Historiallinen maatalous > Erillisartikkelit > Idän ja lännen maa – kertausta ja täydennystä

IDÄN JA LÄNNEN MAA

Sisältö
Taustaa
Suomi Euroopassa – Eurooppa Suomessa
Esineet kertovat
Perinteinen maanviljelys
Perinteinen karjatalous
Luontosidonnaisen maailmankuvan piirteitä
Muutoksia Varsinais-Suomen maataloudessa 1800-luvulla
Museografisia ja museokriittisiä huomioita

MUUTOKSIA VARSINAIS-SUOMEN MAATALOUDESSA 1800-LUVULLA
Hanneleena Savolainen

Maatalous muuttui 1800-luvulla
Ennen kaikkea teknologian nopea uudistuminen muutti kaikkea sitä, miten ennen oli ollut tapana työt tehdä. Kun perinnäiset työtavat siirtyvät uusien tieltä, taustalla on mentaalinen prosessi. Jotain täytyy tapahtua myös ihmiselle, että hän kokeilee uutuuksia ja hyväksyy ne. Kansatiede on tutkinut uutuuksien omaksumista 1800- ja 1900-luvuilla. Yhteisön eri jäsenet omaksuivat uutuuksia eri tahdissa. Oli edelläkävijöitä ja mattimyöhäisiä. Yksilö kulkee uutuuden kohdatessaan useamman vaiheen läpi. Ensimmäinen on tietoisuusvaihe, sitä seuraa kiinnostus. Tämän jälkeen on vuorossa arviointivaihe. Tällöin esimerkiksi naapurien käyttämää uutta konetta voidaan verrata omiin vanhoihin ja arvioida uutuuden hyötyjä verrattuna kustannuksiin. Tämän jälkeen seuraa kokeiluvaihe ja lopulta uutuuden omaksuminen (ja joissain tapauksissa hylkääminen).

Yksilön roolit omassa yhteisössään ja hänen elämänhistoriansa, kuten myös varallisuuteensa, vaikuttivat ratkaisevasti siihen, pystyikö hän omaksumaan uutuuksia ensimmäisten joukossa. Suuret kartanot ja pappilat olivat jo vanhastaan olleet Suomessa maatalouden uudistuksen edelläkävijöitä. Yhteisön ulkopuolisilla tekijöillä oli merkitystä: esimerkiksi kaupunkien lähellä saatettiin olla nopeammin perillä asioista kuin kaukana maaseudulla. Uutuuksia päästiin myös arvioimaan useammin sivusta. 1800-luvulla lisääntynyt liikenne ja tietoliikenne nopeuttivat uutuuksien tuloa maalaisväestön tietoisuuteen. Valistus oli myös entistä intensiivisempää. Uutuuksien omaksumiseen vaikutti yhtäaikaisesti useitakin eri tekijöitä.

Tiedonkulun nopeutuminen
On havaittu, että julkinen tieto on ollut tärkeintä tietoisuusvaiheessa, kun taas henkilökohtainen tieto hankintavaiheessa. Sanomalehtien ja maatalouskirjallisuuden lukeminen oli tärkeää uusien ideoiden hankinnassa. Entistä suurempi liikkuvuus, johon vaikuttivat liikenneolojen parantaminen: junat ja kanavat sekä myöhemmin autot, auttoi henkilökohtaisten kokemusten saamista ja vertailujen tekemistä.

Tiedotuksen seuraaminen on vaatinut lukutaitoa. Kansan lukutaitoa ylläpiti kirkko, koska kirkko ei huolinut lukutaidottomia jäsenikseen. Lisäksi kunnat ja kirkko ylläpitivät kiertokouluja. Vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä maalaiskunnat saattoivat alkaa vapaaehtoisesti perustaa kansakouluja. Vuoden 1898 piirijakoasetus puolestaan velvoitti maalaiskunnat jakamaan alueensa koulupiireiksi ja perustamaan kansakoulun, jos piirissä oli 30 opinhaluista lasta. Kansanvalistusseura tuki maalaiskuntiin perustettavia lukutupia. Niihin tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja niille annettiin rahallista avustusta. Seura myös painatti ja levitti kirjallisuutta. Vaikka sanomalehtien tilaaminen oli kallista työmiehen palkkaan verrattuna, niitä tilattiin jo varhain. 1920-luvulta Pellervosta tuli maanviljelijälle tärkeä lehti. Luku-tupien lisäksi lainakirjastot alkoivat kehittyä maaseudulla.

Koulutus ja organisaatiot
1800-luvun lopussa Suomessa oli jo useita maanviljelysalan oppilaitoksia, näistä korkein oli vuonna 1840 aloittanut Mustialan maatalousopisto. Myös meijerialaa ja karjanhoitoa saattoi opiskella useassa koulussa. Useimmat näistä oppilaitoksista valmistuneista kuitenkin ryhtyivät suurtilojen voudeiksi, joten talonpoikaistaloille ei koitunut koulutuksesta välitöntä hyötyä. Niinpä 1900-luvun alussa aloitettiin yksitalviset maamieskoulut, joita oli v. 1924 mennessä jo 27 kpl maassamme. 1890 - 1920-luvuilla perustettiin maalaiskuntiin maamiesseuroja ja pienviljelijäyhdistyksiä. Yhdistysten toimintaan kuuluivat mm. kurssit, kilpailut ja näyttelyt.

Jo vuonna 1797 oli Suomeen perustettu ensimmäinen maatalousalan järjestö: Suomen Talousseura, joka antoi maatalousneuvontaa. Järjestö oli hyvin edistyksellinen, esimerkiksi sen vuoden 1880 yleiskokouksessa esiteltiin höyrykoneita. Toiminta ei kuitenkaan täysin palvellut suomenkielistä maanviljelijää, tähän maamiesseurat ja pienviljelijäyhdistykset toivat muutoksen.

Teollinen valmistus ja kauppa
Maatalouskoneita alettiin valmistaa teollisesti. Tuottajilla oli selvää kilpailua asiakkaista: maaseudulla toimi koneasiamiehiä, jotka välittivät koneita. Kaupungeissa maatalouskoneita myivät liikkeet. Maatalousvälineitä maahantoivat ns. työkalu-asioimistot 1860-luvun katovuosien jälkeen pääasiassa Ruotsista ja Saksasta. 1880-luvun tuontitullit auttoivat kotimaisen tuotannon hyvään alkuun. Kun puhelinverkko kehittyi, yksiä ensimmäisiä liittyjiä olivat maatalousalan liikkeet. Näin tuotteiden tilaaminen tuli helpoksi. Suoraan liikkeestä ostamisen lisäksi suosittiin käytettyjen koneitten hankkimista huutokaupoista.

Muutokset peltoviljelyssä
Aiemmin maassamme vallitsi pääosin kaksivuoroviljely, jolla kasvatettiin syysviljaa. Pieni osa pellosta oli ns. sivukierrossa, joka oli nelivaiheinen. Enempää kevätviljaa ei tarvittu, ja suurempaan nelivuoroviljelyyn ei olisi riittänyt lannoitettakaan.

Varsinais-Suomi alkoi siirtyä kolmivuoroviljelyyn 1800-luvun puolivälissä. Tähän oli syynä maitotuotteiden merkityksen kasvaminen: karjalle tarvittiin rehuksi kevätviljaa ja toisaalta lantaakin saatiin nyt enemmän.

Kääntöaura tehosti peltojen muokkausta. Se oli otettu jo 1800-luvulla yleiseen käyttöön. Neliömäistä äestä sekä hanhenjalkaäestä käytettiin pienemmillä tiloilla 1920-luvulle. Isoilla tiloilla siirryttiin rullaäkeisiin ja jousiäkeisiin. Aiemmin kesantopeltoa hoidettiin pitkin kesää - ojat perattiin, lantaa kynnettiin peltoon ja rikkaruohoja hävitettiin useampaan otteeseen kyntämällä ja äestämällä peltoa.

Heinä
Luonnonniityt eivät enää riittäneet ruokkimaan karjaa. Piti siirtyä heinän peltoviljelyyn. Englannissa ja Manner-Euroopassa oli 1700-luvulta viljelty rehukasveja, heinää ja kauraa, viljelykierron osana. Eurooppalaiset menetelmät eivät sopineet Suomen oloihin kivuttomasti. Ensimmäiset heinänviljelykokeilut tehtiin tiettävästi Euran Vuojoen kartanossa 1830-luvulla. Kun luovuttiin niittyheinästä, oli vaihdettava myös perinteinen väärävarsiviikate. Ensinnä sen korvasi suoravartinen viikate ja lopulta niittokone. Kun heinää oli ennen kannettu sapilailla, 1880-luvulta eteenpäin käytettiin häkkirekiä, sitten tuuppureita, eli pienipyöräisiä rekikärryjä. Näiden sijaan tulivat kumipyöräiset kärryt ennen toista maailmansotaa. Ladot suurenivat. Suuret hutaiset makasiinit korvasivat hirsiladot 1800-luvun lopulla. Paksulle peltoheinälle ei kuivaus maassa riittänyt, heinä oli nostettava heinäseipäille.

Vilja
Viljan käsittely tehostui ja koneellistui. Viskuri oli ensimmäinen innovaatio tällä alalla. Se oli erittäin yleinen kone maataloissa. 1920-luvulla sitä alkoivat korvata viljanlajittelijat ja toisen maailmansodan alla puimakone oli alkanut tehdä riittävän puhdasta jälkeä ilman viskuutakin.

Varsinkin kevätviljan korjuussa siirryttiin käyttämään viikatetta. Viljaa ei enää liioin laitettu kuhilaille vaan seipäille kuivumaan. Ainoastaan ruis oli poikkeus: sitä sekä leikattiin sirpillä, että laitettiin kuhilaille. Rukiin kanssa säilyi pisimpään riihipuinakin, muut viljat puitiin tappurilla tai puimakoneella, jotka alkoivat yleistyä 1910-luvulta. Olkia varten (niitä käytettiin mm. patjoissa täytteenä) isoillakin tiloilla puitiin varstoilla vielä 1920-luvulla.

Uusien menetelmien tehokkuus ehkäpä ilmenee seuraavasta vertailusta:

1000 viljakilon korjuuseen, kuivaukseen ja puintiin kului päivätyötä (à 10 h)
sirpillä ja varstalla 28
viikatteella ja varstalla 9
elonleikkuukoneella ja puimakoneella 5-9
itsesitovalla leikkuukoneella ja puimakoneella 1,3-1,6
hinattavalla säkkipuimurilla n. 0,25
itsekulkevalla säiliöpuimurilla 0,1

(Heikkilä 1995, 38 <Wiking-Faria 1983.)

Maitotalous
Maitotalouden suurimpia uudistuksia oli kerman ja maidon erottava separaattori. Näitä alettiin hankkia 1890-luvulla. Kuljetusolojen parantuessa maitoa voitiin myös viedä käsittelyyn meijereihin. Kuitenkin esim. Raisiossa maidon jälkikäsittely ei juurikaan kehittynyt, koska Turun kaupunki oli niin lähellä, että maito vietiin tuoreeltaan kaupunkilaisille.

Karjanjalostukseen kiinnitettiin huomiota, sekä ayshire- että länsisuomenkarjarotuja kehitettiin. Monet maatalot liittyivät karjantarkastusyhdistyksiin 1920-luvulla.

Maatalouden uudistukset muuttivat maaseudun elinkeinoja. Esimerkiksi oja-aurojen käyttöönotto 1920-luvulla teki ojurit, eli syksyiset ojankaivuumiehet työttömiksi.

Työtä säästävien uutuuksien kanssa on toimittu kahdella tavalla: yhtäältä ei aina ole ollut tarpeen ottaa uutuuksia käyttöön, koska työvoimaa on ollut riittävästi, toisaalta työvoima on saanut hakeutua muuanne, kun käyttöön on otettu uusi työtä ja kustannuksia säästävä kone.

LÄHTEET
Turun yliopiston kansatieteen laitoksen (TYKL) arkisto:
Heikkilä, Katariina (1995): Leikkuupuimuri - esimerkki koneistumisen vaikutuksista
maanviljelyyn Varsinais-Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Pro gradu
-tutkielma.
Yliaho, Timo (1981): Maatalouden muuttuminen Raisiossa 1880 - 1940. Pro gradu
-tutkielma.

SEURAAVA LUKU