Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat


V. J. Sohkanen:

KAAKELITEHDAS TIKKURILASSA

Tämän vuosisadan alkupuolella tapahtui asuntojen lämmittäminen vielä pääasiassa puilla. Varsinkin kaupungeissa oli keittiöissä kaakelihella. Se oli tiilistä muurattu, noin pöydän korkuinen, valurautaisella keittiötasolla ja tulipesäluukuilla. Olipa niissä vielä usein valurautainen paistinuunikin. Helloja oli sekä seinään että nurkkaan sijoitettuna. Seinien ulkopinnat oli päällystetty tavallisesti valkoisilla kaakeleilla taikka rautapellillä. Kaakelit olivat eri mallisia tiilejä joitten ulkopinta oli päällystetty värillisellä lasilla. Kamareissa ja muissa olohuoneissa uunit olivat yleensä ilman keittotasoa ja jopa huoneen korkuisia. Ne päällystettiin myöskin kaakeleilla.

Kaakeleita valmistettiin erikoisissa kaakelitehtaissa. Niitä oli maassamme ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Viipurin Rakkolanjoella ja Salossa. Tampereen tehdas joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1910 koska se sijaitsi aivan kaupungin keskustassa Hallituskadun varrella.


Formareita  Tampereelta

Eräitten Tampereen tehtaan omistajien toimesta perustettiin vuonna 1911 Tikkurilaan Kaakelitehdas Oy. Tämä osti osan Tikkurilassa sijaitsevan Viertolan kartanon alueesta. Kartanon vanhaa tiilinavettaa uusittiin ja rakennettiin lisää tehdastilaa. Niin nopeata oli toiminta että kaakeleita alettiin valmistaa jo vuonna 1912. Formareita, kaakeleitten tekijöitä oli jo kohta parisenkymmentä, näistä suurin osa Tampereen tehtaan vanhoja ammattimiehiä jotka muuttivat Tikkurilaan perheineen. Lisäksi oli saman verran muuta työväkeä. Savea saatiin jokirantojen törmistä. Tämän valmistaminen käyttökuntoon vaati monenlaista koneellista käsittelyä. Raaka savi ja vesi ohjattiin ns. sekottajaan. Tämä oli noin 10-15 m3 vetävä säilö jonka lävitse kulki akseli. Akseliin oli kiinnitetty siipiä jotka akselin pyöriessä moukkasivat saven velliksi. Tämä velli sihdattiin ja ohjattiin putkissa prässiin. Prässissä liika vesi puristettiin painehöyryllä pois kangasseinämien lävitse. Koneellisen vaivaamisen jälkeen savi oli vasta kelvollista kaakeleitten tekemiseen. Kaakeleita tehtiin monia eri laatuja ja työssä oli monta vaihetta. Siihen pystyivät vain erikoisammattimiehet. Työvaiheitten selostaminen vaatisi aivan oman lukunsa.

Kun tämä "formaustyö" oli suoritettu alkoi lasittaminen ja polttaminen. Erilaisia aineista valmistettu jauhe sihdattiin esipoltettujen kaakeleitten pinnalle. Muutamissa laaduissa lasitusvelliseos siveltiin siveltimellä taikka kastamalla polttamattomien kaakeleitten pinnalle.


Havupuista hyvät värit

Polttopuina käytettiin yksinomaan havupuita. Metrin mittaiset halot pilkottiin niin ohuiksi kuin tavalliset hellapuut. Havupuilla on se ominaisuus että niitten tuli palaa erittäin pitkällä liekille. Tämä on tarpeen, sillä liekin tulee kiertää kaikissa hormeissa ympäri uunin. Pitkää liekkiä ei synny lehtipuista. Uunin polttaminen kesti noin kaksi vuorokautta. Yksi mies kerrallaan oli polttamassa ja hän saikin nakella halkoja uuneihin miltei jatkuvasti. Tämä oli myöskin erikoisammattimiehen työtä. Uunin etupuolen seinässä oli tähystysreikiä joista useitten lasien lävitse saattoi tähystää kaakeleitten väriä. Se nimittäin muuttui ajan ja kuumuuden myötä. Polttaminen tuli osata lopettaa oikeaan aikaan, muuten saattoi koko uunillinen mennä pilalle. Tähystysreiästä näkyi myöskin erikoisia uuniin asetettuja mallikappaleita. Tarpeeksi kuumuutta saatuaan näitten muoto ja väri muuttuivat ja tästä voi myöskin päätellä koska tavara oli sopivan kypsää. Näitä uunihuoneita oli kolme. Toisia purettiin ja täytettiin kun yhtä poltettiin.

Uunissa syntynyt lasikerros kaakeleitten pinnalle saattoi olla monen väristä ja näin saatiin erivärisiä helloja ja uuneja tarvitsijoitten toivomusten mukaan. Malleja oli myöskin runsaasti. Tehtaan hintaluettelossa oli kuvia ja selostuksia tarjolla olevista malleista. Hellakaakelit olivat yleensä valkoisia.

Lasitusjauhe valmistettiin myöskin itse. Tähän tarkoitukseen oli olemassa pieniä uuneja joissa aineet sulatettiin ja keitettiin. Tämä saattoi myöskin kestää useita vuorokausia joittenkin aineitten kohdalla. Sitä kyllä ihmeteltiin kun hiekkakin lopulta kiehui, samoin tina, lyijy ym. Ainakin tinasta tuli lopulta tuhkaa. Näitä ja monia muita salaperäisiä aineita käytettiin lasitusjauheen valmistamiseen.

Kaikki valmisteet vietiin hevosilla Tikkurilan asemalle. Sieltä ne sitten lähtivät rautateitse eri puolelle Suomea ja myöskin Venäjälle, etupäässä Pietariin (Pietari oli vuosina 1924-1991 Leningrad ja vuodesta 1992 taas Pietari/hp). Valmisteet olivat särkyvää tavaraa jotenka ne pakattiin oljilla tukeviin laatikoihin.

Vaan eipä ehtinyt tehdas olla toiminnassa kuin parisen vuotta ennen kuin alkoi ensimmäinen maailmansota. Rakennustoiminta pysähtyi ja niin myöskin kaakeleitten kysyntä väheni. Sitä ennen oli jo vähän kerrallaan alettu siirtyä rakennuksissa, varsinkin suuremmissa, keskuslämmitys järjestelmään. Siinä ei kaakeleita tarvittu sillä uunit tehtiin raudasta ja höyry taikka kuuma vesi ohjattiin rautaputkissa rautapattereihin.


Savesta kukkaruukkuja ja sylkiastioita

Vielä kuitenkin yritettiin. Erinäisistä astioista joita sodan takia ei enään saatu ulkomailta, alkoi olla puutetta. Alettiin valmistamaan savesta vateja, vaaseja, kukkaruukkuja, tuhkakuppeja ja sylkiastioita. Viimemainittuja käytettiin rautateillä matkustajavaunujen penkkien välissä ja asemilla. Siihen aikaan oli tupakkamällien suussa pitäminen melko yleistä miehillä. Se aikaansai runsaasti sylkemisen tarvetta. Keuhkotauti oli myöskin laajalle levinnyttä kun parantoloita ei vielä ollut. Aikaisemmin junien sylkyastiat olivat rautaemaljista. Tulenkestäviä keittoastioita alettiin myöskin valmistamaan. Tehdas osti käytettyjä tulenkestäviä tiilejä, ne jauhettiin hienoksi ja niin saatiin tulen kestävää savea jota aikaisemmin tuotiin ulkomailta. Tehtiin jos jonkinlaista astiaa, kulhoa ja vuokaa. Näitten valaminen tapahtui yleensä kipsisissä muoteissa. Niihin kaadettiin valuvelli. Kun muotit olivat kuumassa huoneessa, haihtui vesi pois ja savi jäi muottien seinämiin niin vahvana kerroksena kun katsottiin tarpeelliseksi, riippuen täyttämiskerroista.

Pyöreitä astioita tehtiin savenvalajan pyörivällä pöydällä dreijaamalla, samoilla kuin kaakeleitakin. Tämä pyöreä pöytä, noin 30 cm halkaisijaltaan, oli pystyakselin yläpäässä. Akseli oli laakeroitu penkkiin ja lattiaan ja sen alapäässä oli potkupyörä jonka halkaisija oli noin 1 m. Penkissä oli istumapaikka formaajalle. Jalalla potkien alapyörää tämä pyöritti akselia jolloin yläpöytäkin pyöri. Sen keskiöön hän pani sopivan kokoisen savikimpaleen. Vettä liukastusaineena käyttäen formari muovasi pyörivän saven haluamaansa muotoon. Näin syntyi kukkaruukkuja, vaaseja, vateja ym. Tämä oli taitavan ammattimiehen työtä. Myöhemmin koneet pyörittivät näitä pyöriä ja keksittiin koneellisia valmistustapoja, sitten naisetkin toimivat formaajina. Laitosmiehet auttoivat ja pitivät kunnossa laitteita.

Sodan päättymisen jälkeenkin näillä tuotteilla oli kysyntää vielä muutaman vuoden ajan. Sitten alkoi kuitenkin tuonti ulkomailta voittaa alaa markkinoilla. Kaakeleitten kysyntä loppui myöskin hiljalleen kun vienti Venäjälle tyrehtyi ja keskuslämmityslaitteet tekivät ne tarpeettomiksi.

Lopuksi Turun Kaakelitehdas Oy osti koko tehtaan ja päätti sen toiminnan 20-luvun alkuvuosina.

Kerrottakoon lopuksi, että vuonna 1912 perustettiin tehtaan toimesta torvisoittokunta, ensimmäinen paikkakunnalla. Tehtaan puolesta ostettiin torvet ja soittokunta muodostui tehtaan henkilökunnasta. Monet heistä olivat kuuluneet torvisoittokuntiin ja Tampereella ja muualla. Nämähän olivat sangen yleisiä tuohon aikaan. Tämä soittokunta huolehti musiikista Tikkurilan ensimmäisen Vapaa-Palo-Kunnan hyväksi pidetyssä iltamassa jo kesällä 1912. Nämä iltamat pidettiin Viertolan kartanon päärakennuksessa, aivan tehtaan vieressä, nykyisessä Eteläpuistossa. Varsinaista huvi- ja kokoushuoneustoa ei Tikkurilassa vielä ollut. Kun sitten valmistuivat Peltolan Seuratalo (myöh. Työväentalo) ja ruotsal. nuorisoseurojen talot Helsinggård ja Midgård, esiintyi soittokunta niissäkin.

Kaakelitehtaan rakennuksissa toimi myöhemmin Autokoritehdas. Tällä hetkellä (1979) niissä sijaitsee Primo Oy:n tehdas.

Niin muuttuu maailma Eskoseni. (Syyskuulla 1979)              


Lähde: Helsingin pitäjä 1979
Web-toteutus: Siltamäen Korttelitupa, Helena Päätalo, 2009