Historiallinen maatalous > Erillisartikkelit > Tadikko – tyylipiirteitä tunkiolla

TADIKKO – TYYLIPIIRTEITÄ TUNKIOLLA
Teppo Korhonen

Johdanto
Mihin tadikkoa tarvittiin?
Hahmo ja yksityiskohdat

Ikäkysymyksiä
Lannankäsittelyväline ja sukupuoli
Uskomusperinne ja symbolismi
Nimitykset
Lähteet

Johdanto

Ruotsalainen maataloushistorioitsija Janken Myrdal on todennut sontatadikon erääksi etnologisen kirjallisuuden niukimmin käsittelemistä työkaluista. Tadikoista ei ole tehty edes maakohtaisia erillistutkimuksia kuten vaikkapa heinähangosta. Peltomaan kääntämisessä tai pehmentämisessä Välimeren maissa käytetty rautateräinen hankokin on saanut tutkijoiden huomiota osakseen, samaten sahrojen mahdollinen kehittyminen maan kääntämiseen käytetystä puuhangosta, mutta tadikko ei ole jaksanuut laajemmin kiinnostaa ketään. Jotakin siitä sentään tiedetään ennestään.

Virossa lannan kokoaminen ja levitys on suoritettu kaksikyntisellä hangolla nimeltä sönnikuhark. Se oli suora ja aluksi kokonaan puuta. Monet esineistä olivat alkujaan pitkillä samansuuntaisilla haaroilla varustettuja luonnonmuodostelmia, mutta sittemmin haarat lyhenivät ja niiden kärjet raudoitettiin. Kahva oli edestä katsoen suippenevan vinoneliön muotoinen levennys, jonka alle tehtiin otteen parantamiseksi poikittainen harja eli vulsti. Harvemmin varsi päättyi kahvana toimivaan poikkitappiin.

Samaa tadikkomallia käyttivät myös slaavit. Pohjois- ja Valko-Venäjällä, Puolassa, Ukrainan pohjoisosassa ja Unkarissa oli käytössä myös tyyppi (Kuva 1a), jolle on ominaista loivasti kaareutuva sivuprofiili sekä latteiksi muotoillut haarat. Monesti viimeksi mainittujen päihin kiinnitettiin rautakärjet (Kuva 1c). Kanta-Puolan alueella tadikko koottiin useammasta osasta: runkopuun yläpää toimi vartena ja alapää keskimmäisenä haarana, johon kiinnitettiin puisten poikittaistukien avulla yksi haara kummallekin sivulle (Kuva 1b). Malli tunnettiin myös Tsekkoslovakiassa ja muissa Keski-Euroopan maissa sekä myöhäiskeskiajalta lähtien pohjoisessa Ruotsin tasankomaille asti. Enin osa slaavien nykyisistä tadikoista on rautahaaraisia. Keski- ja Pohjois-Ruotsissakin dominoivat rautatadikot. Taalainmaa näyttää kuuluneen vaihtumavyöhykkeeseen, jossa käytettiin sekä puu- että metallihaaraisia tadikoita. Joillakin seuduilla käytetään lannan käsittelyyn tadikon sijasta melamaista lapiota (Kuva 1c).

Kuva 1. Slaavien parissa käytettyjä lannankäsittelyvälineitä. – Moszynski 1929, 145.

Tällainen on lyhykäisyydessään kirjallisuuden antama pikakuva tadikoista. On aika kysyä, mitä suomalainen aineisto kertoo lannankäsittelyvälineistä oli sitten kysen niiden muodosta, tarkemmasta funktiosta, omaksumisesta tai merkityksestä henkistä puoltakaan unohtamatta? Päälähteenä ovat Helsingin yliopiston maatalousmuseon ja Museoviraston esine- ja kuvakokoelmat, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Suomen murteiden sana-arkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tiedot sekä tietenkin kirjallisuus. Tutkailtuja esineitä on liki 400.

SEURAAVA LUKU