Alkuun - Johdanto - Historiaa - Kaupalliset palvelut - Lapset
Talonmiehet - 1960-luku - Ongelmia? - Turvattomuutta - Luontopuhetta
Reunamerkintöjä - Ohjaajien jälkisanat - Osallistujat - Lähteet
“Täällä on ilmaa ja metsää, ja kyllä tämä hyvä paikka on todella" - siilitieläisten luontopuhetta
Viihtyvyys ja luontoVarsinkin Siilitiellä kauan asuneille alue on rakas. Perustellusti voidaan syytä viehtymykselle etsiä muun muassa luonnosta, haastatteluissa alati esille tulleesta teemasta. Asukkaille luonto merkitsee rauhaa ja hiljaisuutta. Käytännössä luonto näkyy valona, isona pihana, talojen välisenä ilmavuutena sekä ikkunasta avautuvina näkyminä metsään ja niityille. Oman asuinalueen luonnonläheisyyteen viitataan haastatteluissa niin henkilökohtaista asumishistoriaa kuin yleistä viihtyvyyttäkin pohdittaessa. “ Mikä siinä on sitten, että ihmiset hakeutuu tänne takaisin? Se on varmasti tää luonto.” “Tätä ei oo rakennettu sillä lailla talo taloon kiinni niin kuin nykysin nuo uudet lähiöt, vaan tässä on luonto, luonto on välillä.” “Et´ kyl tääl on tosi upee luonto.” “Mä olen niin paljon maalainen, tykkään maaseudusta ja maan mullasta, möyhiä sitä. Että sekin vaikuttaa osaltaan [viihtyvyyteen]. Jos asuis kaupungissa, missä näkyis vaan kivimuurit toisesta ikkunasta...” “Mikä tekee Siilitiestä Siilitien? Mun mielestä tää ympäröivä luonto on yks ihan ehdoton ykkönen.” “Kun se ruska tulee tähän, ja tääl näkyy joka puolella metsää...”
RetkeilyäLuonnon yhteys asukkaiden viihtyvyyteen konkretisoituu vapaa-ajanviettomahdollisuuksista puhuttaessa. Siilitien metsät ja pellot ovat tarjonneet upeat retkeilymaat, joita moni kertoo koko perheen hyödyntäneen. Lähellä olevaa urheilukenttää ovat erityisesti lapset ja nuoret käyttäneet ahkerasti pelaamiseen, yleisurheiluun ja talvella luisteluun. Aikuiset puolestaan nauttivat kentän ympäristössä kiemurtelevasta pururadasta, jossa kävellään, juostaan ja hiihdetään.
Viikki Myös Viikin alue esiintyy usein vanhojen siilitieläisten puheessa, nimeääpä eräs haastateltu tämän luonnonpuiston rantakallioineen suoranaiseksi Herttoniemen aarreaitaksi. Viikin koetilan “akateemiset lehmät” ja alueella sijainnut poliisien hevoshaka ovat asioita, jotka vuosienkin takaa muistetaan. Oman kotiseudun liepeillä on ollut hauska vaellella: “Lehmiä oli vielä Viikin pellolla. Ja oli hevosiakin vielä, poliisien hevoset oli tuolla.” “Aivan ihanat , hyvät ulkoilumaastot sinne Viikkiin. Siellähän oli vaikka mitä ...Silloin perhekunnittain kuljettiin suksilla...” “Meillä on tuo, mitä läheskään kaikilla ei ole, tuo henkireikä tuolla Viikissä. Meillä on rauhallista.”
Metsäperinnettä “Suomalaiset ovat metsän kansaa. Suomalaiselle ihmiselle luontokokemus on ollut turvallisuuden ja kodin arkkityyppi. Tämä kokemus näyttäytyy kirjallisuudessamme ja kuvataiteessamme. Meissä asuu syvien metsien hiljaisuus. Metsään on menty surun hetkellä ja sinne on upotettu sisimmän ahdistus. Metsän hiljaisuus on suomalaisessa runoudessa usein lähes onnen metafora.” Hannele Koivunen (1997, 263.) “Suomalaisessa sielunmaisemassa suojan tarjoaa metsän helma, joen kainalo, vaaran kuve. Ja tällaista suojaa Suomen kansa sodan jälkeen tarvitsi. Mikäpä sen parempaa kuin palata hävityn sodan jälkeen metsän helmaan haavoja parantamaan.” Leo Granberg (1992, 56.)
“Sankar´ jylhän vuoriston...”
Suomalaisten metsäsuhteesta on kirjoitettu paljon ja kauniisti. Paitsi puuainesta ja taloudellista hyötyä, on luonto tarjonnut myös korvaamattomat määrät rauhaa ja turvallisuuden tunnetta (ks. Granberg 1992, 56). Ajatus metsän antamasta suojasta on vanha ja runollinen, mutta vaikuttaa omien haastattelujemmekin perusteella suorastaan lähtemättömältä osalta kerrontaa. Siilitien lähimetsistä on aikojen saatossa kerätty monenlaisia kukkia ja marjoja; lapsille ovat metsä ja kalliot taas tarjonneet paljon jännittäviä leikki- sekä majanrakennuspaikkoja. Oivan esimerkin metsäperinteen jatkumisesta tarjoaa erään nuoremman polven siilitieläisen haastattelu, jossa rakentamaton luonto kuvautuu tärkeäksi vastapainoksi lapsuuden ankealta ja raa´alta tuntuneelle pihaelämälle: “Siis nastinta meillä oli varmaan kun me oltiin [perhepiirissä] kimpassa tuolla metsikössä. Ne oli kivoimpii juttui, justiin kun oltiin vähän vekka tästä pihapiiristä.”
Muutos ja kehitysNykymaailmassa ei enää päde väite siitä, että luonto olisi ei-kenenkään ja näin kaikkien. Kaupunkiluonto on jatkuvaa kamppailua villin ja vapaan sekä ihmisen käden jäljen välillä: “Tässä oli, täs meidän ikkunan edessä sellanen niinku kelomänty. Ja siinä oli linnunpönttö, ja mä en tiedä mikä hinku niillä oli... Kaks kertaa ne yritti sen kaataa, mutta toi naapurin rouva pelasti sen, huus ikkunasta, että älkää nyt koskeko siihen. Siinä oli linnunpönttöjä. Yks kaunis kerta, ilmeisesti hän ei ollu kotona ja me oltiin vissiin töissä, niin se oli hävinnyt siitä.” “Me hyvin paljon retkeiltiin tuolla Myllylässä ja Viikissä. Surukseni oon kattonu, että ne Viikinkin pelloille rakentaa. Että kai se kehitys menee eteenpäin...”
Henkilökohtaista
Koti syntyy tuttuuden tunteesta; sulautumisesta ympäristöön siten, että pienimmätkin muutokset voi havaita. Paikassa, jonka monet piirteet ovat muiden muovaamia, muodostavat yksilölliset luontoon liittyvät muistot tärkeän osan omaa henkilökohtaista suhdetta seutuun: “Tossa oli palokärki; viime kesänäks se oli se palokärki? Se teki ihan niinku silppua yhdestä puusta, siis oikeen tommosesta... Ja ihan se oli niin hauskaa, kun se ei ollu lauantaisin ja sunnuntaisin töissä, niinku me sanottiin. Oli monen metrin puu, josta se teki täysin silppua.” “Tuossa seurakuntatalon paikalla oli sankka metsä. Mun tyttäreni kävi siellä toisten kavereittensa kanssa leikkimässä kalliolla. Se oli aivan ihana paikka. Sitten kun seurakuntatalo tuli siihen, niin me oltiin hirveesti vastaan, että pilaavat meidän hyvän maiseman siinä. Se oli niin ihmeellinen, että siinä ykskin aamu kun mun mieheni lähti viiden aikaan töihin, niin siellä oli monta hirveä siellä kalliolla. Ja siilejä oli kovasti, ja muitakin metsän eläimiä. Jäniksiä, niitä on ehkä vieläkin, mutta siilit on hävinny, samoin hirvet.”
- - - - Haastatteluissa esiintyneitä luontosanoja: Luonto 22 mainintaa
Metsä 11
Viikki 9
Lehmät 6
Hevoset 6
Linnusto 5
Kalliot 5
Hirvet 4
Marjat, sienet 4
Jänis, orava, kettu, siili 4
Valkovuokko,
Sinivuokko,
ruusu 3
Herne 1
Luontopuhetta lähiössä? “On jännittävää ja ristiriitaistakin, että tutkiessamme kaupunkimaista ympäristöä, lähiötä, kuulemme jatkuvasti puhuttavan metsistä ja luonnosta”, toteavat Vantaan Koivukylää tarkastelleet edellisen tutkimuskurssin jäsenet (Holma & Kallio 2000, 64). Täsmälleen samanlaiseen ristiriitaan törmäsimme myös me Siilitiellä viivähtäneet. Siinä missä olisimme odottaneet puhetta kivikaduista, suurista rakennuksista, pakokaasusta ja eristyneisyydestä, kerrottiinkin meille usein pelkästä maaseudun rauhasta ja ystävyyssuhteista, entisaikojen kyläyhteisöstä. Miksi luontoon sitten haastatteluissamme niin paljon viitattiin? Epäromanttisesti voisimme etsiä syytä ilmiöön muun muassa tapaamiemme siilitieläisten joukon valikoitumiseen vetoamalla. Haastateltaviksemme saimme kotiseudulleen juurtuneita ihmisiä, joille myös Siilitien keskeisen piirteen, maaseutumaisuuden, on oltava rakas. Luontopuhe voidaan nähdä keinona vahvistaa oman asuinalueen mainetta, kertoa tämän olevan jotakin muuta kuin kerrostaloja täyteen ahdattu “tyypillinen” lähiö. Luonto kultaa seutuja ja elämää, kuten aika muistoja.
Maaseutu - pilkkaa ja kunniaaVoisiko suomalainen omakuva edes olla urbaani? on historiantutkija Laura Kolbe toisaalta kysynyt. “Viime vuosisadalla Skandinavian maiden identiteetin rakennuspuiksi muodostui suhde luontoon, sen turmeltumattomuuden ja koskemattomuuden sanomaan”, Kolbe muistuttaa ja toteaa maaseudun ensisijaisuuden perinteen jatkuneen Suomessa hyvin pitkään.(Kolbe 1995, 99.) Myös suomalaista alkoholinkäyttöä tutkineen Satu Apon mukaan on maalaismaisen perinteen vaikutus ollut Suomessa vahva. Apo kuitenkin toteaa agraarikulttuuria koskevien näkemysten olevan monivivahteisia ja ristiriitaisia: paitsi idealisoiden, on maaseudun elämäntapaan monasti suhtauduttu myös vihamielisesti ja ironialla. “Maalla asuva tai maalaisrahvaasta polveutuva ´tyypillinen` suomalainen on raaka, primitiivinen, metsäläinen tai juntti. Negatiivisesti arvostetun maalaisuuden vastakohtana on esitetty sivistynyt kaupunkilaisuus; tätä edustavat Euroopan johtavat kansakunnat ja kulttuurit”, kuvaa Apo vallitsevaa ajattelutapaa. (Apo 1996, 176.)
Parhaat puolet Olipa yleinen suhtautuminen sitten millaista tahansa, selvää omien haastattelujemme perusteella näyttää olevan se, että luonto edelleen monille kykenee tarjoamaan paljon kauniita hetkiä ja että - kyynisemmin ajatellen - se ympäristölleen on vahva mainesana. Luonnosta vieraantumista ei pidetä kulttuurisen kehityksen huippuvaiheena, vaan ehdottoman kielteisenä elämän perustavien lähtökohtien unohtamisena. Suuria muutoksiakin on suhde toki kokenut: urbaanille ihmiselle luonto tarjoaa esteettisiä elämyksiä, muttei koidu rasitukseksi tai vaadi uhrauksia. Kauniit maisemat, metsä, kukat, syksyn sato ja eläimet ovat lähiössä lähellä - kuokkaan ei kaupunkilaisen silti tarvitse tarttua.
Kaupungissa - metsän helmassa Monet, erityisesti iäkkäämmät siilitieläiset kokevat itselle merkityksellisten asioiden - luonnon ja tuttavapiirin ennen kaikkea - sijaitsevan omalla alueella. Muualle, keskustaan, ei askelia välttämättä tarvitse suunnata, mutta sujuvien liikenneyhteyksien ansiosta olisi myös tämä helppoa. Siilitie on lähiö, jossa agraarisen ja kaupunkimaisen ympäristön parhaiden puolien yhdistämisen pyrkimys näyttää tuottaneen tulosta: “Tästä on helpot yhteydet joka paikkaan - ja kuitenkin se rauha.” Sivun alkuun | 