Vantaa Helsingin pitäjä - vuosikirjat
Helsingin pitäjä vuosikirja 1976:

WESTERKULLAN KARTANO


Westerkullan kartanon päärakennus.

Westerkulla sijaitsee linnuntietä noin 15 kilometriä Helsingin rautatieasemalta, mutta pääkaupungin läheisyydestä ja hälinästä ei
täällä huomaa jälkeäkään, aika tuntuu ikään kuin pysähtyneen. Vanha kartano puistonsa keskellä on idylli menneiltä vuosilta.

Mutta Westerkulla ei suinkaan ole vain prinsessa Ruususen unta nukkuva kartano, niin kuin vieras saattoi mielikuvituksessaan hetken jo ehtiä ajatella, vaan se on järkiperäisesti hoidettu suurtila. Päivittäin lähetetään Westerkullan kartanosta yli tuhat litraa maitoa Helsinkiin ja kartanon navetassa on 300-päinen karja, josta yli 95 lypsävää lehmää. Maata on Westerkullan kartanossa yli 500 hehtaaria, josta viljeltyä lähes 200 hehtaaria.

Westerkulla mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1587, mutta sen historian voidaan katsoa alkavan vasta vuodesta 1626. Tällöin antoi nimittäin kuningas Kustaa Aadolf sen läänitykseksi monien muiden maiden ohella liivinmaalaiselle aatelismiehelle Reinhold Wunschille. Reinhold Wunschin kuoltua sai hänen poikansa Henrik Johan Wunsch, joka oli Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentin majuri, vahvistuksen isänsä läänityksille. Wunschin kerrotaan uhranneen koko omaisuutensa kunnostaakseen Westerkullaa. Samana vuonna, jolloin hän sai haltuunsa isänsä läänitykset lahjoitti hän Helsingin kirkolle messinkisen kattokruunun.

Majuri Wunschin kuoltua tuli Westerkullan isännäksi hänen poikansa Adam Johan. Adam Johan oli musta lammas Wunschin suvussa eikä suinkaan tuottanut kunniaa suvulleen. Asiakirjoissa kerrotaan hänen syyllistyneen tappoon. Miehentappo ei ollut mitään erikoista tuon aikaisten aatelisherrojen keskuudessa ja Adam Johan piti tätä tekoaan itsekin hyvin pienenä rikoksena. Sehän oli sattunut sitä paitsi hänen "nuorina ja ymmärtämättöminä vuosinaan" niin kuin hänellä itsellään oli tapana sanoa ja kaiken lisäksi kiivastuksissa.

Karkaileva kapteeni

Monien riitojen jälkeen möi ainaisessa rahapulassa oleva Adam Johan Wunsch Westerkullan lopulta 300 taalerilla hopearahaa Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherralle, paroni Axel Rosenhanelle.

Isonvihan aikana autioitui Westerkulla. Kun venäläiset hyökkäsivät toukokuun 11. päivänä 1713 Helsinkiin pakenivat kaupungin porvarit Ruotsiin. Westerkullan silloinen omistaja helsinkiläinen raatimies Johan Burtz oli luultavasti pakolaisten joukossa, koska Westerkullan kartano isonvihan jälkeen oli autiona.

Vuonna 1738 osti karoliini, Uudenmaan jalkaväenrykmentin kapteeni Erik Johan Armfelt Westerkullan. Erik Armfeltin elämä oli ollut värikäs. Venäläisten piirittäessä vuonna 1710 Viipuria Erik Armfelt haavoittui ja joutui venäläisten vangiksi. Hän pakeni, mutta hänet saatiin kiinni. Ennen pitkää hänen onnistui päästä Moskovaan prinsessa Elisabetin hovihankkijaksi, mutta sieltäkin hän pakeni. Kotiin tultuaan hänet korotettiin vänrikiksi ja hän osallistui 1714 Suurkyrön taisteluun, jossa hän taas haavoittui vaikeasti ja joutui jälleen venäläisten vangiksi.

Estääkseen Armfeltia pakenemasta uudestaan kiinnitettiin hänet kahleilla vankilan seinään. Myöhemmin hänet vietiin Kalugaan, mutta sieltäkin onnistui Erik Armfeltin paeta 1716. Sen jälkeen hän osallistui ratsumestarin arvoisena kohtalokkaaseen retkeen Norjan tuntureille, mistä kuitenkin tavanomaisella onnellaan selvisi kotiin. Tämän jälkeen hän asettui Westerkullan kartanoon, mutta osallistui vielä vuosien 1741-43 taisteluihin. Vuonna 1750 hän erosi sotilaspalveluksesta ja kuoli Westerkullan kartanossa 72 vuoden ikäisenä vuonna 1766.

Kaksikymmentä vuotta majuri Erik Armfeltin kuoltua möivät hänen perillisensä Westerkullan kartanon eversti Mikael Anckarsvärdille, joka myöhemmin korotettiin vapaaherralliseen ja lopuksi kreivilliseen säätyyn. Mikael Ankersvärd oli tunnettu merisankari ja vuoden 1809 valtiopäivien maamarsalkka. Kun Andersvärd nimitettiin Kalmarin läänin maaheraksi hän möi Westerkullan kapteeni Gabriel August Hagelbergille. Westerkullan kartanon puistossa on vieläkin suuri kivi, mihin on hakattu seuraavat sanat "Vuonna 1791 tuli G. Hagelbergista tämän kartanon omistaja."

Hagelbergin suvun hallussa Westerkullan kartano oli 113 vuotta ja sinä aikana muuttui se hyvin hoidetuksi maatilaksi ja sai tuolle ajalle tyypillisen herraskartanoleiman, mikä on säilynyt nykypäiviin asti.

Palanut kartano rakennettiin uudelleen

Kapteeni Hagelbergin poika Gabriel August Hagelberg oli kiivas ja tarmokas, niin kuin hänestä kerrotaan. Itse kuvaa hän itseään sanomalla, ettei hänen luonteisensa miehen sovi olla kenenkään toisen alainen. Kustaa III:n Venäjä-sodan jälkeen 1788-90, johon hän otti osaa kapteenina, erosi hän sotapalveluksesta ja asettui Westerkullan kartanoon. Hän oli naimisissa Augustin Ehrenswaldin aviottoman tyttären Anna Lovisa Qvickin kanssa. Gabriel August Hagelbergilla oli kolme poikaa, jotka kaikki ottivat osaa Suomen sotaan 1808-09. Veljekset olivat kuitenkin jo vuonna 1801 vaihtaneet sukunimensä Hagelstamiksi. Syytä tähän ei tiedetä varmasti, mutta arvellaan poikien halunneen muuttaa nimensä, koska se olisi saattanut vaikeuttaa heidän sotilasuraansa. Hagelberg oli nimittäin riitautunut korkeiden herrojen kanssa, erikoisesti epäillään hänen suututtaneen herttua Fredrikin. Joka tapauksessa Hagelberg vihasi sydämessään Klingsporia eikä säästänyt sanojaan puhuessaan tästä.

Kapteeni Hagelbergin kuoltua tuli Westerkullan kartanon isännäksi hänen poikansa majuri Karl Fredrik Hagelstam. Karl Fredrik Hagelstamin valtakaudella kohtasi Westerkullan kartanoa suuri onnettomuus. Syttyi metsäpalo, joka levisi kovalla voimalla aina Westerkullan kartanoon saakka. Kerrotaan, että majuri oli kotimatkalla sitä tietä pitkin, joka johti palavan metsän läpi. Hän ajoi kilpaa tulen kanssa ja saapui Westerkullaan samalla kun ensimmäiset kipinät lensivät kartanon katolle.

Majuri Hagelstam tiesi että vaara oli suuri, sillä Westerkullassa oli suuri määrä ruutia, mitä tarvittiin kalkin valmistukseen. Huolimatta epätoivoisesta taistelusta liekkejä vastaan pääsi tuli ruutikellariin ja aiheutti valtavan räjähdyksen, missä kartanon kaikki rakennukset tuhoutuivat.

Tämän onnettomuuden jälkeen rakennutti majuri Hagelstam koko Westerkullan kartanon uudestaan. Jo seuraavana vuonna valmistui päärakennus, jossa oli 7 huonetta ja 4 kamaria. Tämä rakennus on edelleenkin jäljellä ja se muodostaa noin puolet Westerkullan kartanon nykyisestä päärakennuksesta. Vuonna 1834 oli kartanon kaikki rakennukset valmiina. Talli oli rakennettu hirsistä, mutta navetta harmaasta graniitista.

Majuri Hagelstam kuoli vuonna 1843, jolloin oli hänen ainoa poikansa Jarl August vasta 13-vuotias. Majurin rouva oli kuollut 12 vuotta aikaisemmin niin että Westerkullan perillinen oli nyt aivan yksin maailmassa. Hänen holhoojansa antoi Westerkullan kartanon vuokralle ja irtaimisto myytiin. Kun Hagelstam opiskeltuaan muutamia vuosia yliopistossa vuonna 1852 otti Westerkullan kartanon hoitoonsa ei hänellä edes ollut omaa sänkyä. Hänen holhoojansa olivat myyneet kaiken. Jarl August Hagelstam omisti koko elämänsä Westerkullan kartanon saattamiseen hyvään kuntoon. Hän uudisti maanviljelyksen ja osti Westerkullaan lisää maata.

Jo majuri Hagelstamin aikana oli Westerkullan kartanossa ollut 420 omenapuuta - traditio, mikä on säilynyt nykypäivään saakka. (huom. teksti vuodelta 1976).

Neljä vuotta sen jälkeen kun Jarl August Hagelstam oli ottanut Westerkullan haltuunsa solmi hän avioliiton Emilia Carolina Söderhjelmin kanssa, joka oli Äyräpään kruununvoudin Johan Ulrik Söderhjelmin ja Charlotta Ulrika Strålmanin tytär. Jarl August oli itse kasvanut yksinäisenä lapsena ilman sisaruksia, mutta itselleen halusi hän suuren lapsijoukon. Näihin aikoihin vietettiin Westerkullan kartanossa iloista elämää, lukuisat sukulaiset ja perheen tyttöjen ja poikien monet ystävät muodostivat suuren ja iloisen piirin, joka uudelleen kokoontui vieraanvaraiseen Westerkullan kartanoon.

Päärakennus oli ennen pitkää liian pieni suurelle perheelle ja niille monille vieraille, jotka mielellään kävivät Westerkullassa. Niinpä 1870-luvulla rakennettiin kartanon vanhan päärakennuksen viereen suuri lisärakennus. Se oli suoranainen jatke koko vanhalle päärakennukselle, josta sen erotti vain muutama metri. Molemmat rakennukset yhdistettiin toisiinsa niin kutsutulla "galletialla", jonka kautta oli kartanon puistosta mahdollista kulkea toiselle puolelle rakennusta puutarhaan.

Vuonna 1891 kuoli Jarl August Hagelstam ja kartano jäi hänen 12:lle elossa olevalle lapselleen. Westerkullan hoidosta huolehti Jarl Augustin puoliso Emilia Hagelstam, joka lisäsi kartanon hedelmäpuiden määrän 600:aan. Emilia rouvan aikana tuli Westerkullan omenista käsite Helsingin puutarhanäyttelyissä.

Ennen pitkää tuli kysymys Westerkullan hoidosta ajankohtaiseksi. "Vanhan rouvan" millä nimellä Emilia-rouvaa yleisesti kutsuttiin, oli iän lisääntyessä raskasta hoitaa yksin suurta kartanoa. Niinpä Westerkulla vuonna 1901 oli pakko myydä ja tähän päättyi Hagelbergin suvun 103 vuotta kestänyt kausi Westerkullassa.

Juoksuhautoja kartanon pelloilla

Westerkullan uudeksi omistajaksi tuli merikapteeni G. A. Antman, joka kuitenkin 10 vuotta myöhemmin möi kartanon metsänhoitaja Ossian Sivénille. Sivénin aikana yhdistettiin molemmat päärakennukset ja Westerkullan kartanon nykyinen ulkonäkö on peräisin näiltä ajoilta. 

Päärakennus oli tuskin ehditty saada valmiiksi kun metsänhoitaja kuoli vuonna 1918 noin 41 vuoden ikäisenä. Ennen kuolemaansa oli hän niin kuin muutkin Helsingin seudun maanomistajat, saanut kokea vaikeita aikoja, sillä venäläinen sotaväki oli ryöstänyt ja hävittänyt maata. Metsää oli hakattu ja pelloille kartanon välittömään läheisyyteen oli kaivettu juoksuhautoja. Niinpä vapaussodan jälkeen oli edessä suuri työ kuin juoksuhaudat piti taas muuttaa pelloiksi. 

Miehensä kuoltua hoiti rouva Sivén kuusi vuotta yksin Westerkullan kartanoa, mutta möi sen lopulta 1924 langolleen varatuomari Fredrik Thuringille. Vuodesta 1936 hoitaa varatuomari Thuringin poika, Ulf Thuring Westerkullan kartanoa.


Omistussuhteita:
Reinhold Wunsch sai Westerkullan läänityksenä v. 1626 
Henrik Johan Wunsch, edellisen poika
Adam Johan Wunsch, edellisen poika
Axel Rosenhan, osti Westerkullan edelliseltä
Johan Burtz, pakeni v. 1713 Ruotsiin
Kartano oli autiona isonvihan jälkeen
Erik Johan Armfelt osti 1738 Westerkullan, kuoli 72-vuotiaana Westerkullassa v. 1766 
Erik Armfeltin perilliset myivät Westerkullan kartanon Mikael Anckarsvärdille 1780-luvun loppupuolella
Vuonna 1791 Ankarsvärd myi kartanon Gabriel August Hagelbergille
Karl Fredrik Hagelberg, muutti sukunimensä Hagelstamiksi, edellisen poika, kuoli 1843. Hänellä oli alaikäinen poika Jarl August Hagelstam, jonka holhooja antoi kartanon vuokralle.
Vuonna 1852 Jarl August Hagelstam otti kartanon hoitoonsa, hän kuoli v. 1891. Tilaa hoiti hänen vaimonsa Emilia Hagelstam vuoteen 1901, jolloin tila myytiin.
G. A. Antman, myi 1910-luvulla tilan
Ossian Sivén, kuoli v. 1918, tilaa hoiti hänen vaimonsa.
Vuonna 1924 tila myytiin Fredrik Thuringille.
Vuodesta 1936 tilaa on hoitanut hänen poikansa Ulf Thuring. 


Vuosikirjan teksti: lyhennelmä Ursula Pohjola-Pirhosen kirjoituksesta, julkaistu vuosikirjassa 1976 Brita Thuringin luvalla
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2008