Släktgårdarna i Ripuby

Ägarländer 1540-1961

  Vantaa    Helsingin pitäjä-vuosikirjat
Helsingin pitäjä-vuosikirja 1967, Tuula Kuronen:

Kartanoelämää Königstedtissä


Königstedtin kartanon päärakennus on valtioneuvos Johan Vilhelm Hisingerin rakennuttama ja se valmistui vuonna 1816.

Vantaanjoen rannalla, Korkealla rantatörmällä seisoo Königstedtin kartano uljaana, mutta yksinäisenä. Se on ikäänkuin piilossa, vanhojen tammien katveessa. Tänään (vuonna 1967) kartanon elämä on hiljaista, mutta niin ei aina ole ollut. Vuosisatojen varrella ovat monet mahtavat suvut esiintyneet Königstedtin hallitsijoina. Kartanossa on ollut elämää; iloja ja suruja. Sen asukit ovat antaneet aivan persoonallisen sävyn kartanon elämälle.

Kantatila lahjoitettiin vuonna 1633 Mattz Greutzhammarille. Tila perustettiin kuitenkin jo vuonna 1683 ja muodostettiin ratsutilaksi. Sen ensimmäiseksi omistajaksi tuli Johan Köhn, aatelisherra Köhnnigstedt. Tästä omistajastaan tila on saanut nimensä. Näihin aikoihin oli tilan suuruus 1 2/3 manttaalia. Kartanon alkuaikoina siirtyivät sen avaimet vilkkaassa tahdissa omistajalta toiselle. Mutta vuonna 1801 saapui talon isännäksi sen pitkäaikainen omistaja laamanni, valtioneuvos ja ritari Johan Vilhelm Hisinger. Hän oli erityisesti maanviljelyksen alalla edelläkävijä. Niinpä hän oli ensimmäinen koko Helsingin pitäjässä, joka alkoi viljellä apilaa ja timoteita pelloillaan. Paikkakunnan muut maanviljelijät olivat varmoja, että Hisinger tekisi konkurssin muutettuaan peltojaan niityiksi. Mutta pian samat isännät saivat todeta, että kartanon miesten oli hyvin vaikea päästä viikatteellaan apilan läpi, ja lehmät antoivat apiloiden ansiosta niin paljon maitoa, että kukaan ei ollut aiemmin kuullut edes puhuttavan sellaisesta tuotosta.

Maanviljelijät olivat pakotetut muuttamaan mielipiteitään, ja niinpä laamanni Hisinger sai heidän suosituksestaan vastaanottaa Suomen Talousseuranmitalin pitäjän kirkossa. Kartanon nykyinen päärakennus on valtioneuvos Hisingerin rakennuttama, ja se valmistui vuonna 1816. Rakennus on perimätiedon mukaan Engelin suunnittelema, käsitys, jota tutkimus ei ole toistaiseksi pystynyt vahvistamaan eikä kumoamaan. Rakennus edustaa puhdasta empiretyyliä sekä kokonaisuutena että detaljeissa, mikä on todettavissa vanhan valokuvamateriaalin perusteella.

Vuonna 1832 siirtyi Königstedt valtioneuvoksen vävylle, kapteeni Carl Gustav Ullnerille, joka yhdessä A. Faklerin kanssa perusti lasitehtaan Vantaanjoen rannalle. Tehtaan käyttövoimana olivat halot, joten hiili ei ollut ainakaan yleisessä käytössä. Tuotannossa rajoituttiin vain ikkunalasin valmistamiseen. Lasi oli joko vihertävää tai sinertävää. Tehtaan tuotto ei ollut kaiken todennäköisyyden mukaan kovinkaan suuri, sillä pian tehtaan toiminta lopetettiin. Kartano pysyi 46 vuotta Ullner-suvun hallussa.

Lauritsalasta saapui vuonna 1879 eversti Lars Emil von Haartman Königstedtin isännäksi. Eversti von Haartman ei ollut enää vakinaisessa palveluksessa ja niinpä häneltä riitti aikaa ja harrastusta oman kartanon ylläpitoa kohtaan, kuin myös koko kylää kohtaan. Sattui niin ikävästi, että Helsingin pitäjän keskiaikainen kirkko paloi 7.5.1893. Ainoastaan seinät, pilarit ja holvit jäivät jäljelle. Sen ajan kirkkoherra ehdotti tällöin rakennettavaksi uuden kirkon. Mutta eversti von Haartman (ja hänen kannallaan olivat kaikki seurakuntalaiset) oli sitä mieltä, että vanha arvokas kirkko korjattaisiin. Kirkko korjattiin, mutta everstin ja rovastin välit huononivat niin, että he eivät edes tervehtineet toisiaan.

Kirkon alttari-ikkunan lasimaalauksella, Alexandra Soltinin "Jesus Consolator" Jeesus lohduttaja, on oma eversti Haartmanin perheeseen liittyvä historiansa. Perheeseen kuului kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Vantaanjoki oli vielä silloin runsasvetinen ja koskinen. Tyttäret olivat kyllä tottuneet liikkumaan tuolla kauniilla joella, mutta kerran kanootti käännähti ylösalaisin, ja molemmat tyttäret suistuivat koskeen voimatta mitään virran voimalle. Tytöt haudattiin Helsingin pitäjän hautausmaahan, ja heidän muistokseen lahjoitti Haartmanin sukulainen Ekman edellä mainitun lasimaalauksen pitäjän kirkolle.

Vuonna 1901 teki kartanon isäntä huomattavan lahjoituksen - hän nimittäin lahjoitti tontin suomalaista koulua varten. Tämä lahjoitus oli sikäli merkittävä, että väestön enemmistö oli ruotsinkielistä. Ensimmäisenä vuonna oli koulussa neljä oppilasta. 18.12.1901 eversti von Haartman siirtyi Lappeelle, ja tämän jälkeen kartanon avaimet taas siirtyivät omistajalta toiselle. Edessä oli varsinainen lamakausi Königstedtin vuosisataisessa historiassa.

Ilmajoelta lähti näihin aikoihin kolme sukulaismiestä tilan ostoon kohti etelää, nimittäin veljekset Niilo ja Jussi Hakola sekä sukulaismies Ilkka Hakola. Karl Kallio, kartanon silloinen isäntä oli ilmeisesti rahallisissa vaikeuksissa, sillä hän myi koko kartanon 300 000 markalla. Ilmajokelaiset näkivät nyt kartanossa suuren yrityksen - vahvat metsät, suuret maa-alat, runsaasti karjaa ja arvokkaan irtaimiston. Niinpä he ryhtyivät tuumasta toimeen. Pidettiin neljän päivän huutokauppa karjan myymiseksi, ja metsästä myytiin kaikki kelvolliset puut. Samoin myytiin koko arvokas irtaimisto. Metsät olivat nyt puhtaat, mutta peltopinta-alaa oli runsaasti. Vuorossa oli maidon paloitus. Kallein hinta oli rukiille ja heinälle viljellystä pellosta eli 400 mk/ha. Tämän palstoituksen tuloksena syntyi varsinainen asutus Ripukylään. Näihin aikoihin kuului kartanoon lisäksi vielä kymmenen torppaa, mutta torpparilain astuttua voimaan 15.10.1918 irtautuivat nekin kaikki itse päätilasta. Tästäkin Hakolat ansaitsivat taas 100 000 markkaa. Mutta nyt heistä alkoi tuntua sille, että tila oli käytetty mahdollisimman tarkoin hyödyksi, ja olisi edullista myydä koko tila pois.

Vuonna 1921 tuli uudeksi isännäksi majuri Michael Gripenberg, joka oli naimisissa sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin sisaren, Olga Sofia Margnerite Mannerheimin kanssa. Majuri oli hyvin varakas, ja niinpä hän alkoikin kohentaa tilaa. Päärakennuksessa tehtiin kahteen otteeseen uudistuksia, hankittiin karjaa, ja jäljellä olevat pellot pantiin viljelykselle. Majuri itse istutti kartanon alueelle lehtikuusia, kun taas rouva Gripenberg kukkien ystävänä kasvatti suurta kukkaviljelmää.

Gripenbergien isännöidessä Königstedtissä rakennettiin kartanon alueelle vuonna 1925 rukoushuone, joka vuokrattiin seurakunnalle 99:ksi vuodeksi 1 mk:n vuotuista vuokraa vastaan. Ainoana ehtona oli, että majuri ja rouva Gripenberg saisivat hankkia piirustukset ja määrätä seinien, ovien ja ikkunalautojen värit. Tuloksena oli kaunis maalaiskirkkoa muistuttava rukoushuone punamustine väreineen.

Tila vaurastui ja kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes majuri Gripenberg sai kokea ankaran iskun. Hän oli tallettanut varansa ulkomaille mm. Sveitsiin, ja Saksan kukistuttua kärsivät hänen varansa täydellisen inflaation. Edessä oli taas tilan myymisen. Ostajaksi ilmaantui pääjohtaja G. Ehrnrooth, joka edelleen myi tilan vapaaherra, insinööri Gustaf Woldemar Wredelle. Kartanon rakennuksissa tehtiin nyt perusteellisia muutoksia. Vapaaherra Asta Wrede pani alulle suurisuuntaisen hedelmäpuuviljelmän istuttamalla tilalla n. 2000 omenapuuta ja useita satoja luumupuita. Tällä yrityksellä ei kuitenkaan ollut maaperän vuoksi edellytyksiä onnistua. Tilan varsinaiset pellot olivat tällöin vuokralla maanviljelijä Ilmari Rintalalla.

Kerran kauan sitten valtio lahjoitti kartanoalueen Matt Greutzhammareille. Nyt oli sen vuoro lunastaa omansa takaisin. Samalla muuttui kartanon elämä. Tänään (v. 1967) suurissa huoneissa on aavemaisen hiljaista - huomenna saattaa olla kiirettä ja elämää, puheensorina, nauru ja hilpeä seurustelu täyttävät huoneet. Silloin Königstedt elää kuin entistä loisteliasta kartanoaikaansa. Tämän päivän Königstedt elää vain vieraitaan, nykyajan "aatelistoa", valtion korkeita vieraita varten.


Kuva: Lauri Leppänen, Helsingin pitäjä-vuosikirja 1967
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2008