Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat
Otto Weckström:

Helsingin pitäjän kätilökysymys

Pitäjäkokous oli menneinä aikoina se virka-aste, jossa tärkeimmät asiat käsiteltiin. Pitäjän isillä ei aina ollut niin helppoa tehdä päätöksiä suurista ja uusista kysymyksistä. Rahattomina aikoina oltiin pakoitettuja noudattamaan varovaisuutta ja säästäväisyyttä. Monia kysymyksiä oli sen vuoksi pakko joko jättää ottamatta huomioon tai siirtää niitä määräämättömiä aikoja eteenpäin.

Maaseutulainen Sundius ei jättänyt mitään helppoa kysymystä pitäjäkokouksen käsiteltäväksi toukokuun 30 päivänä 1803. Hän nimittäin esitti, että Helsingin pitäjän ja Espoon seurakunnat yhteisesti ottaisivat ja palkkaisivat kätilön. Kokouksen jäsenet tosin katsoivat tämän asian olevan säälittävän, mutta vilkkaan keskustelun jälkeen oltiin sitä mieltä, että Helsingin pitäjä, joka sijaitsee niin lähellä Helsingin kaupunkia, voisi "hädän hetkellä" odottaa apua joko Helsingin tai Suomenlinnan kätilöltä. Kätilön palkkaaminen katsottiin sen vuoksi "vähemmän tarpeelliseksi".

Kolmetoista vuotta (1816) tämä kysymys tuli uudelleen käsiteltäväksi. Hämeenlinnassa oleva keisarillinen käskynhaltija oli nimittäin vaatinut, että yksi tai kaksi hyvämaineista naista oli otettava kätilöiksi Helsingin pitäjään.  Tämän johdosta päätettiin marraskuun 24 päivänä 1816 pidetyssä pitäjänkokouksessa harvinaisen kiitettävällä yksimielisyydellä, että kaksi nuorempaa, hyvämaineista naista lähetettäisiin seurakunnan kustannuksella Turun "kätilöopistoon"  saamaan perusteelliset tiedot sanotussa ammatissa tarpeellisista taidoista.

Tässä asiassa pöytäkirja kuitenkin sisältää seuraavan hullunkurisen lisäyksen: "Mitään erikoista palkkaa heidän praktiikkaansa tavallisesti kuuluvaa juomarahaa lukuunottamatta, eivät seurakunnan jäsenet voineet sitoutua heille maksamaan."  Erään toisen pöytäkirjan sanamuodon mukaisesti tulevat kätilöt olemaan palkattomia (lönsös = hyödytön).

Kaikki kehittyi myönteiseen suuntaan ja maaliskuun 30 päivänä 1817 pidetyssä pitäjänkokouksessa päätettiin Turkuun seurakunnan kustannuksella lähettää saaristoperämies Hermoniuksen vaimo Ulrica Hermonius sekä kauppalaivan perämies Foederin vaimo Sofia Foeder. Kuitenkin syntyi kiivaita keskusteluja näiden naisten Turussa oleskelun aiheuttamista menoista. Lopuksi kokous päätti, että tähän tarkoitukseen olisi verotuksella koottava kolme ruplaa jokaisesta välitetystä manttaalista. Tässä tilaisuudessa ratsutilallinen Thomas Helenius Sotunkylässä sijaitsevalta Nygård-nimiseltä tilalta vihapäissään ilmoitti, että hän ja hänen kylänmiehensä kieltäytyivät kokonaan osallistumasta kätilöiden elatukseen. Hän oli sitä mieltä, että kuten hän ja hänen kylänsä asukkaat olivat tulleet maailmaan ilman sivullisten mamsellien sekaantumista, heidän lapsensakin saisivat syntyä perinteellisellä tavalla.

Mitä sitten Sofia Foederin koulutuksesta tuli, ei kellään oli siitä tietoa, sillä hänen nimensä ei koskaan myöhemmin esiinny pöytäkirjoissa, mutta kesäkuun 28 päivänä 1818 pidetyssä kokouksessa puheenjohtaja ilmoitti, että pitäjän omana kätilönä oli silloin Ulrica Hermonius.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sen vuoksi Ulrica Hermoniusta välillä kutsuttiin Lapsi-Emoksi. Samoin häntä kutsuttiin muutamissa pöytäkirjoissa Ulrica Hermoniukseksi, toisissa taas Hermonian matamiksi.

Pitäjän ensimmäisenä koulutettuna kätilönä ei ollut niin helppo olla, ja ennen kuin hän voitti yleisön luottamuksen , hänellä oli paljon vaikeuksia voitettavanaan. Tämä ilmenee mm. siitä, että asessori Örtén toukokuun 31 päivänä 1819 pidetyssä pitäjänkokouksessa ilmoitti, ettei kukaan turvautunut Hermonian matamin apuun, mutta koska hänen kuitenkin oli oltava pitäjässä, asessori ehdotti, että jokaisesta manttaalista hänen kustantamisekseen suoritettaisiin
8 - 10 shillinkia. Mielipiteet tässä asiassa olivat riitaiset, mutta auttaakseen häntä hänen ahdingossaan kokous päätti, että pitäjänmakasiinista olisi hänelle sinä vuonna annettava kolme tynnyriä ruista.

Kuten ylläolevasta ilmenee, kätilöraukka oli ensimmäisenä virka-aikanaan sekä "palkaton" että "leivätön".

Seuraavana vuotena kokous hyväksyi, että Hermonian matamille, jota silloin pöytäkirjoissa kutsuttiin "pitäjän maaeukoksi", olisi hänen ollessa palkattomana, annettava 1 1/2 tynnyriä ruista leiväksi. Samalla puheenjohtaja lausui varoituksen sanat Helsingin pitäjäläisi8lle, esiin tuoden tarpeellisuuden turvautua tähän tutkinnon suorittaneeseen kätilöön, sillä muutoin voisi sattua sellaisia onnettomuuksia synnytyksen yhteydessä, että kuolema saapuisi ja kuolleita ei saisi ilman laajoja tutkimuksia edes haudata.

22. päivänä syyskuuta 1822 pidetyssä pitäjänkokouksessa joutuivat pitäjän asukkaat vaikeaan tilanteeseen kätilönvirkaan nähden. Hermonian matami ilmoitti nimittäin kokoukselle, että hän pieniin tuloihinsa viitaten halusi saada vapautuksen velvollisuudesta olla kätilönä. Hän halusi saada vapauden muuttaa jollekin paikkakunnalle, jossa hän voisi saada paremman toimeentulon.

Tässä vaikeassa tilanteessa pitäjän asukkaat lyhyen neuvottelun jälkeen sopivat Hermonian matamin kanssa, että hän vuosittain saisi pitäjänmakasiinista 3 tynnyriä ruista, 1 tynnyri ohraa ja 1/2 tynnyriä kauraa.

On mieluista todeta, että seurakunnan jäsenet 16 päivänä toukokuuta 1824 pidetyssä kokouksessa ilmoittivat olevansa tyytyväisiä Hermonian mataminsynnytyksissä antamaan apuun ja että hän vastaisuudessa saisi nauttia entistä palkkaansa makasiinista.

Pitäjän asukkailla oli kuitenkin huolia Hermonian matamista, sillä 24 päivänä syyskuuta 1826 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin hänen jättämänsä kirjelmä, jossa hän valittaa, ettei hän niistä mininaisista ja rasittavista tehtävistä huolimatta, jotka hänellä Helsingin pitäjän kätilönä, jolloin hänen öin ja päivin on oltava liikkuvalla kannalla, nauti hänelle kuuluvia tehtäviä vastaavaa palkkaa. Sen vuoksi hän anoi palkkauksessa lisäystä. Muutoin hänen olisi pakko etsiä parempaa onnea muualta.

Anotun palkankorotuksen johdosta mielipiteet olivat hyvin erilaiset. Tällöin eräät pitäjän asukkaat olivat sitä mieltä, että hänellä oli hyvin pieni palkka. Toiset taas katsoivat, että koska Helsingin pitäjässä oli niin paljon synnyttäjiä, ettei Hermonian matami kuitenkaan ehtinyt kaikkia auttaa, olisi parasta, että synnyttäjät, kuten asianlaita oli ennen hänen aikaansa, voisivat auttaa itseään ilman hänen avustustaan.

Tätä jälkimmäistä ehdotusta harkittaessa on hämmästyttävää, että Helsingin pitäjän miehet - naisethan eivät voineet osallistua kokouksiin - voivat olla niin ajattelemattomia ja sydämettömiä kehdatakseen esittää ehdotuksen, että pitäjän olisi oltava ilman kätilöä.

Kuitenkin luemme pöytäkirjasta seuraavan lohduttavan jakson: "Koska kuitenkin kaukonäköisimmät henkilöt seurakunnassa muistuttivat siitä, että moni synnyttäjä oli pelastunut hengenvaarasta, ehdotettiin, että hänen palkkansa korotettaisiin kaksinkertaiseksi".

Mutta Hermonian matamin uskallettua pyytää 100 riksia vuosipalkkana, tämä palkkakysymys aiheutti hyvin kiihkeän keskustelun, joka päättyi siihen, että hänen tulisi saada 10 tynnyriä ruista, 1 tynnyri ohraa ja 1/2 tynnyriä kauraa vuodessa. Mutta vastaavasti hänen oli noudatettava seuraavia toimintaohjeita:
1) Hänen on asuttava kirkonkylän seudulla eikä hän pitäjän ulkopuolelle tehdyillä matkoilla saanut laiminlyödä antaa apuaan asianomaisille pitäjässä,
2) Hän ei saa virastaan vaatia muuta palkkiota, kuin mitä asianomainen omasta vapaasta tahdostaan suorittaa.
3) Häntä ei saa, suurinta hätätilaa lukuunottamatta, pidättää kenenkään potilaan luona monta päivää, jotta hän voisi olla toisten tarvitsijoiden käytettävissä.

Tämän jälkeen seurasi rauhallinen kahdentoista vuoden aika, jona kätilökysymystä ei käsitelty, mutta tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä, sillä 18 päivänä helmikuuta 1838 pidetyssä pitäjänkokouksessa käsiteltiin lautamies Johan Bäckströmin ja ratsutilallinen Åbergin jättämä ilmoitus virantoimituksen laiminlyömisestä.

Syytöksessä mainittiin, että Hermonian matami oli kahden viimeisen vuoden aikana samoin kuin aikaisemminkin usein tehnyt matkoja seurakunnan ulkopuolelle eikä niin ollen voinut olla tavattavissa kun hänen apuaan olisi tarvittu. Ja vaikka hän vuosittaisen apalkkana sai kaksitoista tynnyriä viljaa, hän oli osoittanut vähemmän halua auttaa köyhiä synnyttäjiä, joilta hän ei voinut odottaa mitään maksua.

Ratsutilallinen Söderberg Hämeenkylästä esitti, ettei hänellä omasta puolestaan eikä kaikilla muillakaan pitäjän samalla seudulla asuvilla ollut erikoista hyötyä kätilöstä hänen asuessa keskellä pitäjää. Yhtä pian he tällaisissa tapauksissa voivat saada apua Helsingistä.

Tähän syytökseen yhtyivät useat hämeenkyläläiset ja kaikki läsnäolevat talonpojat Ylästöstä olevaa herastuomari O. M. Westerbergiä lukuunottamatta, joka todisti tuntevansa useita lapsivuodevaimoja, joiden henki oli ollut vaarassa ja jotka oli kätilön toimesta pelastettu. Tähän yhtyivät kaikki herrasmiehet, jotka vaativat kätilön säilyttämistä. Pöytäkirjaan on myös merkitty, että kapteeni Ullner samoin halusi pitää häntä kätilönä, vaikkei hän halunnut puolustaa hänen mahdollista virantoimituksen laiminlyöntiään.

Hermonian matami, joka itse oli läsnä tässä kokouksessa, oli totisesti kovan painostuksen alaisena. Häneltä kokouksessa kysyttäessä, oliko hän syyllistynyt esitettyihin tekoihin, hän myönsi joskus auttaneensa jonkin "Herraväen Rouvan" lähellä sijaitsevassa Tuusulan seurakunnassa, missä kätilöä ei ollut. Samoin hän myönsi yksityisasioissa ja vieraillakseen lastensa luona ajoittain matkustaneensa ja oleskelleensa muutamia päiviä Helsingissä, mutta ettei hän koskaan laiminlyönyt tulla hänen apuaan pyytäneen luo. Samoin hän voi todistaa käyneensä lapsivuodevaimojen luona Hämeenkylässä ja muissa syrjäkylissä.

Postiekspeditööri Matthias Weckström oli kokoukselle jättänyt kirjelmän, jossa hän puolusti "Lapsi-Emoa" ja vaati hänen säilyttämistään.      

Tämän asiakirjan lukemisen jälkeen talonpojat kuitenkin vaativat hänen erottamistaan virasta, koska ainoastaan "Herraväellä" oli hyötyä hänen avustaan. Hän voisi myös saada jäädä virkaansa, jos hänen palkkansa alennettaisiin kolmeen tai neljään tynnyriin viljaa ja loput palkasta käytettäisiin vaivaistalon lasten elatukseen.

Talonpojat vaativat äänestystä tästä asiasta, mutta puheenjohtajan ilmoittaessa, että ainoastaan ne manttaalit, joilla oli osuutta pitäjänmakasiiniin, josta kätilö sai palkkansa, saisivat osallistua äänestykseen, neuvottelu jäi sikseen.

Hermonian matami oli siis saanut moitteita ja varoituksen, mutta sai edelleen pysyä virassaan. Tulee sääli Hermonian matamia, jolle annettiin niin paljon moitteita hänen palveltua seurakuntaa 21 vuoden ajan.

Koska kuitenkin pöytäkirjojen mukaan vuoden 1838 jälkeen ei enää moitteita esitetty, voidaan olettaa, että mieliala vuosien kuluessa rauhoittui ja että Hermonian matami palveluksensa loppupuolella sai osakseen hänen asemassaan olevalle henkilölle kuuluvan kunnioituksen ja luottamuksen. Ja me, jotka 150 vuotta hänen Helsingin pitäjässä suorittamansa palveluksen jälkeen ajattelemme kaikkia niitä vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, joita hänen piti uranuurtajana kärsiä, tahtoisimme varmaankin kiittää häntä siitä avusta, jonka hän antoi Helsingin pitäjän vaimoille "hädän hetkellä".


Lähde: Helsingin pitäjä-vuosikirja 1966
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2009