Historiallinen maatalous > Karjanhoito > Sisäruokinta > Niittytalous > Hermannilta heinään


Naantalista talteen saadun riimusauvan merkintöjen jäljennös. Heinänteon alku on merkitty haravalla kolmannen rivin oikeaan laitaan. – Varsinais-Suomen historia III, 9.


Suokenkä, jota voitiin käyttää myös lumikenkänä. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 252.


Suosukset. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 442.


Niittypirtin poikkileikkaus. .Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 292.


Tuohesta punottu kontti. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 188.
Lippi eli liuha on tuohilevystä oksanhalkeamaan kiinnitetty tilapäisluontoinen juoma-astia. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 247.


Kimpitekniikalla valmistettu soikea leili sekä leilinkantopuu. Piirt. Pirkko-Liisa Surojegin. – Kansanperinteen sanakirja 1976, 236.

 

Hermannilta heinään

Heinä leikattiin ja koottiin Hermannin (12.7.) tai Margareetan päivän (13.7.) ja Olavin (29.7.) tai Laurin päivän (10. 8.) välissä. Silloin puettiin puhtaat vaatteet päälle ja lähdettiin joukolla niitylle.

Heinänteko saatettiin aloittaa viinaryypyllä, madontapporyypyllä. Se juontui vanhasta Margareta-pyhimyksen legendasta, jossa lohikäärme eli ”mato” ahdisteli neitoa. Matoryyppy oli siis eräänlainen peijaisryyppy.

Suokengät eli karpposet tehtiin punomalla puuvanteen sisälle vitsaksista harva verkko, jonka päälle kengitetty jalka laitettiin, ja sitten solmittiin suokengän vitsas tai nyörit nilkan ympäri. Niitä käytettiin tehtäessä heinää veteliltä mailta, mutta tilapäisesti myös lumikenkinä.

Parista kärjestään tavutetusta kuusen oksasta ja niitä keskeltä yhdistävästä laudanpalasta valmistetut suo- eli nevasukset ajoivat saman asian kuin suokengät.

Kartta – Suokenkien ja -suksien käyttöalueet

Hevosellakin saattoi olla laudan kappale kiinnitettynä kunkin kavion alle estämään elikon uppoamista vetiseen rantamaahan.

Heinäniitty saattoi olla etäällä kotoa, joten siellä oli yövyttävä päivä- tai viikkokunnissa leikkuun ja korjuun aikana. Yöt vietettiin rakovalkealla, ladoissa, niittysaunoissa tai -pirteissä.

Evästä, ennen muuta leipää, kuljetettiin niitylle tuohikontissa, jonka mikroilmasto oli ruoan säilyvyyden kannalta erinomainen. Se selittää konttien säilymisen erämiehen kantolaitteena pitkälle kangasreppujen aikaan asti.

Eväspiimä tai kalja laitettiin puuleiliin. Mikäli niityn lähettyvillä oli lähde tai kirkasvetinen puro, otettiin siitä raikasta juomavettä tuohilipillä.

Voita varten oli haapalaudasta tai katajasta valmistettu pieni voirasia tai limppuun koverrettiin kolo eväsvoille.

Suola, keskiajalta alkaen tärkein mauste, pysyi paakkuuntumattomana tuohisessa suolapullossa.

Videoleike – Eväiden teko 33s./1090KB
Videoleike Ruisleipä 26s./913KB