Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat

Armas Wasenius:

Lapsuuden aikoja Linnan kartanon mailla



Knuuttilan talon pellolla 1910 luvulla. 
Kuva on saatu lehden käyttöön Armas Waseniukselta.

Olen syntynyt 24.5. 1908 Helsingin pitäjän Keimolan kylässä Linnan kartanossa. Olen jo kolmannen polven vantaalaisia, sillä äitini ja äidinisä olivat syntyneet Seutulassa.
Lapsuuteni aikana pitäjä oli laaja, mutta asutus harvaa. Maanviljelys oli pääelinkeinona, tosin pieniä tehtaita alkoi jo silloin ilmaantua niille seuduille, joissa oli sähkövirtaa saatavissa. Yleensä valaistuksena oli petroolilamput ja kynttilät. Tilojen omistajat olivat melkein kaikki ruotsinkielisiä ja muutenkin olivat suomenkieliset vähemmistönä. Tilojen omistajat hoitivat myöskin kunnalliset niin kuin kirkollisetkin luottamistoimet.

Isäni oli Linnan kartanon kengitys- ja ajokaluseppä. Isäni oli tullut Linnan kartanoon jo edellisen vuosisadan lopussa. Minun ollessani noin kaksivuotias isäni muutti asumaan Seutulaan. Seutulassa ollessaan  hän osti hevosen ja alkoi ajaa maitoa niin kutsuttuihin tinkipaikkoihin. Määrätyissä pihoissa hän oli myynyt myös maitoa litrakaupalla. Minunkin muistiini on jäänyt, että kärryillä oli paljon pieniä kannuja ja pari isompaa tonkkaa, kun isä lähti myyntimatkalle.

Vuonna 1916 isäni muutti takaisin Linnan kartanoon kengitys- ja ajokalusepäksi. Me muutimme asumaan Lustikulta-nimiseen rakennukseen, jossa asui neljä perhettä. Muilla asukkailla oli parihuoneet, mutta meillä oli myös leivintupa, jossa kaikki asukkaat kävivät paistamassa leipänsä. Tapana oli, että jos joku asukkaista oli paistanut leipää niin muut asukkaat toivat lämpöiseen uuniin ruokia valmistumaan.

Sanomalehti joka oli Helsingin Sanomat, oli yhteisesti tilattu. Lehteä luettiin ahkeraan ja sen jälkeen lehti varastoitiin kotiini, sillä kerran kuukaudessa vanhat lehdet sitten jaettiin asukkaiden kesken tasapuolisesti. Paperista oli siihen aikaan kova pula ja sille annettiin suurempi arvo kuin nykyaikana. Jopa keittiön seinät tapetoitiin näillä vanhoilla sanomalehdillä, tosin kamariin ostettiin oikeat tapetit. En muista, että kartanon puolesta olisi koskaan sisäremonttia tehty.

Työntekijät olivat kaikki muonapalkalla. Muonaa tuli sen mukaisesti kuin oli pestipäivät sovittu. Muistaakseni muonaa saatiin seuraavasti: ruisjauhoja 1 h. kuukaudessa ja 3-4 hl. kauroja, 2 hl ohria, grahamjauhoja taisi tulla 50 kiloa vuodessa. Näiden lisäksi saatiin 1/8 tynnyriä silakoita, 30 kiloa herneitä.

Vaatetavaraakin saatiin, yksi pari saappaita, kaksi paria työrukkasia. Niille perheille joilla ei ollut lehmää, annettiin maitoa, mutta me saimme lisäheiniä omalle lehmälle. Saadut heinät eivät riittäneet, joten me teimme itse heinää ojankoista ja jokirannasta.

Sikaa myös pidimme vuosittain jotta saimme suurelle joukollemme ruuan piisaamaan. Lisäksi työväki sai pienen rahapalkan kaiken tämän lisäksi, tosin isäni sai hiukan isomman kuin tavalliset rengit.

Kotona meitä oli iso perhe, olihan isäni jo toisessa avioliitossa. Edellisestä avioliitosta isälläni oli kaksi poikaa ja yksi tytär. Minun äidilläni oli myös yksi poika ennen tätä avioliittoa ja tästä avioliitosta kaksi lasta, joten koko lapsilauma oli kuusi.

Isäni oli monen toimen mies, hyvin ammattinsa tunteva ja myös kartanossa arvostettu työntekijä. Hän teki kaikki kartanon sepäntyöt, kengitti hevoset, ja sitä työtä riittikin, koska kartanossa oli 20 hevosta. Työreet ja rattaat sekä kaikki puutyötkin hän teki

Puimakonetta pyöritti polttomoottori, sillä kartanossa ei ollut sähkövaloa. Kartanossa oli myös höyrykone, se pyöritti sirkkeliä ja pärehöylää. Päreitä tehtiin paljon, koska niitä käytettiin vesikaton kattamiseen. Olin minäkin pikkupoikana auttamassa isääni, heittelin puita pannuun jotta höyry pysyi riittävän korkealla.

Kartanossa oli työväellä vain yksi sauna. Sauna oli kooltaan melkoinen ja sen takia tallimiehen, joka huolehti saunan lämmittämisestä, täytyi ryhtyä työhön jo lauantaiaamuna. Uunikin oli mahtava, yli metrin mittainen. Metrin mittaiset halot mahtuivat suoraan uuniin. Seinät olivat nokisia, mutta se ei häirinnyt.

Saunavuoroja ei ollut, jokainen joka saunaa tarvitsi, meni silloin kun ehti. Välillä oli saunassa useampiakin perheitä, lapset itkivät, ukot ja akat hölisivät ja tunnelma oli rattoisa. Naiset väittivät välillä pesseensä väärän miehen selän, mutta löytyi sieltä omankin miehen selkä ja niin päästiin puhtoisena lauantai-illan viettoon.

Kartanon omisti nuoriherra Kurt Stockman. Häntä ei paljon kartanolla näkynyt, koska hän sairasteli paljon ja oli usein ulkomailla. Kartanon Elna-rouva oli meille lapsille hyvin arvokas henkilö. Hän järjesti joka vuosi joulujuhlat. Juhlissa oli paljon ohjelmaa jota esittivät kartanon isännän veljet ja heidän ystävänsä.

Tarjoilu oli myös joulujuhlissa runsasta. Tarjottiin kahvileipiä, voileipiä, kahvia ja meille lapsille mehua. Eipä näitä herkkuja oltu muualla saatukaan. Juhlan kohokohta oli tietysti joulupukki. Lahjoina oli yleensä vaatteita. Lapset saivat kenkiä yms. sekä namupussit. Naiset taas saivat tavallisesti esiliinoja, päähuiveja ja kintaita ja miehet arvokkaampaa  vaatetavaraa. Muista kun eräänä jouluna sain pussinousut ja amerikan turkin. Tuumailinkin, että nyt on hyvä käydä koulua, kun on lämpimät vaatteet. Joulun jälkeen työväki vertaili saamiaan lahjoja toisiinsa, koska siten saatiin selville, kuka oli arvostetuin työntekijä.

Kartanossa oli navettatyttöjä, jotka olivat muonapalkalla. Navettatytöt asuivat kartanon rakennuksissa, yleensä kaksi yhdessä. Näistä asunnoista käytettiin nimitystä piikamurju. Tytöillä oli yleensä vakituiset poikaystävät, mutta kyllä heitä kävivät tervehtimässä kylän pojatkin. Kepposia tehtiin melkoisesti ja joskus tytöt jopa kääntyivät poliisin puoleen, mutta eipä niistä kummempia rangaistuksia tullut, koska asiat yleensä sovittiin samantien.



Armas Wasenius

Muistan tapauksen, kun serkkupoikani Viki oli mennyt talvipakkasella piikamurjuun käymään ja hän oli ottanut aivan uudet formusaappaat jaloista ja jättänyt ne eteiseen. Kaverit ottivat saappaat ja täyttivät ne vedellä ja jättivät sitten saappaat ulos pakkaseen. Aamulla kun Vikin piti lähteä pois, niin saappaat olivat jäätyneet pohjaa myöten. Kyllä Viki silloin varmaan muisti kavereitaan lämpimästi.


Helsingin pitäjä vuosikirjan toimituksen lisäys
Tikkurilalainen Armas Wasenius on Helsingin Maalaiskunnan ensimmäinen autonkuljettaja, josta myöhemmin tuli autoesimies. Wasenius osallistui vantaalaisia koskevaan omaelämäkertakilpailuun tänä vuonna. Hänen tekstinsä tuli jaetulle neljännelle sijalle. Wasenius on antanut tekstinsä Helsingin pitäjä 1979 toimituksen käyttöön. Tämän vuoden julkaisuun on valittu katkelmat, jotka liittyvät Waseniuksen lapsuuteen Linnan kartanon maille.


Lähteet: Helsingin pitäjä 1979
Web-toteutus: Siltamäen korttelitupa, Arvi Nurmi, 2008