Vantaa   Helsingin pitäjä-vuosikirjat

Tapani Juvonen:

Sigfrid Aronus Forsius

Uskonpuhdistuksen aikoihin alkoivat tieteet kukoistaa kaikkialla Euroopassa. Tämä kehitys ei voinut olla vaikuttamatta samalla myös Pohjolan suurvallan, Ruotsi-Suomen oloihin. Kun Kustaa Vaasa 1550 perusti Vantaanjoen suuhun Helsingin kaupungin, syntyi samana vuonna näillä seuduin eräs sen ajan Pohjolan suurimmista tiedemiehistä Sigfrid Aronius, joka syntymäseutunsa mukaan otti itselleen nimen Forsius käyttäen siitä toisinaan myös muotoa Helsingforsius. Tarkemmat tiedot hänen syntymäpaikastaan, syntymäajastaan, vanhemmistaan ja suvustaan on ajan virta vienyt mukanaan.
Mahdollisesti hän on käynyt koulunsa Turussa. Ensimmäisen kerran mainitaan hänet sotamarski Kaarle Henrikinpoika Hornin poikain kotiopettajana Kankaisten kauniissa kartanossa. Opiskeltuaan useissa saksalaisissa yliopistoissa muutaman vuoden ajan saavuttamatta kuitenkaan mitään tieteellistä oppiarvoa, hän toimi Tallinnan tuomiokirkkokoulun opettajana vuosina 1591-95, mutta siirtyi sitten jatkamaan vasta uudistettuun Upsalan yliopistoon opintojaan. Pian hän taas palasi Suomeen, jossa hänet vihittiin papiksi 1597. Noina levottomina ja melskeisinä vuosina hän asettui kannattamaan Kaarle-herttuaa, joten on ilmeistä, että hän toimi sotapappina sekä Suomessa että Liivinmaalla. Tällöin herttua tutustui häneen ja nimitti hänet hovikappalaiseksi.

Jo näihin aikoihin oli Forsius tunnettu matemaattisista ja tähtitieteellisistä lahjoistaan ja tiedoistaan. Hänelle uskottiin tehtävä, jossa niitä kysyttiin. Vuonna 1601 lähetti Kaarle-herttua hänet Hieronymus von Birkholzin ja Daniel Hjortin kanssa Tornion Lappiin suorittamaan maantieteellisiä mittauksia ja tutkimaan kauaksiko se ulottui pohjoisessa. Näillä tutkimuksilla oli tuona aikana varsin huomattava merkitys.

Näinä vuosina Forsius nautti korkean herransa suosiota. Matkalta palattuaan hänet ensin nimitettiin Närpiön ja pian edullisempana pidetyn Kemiön seurakunnan kirkkoherraksi. Tätä virkaa hän tuskin on kauaakaan hoitanut yhtämittaisesti. On varmaa, että hän oli vuoden 1605 Saksassa opiskelemassa, mutta jo seuraavana vuonna hän joutui mitä selvimmin kokemaan tämän maailman epävakaisuuden. Eräät hovipiirejä lähempänä olleet henkilöt, joita hän oli jollakin kirjoituksillaan loukannut, kuiskuttelivat herttuan korvaan, että Forsius oli Sigismundin puoluelaisten kanssa salahankkeissa häntä vastaan. Viimeinen todiste Forsiuksen syyllisyydestä oli se, kun hän ennen Kirkholman taistelua Liivinmaalla oli ennustanut onnettomuuksista. Kaarlen epäluulo oli viritetty ja Forsius vangittiin ja pantiin vastaamaan teoistaan Örebron valtiopäivillä 1606. Hän vakuutti viattomuuttaan ja vaikkei sitovia todisteita ollut hänen syyllisyydestään, häntä pidettiin vangittuna vuoden päivät, jona aikana häntä kidutettiin monin tavoin ja pidettiin pitkät ajat nälässä. Tällöin levisi kuitenkin maine hänen ennustustaidostaan laajoihin piireihin. Usein vierailivat hovin ylhäisönaiset hänen vankikopissaan kyselemässä käsien viivoista, josta vastalahjana sai ruokaa ja rahaa henkensä pitimiksi.

Vihdoin hänen viattomuuteensa uskottiin ja hän sai ikään kuin kärsimystensä hyvitykseksi hoitoonsa Upsalan yliopiston tähtitieteen professorin viran. Tähän virkaansa hän kuitenkin näyttää tulleen vastoin toisten professorien tahtoa, ja olikin pian ilmiriidassa virkatovereidensa kanssa. Tuona aikana huomiota herättäneessä Messeniuksen ja Rudbeckiuksen riidassa hän asettui kannattamaan edellistä, mikä myös oli omiaan kiristämään hänen ja muiden professorien välejä. Hoidettuaan kolmisen vuotta virkaansa hän "vapaaehtoisesti" luopui siitä. Sittemmin hän toimi, jonkin aikaa "kuninkaallisena astronomina" ja pian hän sai Tukholman "Luostarin" (Riddarholmin) seurakunnan kirkkoherran viran.

Pitemmän aikaa oli Forsius toimittanut almanakkoja ja julkaissut niin sanottuja "prognostikkoja" ja jatkoi niiden toimittamista useimpina vuosina aina kuolemaansa asti. Hän saikin niiden julkaisemiseen 11613 yksinoikeuden. "Prognostikot" olivat, niin kuin hän itse selittää, "luonnollisia ennustuksia ja arvailuja kaikenlaisista tulevista tapauksista ilmassa ja alhaalla maassa, luonnollisten syiden ja hyvän tähtitaidon perusteella kerättyjä ja arvosteltuja".

Vaikka Forsius oli etevä tähtien tuntija, esti juuri tämä hänen taipumuksensa astrologiaan eli tähdistä ennustamiseen häntä kehittymästä huomatuksi tähtimaailman tieteelliseksi selvittäjäksi. Tässä suhteessa hän ei ollut useimpia aikalaisiaan kummempi, mutta ei kohonnut myöskään aikalaistensa yläpuolelle. Tämä hänen taipumuksensa ennustaa tähdistä muodostui hänelle kohtalokkaaksi. Kun hän ei kielloista huolimatta suostunut lopettamaan tätä mielityötään, riistettiin häneltä Riddarholman kirkkoherran virka vuonna 1615. Vietettyään muutaman vuoden varsin epäsäännöllistä elämää, häntä vuoden 1619 "prognostikon" vuoksi ryhdyttiin vainoamaan. Vangittuna hänet tuotiin Upsalan tuomiokapitulin eteen vastaamaan jumalattomista ajatuksistaan ja taikuuksistaan. Laajassa latinankielisessä puolustuskirjeessä hän esitti käsityksensä astrologian totuuksista ja kiromantiasta (käsistä ennustaminen), josta häntä oli syytetty.

Hänen selityksensä eivät kuitenkaan tyydyttäneet tuomiokapitulia, jonka halusi tehtävän eron luvallisen astronomian ja luvattoman astrologian välillä. Koska Pyhä Raamattu kielsi kaiken ennustamisen, oli tuomiokapitulin mielestä Forsiukselta kiellettävä sellaisen harjoittaminen ja hänet oli pidätettävä virasta, kunnes hylkäisi taikuutensa ja hyvittäisi ne, jotka oli suututtanut tuomitsemalla kaikki tämänlaatuiset kirjoituksensa. Forsius ei voinut kuitenkaan tähän suostua ja häneltä riistettiin myös "kuninkaallinen astronomin" toimi. Hän joutui nyt suureen puutteeseen asuen Tukholmassa Norrmalmin esikaupungissa muutamassa puuhökkelissä, josta kreivi Sten Eerikinpoika Leijonhufvud hänet pelasti Tammisaaren kirkkoherraksi.  Toisten tietojen mukaan olisi kuningas Kustaa Aadolf tahtonut sovittaa isänsä osoittaman kovuuden ja kehottaneen mestari Sigfridiä pyytämään jotain armonosoitusta. Vanhan tähtitieteilijän kerrotaan silloin pyytäneen itselleen Ruotsin valtakunnan pienintä kirkkoherrakuntaa ja olisi saanut pienen viran Tukholmasta. Joka tapauksessa hänestä tuli 1621 Tammisaaren kirkkoherra.

Tähtien ennustamisesta hän ei voinut täällä kotimaassakaan luopua. Kerrotaan hänen usein maanneen koko yön ulkona taivasalla iso kirja rinnallaan tarkastellen tähtien kulkua. Kerran talvella hänen näin maatessa lapinpeskiin pukeutuneena luuli muuan ohikulkija häntä aaveeksi ja oli ampua hänet kuoliaaksi. Täällä hän jatkoi myös almanakkojensa julkaisemista varoen kuitenkin enää kirjoittamasta niihin muita kuin ilmaennustuksia. Suullisesti hän kuitenkin esitti usein muistakin asioista ennustuksia. Kerrankin kun tammisaarelaisten piti mennä lahden poikki häihin, kielsi kirkkoherra heitä lähtemästä vesille. Hääväki ei kauniina aamuna tästä kiellosta piitannut, vaan merellä noussut myrsky kaasi veneen ja kaikki mukana olleet hukkuivat. Kirkkoherra säilyi hengissä suoritettuaan matkansa jalan.

Vähää ennen kuolemaansa Forsius kävi erään virkaveljensä sairasvuoteella ja ennusti tälle kuolemaa vielä samana päivänä lisäten: "Kuuden viikon perästä tulee minun vuoroni". Nämäkin ennustukset toteutuivat. Forsiuksen ennustuksista on jäänyt muistiin vain sellaiset. jotka toteutuivat, mutta ne, jotka eivät toteutuneet ovat sittemmin unohtuneet.

Sigfrid Forsius oli ennen kaikkea tähtien tutkija ja almanakan tekijä. Hän liikkui myös muillakin aloilla tutkien kivennäistiedettä ja fysiikkaa ja kirjoitti niitä koskevia teoksia, jotka kuitenkin jäivät painamatta, vaikka niitä aikanaan pidettiin etevinä. Hänen kuolemansa jälkeen oli parikin kertaa puhetta hänen fysiikan kirjansa (Physica) julkaisemisesta.

Teoksissaan hän esittää myös luonnonfilosofisen maailmankatsomuksensa. Niinpä häntä voidaan pitää myös suomalaisena filosofina. Fysiikankirjassaan hän esittää käsityksensä luonnon synnystä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä, äärellisyydestä ja äärettömyydestä, hyvistä ja pahoista enkeleistä, eläimistä ja niiden ruumiin laadusta, sielusta ja sen ominaisuudesta. Nykyajan silmillä katsoen teos sisältää paljon taikauskoa ja tietämättömyyttä luonnonasioista. Luullessaan, että kultaa saadaan, kun punaista elohopeaa ja palamatonta rikkiä sekoitetaan toisiinsa tai, että kultajauhe juomaan sekoitettuna parantaa sydämen tuskan ja surun, ei hän ole aikalaisiaan ihmeellisempi. Joka tapauksessa hän oli ensimmäisiä työmiehiä suomalaisen tieteen vainiolla.

Sigfrid Forsius oli levottoman ajan levoton lapsi, joka mielessään janosi salattujen arvoitusten selvittämistä. Hänen elämäntyönsä oli vieläkin jalompi sen johdosta, että hän saarnasi rohkeasti evankeliumia ja kirjoitti rakentavia virsiä. Sillä, mitä hänen tieteellisestä työstään nykyaikana on jäljellä ei ole enää merkitystä, mutta hänen virtensä kaikuvat vielä kauan kansamme kirkkoväen keskuudessa.


Lähde: Helsingin pitäjä-vuosikirja 1963
Web-toteutus: Liisa Nordman, 2009