Suutari Asp   Elämää Kolabackassa

 

JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄ


Mäkitupalaisen elämä oli kädestä suuhun elämistä. Kolabackassa suutarintyö toi talouteen käteistä rahaa ja omasta pellosta saatiin peruselintarvikkeita, perunaa sekä nauriita ja puutarhasta marjoja ja omenoita, joita riitti vietäväksi myyntiin Helsingin torille. Lisäansioita oli hankittava tekemällä töitä lähistön taloihin mm. Hämeenkylän Långobackaan ja Tuomelaan. Lapsetkin joutuivat työhön heti kun kykenivät. 

Aspilla pidettiin myös kanoja, joitakin lampaita, sikoja ja lehmää. Blomma, Trissan tai Nettu kävi kylän yhteislaitumella ja eläinten talvirehu kerättiin luonnonniityiltä tai talollisilta vuokratuilta niityiltä. Edvard Nikolai Aspin kuoleman jälkeen tilanne huononi. Elin Aspin kirje Edit-sisarelle kertoo paljon: 

"...on ollut kuivaa. Kaikki omenapuut olivat valkoisenaan kukkia, mutta ei kestänyt kauan, kun kova tuuli vei ne sen tien. Meidän lehmä on ollut ja on edelleen hyvin sairas, se ei ole jaksanut syödä eikä juoda. Se on niin lopussa, että se ei jaksa edes tulla ulos navetasta. Juhannuspäivänä lääkäri kävi sitä katsomassa ja sitten Edla haki sille pulveria kaupungista... - ehkä Jumalan avulla kaikki tulee hyväksi. Meidän on nyt täytynyt ostaa joka päivä maitoa Långobackasta, sellaista ei edes osannut  aavistella tapahtuvan, kun se juuri hiljan alkoi lypsää. 
...Hildur (13 v.) ja Albert (15 v.) ovat olleet Huopalahden suolla
 (turpeennostossa). Siellä maksetaan tänä vuonna penni vähemmän metristä. Siitä ei suuria ansioita tule, työ on niin vaivalloista..."                    (Hämeenkylä, 27 kesäkuuta 1909)
Samassa kirjeessä Elin harmittelee, että Eugenin äiti ei ole kesäkuussa kirjoittanut, pitäneekö taas odottaa kaksi kuukautta? Kirjeen marginaaliin on kuitenkin ennen lähettämistä lisätty kiireessä lyijykynällä, että lehmä on alkanut tervehtyä ja rahakirje tullut, mutta työt turvesuolla lopetettu. 

Saman vuoden toukokuussa oli ollut huolia muistakin hoitolapsista. Elin kirjoittaa Editille 13.5.1909:

"...Olisi paras kirjoittaa Turun mummolle kirje, että hän ottaisi pojan kahvikokiksi, koska hän ei kerran voi lähettää rahaa. Onhan hän sentään sukulainen, me olemme vieraita ihmisiä pojalle...
Pikku pojan äiti toi sentään 30 markkaa, mutta mihin se riittää? - hän toi myös pojille peltisiä ämpäreitä ja lapioita ja kahvikupit lusikoineen sekä pullon portviiniä ja leivoksia..."
Kuva 1. Humalan viljely myyntiin oli Aspin perheelle yksi pieni tulonlähde. Humalasalkojen valmistusta Kolabackan mäkituvalla noin v. 1917. Vasemmalta Albert ja Birger Asp, Eugen Eriksson ja Edit Asp. -VKM



Takaisin sivun alkuun