Kooste Backaksen  omistajista

  Vantaa   Helsingin pitäjä-kirjat
Pirjo Tuominen:
Backas - kartano elää

Tänä vuonna (1989) on valmistunut elannon Backas-kartanon kunnostus pitokartanoksi. Komealla kartanonmäellä sijaitseva 1800-luvun alkuvuosina rakennettu talo on jälleen arvolleen sopivassa kunnossa. Laaja kartanopuisto on tutkittu puu puulta ja kunnostettu sekin vehreäksi vyöksi aurinkoisen mäen ympärillä. 1)

Muutama vuosi sitten tehtiin Elannossa päätös säilyttää ja kunnostaa kartano pitokartanokäyttöön. Investoinnit olivat varsin mittavat, koska esimerkiksi vesi-, viemäröinti- ja sähkötyöt oli alettava lähes alusta. Nähtiin kuitenkin tärkeäksi säilyttää kulttuurimaisema ja oivallettiin myös mitä keskeisimmin sijaitsevan alueen monet tulevaisuuden mahdollisuudet viherkeskuksena.

Sisustusarkkitehti Marjatta Ypyä-Silvennoinen sai suunnittelutehtävän. Yhteistyössä Vantaan kaupunginmuseon kanssa hän pureutui työhön, joka osoittautui monella tavalla haasteelliseksi. Pyrkimyksenä ei ollut jäljitellä kadonnutta herraskartanoaikaa, vaan luoda kestävä, kaunis kokonaisuus, joka palvelisi pitokartanon monia vaatimuksia.

Pitokartano on ollut menestys alusta saakka. Se on tullut suosituksi varsinkin perhejuhlien tunnelmallisena pitopaikkana.

Ikivanhaa historiaa

Backaksen kartanonmäki sijaitsee aivan Turku-Viipuri-tien eli Kuninkaantien varressa. Tämä maan vanhimpiin kuuluva tie on vyöryttänyt historiaa mäen ohi ja voidaan olettaa, että mäki on ollut asuttu aina siitä saakka, kun näille tienoin ylipäätänsä on syntynyt kiinteää viljelystä. Pyhän Laurin kivikirkko naapurissa rakennettiin samaan aikaan kuin Columbus löysi Amerikan. Backaksen omistajat tunnetaan 1500-luvulta. Päärakennus on 1800-luvun alusta, kaudelta jolloin voidaan katsoa Backaksen herraskartanokauden alkaneen.

Backaksen "herraskartanoaika"

1800-luku toi tullessaan suuren murroksen ja hyvinvoinnin Helsingin pitäjään. Vuosisadan alku ei kuitenkaan luvannut Euroopalle mitään hyvää. Maanosa joutui Napoleonin sotien tantereeksi, ja suuret tapahtumat sivusivat Suomeakin ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Suomen sodassa maa siirtyi Ruotsilta Venäjälle ja sai autonomian. Helsingistä tuli uusi pääkaupunki vuonna 1812., millä luonnollisesti oli suuri merkitys myös Helsingin pitäjän tulevalle kehitykselle. Kaikinpuolinen hyvinvointi valui pitäjänkin puolelle mm. torikaupan kehityksen myötä ja sitäkin kautta, että varakkaat helsinkiläiset aatelismiehistä ja upseereista nopeasti vaurastuviin porvareihin saakka alkoivat ostella itselleen maatiloja pitäjän puolelta. 

Hagelstamien suku ilmestyy Backaksen omistajaluetteloon vuonna 1808 ensin Gustav Adrian von Boismanin kautta. Von Boismanin tytär solmi avioliiton August Hannibal Hagelstamin kanssa, ja heidän perillisensä jatkoivat kartanon pitoa vielä kahden sukupolven ajan. Hagelstamin (alunperin Hagelbergit) vaikuttivat vahvasti Helsingin pitäjässä 1800-luvulla. Suvun ensimmäinen edustaja Gabriel August Hagelberg osti Westerkullan kartanon vuonna 1791. Tämä kaunis tila oli Hagelstamien hallussa 113 vuotta eli aina vuoteen 1904. Yksi Gabrielin pojista oli Backaksen isäntä August Hannibal Hagelstam. Näin Backas ja Westerkulla olivat läheisissä suhteissa toisiinsa ja vaikuttivat kumpikin pitäjän kehitykseen monella tavoin.

Suku polveutui itsestään Augustin Ehrensvärdistä, Suomenlinnan maineikkaasta suunnittelijasta ja rakentajasta. Hänen avioton tyttärensä Anna Lovisa Qvick oli Backaksen isännän äiti. Taiteellinen lahjakkuus ja persoonallisuus lienevät periytyneet tätä kautta niin Westerkullaan kuin Backakseenkin.

August Hannibal oli soturi isänsä tavoin, ja Suomen sodan taistelija. Kuninkaallisen Ruotsin armeijan laivastossa hän osallistui moniin merkittäviin taisteluihin, ja kun Ruotsi oli menettänyt Suomen, Hagelstam oli mukana Ruotsin meritaisteluissa Englantia vastaan, missä yhteydessä hänet nimitettiin kapteeniksi. Hän oli myös käynnistämässä keisarillista merisotakoulua Suomeen, josta tehtävästä hän sitten luopui ja siirtyi viljelemään Backasta. 

August Hannibal Hagelstam kuoli vuonna 1833 ja hänen leskensä Gustava Fredrika vuonna 1849.

Toinen polvi Hagelstameja

Backas jäi pojan Carl August Hagelstamin huostaan. Yhdessä vaimonsa Emelia Elisabethin kanssa he pitivät Backaksen hyvässä kunnossa ja nauttivat yleistä arvostusta ja kunnioitusta niin kartanonväen kuin pitäjäläistenkin keskuudessa. Kartanoon lisättiin heidän aikanaan useita rakennuksia, mm. suuri kivinavetta. Hagelstamit pitivät huolta myös väkensä viihtyisyydestä rakennuttamalla mm. tanssiladon ja järjestämällä kuuluiksi tulleita juhannusjuhlia sekä talkootansseja.

Leskeydyttyään hoitelu Emelie Backasta. Hänen kerrotaan olleen rakastettu väkensä keskuudessa ja kaikkia kohtaan hyväsydäminen ja auttavainen. Backaksesta myytiin lähiseudun pieneläjille erilaisia kartanon tuotteita - voita, maitoa, viljaa, ryynejä - ja rouva huolehti aina siitä, että annettiin runsaalla mitalla. Ankarat nälkävuodet sattuivat Emelie-rouvan aikaan, ja aina silloin kiehui saunan suuressa padassa kaurajauhopuuro. Pitäjässä oli kunnia-asiana viljellä kartanoissa runsaasti ruista väen tarpeiksi, ja niinpä pahin nälkä ei koskettanutkaan näitä seutuja, vaan vielä voitiin auttaa muualta maasta tulvivia kerjäläisjoukkojakin.

Kolmas polvi

Emelien poika Carl August Julius oli syntynyt 21.5.1852. Hän oli kolmenkymmenenneljän vuoden ikäinen, kun Backas myytiin ja siirtyi Ehnroothien suvulle. Kerrotaan, että tämä kolmannen polven Hagelstam oli kevytmielinen ja vietti "huonoa Elämää" aiheuttaen äidilleen, leskirouva Emelielle suurta huolta ja murhetta. 

Kun Backas oli myyty, siirtyivät Hagelstamit Rosendahlin säteriin. Sen päärakennushan oli sijainnut nykyisten Backaksen kasvihuoneiden paikalla, joten se täytyi purkaa ja siirtää Högbergsbackaan. Siellä leskirouva Emelie eli poikansa kanssa joitakin vuosia, jonka jälkeen Rosendahl vaihtoi useaan kertaan omistajaa ja päätyi vihdoin vuonna 1916 Keskusosuusliike Hankkijan omistukseen.

Hankkija oli etsiskellyt maatilaa jo vuodesta 1913. Kun kauppa vihdoin toteutui - puolta vuotta ennen Backaksen myyntiä - valitsi Hankkija Hattulassa sijaitsevan Mervin kartanon ja Rosendahlin välillä. Viime mainittu valittiin ja saatiin 161 hehtaaria yhtiön kone- ja tutkimustoimintaa varten.

Ehrnroothien aika

Kesällä 1886 Backaksen kartano siirtyi pois Hagelstam-suvulta. Ostaja oli kolmikymmenvuotias Carl Wilhelm Ehrnrooth, joka oli avioliiton solmimispuuhissa. Saman vuoden syksyllä vietettiin häitä Aina Procop´en kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta: tytär Katri 1887, Håkan Robert 1889, Sture Carl 1894 ja kuopus Ståhl Alexander vuonna 1900.  

Tämä ensimmäinen avioliitto päättyi eroon. Toisen avioliiton Backaksen isäntä solmi taloon kotiopettajaksi tuleen aatelisneitosen Edith Olga Kuhlefeltin kanssa. Ainoa lapsi tästä liitosta, Carl August, syntyi Backaksessa heinäkuussa 1904. Hänestä tuli aikanaan soturi suvun perinteiden mukaisesti.   

Kun Carl Wilhelm Ehrnrooth osti kartanon Helsingin pitäjästä, ei hän tullut vieraaseen paikkaan, vaikka hänen kotinsa olikin Pernajan Tervikin kartano. Hänen äitinsä Wilhelmina eli Mimmi oli viettänyt osan kasvuvuosistaan Håkansbölen (Hakunilan) kartanossa äidin, kreivitär Lovisa de Geer till Tervikin solmittua toisen avioliiton Håkansbölen omistajan everstiluutnantti Anders Lorenz Munsterhjelmin kanssa. Kun Helsingin pitäjän kartanoiden väet seurustelivat ahkerasti keskenään, lienee Backas ollut Ehrnroothille vanhastaan tuttu.

Majuri evp. Carl August Ehrnrooth muistelee lapsuuttaan Backaksessa onnellisena ja aurinkoisena aikana. Perhe oli suuri ja vanhempien lasten toverit vierailivat kernaasti varsinkin kesäisin kauniilla maatilalla. Uskolliset "trotjänaret" ja "trotjänarinnat" seurasivat perhettä Tervikistä Backakseen ja sieltä myynnin jälkeen Helsinkiin saakka. Hagelstamien aikainen väki jäi paikoilleen torppiin ja mäkitupiin, ja talon patruuna oli varsin pidetty heidän keskuudessaan.

Backaksen Falkin torpassa vuonna 1908 syntynyt Edvin Lindholm muistaa vielä hyvin lapsuutensa ajat Backaksessa. Hän oli neljää vuotta vanhemman Carl Augustin - eli kotoisesti Lullun - leikkitoveri. Kartanon mäki suojaisine sisäpihoineen ja monet lemmikkieläimet tarjosivat lapsille tyynen ja iloisen kasvuympäristön. Leikkien jälkeen juostiin kartanon keittiöön samaan herkkupaloja keittäjä Alinan (josta myöhemmin tuli Edvin Lindholmin käly) toimeliaasta kädestä. Vuosikymmenet kyseinen Alina huolehti sitten Backaksen väen aterioista myös Elannon aikana.

Maailmansota mullistaa elämän

Vuonna 1914 puhjennut ensimmäinen maailmansota muutti ja mullisti elämän ei vain maissa, joissa taistelut riehuivat, vaan kaikkialla. Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskuntana mukana sodassa, ja maan puolustussuunnitelmia laadittaessa päädyttiin ajatukseen linnoitta Helsinki lähiympäristöineen. Koko Helsingin maalaiskunta alistettiin suurisuuntaisille rakennustöille, jotka monin tavoin tuhosivat alueen luontoa ja herättivät myös pelkoa väestön keskuudessa. Uloin maalinnoituksista kulki Malmin, Pakilan ja Leppävaaran kautta Haagaan. Viitisensataa tykkiä katseli kylmällä kuolleella silmällä ympäristön asukkaita "pattereilta". Kesän 1916 aikana hakattiin suuri osa kaikista linnoitusta ympäröivistä metsistä, eikä Backaksenkaan alue näiltä hakkuilta säästynyt. Näin ihminen täydensi sitä tuhoa, jota paikkakunnalla vuonna 1890 riehunut hirmumyrsky oli saanut aikaan.

Sota aiheutti monenlaista jännitystä myös Helsingin maalaiskunnassa. Venäjällä puhalsivat vallankumoukselliset tuulet ja niiden puhurit tuntuivat Suomessa saakka. Sota toi lisäksi mukanaan nälkää ja tautisuutta. Oli totuttu siihen, että maa sai tarvitsemansa viljan Venäjän mahtavista vilja-aitoista, omavaraisuus oli kyseenalainen ja kun vallankumous sitten sulki rajat ja sekoitti maan elintarvikehuollon, oli ankara nälänhätä Suomessakin tosiasia.

Backaksessa elettiin vuosina 1915 ja 1916 epävarmuuden ja pelon aikaa sielläkin. Talon rouva oli levoton lapsikatraan turvallisuuden takia. Oltiin myös tultu aikaan, jolloin lasten piti jatkaa opintojaan Helsingissä. Isäntä oli myös ikääntynyt, eikä pojista kukaan tuntunut innostuvan maatilan hoidosta.

Backas myytiin epäröiden ja raskain sydämin vuonna 1916.

Skandaali

Voidaan oikeutusti kutsua skandaalinkäryiseksi sitä kohua, joka nousi aateliskartano Backaksen myynnistä Osuusliike Elannolle. Ruotsinkielinen lehdistö nosti tapahtuneesta aikamoisen äläkän ja sai mukaansa ruotsinkielisen ylioppilasmaailman, joka yksissä tuumin tuomitsi "vanhan ruotsalaisen maan" myynnin yritykselle, jonka "koko johto ja väri viittaa siihen, että tilan viljelemisessä tullaan käyttämään suomalaisia työläisiä". Ylioppilaat julistivat Carl Ehrnroothin mieheksi, jonka "sielussa on tila mustimmalle kaikista rikoksista: kavallukselle...". 

Arvata voi, miten kohu loukkasi ja pahoitti myyjän mieltä. Vuonna 1988 majuri evp. Carl August Ehrnrooth oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen isänsä teki oikean teon ja että Backas Elannon hoidossa oli kehittynyt paremmin kuin se olisi ilmeisesti muiden käsissä tehnyt. Varsinkin häntä on ilahduttanut vanhan kartanon korjaustyö ja kartanomäen säilyttäminen pitokartanokäyttöön, "kaikkien iloksi".

Uusi isäntä

Edvin Lindholm muistaa hyvin sen vuoden 1916 päivän, jolloin Väinö Tanner yhdessä johtaja Arvi Timosen kanssa ilmestyi Backasta katsomaan kaupantekomielessä. Herrat olivat aloittaneet metsien katsastuksella ja ilmestyivät sitten Falkin torppaan. Edvin istui tuvassa jakkaralla, ja äiti komensi ylös, "kun herrojen kanssa puhutaan".

Elannon kaupanteon syistä on puhuttu paljonkin, ja monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia Backas toki tarjosikin. Elettiin elintarvikepulan aikaa, ja 700 -hehtaarinen maatila toki tarjosi tapoja turvata Elannon viljan ja kasvisten saantia. Myös maidosta oli kova pula. Elannon kuljetukset hoidettiin hevospeleillä, ja tarvittavan rehun määrä oli melkoinen. Pollet kaipasivat myös "kesälaitumia" ankaran mukulakivisen Helsingin katujen vastapainoksi.

Mutta varmasti Elannon johto perusti laskelmiaan myös Backaksen suuriin metsiin, sen läheisyyteen Elannon pääkonttoriin nähden ja siihen, että maan arvo ennemmin tai myöhemmin tulisi väistämättä nousemaan. Olihan Elannon taloudellinen pohja luotu nimenomaan taitavilla kiinteistöjen ja maa-alueiden ostolla. Maailmansota synnytti aivan uudenlaisen inflaation vyöryn maailmassa, ja kiinteän omaisuuden arvo kohosi pilviin. Muutamilla taitavilla ennen sotaa suoritetuilla operaatioilla - joihin mm. Backaksen osto kuului - luotiin vauras ja suuriin toimiin kykenevä Elanto.

Komea maatila

Näinä aikoina Backaksen alue ylsi Vantaanjoen rannalta pohjoiseen noin kilometrin levyisenä ja seitsemän kilometriä pitkänä maakaistaleena. Pohjoisessa tila rajoittui Tuusulan kuntaan. Pohjoisen metsäalueen keskellä sijaitsevat suoalueet yhdistettiin raidetiellä tilan talouskeskukseen. Myös soraa voitiin kuljettaa raiteita myöten sorakuopilta. Elannon alkuaikoina kaltevuussuhteiltaan ja maanlaadultaan edulliset, ja varsinkin puutarhaviljelylle ja kasvitarhoille aurinkoinen kartanonmäen tienoo tarjosi mainiot edellytykset.  

Elannon Backaksen kukoistuskausi

Elannon huostassa Backaksessa alkoi voimakas ja monipuolinen kehitystyö. Raivattiin lisää peltoa, alettiin kehittää vihannesviljelyä, rakentaa kasvihuoneita, tehostaa karjanhoitoa. Kaikki rakennukset tarvitsivat korjausta, ja paljon uutta oli rakennettava laajaa työväkeä varten. Arkkitehti Väinö Vähäkallion ohjeiden mukaan korjattiin kartanon päärakennus. Uudet uljaat sikalat ja navetat kohosivat mäen kupeeseen ja täyttyivät eläimistä, joiden hoito oli aikanaan Backaksen ehkä tärkein toiminta-alue.

Vuonna 1924 allekirjoitettiin Backaksessa maan ensimmäinen maatyöväen työehtosopimus. Muutamaa vuotta aiemmin Elanto oli lahjoittanut Backaksen työväenyhdistykselle tontin ehdolla, että sille rakennetaan työväentalo.

Myös koululle Elanto lahjoitti tontin ja jopa rakensi koulunkin ehdolla, että kunta jatkossa lunastaisi koulun pääoman lyhennyksinä korkoineen. Tämä Backaksen koulu syntyi omalaatuisella tavalla, ja persoonallisena sen tarina säilyi pitkään.

Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan ajat koettelivat Backasta kuten muutakin Helsingin ympäristöä kovalla kädellä. Talvi- ja jatkosotien aikana Backas liittyi läheisesti Elannon pääjohtaja Väinö Tannerin kautta historiallisiin tapahtumiin. Pommitusten aikana hallitus kokoontui ajoittain Backaksessa, koululle talletettiin sota-arkistoa ja myös valtion arkistoa oli säilytettävänä kartanon tiloissa. Eräässä vanhassa ladossa oli huolellisesti kätkettynä "alkoholiarkistokin" - se löytyi koskemattomana sodan päätyttyä.

Backas liittyi mielenkiintoisella tavalla Elannon tuotantoketjuun. Sen kasvikset, vihannekset ja kukat myytiin Elannon myymälöissä. Kukilla somistettiin ravintolat ja hotellit, maan tuotteet maistuivat kahviloissa ja ravintoloissa. Myllyt, kaljatehdas, leipomo, ravintolat lähettivät jätteensä Backaksen sioille, joiden lihaa taas voitiin monella tavalla hyödyntää ja mm. jatkojalostaa säilyketehtaassa. Pula-aikana Backaksessa kasvoi sikuri, tupakka ja korviketuotteiden raaka-aineet. Kekseliäisyyttä ja ennakkoluulottomuutta ei puuttunut. Backas hengitti Elannon mukaan samaan tahtiin kuin Helsinkikin: hyvänä aikana voitiin hyvin, huonona aikana kamppailtiin - ja selvittiin vaikeuksista.

Tilan koko pienenee

Talvi- ja jatkosota jälkiseurauksineen muuttivat Backaksen oloja. Kun Elanto osti Backaksen, oli Backas-, Silfvastas-, Lillbäsk-, Spanskis- ja Antas-tilojen yhteenlaskettu pinta-ala 702 hehtaaria. Siirtoväen asuttamiseen pakkolunastettiin yhteensä 102 hehtaaria.

Toinen suuri pala lohkaistiin Seutulan lentokenttää varten. Se onkin syntynyt pääosin Backaksen maille. Pakkolunastettu alue oli kooltaan 328 hehtaaria vuonna 1957, ja vuonna 1972 tiloista lohkottiin vielä 72 hehtaaria lentokentän tarpeita varten.

Backaksen pinta-ala oli pudonnut näiden toimenpiteiden jälkeen 200 hehtaariin. Pääkaupungin läheisyys vaikutti ehkä tärkeimpänä tekijänä siihen, että Backaksen harjoittama laajapohjainen maanviljely ja karjanhoito ei enää tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Backaksen toiminta hiipuikin selvästi 1960- ja 70-luvuilla. Viimemainitun vuosikymmenen lopulla päätettiin, että Backaksen maille pyritään samaan kaava. Kun kaavaprosessi oli edennyt, myytiin suurin osa jäljelle jääneistä vuonna 1966, ja Elannolle itselleen jäi vain varsinainen kartanoalue eli 33 hehtaaria. Päärakennusta alettiin kunnostaa pitokartanoksi, ja kukkien kasvatusta tehostettiin kasvihuoneissa.

Komeaa kulttuurimaisemaa

Backas Vantaanjoen pohjoisella rannalla, Hankkijan Tammisto sen naapurina ja Tuomarinkartanon omistaja Jacob Kavaleffin kauppa Helsingin kaupungin kanssa Niskalan ja Haltialan maista mahdollistivat laajan alueen säilymisen pitkään rauhallisena kulttuurimaisemana. Tammistoon kuuluu luonnonsuojelualue tammimetsineen, ja Heksingin puolella jokea on rauhoitettu Haltialan aarnialue ja Pitkäkosken rinnelehdot. Kavaleffin perustama Niskalan puulajipuisto eli arboretum täydentää näitä alueita.

Elanto on liittänyt Backaksen ja sen puiston entisöinnillään näihin luonnonalueisiin ihastuttavan kulttuurimiljöön. Kaiken tämän suojeleminen tulee entistäkin tärkeämmäksi nyt, kun suuret rakennusprojektit mullistavat täysin ympäröivää maisemaa.

Kasvun keskus

Backaksen alue on koko Suomen kasvun ja kehityksen sydämessä. Tänään puhutaan lentoasemakaupungista, ja uusi Tiedekeskus houkuttelee puoleensa monenlaista vireää toimintaa. Pian näemme entisillä laajoilla peltoaukeilla toimistotaloja, suurmyymälöitä, näyttelytiloja ja koteja.

Pyhän Laurin kirkko on katsellut tätä jokimaisemaa viisisataa vuotta. Se on seudun vanhin rakennus. Nyt Suomi on siirtämässä sydäntään sen vierelle. Nähtäväksi jää, voimmeko olla tyytyväisiä vai onnettomia aikaansaannoksistamme.


Lähde: Helsingin pitäjä-vuosikirja 1989
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2008