MaTaPuPu

Vantaa

Vaikkei olisi kummoinenkaan kartanoromantikko, vanhat valokuvat Tuomarinkylästä ja Haltialasta tekevät vaikutuksen. Kuvissa eivät loista valta ja rikkaus, vaan puuhakas hyörinä eksoottisissa puitteissa. Maanviljelysneuvos Jacob Kavaleff viljeli kahta kartanoaan, Tomtbackaa ja Domarbytä ja kasvatti katrastaan: poikiaan, koiriaan ja susiaan. Helsingin kaupungin omistukseen Vantaanjoen varren viljavat pellot siirtyivät 1917 ja 1934.

Kartta vuodelta 1934.

Tätä nykyä rakennustyömaat vyöryvät vanhoille pelloille. Vantaan Kartanonkoskelle, Backaksen kartanon viereen. Ylästöntien eteläpuolelle nousee noin 3 000 asukkaan kaupunginosa. Sotien jälkeen kartanot jo luovuttivat maata Pakilan ja Tammiston omakotialueiksi.

Kuninkaantien vartta

Domarbyn, Tomtbackan, Rosendalin ja Backaksen kartanot sijaitsivat ennen komeassa maisemassa valtaväylien varrella. Vesiliikenne sujui jokea pitkin ja maitse kuljettiin Kuninkaantietä, Turusta Viipuriin johtavaa postitietä pitkin.

Tämän päivän kulkija hurauttaa Helsingistä Vantaalle Tuusulanväylää huomaamattaan halki kartanomaiseman. Tomtbackan ja Rosendalin kartanoilta, jotka sijaitsivat tasangolla joenmutkan kahden puolen, puuttuu vanhat päärakennukset. Tomtbackan eli Haltialan kolmikerroksinen empiretyylinen puulinna purettiin 1960-luvulla. Rosendalin eli Tammiston matala rakennus on uusittu moneen kertaan. Domarbyn eli Tuomarinkylän päärakennus on säilynyt museona, mutta näyttää kovin pieneltä Tammiston jättikauppojen rinnalla. Myös Backas kutistuu uusien naapuriensa rinnalla.

Innokas kasvi-ihminen

Kauppias Jacob Kavaleff osti Tuomarinkylän kartanon 1845 ja se pysyi suvun omistuksessa vuoteen 1917. Kauppakirja oikeutti Kavaleffin asumaan päärakennuksessa vuoteen 1957. Kauppias Kavaleffin poika, maanviljelysneuvos Kavaleff hankki Haltialan 1913.

Maanviljelysneuvos oli erityisen kiinnostunut kasveista ja viljelystä. Hän perusti 1905 koepuutarhan ja suuren taimitarhan, joka oli ensimmäinen Helsingin seudulla. Hän tuotti siemeniä Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta ja kokeili uusia puu- ja pensaslajeja ja perusti Niskalan arboretumin. Ulkomailla agronomiksi opiskellut Kavaleff toi Suomeen uutta viljelyskulttuuria, esimerkiksi uusia kasvilajeja, friisiläistä karjaa ja uusia koneita. Tuomarinkylästä vietiin mm. maitoa kaupunkilaisille ja myytiin taimia ympäri Uuttamaata. Perunalaatujakin Kavaleffilla oli ainakin 20 erilaista. 

Kun kaupunki ryhtyi kunnostamaan Tuomarinkylää museoksi, kartanon alueella tehtiin kasvitutkimus. Tuloksena oli 297 kasvilajia, joista melkein puolet vanhoja viljelyskasveja. Puistossa oli liki sata erilaista koristekasvia, joista monet Suomessa harvinaisia.

Helsingin rakennusvirasto haastatteli maanviljelysneuvos Kavaleffin poikaa Alexis Kavaleffia Haltialan historiikkia varten. Tämä kertoi, että Tuomarinkylässä ja Haltialassa oli yhteen aikaan kaikkiaan 300 lypsävää lehmää ja 80 hevosta. Lisäksi oli mehiläisiä, pukkeja, lampaita ja sikoja. Metsä ulottui lentokentälle saakka. Haltialassa oli oma saha, mylly ja sähkölaitos. Taimitarhaa varten oli rakennettu rautatie.

Haltialan päärakennus oli Alexis Kavaleffin mukaan komea ja kaunis rakennus. Siinä asuivat tilanhoitaja ja metsänhoitaja. Monta huonetta oli käyttämättömänä. Kun Alexis veljineen oli kesäisin töissä Haltialan maanviljelyksessä, lanttuja harventamassa tai traktoria ajamassa, he asuivat lastenhoitajan kanssa Haltialan päärakennuksessa. Siellä oli hyvin hoidettu puutarha, jossa oli harvinaisia istutuksia. Kasvihuoneissa säilytettiin talvella palmuja, agaveja, viinirypälettä ja muita kylmänarkoja kasveja. Tuomarinkylän puutarhassa kasvoi mm. kirsikoita, luumuja ja päärynöitä.

Elämänmenoa kartanoilla tallennettiin ahkerasti valokuviin ja filmille. Maanviljelysneuvos kuvasi hiilenpolttoa, heinäntekoa ja elonkorjuuta.

- Isoäidillä oli kalkkunoita, riikinkukkoja, hanhia ja ankkoja. Ja Jacob Kavaleffilla oli koiria, poro, kaksi sutta ja karhu, joka sitten vietiin Korkeasaareen, kun se antoi isälle niin kovan selkäsaunan, että hän oli henkihieverissä, Alexis Kavaleff muisteli.