Historiallinen maatalous > Erillisartikkelit > Ensimmäinen suomalainen rivikylvökone

ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN RIVIKYLVÖKONE
Teppo Korhonen

Ensi kosketus ulkomaisiin kylvökoneesiin
Ensimmäisen nykyaikaisen rivikylvökoneen keksi englantilainen Jethro Tull aivan 1700-luvun alussa. Suomessa ryhdyttiin ensi kerran kylvökoneen kehittelyyn yli sata vuotta myöhemmin. Hankkeeseen tarttui luutnantti Odert Gripenberg (1788—1848). Hän päätti Suomen sodan jälkeen siirtyä sveitsiläisen ”kansakoulun isän” J. H. Pestalozzin aatteita ajavaksi pedagogiksi hankkien koulutusta mm. tämän kotimaassa.

Odert Henrik Gripenberg, silhuettikuva. – Museovirasto 52769.

Bernin lähistöllä sijainneessa Hofwylin maatalousoppilaitoksessa hän tutustui vuonna 1810 englantilaisista esikuvista paranneltuun kylvökoneeseen, josta tulikin virike luutnantin myöhemmälle keksijäntoiminnalle.

Oma merkityksensä lienee ollut myös sillä, että toimiessaan myöhemmin Tukholmassa yksityiskoulun pitäjänä Gripenbergillä oli mahdollisuus tutustua Englannista Ruotsiin siirtyneeseen kuuluisaan maatalouskonesuunnittelijaan Samuel Oweniin.

C. J. Gronstedt paranteli sveitsiläisen Chateauvieux’on kolmirivisen kylvökoneen viisiriviseksi ja vaihtoi pyörien sijainnin edestä ja takaa sivuille. – Jirlow 1936, 7.  

Taloudellinen menestys tavoitteena
Siirryttyään vuonna 1811 Suomeen Gripenberg kierteli monenlaisissa opetustehtävissä eri puolilla Etelä-Suomea kunnes silmäsairaus pakotti hänet siirtymään vuonna 1827 kartanonisännäksi Sipooseen.

Käytännön maataloustyö kirvoitti valistuneen viljelijän etsimään tehokkaampia viljelystekniikoita. Veri veti kuitenkin edelleen opetusalalle.

Kartanonhoitajakaudellaan Gripenberg julkaisi mm. Suomen ensimmäistä kasvatusopillista lehteä, ja vuonna 1835 hän siirtyi Helsinkiin Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmauksessa sijainneen pikkulasten ja tyttöjen koulun johtajaksi. Koulunpito tuotti kuitenkin tappiota. Sen kuittaamiseksi luutnantti havahtui kehittelemään kotimaista kylvökonetta, josta oli määrä tulla taloudellinen myyntimenestys.

Kylvökone patentoidaan Suomessa ja Ruotsissa
Ensimmäinen versio Gripenbergin kylvökoneesta valmistuikin jo vuonna 1835. Hän anoi sille senaatilta patenttia seuraavan vuoden lopulla peräti 15 vuodeksi ja vielä siten, että se kattaisi kaikki tuona aikana mahdollisesti keksityt parannuksetkin.

Odert Henrik Gripenberg, silhuettikuva. – Museovirasto 52769.


Sivu- ja yläperspektiivikuva luutnantti Oder Gripenbergin suunnittelemasta kylvökoneesta, jolle Keisarillinen Suomen senaatti myönsi patentin vuonna 1837.

Patentti myönnettiin keisarillisen majesteetin nimissä kymmeneksi vuodeksi ja vain silloisissa anomuksissa esitellylle kylvökoneelle. Patentin hän sai keksinnölleen myös Ruotsissa, mutta myi sen jo seuraavana vuonna tukholmalaiselle opettajaystävälleen Ulrik von Konowille.

Kylvökone oli näytteillä Tukholman maatalousnäyttelyssä 1838. Ruotsin maatalousakatemia antoi koekylvöjen perusteella siitä kiittäviä lausuntoja. Venäjällä laite ei yrityksistä huolimatta saanut suurempaa huomiota osakseen.

Parannettu malli pääsee käyttöön
Gripenberg havaitsi kylvökoneessaan vielä parantamisen varaa. Uusi ja jälleen hyvin käyttökelpoiseksi todettu malli esiteltiin Suomen talousseuran johtomiehille Mustialan maatalousoppilaitoksessa elokuussa 1841. Konetta käytettiin menestyksellisesti myös Helsingin pitäjän pappilan, Jokioisten ja Fiskarsin kartanoiden ja eräiden muidenkin suurtilojen pelloilla.

Katse Englantiin
Hyvä vastaanotto sai Gripenbergin katseen kääntymään maatalouskoneiden kehittelyn tuolloiseen johtomaahan Englantiin. Saarivaltakunnan markkinoille pääseminen edellytti kuitenkin pääomaa, jonka keräämiseksi Gripenbergin oli perustettava osakeyhtiö. Se saatiin ankarin ponnistuksin pystyyn keväällä 1845.

Englannin-matkaa varten Gripenberg valmistutti Mustialan pajassa kylvökoneestaan parannetun mallin, jolla voitiin samalla levittää myös lanta. Koneesta valmistettiin Mustialassa oppilaitoksen käyttöön normaalikokoinen versio ja Englannin-matkaa silmälläpitäen pienoismalli.

Esiteltyään konetta briteille (mm. Newcastlen maatalousnäyttelyssä) kahtena perättäisenä vuotena myönsi Englannin hallitus Gripenbergille vuonna 1846 patentin 14 vuodeksi. Rahavaikeuksien vuoksi luutnantin oli kuitenkin myytävä patenttinsa pikimmiten Venäjän Lontoon pääkonsulin avustajalle Henry Peironile, joka sai haltuunsa myös esittelyissä käytetyn kylvökoneen.

Voimat uupuivat kesken
Gripenberg ei vieläkään masentunut. Hän suunnitteli uuden version kylvökoneestaan ja valmistutti sen velaksi Mustialan pajassa oppilaitoksen johtajana toimivan veljensä Sebastian Gripenbergin luvalla.

Saatuaan koneen lainaksi Mustialasta veljensä antamia takuita vastaan Odert Gripenberg vei aarteensa ensin Turkuun. Siellä sitä esiteltiin Seurahuoneella syyskuun lopulla 1847 viikon ajan pari tuntia iltapäivisin.

Turusta matka jatkui Tukholmaan, jossa suoritetut koekylvöt onnistuivat erinomaisesti kuten Kuninkaallinen maatalousseura lausunnoissaan totesi. Kylvökoneen lopullinen määränpää oli kuitenkin jälleen Englanti ja siellä heinäkuussa 1848 pidettävä Englannin maatalousseuran kokous.

Noihin aikoihin Gripenbergillä oli kasassa vain keräyksellä saadut matkarahat. Ne eivät riittäneet oleskeluun puhumattakaan kehittelytoiminnasta, jonka keksijä aikoi vielä suorittaa saadakseen kylvökoneensa soveltuvaksi mahdollisimman hyvin saarivaltakunnan oloihin ja sitä tietä yleisempään käyttöön.

Anomuksesta Venäjän keisari eli Suomen suuriruhtinas myönsi keksijälle avustusta, jonka suuruus ei aikakirjoista ilmene. Rahallista tukea tuli myös Ruotsista. Saamansa avustukset Gripenberg lupasi maksaa takaisin saatuaan koneelleen patentin, joka oli tarkoitus vaihtaa heti rahaksi. Voimat loppuivat kuitenkin kesken yrityksen. Gripenberg kuoli Tukholmassa 29.1.1848.

Kone jäi Saksaan
Kylvökone oli lähetetty Tukholmasta syksyn viimeisellä laivalla (18.11.1847) ennen meren jäätymistä Lyypekkiin. Kone lojui siellä seuraavassa elokuussa. Kun laitetta ei saatu takaisin Mustialaan, joutui keksijän veli takauksensa mukaisesti maksamaan Talousseuralle koneen arvioidun hinnan.

Sebastian-veli arvioi jälkikäteen, ettei hankkeella luultavasti ollut viimeiselläkään kerralla suurempia menestymisen mahdollisuuksia. Todennäköisesti Englannin potentiaaliset markkinat olivat maan omilla tuotteilla kyllästetyt ja toisaalta vierasmaalaisen henkilön patentinsaanti niin työlästä, että joku sikäläinen keksijä kerkisi aina kopioida uudet ideat ja saada ne julkisuuteen omissa nimissään. Onkin sanottu, että armahtava kuolema esti Odert Gripenbergiä "kymmenkertaistamasta suruaan" kolmannella epäonnistumisella.

Kylvökoneen mekanismi
Tekniikan harrastajia kiinnostaa luonnollisesti minkälaisia parannuksia Gripenberg tosiasiassa koneeseensa keksi. Tätä on säilyneen aineiston valossa kuitenkin mahdotonta puntaroida. Esimerkiksi alussa mainitun Hofwylin oppilaitoksen pajassa valmistetuista monista kylvökonemalleista on säilynyt vain osasta tarkat piirustukset.

Gripenbergin kylvökoneen pääperiaate käy kuitenkin ilmi Finlands Allmänna Tidningissä vuonna 1837 julkaistusta selostuksesta.

Kylvökone oli yhden hevosen vedettävä, kärryjä muistuttava laite, jonka kahta siemenvalssia pyöritti kaksi puista hammasratasta. Kylvötiheyttä voitiin säädellä tukkimalla ja aukomalla valsseissa olevia reikärivejä erityisillä vöillä. Hammasrattaat voitiin kytkeä erilleen vivulla, jolloin valssit eivät pyörineet eikä siementä valunut tarpeettomasti esimerkiksi sarkojen päässä käännyttäessä. Siemenet johdettiin valsseista päitään kohti laajenevien metallitorvien kautta maahan, jonka jälkeen taakse konstruoitu kolmikyntinen koukkari suoritti multauksen.

Seuraava yrittäjä: Antti Manninen
Gripenbergin kylvökonekehittely jäi pitkäksi aikaa yksinäiseksi pioneerityöksi suomalaisen maatalouskoneen ulkomaisille markkinoille tähdänneenä yrityksenä. Kylvökoneen kehittely sai maassamme myöhemminkin huomiota osakseen. Asiaan tarttui Savossa sijainneen Leväisten maatalouskoulun johtaja Antti Manninen 1860-luvulla. Hänen suunnittelemansa koneen konstruktio poikkesi eräissä oleellisissa kohdissa Gripenbergin mallista.

Antti Manninen syntyi vuonna 1831 Mikkelin maalaiskunnassa kirkonisännöitsijän eli suntion perheeseen. Talo toimi myös kestikievarina. Antilla ilmeni jo nuorena voimakas lukuhalu, mutta varallisuutta puuttui. yhtälön hän ratkaisi perustamalla kirjakaupan, jonka myyntiin otetut nimikkeet hän luki ensin itse. Manninen oli myös käsistään kätevä, josta muodostuikin hänen vaalilauseensa ”Lue ja koettele!”

Hän lienee opiskellut jonkin aikaa sekä Mustialan maatalousoppilaitoksessa että Helsingin yliopistossa, mutta luvut jäivät kesken lähinnä huonon ruotsin kielen taidon takia.

Miehen elämä sai uuden suunnan kun senaattori S. H. Antell päätti perustaa maanviljelyskoulun Pohjois-karjalassa Tohmajärven pitäjässä omistamalleen Jouhkolan tilalle. Koulutuksen organisaattoriksi ja oppilaitoksen johtajaksi senaattori pyysi Antti Mannisen, johon oli tutustunut Helsingissä. Ennen toimeen ryhtymistä Manninen tutustui Mustialan ja Ruotsin vastaavan, Ultunassa sijaitsevan oppilaitoksen toimintamalleihin.

Toiminta Jouhkolassa jäi vain muutaman vuoden mittaiseksi, sillä vuonna 1860 Manninen kutsuttiin Savoon, Kuopion liepeille perustetun Leväisten maanviljelyskoulun johtajaksi. Seuraavana vuonna hän pisti pystyyn läänin maamiesseuran, jonka puheenjohtajaksi pyydettiin ja saatiin läänin maaherra.

Mies aikaansa edellä: toinen rivikylvökone
Manninen oli sekä aloitteellinen että käytännön toimen mies. Hänellä oli kokeilunhalua, mutta samalla jalat maassa. Kun tähän yhdistyi vielä taitava esitystapa, ei ole ihme, että tuloksia syntyi. Esimerkiksi karjatalouden aseman parannusehdotuksissaan Antto Laiho on arvioinut hänen olleen peräti puolen vuosisataa aikaansa edellä.

Vaikka Leväisten tilan saattaminen maanviljelyskoulun olosuhteita vastaavaksi aiheutti runsaasti työtä, ennätti Manninen paneutua myös tilan maatalouskaluston saattamiseen mallikelpoiseen kuntoon.

Mannisen johdolla – luultavasti myös ainakin osittain myös hänen käsin – valmistettiin Leväisissä vuonna 1861 yhdeksänvantainen rivikylvökone. Sitä on toisinaan pidetty miehen itsensä omin päin tekemänä keksintönä, mutta uskottavampaa lienee, että kyseessä on kehitelmä, jonka taustalla on joko Ultunassa tai jossakin ulkomaisessa (esim. saksalaisessa) maanviljelysalan lehdessä nähty prototyyppi.
Niin tai näin, oli joka tapauksessa rohkea askel lähteä rakentamaan kylvökonetta Savon pieniä ja kivisiä sekä epätasaisia peltoja varten. Näihin aikoihin ei edes Mustialan opistossa – joka oli sentään maan korkein maataloudellinen oppilaitos – uneksinut kylvökoneen käytöstä edes Lounais-Suomen laajoilla ja tasaisilla sekä kivettömillä pelloilla!

Antti Mannisen konstruoima kylvökone Mustialan oppilaitoksen pihalla 1930-luvulla. – Laiho 1936.

Antti Mannisen konstruoima rivikylvökone oli pitkään ensimmäinen laatuaan. Sitä säilytetään Mustialan museossa. Kesällä 1936 toimi museossa apulaisena Väinö Dahl, maalaustaiteen harrastaja, joka ikuisti muun muassa Antti Mannisen kylvökoneen. Samanlainen kone kuuluu myös Helsingin yliopiston maatalousmuseon kokoelmiin.

Kemin tienoilla käytössä ollut, pääosin puusta rakennettu kylvökone. – Anttila 1974, 95. 

LÄHTEITÄ
Finlands Allmänna Tidning 1837: 170 ja 1844:117.
Helsingfors M
orgonblad 1844:39.
Kuujo, Erkki: Suomen ensimmäinen kylvökone. Historiallinen Arkisto 58: 354-363. Turku 1962.
Laiho, Antto: Antti Manninen. talonpojasta maanviljelyskoulun johtajaksi. Historian Aitta VI. Suomen talonpoikaisluokan ja maatalouden historiaa. Helsinki 1936.
Museoliitto – Museiförbundet 1945-1953. Forssa.
Å bo Tidningar 1846:6 ja 1848:6.