Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat
 
Ulla-Stina Westman:
 


Nuoriseurantalo Helsinggård Tikkurilassa.
Helsinggård i Dickursby, ett kulturcentrum.


HELSINGGÅRD

Dickursby Ungdomsförenin - en social föregångare

Ote ruotsinkielisestä tekstistä:
Linda Forrström - eldsjälen

DUF:s första ordförande hette Väinö Mellin, men han ledde arbetet under endast ett år. Sedan tog Linda Forsström vid. Hon säger själv att arbetet under de första åren helt naturligtvis var både sökande och famlande, men blev alltmera målmedvetet ju mera riktlinjerna för verksamheten klarnade.

När hon valdes till ordförande tackade hon med orden: "Jag tackar Eder för Edert förtroende att välja mig, fastän kvinna, till föreningens ordförande".

Det hördes det en teatervisknin i salen: "Som om inte Linda Forsström skulle klara sig den saken lika bra som någon karl."

När föreningen igen kunde börja verka 1906, var också Linda Forsström självskriven som ordförande. Men hon var under åren inte bara en ledargestalt, hon fungerade också som krönikör, dramatisk författare och författare av byallor.

Hennes kanske mest kända pjäs är Mötet i Brudbrinken, som inlöstes och prislönades av Svenska Upplyningsbyrån. tyvärr har manuskriptet förkommit. En annan av hennes pjäser, Baggismors somargäster, spelades på nytt helt nyligen av Kyrkby Ungdomsförening. Ytterligare en tredja av Tant Lindas pjäser förtjänar nämnas, nämligen Hemtuna gård.

Linda Forsström efterträddes på ordförandepostenav jordbruksförvaltaren och författaren Oscar Mehm, som kom från Hangelby i Sibbo, där den första nyländiska ungdomsföreningen hade grundats.



Laulujuhla - Sångfest.

Yhteenveto

DUF eli Dickursby Ungdomsförening perustettiin vuonna 1896. Ennen kuin oltiin näin pitkällä oli monet vastukset voitettava.

Ruotsinkieliset kartanoiden ja tehtaiden omistajat olivat täysin piittaamattomia samankielisestä rahvaasta. Heidän ainoa mahdollisuutensa saada hengen ravintoa olivat uskonnolliset hartauskirjat. Kun heistä ei välitetty ei ole vaikeaa ymmärtää, ettei heillä ollut erikoisempia tunteita enempää äidinkieltään kuin ruotsinkielistä kulttuuriperintöäkään kohtaan, perintöä, johon heidän ei ollut sallittu osallistua millään tavoin.

Rannikon kaupunkeihin virtasi nuoria suomenkielisiä ihmisiä työhön ja monet sijoittuivat aluksi kartanoihin palvelusväeksi. He tulivat usein hyvin huokealla palkalla, mikä aiheutti sen, että isännät erottivat ruotsinkieliset työntekijänsä suomenkielisten hyväksi. Lisäksi tekivät fennomaanit työtä korkeapaineella herättääkseen suomalaisissa kansallistuntoa. Kun ruotsinkielisten päiväläisten ja mökkiläisten lapsetkin alkoivat siirtyä kaupungin tehtaisiin helpompiin ja paremmin palkattuihin töihin, uhkasi ruotsinkieli joutua vähemmistön kieleksi.



Tanhuryhmä - Danslaget.

Tällöin muutamat intomieliset ylioppilaat lähtivät asialle. He pitivät ruotsinkieliselle nuorisolle kursseja, esitelmiä ja koettivat kaikin tavoin saada heidät tietoiseksi omasta kieli- ja kulttuuriperinnöstään. Tunnetuin näistä ylioppilaista lienee ollut Arvid Mörne.

Perustettiin myös sanomalehti "Aftonposten", joka julisti jo ensimmäisessä numerossaan, että vain kaikki ryhmät yhdessä saattoivat olla kulttuuriperinnön tallettajana. Nuoriso sai täten vähitellen valistusta ja luonnollisena seurauksena syntyivät kansankorkeakoulut ja nuorisoseurat.

Ja koitti vihdoin myös päivä, jolloin Tikkurilan Nuorisoseuran syntysanat lausuttiin. Tämä tapahtui erään kurssin päättäjäisjuhlan aikana. ei haluttukaan enää erota, vaan päätettiin, että jatketaan yhdessäoloa. Päivä oli Runebergin päivä, 5. helmikuuta 1896, jolloin myös Helsingin pitäjässä vietettiin ensimmäisen kerran Runebergin päivää.

Monenlaista toimintaa harrastettiin, mutta suurimman mielenkiinnon nuorison taholta sai osakseen kuorotoiminta. Kuoro osallistui laulujuhliin Porvoossa, Loviisassa ja Kirkkonummella. Välillä ollut suurlakko lamautti joksikin aikaa nuorisoseuran toimintaa, mutta kuoro jatkoi silloinkin.

Siihen aikaan ei ollut vielä tapana pukeutua kansallispukuihin. Niinpä kuvassa olevilla nuorilla oli laulujuhlissa ollessaan yllään sunnuntai-asut. Pian kuitenkin tulivat kansallispuvut suosioon, mutta hyvä villapuku oli kallis hankittavaksi. Tenalan nuoret keksivät oivallisen keinon - he teettivät oman paikkakuntansa kansallispuvut - puuvillakankaasta. Ja niin tekivät tikkurilalaisetkin! Jostain syystä olivat kuitenkin eräät ennättäneet hankkia Taalainmaalta aitoja taalalaispukuja, jotka näkyvät alla olevassa kuvassa.

Vähitellen saatiin oma talokin, Helsinggård. Siinä ovat kokoontuneet alakansakoulu, suojeluskunta aikoinaan, siellä on ottanut terveyssisar potilaita vastaan ym. DUF oli sosiaalisella alalla edelläkävijä, joka mm. palkkasi terveyssisaren ja järjesti äitiysneuvolan paljon aikaisemmin kuin kunta sai velvollisuudet alalla.

Nykyisen hyvinvoinnin vallitessa unohdetaan helposti, että on tarvittu lujaa uskoa, rohkeata yrittäjämieltä, ennen kuin on saatu aikaan nuorisoseuroja ja suojat niille, missä toimintaa voidaan harjoittaa. 


Lähde: Helsingin pitäjä-vuosikirja 1966
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2009