Påkakseen on kolme sisäänkäyntiä. Päärakennus on vuodelta 1910.

Vanha Kuninkaalan kylä, Fastböle, on hyvin tyypillinen Helsingin pitäjän keskiaikainen kylä, joka lienee saanut alkunsa 1200-luvun jälkeen. Sen ensimmäinen talo (Konungs) on hakeutunut Keravanjoen ja Tikkurilankosken (Långbackan koski) eteläpuolelle korkeammalle kyläkunnalle, jonka ympärille vuosisatojen aikana on raivattu rantapellot ja perattu niityt.

Jos seuraamme tavanomaista Helsingin pitäjän kylien syntyhistoriaa, sai Konungs myöhemmin naapureikseen kolme suurta taloa ja kylä sai böle-loppuisen nimen Fastböle. Kylässä lienevät olleet jo keskiajalla Konungsin lisäksi kolme muuta taloa: Orädders, Gjutars ja Markusas. Väinö Voionmaan mukaan Konungs saattaa olla kruunun ikivanhoja lohenkalastusomistuksia. Koska lohi jo aikaisin keskiajalla on ollut arvokaloja, joiden tärkeimmät kalastuspaikat kirkko ja kruunu varasivat itselleen, on oletettavissa, että Tikkurilankoskikin on kuulunut kruunun apajapaikkoihin. Mutta yhtälailla sen ovat voineet tuntea Hämeen Vanajan miehet tuodessaan tänne turkiksiaan etelän kauppiaille. Tikkurilan nimestä päätellen seutu on ollut keskiajalla hämäläisten turkiskauppiaiden satama- ja markkinapaikka.

Kuninkaala (Fastböle) samoin kuin sen naapurikylät on merkitty Kustaa Vaasan aikaiseen Helsingin seudun kyläluetteloon. Ja tunsivathan sen Iivana Julman ratsumiehetkin 1570-luvulla, kun he Tallinnaa piiritettyään tulivat jään yli Helsingin seudulle polttaen ja hävittäen täällä kymmeniä kyliä. Niinpä Kuninkaalakin menetti tataarien hävityksessä kaksi taloa.

Myllyt ja lehmät

Vuoden 1708 maanmittauskartassa Tikkurilankoskeen on merkitty kaksi vesimyllyä, joista pohjoisrannalla oli Tikkurilan ja etelärannalla Kuninkaalan vesimylly. Mutta jo v. 1586 kylillä oli 3 koskimyllyä. Vuoden 1664 myllyluettelon mukaan Kuninkaalan myllyllä oli 4 osakasta, jotka kaikki olivat ratsutilallisia, toisin sanoen kylän kaikki neljä taloa.

Kylän mahtitalo oli aina 1700-luvun loppupuolelle Konungs. 1620-luvulla Helsingin pitäjässä 190 tilasta yhdeksällä oli lehmiä yli kymmenen. Konungissa oli lehmiä tällöin 12. Suurimmalla Tikkurilan kylän talolla oli 8 lehmää. Kun lehmä lypsi vain osan vuodesta, sen keskituotoksi jäi 800 litraa maitoa vuodessa. Päivää kohden se teki keskimäärin vain muutaman litran (3-5).

Suuren pohjan sodan aikana 1700-luvun alussa Kuninkaalan kaikki neljä talonpoikaistilaa olivat ratsutiloja, jotka joutuivat hankkimaan ja ylläpitämään ratsun ja miehen Majurin Komppaniassa.

Aina siihen asti kun postin kuljetus siirtyi kestikievarien hoitoon, posti kiidätettiin paikasta toiseen ratsain tai hevospelillä. Tehtävää hoitivat postitalonpojat, jotka vastineeksi tästä saivat vapautuksia yleisistä rasitteista. Postin etappipaikkoja olivat postitalot. 1750-luvulla ratsutila Orädders toimi postitalona, jonka tehtävänä oli hoitaa postin kulku eteenpäin, ilmaisesti Hämeenlinnan ja Sipoon suuntiin. 1763 ostettiin Orädders ja samana vuonna myös Konungs perintötiloiksi.

Isojako

Isojako Helsingin pitäjässä aloitettiin ensimmäisenä Tikkurilan kylissä vuonna 1758 ja jo seuraavana vuonna pellot ja niityt tulivat jaetuiksi.

Vuosina 1772-76 suoritettiin Kuninkaalan kylässä isojako. Kylän päätila Konungs jaettiin kahdeksi yhtä suureksi tilaksi jakotoimituksella, joka on päivätty 2.11.1776. Kantatilasta on maarekisterissä käytetty nimeä Nedre Konungs RN:o 1/1 ja siitä erotetusta tilasta Övre Konungs RN: ½. Tilojen nimet kuitenkin vaihtelevat eri asiakirjoissa. Seurakunnan rippikirjoissa tiloista käytetään edellä mainittuja nimiä kun esim. maarekisterissä jälkimmäisestä tilasta nimitystä Påkas. 

Interiöörinäkymä Påkaksen kamarin nurkkauksesta. Vasemmalla oleva ovi aukeaa saliin, oikea eteiseen. Nurkkauksessa aito alkuperäinen kaakeliuuni.

Palstoitus alkaa

Tilan pinta-ala vuonna 1925 lienee ollut alkuperäisenä. Sen pinta-ala oli 131,268 ha. Tilan omisti Herman Waselius.

Vuonna 1932 tilasta erotettiin: Skönkulla-niminen tontti, p-ala 0,500 ha Hjalmar Waseliukselle. Grankulla, p-ala 0,230 ha, Gustaf Evert Sundström ja Allkärt, p-ala 1,560 ha, Fredrik Aksel Olenius.

Vuonna 1934 erotettiin: Vågbacka, p-ala 0,500 ha. Päätilan kokonaispinta-alaksi jäi 128,438 ha, omistaja Adolf Herman Waselius.

Vuonna 1935: Liden-niminen tontti, p-ala 0,630 ha. Päätilan pinta-ala nyt 103,050 ha.

Vuonna 1939: Sandkil-niminen tila. Tor Fjalar Blomqvist, p-ala 6,969 ha. Påkaksen rekisterinumero oli ehtinyt muuttua 1/55 ja sen pinta-alaksi jäi 96,085 ha. Tällöin tilan omistivat Evert Hjalmar Waselius ja Saga Margareta Waselius.

Vuonna 1942: Påkaksen tilasta 9.6.1900 erotetusta Georgsberg-nimisestä tilasta, jonka pinta-ala oli 4,770 ha, RN:o ¼, erotettiin 30.3.1942 Georgsberg-nimiset N:o VII-XIX, omistajat Evert Hjalmar Waselius ja Saga Margareta Waselius. Edelleen samana vuonna Anneberg- ja Malmberg-nimisistä tiloista erotettiin 30.3.1942 Malmberg I-IX-nimiset tilat RN:ot 1/93-1/101.

Vuonna 1943: Påkaksesta erotetusta Liden-nimisestä tilasta erotettiin, omistaja Ulla Sohlman, Salliden-niminen tila RN:o 1/102. Liden RN:o 1/103 omistivat Saga ja Evert Hjalmar Waselius.

Vuonna 1952: Påkaksesta erotettiin 1.3. ns. Puistolan hautausmaa, Helsingin seurakunnat, p-ala 0,2170 ha. Tässä vaiheessa Påkaksen omisti Stiftelse för Åbo Akademi. Tilan RN:o silloin oli 1/109 pinta-alaltaan 95,8680 ha, josta viljeltyä 32,9280 ha, viljelyskelpoista 5,070 ha, metsää 53,8600 ha ja joutomata 4,0050 ha.

Vuonna 1953: Åbo Akademin omistuksen aikana Påkaksesta erotettiin 24.11.1953 84 tilaa, joiden rekisterinumerot olivat 1/109-1/202.

Vuonna 1956: elokuun 22. päivänä erotettiin Grankulla I-niminen tila, jonka pinta-ala oli 0,1120 ha, kantatilaan jäädessä maata 75,8611 ha. RN:o 1/230.

Vuonna 1960: maaliskuun 4. päivänä Påkaksesta erotettiin Suomen valtiolle teitä varten tontit 1/237-1/242. Kantatilan pinta-ala 70,5061 ha, RN:o 1/243.

Vuonna 1962: Kesäkuun 5. päivänä erotettiin Mastbäcks Fastighets AB:lle Mustala II-niminen tila kantatilan pinta-alan jäädessä 68,1600 hehtaariksi, RN:o 1/255.

Vuonna 1966: syyskuun 9. päivänä Shildt & Hallberg V, p-ala 5,5219 ha, Påkaksen RN:o 1/262 ja pinta-ala 62,835 ha. Lokakuun 7. päivänä pakkolunastettiin maantiealue, tilan pinta-alaksi jäi 61,981 ha.

Vuonna 1969: Påkaksesta erotettiin 9.9. Sähköliikkeiden Oy:lle 30,0210 hehtaarin suuruinen määräala. 22.7.1971 suoritettiin tilan rajankäynti, jolloin pinta-alaksi merkittiin 31,9250 ha, RN:o 1/270.

Vuonna 1976: erotettiin Påkaksesta 15.11. rautatiealueeksi 0,3900 ha 22.12.1975 tehdyn pakkolunastuspäätöksen mukaan.

Åbo Akademin omistuksessa

Gjutarsin talon poika Adolf Herman Waselius s. 3.6.1871, kuoli naimattomana 8.3.1937, siirtyi Påkaksen omistajaksi 5.8.1911. Hänen kuoltuaan tilan peri veljensä Evert Hjalmar Waselius ja veljentytär Saga Margareta Waselius (s. 24.7.1907). Adolf Herman ja Evert Hjalmar olivat siis veljeksiä ja Gjutarsin poikia. Saga oli kolmannen, Karl Edvardin tytär, jonka äiti oli Olga Josefina Bärlund, entinen Kärkinen (2.10.1869-2.4.1926.)

Evert Hjalmar Waselius oli siirtynyt Markusaksen omistajaksi 5.5.1911, oli vihitty avioliittoon 9.11.1918 Ellen Vestsera Walentina Weckin kanssa (14.3.1892-1980-luvun loppupuoli). Ellen Waseliuksella oli asumisoikeus Markusaksessa kuolemaansa saakka huolimatta siitä, että tilan omistus vuonna 1976 siirtyi Vantaan kaupungille.

Syyskuun 23. päivänä 1948 päivätyllä lahjakirjalla (Evert) Hjalmar Waselius ja hänen vaimonsa Ellen (Vestsera Walentina) Waselius lahjoittivat ja luovuttivat Stiftelsen för Åbo Akademille omistamansa tilat Markusas RN:o 4/51, Skönkulla RN:o 1/21 sekä puolet Påkas RN:o 1/55-nimisestä tilasta, kaikki Kuninkaalan kylässä.

Lahjoitusta vastaa säätiö sitoutui suorittamaan lahjoittajille tietyn eläkkeen erillisen eläkesopimuksen mukaan. Sen mukaan lahjoittajat pidättivät hallintaoikeuden Markusaksen talon tiettyihin rakennuksiin ja tiloihin. Säätiön tuli edelleen hankkia 12 syltä havupuu- ja 3 syltä koivupuuhalkoja pilkottuina vuosittain. Luontaistuotteina säätiön tuli toimittaa tietty määrä maitoa päivittäin, kuukausittain tietty määrä vehnä-, graham- ja ruisjauhoja sekä 10 hl perunoita vuodessa. Rahana lahjoittajille tuli maksaa kuukausittain summa, joka vastasi 2200 kg ruista valtion perushinnan mukaan.

Jos realisoituneista kiinteistöistä tai niiden realisoinnin aikana kertyy varoja enemmän kuin katsotaan tarpeelliseksi, säätiö on velvollinen ostamaan pörssinoteerattuja teollisuusosakkeita Ellen, Saga ja Hjalmar Waseliuksen säätiön nimiin. Kun säätiön pääoma on noussut 10 milj. markkaan, voidaan 1/8 rahaston varoja käyttää ruotsia äidinkielenään puhuvien Åbo Akademissa maataloutta opiskelevien, Åbo Högre Svenska Lantbruksläroverketin ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden hyväksi. 2/8 varoista tulee käyttää Åbo Akademin maatalouteen kohdistuvan professuurin hoitamiseen. 2/8 Svenska Folkskolans Vänner r.f:n hyväksi ja tulee tämä määrä sijoittaa veljesten Oskar, Karl, Herman, Arthur ja Hjalmar Waseliuksen säätiöön, 1/8 Uudenmaan ja Hämeen läänin maamiesseuralle ja määrä tulee panna Herman Waseliuksen rahastoon hoidettavaksi ja käytettäväksi ja 2/8 jätetään rahaston pääomaksi.

Ennätyslypsäjät

Vuonna 1945 Påkaksen vuokraviljelijäksi siirtyi luovutetulta alueelta Kirkkonummelta maanviljelijä Harry Engberg. Hän oli 15-vuotiasta lähtien hoitanut isänsä Stor-Kvisin tilaa, kunnes Porkkala jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Påkaksen lisäksi hän hoito vuodesta 1956 Kalvolassa olevaa ja omistamaansa Niemen taloa.

Syksyllä 1944 Harry Engbergin tila jouduttiin Porkkalassa evakuoimaan. Samalla jouduttiin Stor-Kvisin ayrshire-jalostuskarja evakuoimaan Pitäjänmäen Bertakseen. Osa tästä 20-päisestä lypsykarjasta myytiin huutokaupalla ja loput siirrettiin vuonna 1945 lypsykarjaksi Tikkurilan (Kuninkaala) Påkakseen.

Jo ensimmäisenä vuotena tilan karja ylti maan kärkeen keskituotoksella 9,7:5162-219-4.2. Engberg jalosti Påkaksen karjaa hankkimalla tilalle jo iäkkäitä maan kärkeen yltäneitä kantalehmiä. Maanviljelijä ja tilanhoitaja Engberg mm. osti vuonna 1956 Hanneberg Ulla-Regina-nimisen kohta 15 vuotta täyttävän kantalehmän. Lehmällä olivat siis parhaat vuodet jo takana, mutta Påkaksessa se innostui hyvässä hoidossa mahtaviin suorituksiin. 23-vuotiaana se saavutti kaikkien rotujen silloisen elinkautisen rasvatuotoksen Euroopan ennätyksen. Ulla-Reginan lopputulokseksi tuli 111.121-5239-4,7. Näistä ensimmäinen luku tarkoittaa maidontuotantoa kiloina ja voin määrää, viimeinen rasvaprosenttia.

Ulla-Reginan jälkeen Påkaksen kuuluisin lehmä oli Påkas Cili, joka kantavana hiehona ostettiin Rövarnäsistä. Sen ensimmäisen lypsykauden tuotos, 8024-416-5,2 oli Suomen ennätys. Påkaksen jalostuskarjasta toimitettiin lukuisia jalostuseläimiä ympäri Suomea ja maan rajojen ulkopuolellekin. Monesta Påkaksen kasvatista tuli rotusonni keinosiemennysasemille ja kantalehmä moneen uuteen karjaan.

Myös peltoviljelystä Påkaksessa harjoitettiin voimaperäisesti pyrkimyksenä karjan ruokinta kotoisin rehuin. Vuonna 1971 tilalla oli viljelyksessä 58 ha, josta syysvehnää 7,0 ha, kevätvehnää 23,0 ha, kauraa 7,5 ha, rehukaalia ja perunaa 1,0 ha sekä heinää, AIV-nurmea ja laidunta yhteensä 19,5 ha.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Påkaksessa vuonna 1929 oli peltoa 35 ha, josta vehnällä 0,5 ha, rukiilla 1,0 ha, kauralla 8,0 ha, herneellä 0,5 ha, perunalla 2,5,ha, sokerijuurikkaalla 0,5 ha, rehujuurikkaalla 1,5 ha ja heinällä 20,5, ha. Kotieläimiä tilalla tällöin oli 18 lehmää, 4 hevosta, 2 sikaa ja 16 kanaa.

Todistuksena Påkaksen jalostuskarjan korkeasta tasosta ja sen omistajien ja hoitajien ammatillisesta pätevyydestä on mm. Ison-Britannian Ayrshireyhdistyksen lahjoittama Britain Champion Cup, josta maan arvokkaimpien siitoseläimien omistajat kilpailivat kymmenen vuotta. Toinen huomattava kiertopalkinto, joka joka Påkakseen jäi, oli Kennedy-pokaali, joka jaettiin parhaasta nuorsonnista vuotuisissa nuorsonnihuutokaupoissa. Palkinto on skotlantilaisen ay-kasvattaja Thomas H. Kennedyn lahjoittama.

Påkaksen karjan hoidosta vastasi vuosina 1965-1972 karjakko Anja Vaari. Tilan karja myytiin 23.3.1972 tilan vuokrauksen jatkuessa vielä vuoteen 1973. Anja Vaarin aikana talossa oli 14 lehmää, 30 hiehoa, 2 hevosta, 2 traktoria ja leikkuupuimuri.

Posliinitehdasta suunnitellaan

Helsingin Sanomat otsikoi numerossaan 9. syyskuuta 1975: ”Vantaalla pelätään Kuninkaalan puolesta: Arabian tehdas uhkaa kylämaisemaa”. ”Jos posliinitehdas tulee, niin kylämaisema menee. Toistaiseksi vain tämä on varmaa, mikäli Wärtsilä Oy:n Arabian posliinitehtaat saavat luvan tulla Tikkurilan keskustaan Jokiniemen alueelle”.

Maaliskuussa 1974 olivat Åbo Akademin säätiö, Saga Waselius ja Ellen Waselius tehneet tarjouksen Vantaan kaupungille ostaa Kuninkaalasta Markusas, Påkas, Skönkulla, Gjutars ja Lieden tilat, joiden yhteinen pinta-ala oli n. 140 ha. Kaupan ehtoihin kuului vaatimus kaavoittaa alueesta 30 hehtaaria Arabian tehtaiden tarpeisiin. Tammikuussa 1976 Wärtsilä kuitenkin luopui hankkeesta sijoittaa Arabian tehtaat Tikkurilaan, koska se katsoi, että hanke oli aiheuttanut laajaa vastustusta.

Ennen myyntitarjousta maanomistajat olivat neuvotelleet valmiiksi kaupan, jolla Vantaan kaupunki myisi edelleen 28,1 hehtaarin alueen Wärtsilä Oy:lle 7 miljoonalla markalla. Jos Arabian tehdas olisi sijoittunut Kuninkaalan kylään, olisi mm. Påkaksen talo tuhoutunut kokonaan. Tehdasalue olisi tullut Tikkurilan, Heidehofin ja rautatien väliselle alueella. Erityisesti suunnitelmaa protestoi ympäristösuojelusihteeri Kirsti Virrankoski vedoten mm. siihen, että tehdas tulisi saastuttamaan läheisyydessä olevaa Tikkurilan keskustan asutusta ja luontoa.

Arabian tehtaiden sijoitussuunnitelmaa kohtaan johtuneesta yleisestä vastustuksesta johtuen kaupunginhallitus päätti saada kaikki maa-alueet kaupungin omistukseen ilman erillisiä ehtoja.

Vantaa ostaa Påkaksen

Maaliskuussa 1976 Vantaan kaupunginvaltuusto teki päätöksen Kuninkaalan tilojen ostosta. Myyjinä olivat Stiftelsen för Åbo Akademi, neiti Saga Waselius ja rouva Allen Waselius. Kauppa koski tiloja: Markusas RN:o 4/155, Påkas RN:o 1/270, Skönkulla RN:o 1/21, F1 6 RN:o 1/208, E 6 RN:o 4/128, Gjutars RN:o 3/117, Solbacken RN:o 3/15 ja Liden RN:o 103.

Kauppahinta oli 10.299.00 markkaa, joka jakaantui myyjien kesken siten, että Åbo Akademille tuli 6.517.600 markkaa, Saga Waseliukselle 3.773.150 markkaa sekä Ellen Waseliukselle 8.250 markkaa. Maksuaikaa kauppahinnan loppuun suorittamiseen kaupunki sai kahden ensin mainitun myyjän kohdalta 4 vuotta, eli summaa tuli vuosittain lyhentää siten, että se tuli maksetuksi 4 vuoden aikana. Ellen Waseliuksen kohdalla kauppasumma tuli maksaa heti kaupan tultua vahvistetuksi.

Kauppakirjan mukaan Stiftelsen Åbo Akademi pidätti rouva Ellen Waseliukselle elinikäisen vastikkeettoman oikeuden käyttää Markusaksen tilan päärakennusta ja sen tonttina olevaa 6.600 neliömetrin suuruista aluetta.

Vastaavasti Saga Waselius pidätti itselleen Gjutarsin tilasta vastikkeettoman oikeuden käyttää sekä rakennuksia että 5.850 neliömetrin suuruista aluetta. Oikeus on kuitenkin voimassa vain siihen saakka, kun aluetta tarvitaan liikenne- tai muihin asemakaavan mukaisiin yleisiin tarkoituksiin. Oikeus on edelleen voimassa.        

Myyjien omistussuhteet kiinteistöistä olivat:

Åbo Akademi: Markusas, Påkas, Skönkulla, F 6 ja E1 6.

Saga Waselius: Gjutars ja Solbacka.

Saga Waselius ja ellen Waselius yhdessä: Liden.

Waseliukset Kuninkaalassa

GJUTARS
Tilan omistaja Adolf Fredrik Waselius 8.2.1822-26.3.1909

Lapset:

1. Fredrik Oskar, 18.5.1863-5.7.1908, kuoli naimatonna.
2. Karl Edvard, 2.12.1865-2.2.1935, Gjutarsin omistaja. Hänellä tytär Saga Waselius, synt. 15.8.1907.
3. Emil Johannes, 15.6.1868-4.5.1892, kuoli naimatonna.
4. Adolf Herman, 3.6.1868-8.3.1937. Påkaksen omistaja 5.8.1911.
5. Arthur Emanuel, 29.3.1874-10.2.1931, kuoli naimatonna.
6. Evert Hjalmar, 24.8.1876-8.2.1953, Markusaksen omistaja.

Tilojen omistajat vuonna 1930:

Gjutars: Karl Edvard, aviol., Arthur Emanuel, nton, perintönä Saga Margaretha Waselius

Påkas: Adolf Herman, nton, perintönä Evert Hjalmar ja Saga Margaretha Waselius

Markusas: Evert Hjalmar, aviol.

Klemetsistä Påkakseen

Vantaan kaupunki osti Ylästön vanhan kylän keskellä sijaitsevan Klemetsin tilan 29.1.1979. Paikkakunnalla toimivaa Ylästön Kotiseutuyhdistystä huolestutti tilan päärakennuksen kohtalo, koska se lasketaan paikallishistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Yhdistys esitti Vantaan kaupunginhallitukselle (28.3.1979), että tilan rakennukset tulisi säilyttää. Yhdistyksen mielestä päärakennuksen tilat sopisivat hyvin yhdistyksen käyttöön ja niitä voitaisiin talkoilla korjata. Myös Vantaan Kansanpelimannit olivat halukkaita varaamaan talosta harjoitusaikoja.

Kaavoitus- ja kiinteistölautakunta käsitteli ainakin pariin otteeseen asiaa. Lautakunta päätti (9.1.1980), että Klemets-nimisen tilan RN:o 3/2 päärakennus, luhtiaitta, navetta ja kanala luovutettaisiin kulttuurilautakunnan käyttöön. Samalla talonrakennusosaston tulisi laatia rakennussuunnitelma ja kustannusarvio rakennusten saneerauksesta ja peruskorjauksesta.

Ajatus, että Klemetsiä voisivat käyttää paikalliset kotiseutuyhdistykset, kiinnosti myös Vantaan Kotiseutuliittoa, jonka jäsen on mm. Ylästön Kotiseutuyhdistys. Kotiseutuliitto kutsui asiasta kiinnostuneita yhdistyksiä yhteiseen tilaisuuteen pohtimaan Klemetsiä koskevaa kysymystä. Kutsua noudattivat Kotiseutuliiton lisäksi Vantaan kansanperinteen ystävät, Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit, Ylästön Kotiseutuyhdistys sekä Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys. Kokous päätti (18.1.1989) esittää kaupunginhallitukselle, että se vuokraisi Klemetsin rakennukset mainituille yhdistyksille, tekisi rakennustutkimuksen ja laatisi korjaussuunnitelman. Osan korjauksista voisivat yhdistykset tehdä omatoimisesti, kuitenkin siten, että kaupunki hankkisi rakennusmateriaalin sekä antaisi teknillistä ja rakennustaidollista asiantuntemusta.

Esityksen johdosta valtuutettiin Pentti K. Lahtinen ja Lauri Leppänen neuvottelemaan apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinäsen kanssa. Palaverissa Heinänen teki vastaehdotuksen, jonka mukaan Kuninkaalassa sijaitseva Påkaksen talo sopisi paremmin yhdistysten käyttöön sekä talon paremman kunnon että sen sijainnin puolesta.

Asiassa oli tultu nyt aivan uuteen vaiheeseen. Joka tapauksessa yhdistykset katsoivat tarvitsevansa tiloja mm. omia kokoontumisia varten. Kun sitten asiaa kokoonnuttiin pohtimaan uudessa valossa, joukkoon oli nyt tullut lisäksi Vantaan Kansanpelimannit. Palaverissa (23.5.1989) todettiin yksimielisesti, että Påkas sopii hyvin yhdistysten tarkoituksiin. Jatkoneuvotteluihin valittiin Lahtinen ja Leppänen.

Kotiseututalo alkaa hahmottua

Kulttuuritoimi kutsui Påkaksen tiloja ja käyttöä koskevaan neuvotteluun aloitteessa mukana olleet yhdistykset sekä lisäksi Vantaan Kansantanssijat (6.9.1989). Tilaisuudessa todettiin, että kaupunginhallitus oli 19.6.1989 päättänyt luovuttaa Påkaksen talon kulttuuritoimistolle osoitettavaksi edelleen edellä mainituille yhdistyksille. Kulttuuritoimiston tulee huolehtia Påkaksen päärakennuksen käytön järjestelyistä ja rakennustutkimuksesta korjaustöitä varten ja antaa rakennusviraston tehtäväksi Påkaksen päärakennuksen korjaus. Tilaisuudessa yhdistykset toivat esiin omat tila- ja käyttötarpeensa. Jatkosuunnitelmaa varten valittiin työryhmä: Lauri Leppänen Vantaan Kotiseutuliitosta, Martti Raulus Vantaan kansantanssijoista, Mikko Korosuo rakennusvirastosta, Jorma Uimonen kaupunginmuseosta ja Liisa Päivikki Ailio kulttuuritoimistosta.

Työryhmä teki esityksen tilojen jakamisesta eri yhdistyksille kuitenkin siten, että alakertaan jää myös yhteistä tilaa. Rakennustutkimus suoritetaan marraskuun aikana (1989) ja sen perusteella taloa voidaan ruveta korjaamaan Tilojen jaosta on kuitenkin saatava käyttäjätahojen hyväksyminen. Edelleen työryhmä totesi, että kaupunki on myöntänyt 100.000 markkaa talkoorahaa korjaukseen tarvittavaa materiaalia varten. Kiinteistössä toimivien järjestöjen tulee valita ns. talotoimikunta, joka valitsee myös isännän/emännän hoitamaan taloa koskevat hallinnolliset ja käytännön asiat. Toimikunnan mielestä tulisi myös ottaa huomioon koko alueen suunnittelu, pihatupa ja tallirakennus.

Seuraavassa kokouksessa 17.11.1989 työryhmä totesi, että 6 yhdistystä oli antanut vastauksen tiloja koskevaan ehdotukseen. Joukosta jäi pois Ylästön Kotiseutuyhdistys. Myös rakennusviraston talonrakennusosasto oli tehnyt alustavan työtapa- ja huoneselostuksen. Kulttuuritoimi tulee neuvottelemaan rakennusviraston kanssa korjaushankkeen rahoittamisesta ja selvittelee kysymyksen, miten työskentely Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kanssa hoidetaan. Rakennustutkimusraportti oli valmistunut 16.11.1989.

Varsinainen Påkaksen työmaakokous pidettiin 2.1.1990. Siinä olivat edustettuina isännöitsijäosasto, rakennusvirasto, Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ja kulttuuritoimi. Talon saneeraussuunnitelma oli valmistunut 12.12.1989. Rahoituskysymyksen osalta todettiin, että kaupunginhallituksen myöntämällä määrärahalla voidaan hankkia vain rakennusmateriaalia.  Sen sijaan LVI- ja sähkötöihin tarvittavat määrärahat osoitetaan rakennusviraston kunnossapitorahoista. Kokouksessa myös sovittiin, että Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos voi oppilastöinä alkaa purkutyöt viimeistään 15.1.1990.

Suunnittelutyöt jakautuivat: Sähkötyöt sähköteknikko Jouko Hämäläinen, rakennusvirasto, LVI-työt Jukka Porkka, rakennusvirasto, työmaan valvonta ja vastaava rakennusmestari Heikki Halme ja korjaus- ja saneeraussuunnittelu arkkitehti Mikko Korosuo, rakennusvirasto.

Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen oppilaiden johtamisessa ja valvonnassa ovat edustaneet mm. Marika Aalto-Martsio, Markku Karjalainen, Kaarina Leinonen ja Pasi Kaarto. Oppilastöiden osalta saneeraustöiden aikataulu oli laadittu siten, että työt ovat loppuun suoritetut keväällä 1991.

Aikataulua kuitenkin viivästyttivät mm. runsaat lahot rakenteet sekä tupajäärän vaurioittamat rakennuksen osat. Tutuksi tulivat myös monet homesienet. Perusparannus- ja kunnossapitolinjan oppilaiden lisäksi kunnostustöihin osallistuivat maalauslinjan oppilaat. Oppilaat työskentelivät talossa kolmena päivänä viikosta. Talon juhlalliset ”harjannostajaiset” pidettiin 30.3.1990.

Korjaustyöt jatkuivat myös vuoden 1991 ajan. Marraskuun 15. päivänä 1991 Påkaksen ainutlaatuiseen korjaus- ja käyttösuunnitelmaan tutustui Åvikissa pidetyn syyskokouksen yhteydessä Suomen Kotiseutuliiton valtuuskunta. Valtuuskunta sai informaatiota sekä kylästä että talosta itse paikalla.

Korjaustyöt Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen osalta päättyivät keväällä 1992. Korjaustöitä jatkoi sitten rakennusvirasto ja saattoi työt loppuun lokakuussa 1992. Talon käyttäjille avaimet omiin tiloihin luovutettiin 9.10.1992. Talotoimikunnan ensimmäinen kokous pidettiin 17.9., jolloin sen puheenjohtajaksi valittiin Lauri Leppänen ja Påkaksen emännäksi Senja Hako. Lehdistölle ja radiolle talo esiteltiin 23.10. ja tupaantuliaiset talotoimikunta piti kutsuvieraille ja yhdistysten edustajille 24.10.1992.

Påkaksen rakennukset

Päärakennuksen lisäksi tilalla on sijainnut useita työläisasuntoja, joista nykyisin on vain kaksi pystyssä. Päärakennus on valmistunut vuonna 1910. Pihassa oleva punainen tupa on todennäköisesti siirretty kyläraitin eteläpuolelta nykyiselle paikalleen. Sen kurkihirressä on merkintä ”1831 den 5. mai”. Navettarakennus on valmistunut vuonna 1923, purettu 1980-luvun lopulla. Talli-aittarakennus lienee 1920-luvulta. Päärakennukseen on Vantaan kaupungin toimesta vuonna 1981 uusittu ikkunat ja suoritettu ulkomaalaus sitä aikaisemmin.