorvi tehtiin kiertämällä tuohinauhaa onteloidun puukehyksen päälle. Poikkeuksellisesti tuohitorvi saatettiin muotoilla metallisoittimen malliseksi. Paimentorvia tehtiin myös lepänkuoresta.

Petoja karkotettiin torvien ohella myös lakuttimella, puusta onteloidulla kalistimella, jonka kylkeen nyörin päässä olevat puupallot iskeytyivät.