Kaupalliset palvelut

Alkuun -  Johdanto - Historiaa - Kaupalliset palvelut - Lapset  
Talonmiehet - 1960-luku - Ongelmia? - Turvattomuutta - Luontopuhetta  
Reunamerkintöjä - Ohjaajien jälkisanat - Osallistujat - Lähteet 

Ruokaliikkeistä lähiöravintoloihin - kaupallisten palveluiden muutoksesta Siilitiellä

Funktionalistinen kaupunkisuunnittelu  

Nyt jo osittain kuoloniskun saanutta modernia kuvaavat tutkijat suurena suunnittelun sekä  edistysuskon kautena: lähestulkoon kaikkea ajateltiin voitavan säädellä, parantaa, muokata ja hallita.  Lähiöalue systemaattisesti synnytettynä tilana on suoranainen modernin mallinukke.  Konkreettinen järjestyksenpidon väline on asemakaava, kaiken paikalleen asettava  kokonaisvaltainen suunnitelma. Varsin kauan, 1940-luvulta aina 1960-luvun puoliväliin  saakka, toimi iskulauseena "funktionalistinen kaupunkisuunnittelu". Lähtökohtana oli ajatus  urbaanin yhdyskunnan neljästä keskeisestä tehtävästä: kaupungin tulisi kyetä huolehtimaan  niin asumiseen, työelämään ja liikenteeseen kuin virkistykseenkin liittyvistä haasteista siten,  että lopputulos mahdollisimman hyvin vastaisi suurten ihmismassojen psykologisia ja  biologisia tarpeita (Bohm 1985, 83). Kaupallisten palveluiden sommittelussa sovellettiin  hierarkkista jäsentelyä: jokapäiväiset elintarvikkeet sekä muut välttämättömyystuotteet tulisi  voida ostaa läheltä kotia, kun taas harvemmin tarvittavat tavarat ja palvelut sijoitettaisiin  kauemmaksi liikekeskuksiin ja kaupungin keskustaan.  (ks. Hankonen 1994, 235-238.) 

  "Ostaja Herttoniemessä"  

Koska kauppapalveluiden suunnittelussa tarvittiin runsaasti tietoa lähiöasukkaiden  ostokäyttäytymisestä, laadittiin asiasta monia eri alueisiin keskittyneitä selvityksiä, vuosina  1959-61 muun muassa usean tutkimuksen sarja "Ostaja Herttoniemessä". Ostouskollisimmiksi paljastuivat kuluttajat elintarvikkeiden kohdalla: selvityksen mukaan hankkivat herttoniemeläiset yli 80 % käyttämistään ruokatarpeista omalta alueeltaan. Tietoa käytettiin myöhemmin hyväksi koillisen Helsingin Pihlajamäen lähiötä suunniteltaessa. Keskikokoisen, 170-200 neliömetrin suuruisen elintarvikeliikkeen kuluttajapohjaksi arvioitiin riittävän noin tuhat asukasta. (Hankonen 1994, 243-244.)

Siilitie - kauppaparatiisi

Suunnittelijoiden toiveen päivittäistavaroiden suhteen omavaraisesta lähiöstä kykeni  1960-luvun Siilitie kirkkaasti täyttämään. Monenlaisia tuotteita ja palveluita oli asukkaille  tarjolla aivan oman kodin läheisyydessä. Pitkä matka ei alueelta ollut myöskään  Eränkävijäntorin kauppakeskittymään, jossa sijaitsivat muun muassa monet pankit, posti,  apteekki, rautakauppa, valokuvaamo, kenkäkauppa, herkkutavarakauppa, konditoria sekä  elokuvateatteri Kino Herttua. 

Muistoja

Oman tien liikkeisiin liittyvät monet muistot:

"Joka kiinteistössä oli kauppa siihen aikaan. Ne oli aina siinä talossa, mikä oli lähempänä Siilitietä."

"Ja täällähän oli semmosia ihania vanhoja kauppoja. Se, missä on se Siwa nyt, niin siinä oli Hokki [Helsingin Osuuskauppa]. Sit siinä vieressä, missä on nyt Kotipizza, oli Elannon liike. Joka puolelle mentiin eri ovista. Oli liha-, maitopuoli ja sekatavarapuoli. Se sekatavarapuoli, mä muistan ikäni varmaan sen tuoksun, oli ne karkit ja kaikki; tuoksu.  Sillonhan myyjä antoi kaikki, mihinkään ei koskettu. Ja ne oli semmosii todella  mieleenpainuvia juttuja, kun sinne mentiin jotain nallekarkkeja ostamaan. Sit isompana taas kun piti mennä kauppaan asioimaan, se oli olevinaan kauhean jännää, kun jokaisesta ovesta piti mennä eri puotiin. Eihän sillon tämmösiä marketteja ollu. Ja sit se Elannon leipä oli erikseen. Elannon leipähän on aina ollut hirveen hyvää. Siin oli aina semmonen oma tuoksu, et sen tiesi, et taas on hyvää leipää."

"Siinä oli erikseen kemppari eli kemikaliokauppa, lihakauppa oli ihan erikseen, sekatavarakauppa oli ihan erikseen. Mä pienenä ihan tykkäsinkin kun me asuttiin siinä yläkerrassa, että mä kävin ihan yksikseni kaupassa. Äiti kirjoitti aina kauppalapun ja sitten mä aina menin lihakaupasta maitokauppaan ja maitokaupasta aina sekatavarakauppaan. Sit meidän talossa oli parturi. Siinä tehtiin mun ensimmäinen kampauskin silloin vissiin kahdeksanvuotiaana. Ja sitte meidän talossa oli pankki. Siilitie kahdessa oli baari, sellanen pikkunen porrasbaari, jossa mä kävin aina ostamassa tota softista. Se oli semmonen kiva juttu, että sai käydä jätskiä, pehmistä, ostamassa baarista. Sit siellä oli kukkakauppa. Sitten talousosakekauppa oli muistaakseni Siilitie seiskassa, siellä vähän ylempänä. Et tällasia pikkukauppoja oli oikeastaan joka talossa. Jos en muista väärin, niin ykkösessäkin oli. Olikohan se Varuboden, joku tällanen pikkukauppa oli siinäkin. Et kun ajattelee sitä korttelialuetta siinä, niin oli monen kauppaketjun liikkeitä ihan pienellä alueella. Kaikille riitti asiakkaita, ja siinä ne sovussa sitten tekivät kauppaa."

Tehokkuuden vaade

Jo kuusikymmenluvulla tavoittivat Suomenkin uudenlaiset liikkeenjohdolliset opit: keskeisiä  tulisivat olemaan kilpailukykyisyys, rationaalisuus ja hyödyn maksimointi. Tehokkaiksi  julistettiin suuret myymäläyksiköt, valmispakkaukset sekä itsepalvelu. Hyvin varustellut  elintarvikemyymälät niittivät mainetta pienten, erillisten maito-, leipä- ja sekatavara- kauppojen  kustannuksella. Erilaiset hygienia- ja kaavoitusmääräykset asettivat monet pikkuliikkeet  ahtaalle. Kaupan esittämistä vaatimuksista keskeisimpiä olivat asuintaloista erilleen  rakennettavat myymälät. (Hankonen 1994, 225-248.) Lähipuodeilleen uskollisen asiakkaan  uskottiin pian muuttuvan yhä hinta- ja laatutietoisemmaksi kauppakeskuksesta ja  supermarketista toiseen liikkuvaksi kuluttajaksi.  

Pikkukauppojen kuolema

Ajan myötä ovat myös Siilitien sekä sen lähistön pikkukaupat ja palvelut harventuneet tai  muuttaneet muotoaan. Siinä missä alueella ennen menestyivät lukuisat ruokamyymälät, on  jäljellä enää yksi liike: kauppa, jossa erään haastatellun mukaan - säilyviin valmispakkauksiin  viitaten - "ainoita päivittäin vaihtuvia tuoretavaroita ovat Iltalehti ja bisse". Alueella  huomattavasti lisääntyneiden ravintoloiden ja kuppiloiden näkevät monet tapaamistamme  asukkaista selvästi olevan yhteydessä erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin. 

Muutos

Palveluiden kannalta tuntuu mennyt aika monien mielestä olleen huomattavasti nykyistä  parempaa:

"Siltä osin ei voi olla tyytyväinen, että posti on viety tonne liikenneympyrän taakse. Sinne  on turhan pitkä matka. Tietysti bussilla pääsee, mutta eläkeläisellä kun ei ole niitä satasia  liikoja, niin pitää ostaa bussilippu, kuukausilippua ei kannata ostaa. Sitten täältä on viety  pankit, niitä oli varmaan useampiakin tossa Eränkävijän torilla, jonne on kohtuullinen  matka. Niitä ei enää ole, kun pankkiin menee täytyy mennä liikenneympyrään myöskin...  Ja sitten mä kaipaisin tänne vähän enemmän kilpailua näihin elintarvikeliikkeisiin."

"Eihän meillä mitään palveluita täällä enää ole, et kaikkihan täällä on kadonnut. Esimerkiks  mä en oo käyny pankissa varmaan ehkä viiteentoista vuoteen. Mä en halua mennä  jonottamaan ja ensin kävellä sinne ja sitten jonottaa... Niin eihän tääl oo; et jos joku liike  lopettaa, niin tilalle laitetaan kaljabaari. Niitä meil on yks, kaks, kolme, neljä, viis ihan tässä  lähiympäristössä." 

Merta edemmäs kalaan: metrolla... 

Oma vaikutuksensa Siilitien kehitykseen on ollut alueen ohitse kiitävällä metrolla. Ensimmäinen  metrojuna Hakaniemestä Itäkeskukseen starttasi 1. kesäkuuta 1982  (Klinge & Kolbe 1999, 123). Siilitieläisten näkemykset metron tulosta ovat vaihtelevia ja  ristiriitaisiakin. Liikenteellisesti uusi innovaatio koetaan ihanteelliseksi, muistelevathan monet  alueella liikennöineiden linja-autojen usein olleen ääriään myöten täynnä matkustajia.  Varsinkin metroradan välittömässä tuntumassa kerrotaan kuitenkin myös kannetun huolta  mahdollisista lieveilmiöistä. 

"Ei tarvi palella tuolla maantien varressa, ja pääsee mukavasti ja nopeasti. Tää on hieno  juttu!"

"Metro on sen verran kaukana meiltä, et eihän se edes tänne kuulu."

"Ainakin jos ei muuta, niin metron ujellus kuului. Se teki levottomaksi ja vei hiljaisuuden.  Samoin liikenne kasvoi metroasemalle päin, tietysti." 

...Itäkeskukseen

Muutamassa minuutissa pääsee metrolla Siilitieltä 1980-luvun toiseen uutuuteen, Helsingin  suurimmaksi ja vetovoimaisimmaksi kaavailtuun Itäkeskuksen kauppakeskittymään  - monien nykysiilitieläisten suosimaan ostospaikkaan. Vaikka asiakkaan ja myyjän välinen  vuorovaikutus tämän päivän superliikkeissä usein onkin rajoittunut vain välttämättömimpään,  eivät kauppamatkat sosiaalisina tapahtumina silti ole menettäneet merkitystään. "Ne menee  mieluummin Itäkeskukseen kun tonne kauppaan, kun siellä tapaa enemmän tuttuja", on  eräänkin haastatellun aviomies todennut.