Suutari Asp   Elämää Kolabackassa

 
Brita Eriksson

Kålabackan asukkaista ja heidän elämästään

Seuraavassa joitakin hajatietoja Kålabackan mäkituvan asukkaista ja heidän elämästään tämän vuosisadan puolella. Olen myös haastatellut jonkin verran rva Aili Nyqvistiä (asuu melkein "naapurissa"), joka on asunut Hämeenkylässä noin 70 vuotta.
 

Suvusta

Vanhimmasta suvusta en tiedä enempää kuin mitä Vantaan kaupunginmuseolle jättämäni paperit kertovat. Johan Asp, pitäjän suutari, oli siis tehnyt vaimoineen mäkitupasopimuksen Skobbaksen ratsutilan omistajan Carl Gustaf Fristedtin kanssa. Johan Aspin vaimojen kuolinvuosista en ole löytänyt tietoja; kadonneet ovat myös tiedot hänen tyttärensä (1. avioliitto) ja nuoremman poikansa kohtalosta. Johan Aspin vanhempi poika, Edward Nikolai Asp (suutari, s. 1853, k. 1904) meni 1878 naimisiin Amanda Storkin (s. 1858, k. 1939) kanssa. He saivat seitsemän lasta, joista kaksi kuoli lapsina.

Leskeksi jäätyään, v. 1905, Amanda Asp otti isäni (Eugene Eriksson) kasvatiksi ja elikin Aspin mökissä koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Isäni isä oli parkkilaivan kapteeni ja kulki vaimoineen pitkin maailman meriä, joten heillä ei ollut "aikaa" tavata lastaan. - Kasvatiksi otettiin myös Birger Asp, joka aikuisena joutui vähän "huonoille teille". Birger Asp kuoli 1940-luvulla (ohessa kuva hautajaisista lähinnä siksi, että siinä ovat elossa olevat Aspin sisarukset samassa kuvassa). - Lisäksi Amanda Aspilla oli joitakin (?) vuosia kasvattina Linnea Edlund (nykyinen sukunimi).
 


Kolabackan puutarhassa vasemmalta Edit, Linnea Forss ja Amanda Asp, takana Hildur. Kuva on otettu noin 1924-25. - VKM.

Linnea Forss (syntynyt 14.2.1913, naim. Edlund) kävi kansakoulun Hämeenkylässä Amanda Aspin hoidokkina leskeksi jääneen äitinsä opiskellessa ammattia itselleen.

Amanda Aspin lapsista Edit, Ade1e ja Elin olivat pitkiä, komeita naisia; Adele oli lastenhoitaja, Edit hieroja ja Elin keittäjä. Adele ja Elin olivat siis "herrasväellä" palveluksessa ja sieltä lienevät peräisin jotkut niistä kauniista talousesineistä, jotka minulla on tällä hetkellä kotonani lahjaksi saatuina - tai ehkäpä he ovat ostaneet niitä omaa tulevaa talouttaan varten?). Albert Asp oli työnjohtaja ja Hildur Asp, joka oli terveydeltään heikko, jäi kotiin.
 

Elinolosuhteista

Koko perhe varmasti tiesi, mitä työnteko on, mutta ennen kaikkea Amanda Asp; Aili Nyqvist sanoi, että "se nainen tiesi, mitä elämä on". Talvisin mökki oli äärimmäisen kylmä; koko perhe ahtautui nukkumaan kamariin ja siellä siis saattoi nukkua jopa 7 - 8 henkeä. Näin nykyaikana tuntuu arvoitukselta, miten Amanda Asp pystyi miehensä kuoleman jälkeen viemään perhettä eteenpäin. Kasvattilapsista saadut elatusmaksut eivät varmaan olleet kovin ihmeellisiä ja esiin. isäni äidin kirjeistä Amanda Aspille selviää, että maksut maailman toiselta puolelta varsinkin sodan aikana olivat useita kuukausia myöhässä.

Tontilla oli useita omenapuita ja syksyllä vietiin omenia myytäväksi Helsingin torille; matka kävi pitkin Vanhaa Hämeenkyläntietä. Kaikki kiinteistön tasannemaat (myöskin tontin alaosassa) olivat perunamaana. Perunanviljelyä jatkettiin vielä 1950-luvullakin, jolloin isäni kävi keväisin kääntämässä maata Tuomelasta lainatulla hevosella.

Kotieläiminä oli vielä 1950-luvulla sika ja kanoja. Vielä 1930-luvulla perheellä oli Nettu-niminen lehmä yhteislaitumella; se oli niin vihainen, että ainoastaan Amanda Asp pystyi lypsämään sitä ja se jouduttiinkin lopettamaan hänen kuoltuaan. Amanda Asp teki myös käsitöitä tilauksesta.

1950-luvulla ja 60-luvun alussa elossa olevien sisarusten taloudellinen tilanne lienee ollut varsin heikko; isäni tuki heitä joskus rahallisesti ja kävi toisinaan auttamassa talon töissä. Viimeiset vuotensa Elin Asp, joka oli viimeisenä elossa, vietti Katariina-kodissa. Tänä aikana mökki oli jokseenkin romahduspisteessä, kuten eräässä perunkirjassa mainitaankin.
 

Rakennuksista ja esineistöstä

Ohessa on muutamia valokuvia Aspin perheen mäkituvasta. Aivan samassa asussa se oli vielä 1960-luvun alussakin, joskin vielä ränsistyneempi. Kaikki mökin ikkunat ovat olleet alunperin samankokoiset kuin kamarin ikkunat nykyisin. Tuvan pohjoisenpuoleinen ikkuna on välillä ollut ummessa.

Mökissä 1800-luvulla olleesta esineistöstä olettekin jo saaneet kuvan Johan Aspin perunkirjoituksesta. Minun muistissani sekä tupa, kamari että aitta olivat aivan täpö täynnä tavaraa (myös ullakot!). Mökissä oli huonekaluja ainakin kaksi suurta piironkia, kolme sänkyä, kaksi pöytää, kolme arkkua, iso kaappi ja astiateline sekä useita tuoleja ja kaksi rahia.  Suurimman osan tuvasta täytti valtava uuni. Mökin, samoin kuin aitan ovet olivat tietysti huomattavasti matalammat kuin nykyään; itsekin olen aikoinaan monet kerrat lyönyt pääni tuvan vanhan oven kamanaan. Tuvan edessä oleva hatara lautaeteinen oli jäljellä vielä 1960-luvun puolivälissä.

Aitan eteläpuolisessa päässä oli kamari, jossa osa sisaruksista (vielä 1950-luvullakin) nukkui kesäaikana. Aitan keskiosassa oli 1950-luvulla liiteri ja pimeä pieni huone, jossa sika ja kana asustivat. Aittaa on ilmeisesti lyhennetty ja pidennetty, mutta paikka on muuten ollut sama kuin nykyäänkin.

Mökin edessä on aikoinaan ollut savusauna, jonka peruskiveystä on vielä jäljellä. 1950-luvulla tonttia ympäröi jo lauta-aidan sijasta piikkilanka-aita, mutta nykyisen tulokohdan paikalla oli vielä suuri lautaportti.

Tontin toisessa alakulmassa on ilmeisesti vuosikymmeniä viljelty humalaa; vielä 1950-luvulla salkoja oli jäljellä. Viimeiset humalat kuolivat 1980-luvun alussa.

1950- ja 60-luvun koristekasveja olivat juhannusruusu, ukonhattu, tiikerinlilja, päivänlilja, suopayrtti ja valkoiset, kerratut narsissit (harvinainen lajike). Ukonhattua kasvoi suurena kasvustona etelästä katsoen eteisen vasemmalla puolella. Hyötykasveista muistan em. perunan ja omenan lisäksi vain karviaismarjapensaat (vanha lajike) ja porkkanan. Kaikki em. kasveja on vielä tontilla jäljellä, mutta ei alkuperäisillä paikoillaan, paitsi juhannusruusu tuvan ikkunan edessä.
 

Kirjallisuudesta

Tätä kirjoittaessani olen tullut ajatelleeksi, kuinka huomattavan paljon aikakauslehtiä ja kirjoja mökistä (tarkemmin sanoen molemmilta ullakoilta) on löytynyt. Ilmeisesti jossain vaiheessa on luettu hyvinkin paljon. Runsaan hartauskirjallisuuden lisäksi oli monia vuosikertoja =. Allers -aikakauslehteä, hyvin paljon pehmeäkantisia sekä viihdekirjoja (jopa dekkareita) että jopa kaunokirjallisuuteen luettavaa teoksia. Aikakauslehdet on hävitetty ja samoin melkein kaikki kirjatkin, koska hiiret olivat lukeneet niitä ahneesti.
Helsingissä 7.8.1990
Brita Eriksson

Takaisin sivun alkuun