Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat
Erkki Kivi:
Tammisto - koetila Vantaan rannalla



Tammisto vuonna 1916, metsän keskellä Rosendahlin kartanon päärakennus.

Viime syksynä (huom. syksy 1965) "Pitäjien parhaat"-kilpailussa hyvin menestyneessä Helsingin maalaiskunnan ohjelmassa "Helsinginjoki" oli taustana suurikokoinen kuva Vantaan rannalta, maisema, jonka pääsisältönä olivat Tammiston koetilan rakennukset ja pellot. Lienee pelkkä sattuma, että tämän tilan omistaja oli myös mainitun ohjelmasarjan kustantaja Keskusosuusliike Hankkija.

Vuonna 1916, siis tasan 50 vuotta sitten (huom. teksti vuodelta 1966) Tammiston tila siirtyi nykyiselle omistajalleen ja sai myös nimensä. Siihen saakka sitä oli nimitetty Rosendahlin, (Ruusulaakson) kartanoksi, jonka nimi naapurustossa vieläkin esiintyy. Kun Hankkija Tammiston osti oli sen käytölle jo ennakolta määrätty tarkoitus. Kolme vuotta aikaisemmin, 1913, oli aloitettu kasvinjalostustyö ja tämä toiminta tarvitsi oman koetilan. Niin hankittiin maatila, joka oli riittävän lähellä Helsinkiä.

Kun tällä hetkellä moottoritie ja muut pääkaupungin paisumisesta johtuvat suunnitelmat uhkaavat hävittää Tammiston koetilan, tuntuu siltä, että tila tuli hankituksi liiankin läheltä pääkaupunkia, mutta silloin olot olivat aivan toiset. Mikäli halusi mennä Tammistosta kaupunkiin oli kuljettava jalan tai hevosella Malmin asemalle ja sieltä junalla edelleen. Kun pääkonttorin henkilökunta saapui uudelle koetilalle eri asioissa, se yöpyi täällä, koska matka oli liian pitkä samana päivänä edestakaisin Helsingistä Tammistoon. Näin on aika muuttunut Tammiston ympärillä ja tämän muuttumisen mukana on tullut myös pakko muuttaa Tammistossa suoritettava koetoiminta muualle, etäämmäksi pääkaupungin piiristä.

Tammistossa harjoitettu työ on luonteeltaan varsin erikoislaatuista. Ensinnäkin kysymyksessä on tutkimustyö, jota suoritetaan kokonaan valtion tutkimusorganisaatioiden ulkopuolella. Meillähän on Helsingin maalaiskunnassa myös valtion maataloudellisen tutkimustoiminnan keskuspaikka Tikkurilassa. Toinen erikoinen piirre Tammistossa on, että siellä on keskitytty yksinomaan kasvinjalostustyöhön, muuta koetoimintaa ei varsinaisesti ole harjoitettu.

Kasvinjalostus on tutkimusta, jonka tavoitteena on kehittää viljelyskasveista uusia jalosteita, lajikkeita, jotka mahdollisimman hyvin vastaavat vaatimuksia, joita sekä käytännön viljelijä että myös kuluttaja asettaa viljelyskasveista saatavalle sadolle käytettiin se sitten sellaisenaan tai elintarviketeollisuuden jalostamana. Perimmältään kasvinjalostus on perinnöllisyystieteen eräs sovellutus.



Kesäisin vierailee Tammiston kentillä useita satoja retkeilijöitä, sekä kotimaasta että ulkomailta.

Kasvinjalostuksen saralla on Tammistossa tehty työ merkinnyt koko meidän maataloudellemme erittäin paljon. Tammiston nimi tunnetaan kaikkialla, missä lajikkeita viljellään käytännössä, ja Tammiston jalosteet ovat monen viljelyskasvin kohdalla yleisimpiä meidän maassamme. Kaiken kaikkiaan on kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana toimitettu kauppaan yli kuusikymmentä jalostetta. Suurin osa niistä on kevätviljalajikkeita, mutta käytännöllisesti katsoen kaikista peltokasvilajeista, jotka jalostustyön kohteena ovat olleet, on toimitettu joitakin jalosteita käytäntöön.

Puutarhakasveilla ei jalostustyötä ole lankaan suoritettu. Luonnollisesti valtaosa kehitetyistä jalosteista on jo saanut väistyä käytännöstä, mutta useat Tammiston lajikkeet ovat vielä tänä päivänä varsin keskeisellä sijalla käytännössä. Kun viimeksi vuonna 1960 Maataloushallituksen toimesta suoritettiin tilastointi maassamme viljeltävien lajikkeiden yleisyydestä, niin Tammistossa jalostettujen lajikkeiden osuus oli 47 % maamme vilja- ja hernealasta. Nimenomaan kaurassa, ohrassa, syysvehnässä ja herneessä on Tammistossa jalostettujen lajikkeiden merkitys suuri.

Tammiston ensimmäisenä johtajana toimi professori J. O. Sauli, joka täältä siirtyi Helsingin yliopiston professoriksi. Häntä seurasi professori Otto Valle, joka viimeiset runsaat 20 vuotta toimi Tikkurilassa Kasvinviljelyslaitoksen johtajana Tammistosta siirtyneenä. Vuonna 1942 tuli Tammiston johtajaksi maisteri Emil Huttunen, jonka työ nimenomaan käytännön kasvinjalostajana on ollut varsin tuloksellista. Hän siirtyi täysin palvelleena eläkkeelle vuoden 1962 lopussa.

Tammistossa jalostetuista lajikkeista on ehkä suurimman maineen saavuttanut Sisu-kaura, joka satoisuutensa ja lujan kortensa puolesta herätti kauppaan tultuaan huomiota myös oman maamme alueen ulkopuolella. Syysvehnälajikkeiden, Varman ja Antin, sekä uudempien Elon ja Linnan ohella Sisu on tärkein nimenomaan Etelä-Suomen viljelijöitä varten kehitetty kotimainen jaloste. Suomihan on maailman pohjoisin maatalousmaa, jossa kasvintuotantoa voidaan harjoittaa lähes täydelliseen omavaraisuuteen saakka useimmista peltokasveista, ja tästä syystä kotimaisen kasvin jalostuksen painopiste on jouduttu suuntaamaan tavoitteisiin, joita pohjoinen sijainti asettaa. Lajikkeiden, jotka täällä menestyvät, täytyy pystyä tuleentumaan lyhyen kesän aikana, jolle on lisäksi tyypillistä viileys ja erittäin pitkät päivät. Talvehtivien kasvien taasen on selvittävä pitkästä lumisesta talvikaudesta lepotilassa. Syysviljoilta ja nurmikasveilta vaaditaan nimenomaan taudinkestävyyttä, jotta ne pystyvät pitämään puolensa lumipeitteen alla eläviä erilaisia sienitauteja vastaan, joiden toiminnan ihannelämpötila on nolla-asteen paikkeilla.

Sisu-kaura ei ole ainoa Tammiston lajike, joka on herättänyt huomiota myös ulkomailla. Ollinkaura, joka 1920-luvun lopulla tuli kauppaan, levisi Kanadaan, missä sitä yhä (huom. teksti vuodelta 1966) viljellään läntisessä Albertan provinsissa melko yleisesti vaikka se jo meidän maastamme on jokseenkin hävinnyt. Aikaista Tammi-ohraa viljellään jossain määrin Ruotsin pohjoisosissa. Pirkka-ohra, joka tuli 1950-luvulla kauppaan, on levinnyt Neuvostoliittoon, mistä Tammistolle myönnettiin pari vuotta sitten korkea kunniamerkki tunnustuksena Pirkka-ohran jalostamisesta. Eräiden erikoisten käyttöominaisuuksiensa ansiosta tämä lajike on aivan viime vuoden kuluessa herättänyt huomiota ympäri maailmaa aina Amerikkaa ja Japania myöten.

Tammiston tilalla on peltoa 65 ha ja pieni metsäalue jäljellä lentokentän molemmin puolin. Pellot sijaitsevat Tammiston luonnonsuojelumetsikön välittömässä läheisyydessä, pääasiassa sen eteläpuolella Vantaanjoen ja Keravanjoen yhtymäkohdan muodostamassa niemekkeessä, nykyisin aivan Helsingin kaupungin rajassa kiinni. Tammiston maat ovat tasaisia; Helsingin pitäjän viljelyaukea kirkonkylän ympärillä on aikanaan ennen asutuksen tuloa ollut varsin mahtava peltolakeus, johon siis myös Tammiston maat ovat liittyneet. Tammiston koekenttäkuva on varsin tasainen, sitä on pidetty olojensa puolesta maamme parhaana koetilana. Myös ulkomaiset vieraat ovat antaneet tunnustuksen niille työoloille, joissa Tammistossa on voitu toimia. Nämä suotuisat olot ovat tietysti luoneet perustan sille menestykselle, joka Tammiston jalostustyöllä on ollut.



Tammiston laboratoriorakennus, joka valmistui vuonna 1918.

Kasvinjalostajan työ on erittäin hidasta ja se vaatii runsaan koeaineiston. Yhden lajikkeen jalostaminen, risteytyksestä viralliseen kauppaantuloon saakka kestää keskimäärin 15 vuotta. Yhden uuden käyttökelpoisen lajikkeen löytämiseksi joudutaan tutkimaan jopa n. 12 000 ohralinjaa. "Osumatarkkuus" työssä on siis kovin pieni. Ne jotka ovat vaeltaneet Tammiston ohi kulkevaa tietä kesäisin, ovat joutuneet toteamaan koeruutujen suuren määrän, vuosittain niitä on 13 000-20 000.



Näkymä luonnonsuojelualueen reunamalta keväisille koekentille.

Tammiston kasvinjalostuslaitos sijaitsee mainitun luonnonsuojelumetsikön etureunalla. Vanhasta Rosendahlista on jäljellä ainoastaan metsän sisällä, aivan läntisimpänä oleva vanha päärakennus. Kaikki muut rakennukset laitokselle sekä myös Vantaan rantaan keskitetyllä maatilalla on viimeisten 50 vuoden aikana rakennettuja. Sellainen on myös Tammiston laboratoriorakennus, joka kolmikerroksisena nousee luonnonsuojelualueen rinteessä, vaikka rakennustyylistä ja rakennuksen koosta useat päättelevät, että kyseessä on jonkin kartanon vanha päärakennus tai - vielä useammin - että siinä on varmaan ollut kansakoulu!

Kuten edellä jo mainittiin Tammiston tarina kasvinjalostuslaitoksen tyyssijana alkaa olla loppumassa. 1940-luvulle saakka kaikki Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen toiminta oli keskitetty Tammistoon ja siellä työskenteli silloin neljä akateemisen koulutuksen saanutta jalostajaa sekä tarpeellinen teknillinen henkilökunta. Mainitulla vuosikymmenellä alettiin jalostustyötä jo osittain siirtää Tuusulasta ostetulle Anttilan koetilalle ja nykyisin laitoksen työstä on n. puolet Tammistossa ja toinen puoli Anttilassa. Nimenomaan Tammiston tilasta luopumisen tultua todennäköiseksi hankittiin uusi koetila, Nikkilä, syksyllä 1964 Kangasalalta, n. 150 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Vaikka Tammistosta joudutaankin luopumaan niin ne tulokset, mitä tällä koetilalla on onnistuttu tutkimuksen rintamalla saavuttamaan käytännön kasvinviljelyn ja koko kansantalouden hyödyksi, ovat olleet siksi arvokkaita ja merkittäviä, että Tammiston nimi varmasti tavalla tai toisella tullaan vastaisuudessakin säilyttämään sen tutkimustyön tunnuksena, jota 50 vuoden ajan on suoritettu juuri Tammiston pelloilla.


Lähde: Helsingin pitäjä 1966
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2008