Suutari Asp   Kolabacka

 

PITÄJÄNKÄSITYÖLÄISET


Käsityöt tehtiin aikaisemmin itse kotona. Yleensä vain varakkaat säätyläiset tarvitsivat erikoistuneita käsityöläisiä. Seppä teki poikkeuksen, sillä raudan monipuolinen käsittely vaati erityistaitoja. Ammatti on esihistoriallisen ajan perua, ja mainintoja Helsingin pitäjän sepistä on 1500-luvulta alkaen. 

1500-luvulla alettiin rajoittaa käsityöläisten oikeutta asettua maaseudulle kaupunkien käsityöläisten etujen vuoksi. V. 1680 sallittiin yksi räätäli ja yksi suutari pitäjää kohti ja v. 1686 useampiakin. Vasta 1700-luvulla sallittiin myös muita ammatteja. Todellisuudessa muitakin käsityöläisiä oli ollut ammattiaan harjoittamassa jo sitä ennen.

1700-luvun loppupuoliskolta alkaen maaseudun käsityöläisten määrä kasvoi melko nopeasti. Helsingin pitäjässä oli v. 1758 neljä räätäliä, kaksi seppää ja yksi suutari. Vuonna 1778 laillisia käsityöläisiä oli 5 seppää, 11 räätäliä, 10 suutaria ja 2 pellavankutojaa. Vuoteen 1840 mennessä käsityöläisten määrä oli noussut jo 112:een. Suurimmat ryhmät olivat 1800-lu-vullakin suutarit ja räätälit, sepät kolmantena. Käsityöläisperheissä asui vajaa kymmenesosa pitäjän väestöstä.

Pitäjänkäsityöläisiä ei asunut jokaisessa kylässä, joten he kiertelivät kylästä toiseen. Heitä oli eniten pitäjän eteläosissa, lähimpänä Helsinkiä. Suutari mainitaan 1600-luvun lopulta Ylästöstä ja v. 1749 Martinkylästä. Johan Aspin aikaan, 1840- ja 1860-luvulla, pitäjässä toimi noin 50 suutaria, heistä kolme Hämeenkylässä.

Pitäjänkäsityöläiseksi päästäkseen ammattitaito piti osoittaa ensin oppipoikana ja kisällinä, sitten hankittiin puoltolause käräjiltä. Lopuksi anottiin valtakirja maaherralta ja lääninhallitukselta joko koko pitäjän tai sen tietyn alueen käsityöläiseksi. Oppipoikana oloaika kesti 3-5 vuotta ja sen jälkeen vaellettiin kisällinä vähintään kolme vuotta ennen mestariksi pyrkimistä.

 Helsingin pitäjän suutarimestarit kuuluivat Helsingin kaupungin suutarien ammattikuntaan. Se toimi vuodesta 1660 lähtien ammattikuntalaitoksen lakkauttamiseen 1868 asti.
 
 
Kuva 1. 
Suutari Viktor Sontag (1863-1938) Keimolasta. -VKM

 

MAASEUDUN SUUTARIT

Maasuutari eli penkkisuutari kiersi työssä taloissa pääasiassa keväisin ja syksyisin. Hän viipyi yhdessä paikassa välineineen yleensä viikosta kahteen silloin, kun koko talonväelle piti tehdä jalkineet.

Suutarin ammatti alkoi muuttua 1800-luvun loppupuolelta lähtien tehdastekoisten kenkien myötä. Viime vuosisadan lopulla käyttöön otettu ompelukone oli kuitenkin kauan suutarin ainoa kone. Jalkineala teollistui ja käsityöläiset vähenivät voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen.

ASPIN PERHEEN SUUTARIT



Takaisin sivun alkuun