Historiallinen maatalous > Karjanhoito > Eläinsuojat > Navetta
 

Kotieläinsuojat
Navetta

Patsasnavetta
Sekasontanavetta
Luonti- eli lattianavetta
Kesänavetta

 


Luonnonkivinavetta. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 177.

 

Karja otettiin Mikkeliltä (29.9.) seitsemän kuukautta kestäneen talviruokintakauden ajaksi karjasuojaan, joka lienee aluksi ollut pelkkä katoksellinen aitaus (karjatta, pihatto, ometta). Matala hirsinen karjasuojamalli levisi esihistoriallisen ajan lopulla sekä lännestä (navetta) että idästä (läävä).

Turvetta ja savea on käytetty navetan rakennusaineina hyvin harvoin.

Luonnonkivestä muurattuja navettoja alettiin tehdä 1700-luvun alkupuolella ensinnä virkamiesten ja suurtalonpoikien toimesta Etelä-Pohjanmaan pohjoisosan ja Keski-Pohjanmaan rannikkoseuduilla. Eräs innokkaimmista asian puolestapuhujista oli kirkkoherra ja talousoppinut Anders Chydenius. Sittemmin luonnonkivinavetoita rakennettiin myös Keski-Suomessa, Hämeessä ja Savossa. Monesti vain seinän alaosa oli muurattu rakennuksen yläosan ollessa puurakenteinen. Vaikka näitä kivirakennuksia suosittiin puutavaran säästämiseksi valtiovallan taholta myönnetyin verohelpotuksin ja palkkioin, ne alkoivat yleistyä vasta 1800-luvun keskivaiheilla ja jälkipuoliskolla.

1900-luvun taitteessa yleistyivät etelän kartanoissa ja suurtiloilla suuret lohkokivinavetat, kunnes tiilistä muuratut navetat alkoivat syrjäyttää niitä.

Kartta – Luonnonkivinavetat

Navetta rakennettiin etelässä 1500-luvulta lähtien yleisemmin yhteen toisen navetan tai heinäladon kanssa, jolloin rakennusrivin kolmantena osana oli välikkö. Yksinkertaisimpia yksihuoneisia navettoja oli vielä myöhemminkin Pohjanmaalla.

 


Jaakkimalainen patsasnavetta eli karjakartano 1870-luvulta. – Korhonen 1999, 358.

 

Patsasnavetta
Venäläisen rakennustavan vaikutusalueella Etelä- ja paikoin myös Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa tehtiin ns. patsasnavettoja, jossa nurkka- ja seinäpatsaat tukivat heinien säilyttämiseen käytettyä, nurkkasalvottua yläkertaa eli luhtia (ven. sarai). Alakerran karjasuojat, läävät, joita saattoi olla useita eri karjalajeja varten, oli salvottu jokainen erikseen omaksi huoneekseen. Lehmien syöttöhäkki muistutti ulkonäöltään pinnasänkyä, kun taas lampaiden vastaavat olivat alhaalta kapeita ja ylöspäin leveneviä.

Kartta – Patsasnavetta

 


Sisä-Suomen sekasontanavetoille tyypillinen piirre oli lantakerroksen päällä lepäävä lautarakenteinen syöttöpöytä. – Vilkuna 1960, 120.

 

Sekasontanavetta
Suomalaiset navetat jaetaan käytön mukaan lantanavetoihin ja lattianavetoihin. Ensin mainituissa oli pelkkä maalattia, josta nimitys maapermantonavetta. Lehmät saivat seisoa kuivikkeilla varustetun lannan päällä koko talvikauden. Lanta luotiin ulos vain pari kertaa vuodessa. Lantanavettoja oli vielä 1920-luvulla yleisesti Hämeessä, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa eli Sisä-Suomessa.

Kartta – Sekasonta- ja luontinavetta

Lannan palaessa kemiallisesti havuisten kuivikkeiden kanssa navetta pysyi lämpimänä, kiinteän sisustuksen puuttuessa karjalla oli liikkumatilaa ja karjanhoitajalla vähän työtä. Haudevesi lämmitettiin kodassa.

”Lannanhoidollisesti” tyyppi oli hyvin edullinen. Havujen eli hakojen käyttö kuivikkeina antoi navettaan myös raikkaan pihkantuoksun ja lisäsi pellonhöystön, hako- eli sekasonnan, määrää. Lantanavetta tyydyttikin ensi kädessä peltojen lannantarvetta, joten se oli ennen kaikkea maanviljelystä edistävä karjasuoja. Kuitenkin sen ydinalue oli uudella ajalla Keski- ja Itä-Suomessa.

Videoleike – Kuivikkeiden teko 29s./1078KB
Videoleike – Kuivikkeiden levitys 27s./897KB

 


Luontinavetan poikkileikkaus ja pohjapiirros Hiittisistä. – Kimitobygdens historia II, 126.


Koivunvitsasta punottu taipuisalla sulkulenkillä varustettu lehmän kytkyt, lavi. Piirt. A. Kolehmainen. – Kortesalmi 1975, 592.


Neliskulmainen navettalyhty Kuusamosta. Piirt. A. Kolehmainen. – Kortesalmi 1975, 594.
Kahdeksankulmainen navettalyhty. Piirt Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 257.


Modernissa karjasuojassa on omat tilat eri kotieläimille sekä rehun säilytys- ja valmistustilat. – Näätänen 1977, k. 2-3.


Keskikokoisen talon karjarakennuksen julkisivu ja pohjapiirros 1920-luvulta. – Näätänen 1927, 6.

 

Luonti- eli lattianavetta
Lattia- eli luontinavetan keskellä kulki puulattia, jonka alla oli virtsakaivo. Parsien ja puulattian välissä oli lanta- ja virtsakourut eli luorit, josta jätökset korjattiin pois puulapiolla päivittäin tai ainakin joka toinen päivä rakennuksen toisessa päädyssä olevasta luukusta ulos. Maapermantoiset pilttuut eli parret (siitä myös nimitys parsinavetta) sijaitsivat kummallakin sivuseinällä.

Lattianavetta oli karjanhoidon kannalta lantanavettaa edullisempi. Lypsykausi jatkui lattianavetan alueella myös sisäruokintakaudella. Navetan ovi oli usein korkeussuunnassa kaksijakoinen, jolloin ylempi puolisko voitiin pitää päivisin avoinna tuuletuksen ja valaistuksen parantamiseksi. Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa navetassa oli myös tulisija.

Lehmän kytkin eli lavi tehtiin eläimen kaulaan pantavasta puulenkistä ja siitä lähtevästä vitsaköydestä, joka saattoi kulkea seinähirsien välistä ja kiinnittyä poikkitapilla seinän ulkopuolelle. Vanhoissa kolikoissa oli kuvattuna vaakunakilpi, jonka ääriviiva muistutti lehmän kytkyttä, lavia; siitä saatiin rahaa heitettäessä käytetty termi ”klaava”. ”Kruuna"-puolella oli valtakunnan kolme kruunua.
Lampaan ja vuohen kytkimiä punottiin myös tuohesta.

Uudemmissa parsinavetoissa karjan päät käännettiin seinän puolelta keskikäytävän suuntaan.

Ennen lyhtyjen käyttöön tuloa saatettiin navettaan mennä palava päre hampaissa. Pärevalkea aiheutti kuitenkin usein tulipaloja kekäleiden pudotessa olkiin. Navettalyhty oli 4- tai 8-kulmainen lasilevyistä puulistojen varaan tehty valonlähde, jossa poltettiin kynttilää.

Lattianavetta on Länsi-Suomessa todennäköisesti keskiaikainen ruotsalaisperäinen uutuus. Se näyttää kotiutuneen Varsinais-Suomeen kuitenkin vasta, kun tekolantaa tuottavan hakotarhan käyttö oli keksitty 1600-luvulla. Esimerkiksi Satakunnan ja Pohjanmaan pappiloissa se oli jo 1600-luvulla varsin yleinen ja levisi kaikkiin rannikkomaakuntiimme sekä Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan.

Karja kävi kesällä niitty- tai metsälaitumella, mutta yöksi se ajettiin tavallisesti pihapiiriin erityiseen karjapihaan.

Kartta – Lattia- eli luontinavetta ja sekasontanavetta

 


Lehmiä lypsetään. Vilkuna 1976, 154.


Pyramidikattoinen kesänavetta. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 162.

 

Kesänavetta
Kesäaikana lehmät lypsettiin aamulla ja illalla. Länsi-Suomessa karja koottiin lypsyn ajaksi navettaan, karjatarhaan tai latoon. Itä- ja Pohjois-Suomessa lypsy suoritettiin pitkään ulkosalla, jolloin elikot suojattiin kärpäsiltä ja sääskiltä lehmisavulla. Hyvä savun antaja oli kataja ja turve.

Yöt karja makaili Länsi-Suomessa navetan vieressä tarhassa, idässä kesantopellolla.

Erityisiä kesänavettoja, jotka yleensä eivät sijainneet kovinkaan kaukana talosta, oli Etelä-Pohjanmaan suomenruotsalaisilla alueilla ja näiden suomenkielisissä naapuripitäjissä sekä Keski-Pohjanmaan eteläosassa, Tornionjokilaaksossa ja Lapissa sekä siellä täällä Keski-Suomessa, Savossa ja Karjalassa. Kesänavetoissa karja viihtyi koleinakin öinä ja pysyi sääskien ulottumattomissa.

Etelä-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla kesänavetat olivat nelikulmaisia, korkealla pyramidikatolla varustettuja rakennuksia, joiden hahmolliseksi esikuvaksi on ehdotettu lappalaisten hirsistä asuinkotaa. Nelilappeisen katon huipussa oli laudasta tehty ilmatorvi. Se synnytti rakennukseen vedon, joka imaisi pimeästä navetasta valoa kohti suunnistavat, eläimiä kiusaavat itikat ulos.

Peräpohjolassa talvinavetat siivottiin kesäksi ja ihmiset muuttivat niihin asumaan, sillä ne olivat asuinrakennusta viileämpiä.

Kartta – Kesänavetta