Historiaa

Alkuun -  Johdanto - Historiaa - Kaupalliset palvelut - Lapset 
Talonmiehet - 1960-luku - Ongelmia? - Turvattomuutta - Luontopuhetta 
Reunamerkintöjä - Ohjaajien jälkisanat - Osallistujat - Lähteet   
 

Kaupungin rakentamista ja muuttotouhuja - poimintoja Siilitien historiasta

Kaupungin kasvu

Suomen itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä oli nopeasti kasvavan väestön asuttaminen edelleen eräs pääkaupungin kuumeisimmista ongelmista. Keskeiseksi kiistakysymykseksi muodostui se, pitäisikö kaupungin rajojen ulkopuolelle syntyneet esikaupungit liittää Helsinkiin. Vauraimpien ja omavaraisimpien alueiden vastustuksesta huolimatta katsottiin kokonaisvaltainen ratkaisu lopulta välttämättömäksi, ja vuoden 1946 alussa liitettiin Helsingin kaupunkiin Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren maalaiskunnat, Haagan kauppala sekä Lauttasaari (Espoota) ja silloisesta Helsingin pitäjästä Degerö (Laajasalo), Herttoniemi, Viikki, Vartiokylä, Malmi, Tapanila, Pukinmäki ja Puistola sekä muutamia pienempiä alueita. Helsinki sai 51 000 uutta asukasta ja sen alue viisinkertaistui. (Klinge & Kolbe 1999, 110-111; Litzen 1987, 13-14.) Keskustelu uusien kaupunginosien sekä asuinalueiden järjestelmällisestä kehittämisestä voitiin aloittaa.
 

Kaupunkikritiikkiä ja idea metsälähiöstä

Suomalaisessa kaupunkikuvassa tapahtunutta muutosta - voisiko sanoa liiallista kaupunkimaistumista - eivät läheskään kaikki katsoneet hyvällä, vaan urbaania ympäristöä ja sen kielteisiä puolia oli alettu pitää myös moninaisen epätoivon ja sosiaalisten ongelmien aiheuttajina. Puutteellisten elinolojen pelättiin heikentävän paitsi asukkaiden ruumiillista, myös moraalista tervehenkisyyttä, ja vuosisadan vaihteen tienoilla oli huolestuneisuus saanut nousevan keskiluokan muun muassa perustamaan erilaisia hyväntekeväisyys- sekä valistustoimintaan keskittyneitä yhdistyksiä (ks. Kolbe 1988, 29-30).

1900-luvun alun ja puolivälin tervettä ulkoilmaelämää korostaneessa mielipideilmastossa sai Helsinki kokea kovia. Vuonna 1946 ilmestyneessä pamfletissaan “Koti vaiko kasarmi lapsillemme” syytti Väestöliiton silloinen toiminnanjohtaja Heikki von Hertzen pääkaupunkia suoranaisesta kasarmoitumisen maailmanennätyksestä ja yksiselitteisesti nimesi urbaanin ympäristön nuorison huonojen tapojen kehdoksi (ks. Nikula 1990, 13-15). Sittemmin tuli von Hertzenistä Espoon Tapiolan, puutarhakaupungin, isä - Tapiolasta taas 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa rakennettujen luonnonläheisten kaupunkiyhdyskuntien ihannemalli. Pitkälti Hertzenin kriittisten kannanottojen sekä vuonna 1947 julkaistun Otto I. Meurmanin “Asemakaavaopin” innoittamana oli syntynyt idea metsälähiöstä; alueesta, jossa kaupungin ja maaseudun parhaat puolet tehokkaasti yhtyisivät.
  

Siilitietä rakennetaan

Vuosina 1956-59 Herttoniemeen, Porvoontien varrelle, rakennetut Siilitien Asunnot oli yksi Helsingin ja samalla koko Suomen ensimmäisistä lähiökohteista. Valmistuneet talot omisti pääosin kaupunki, ja ehtona vuokra-asunnon saannille oli vähintään kymmenen vuoden mittainen aiempi asuminen Helsingissä. Lähiöihin muuttaneet eivät siis niinkään olleet uusia kaupunkilaisia, vaan esimerkiksi Siilitielle siirtyi ennen kaikkea aiemmin keskikaupungin pienissä ja vaatimattomissa asunnoissa eläneitä monilapsisia perheitä. Muuttoa edeltäneitä, asuntopulan sävyttämiä vuosia kuvaavat monet raskaiksi:

“Se oli hirveää aikaa, kun ei saanut asuntoa mistään. Mun mieheni sai työnantajaltaan lainaksi rahaa, että me saimme yhden semmosen vinttikamarin. He halusivat puolen vuoden vuokran etukäteen. Sitten kun tää puoli vuotta oli kulunut, niin meille sanottiin, että he tarvitsee tän asunnon eli ne ottivat taas jonkun toisen. Saivat sillä tavoin enemmän rahaa käyttöön.”

“Mä muistan sen niin elävästi, kun tytär oli pikkuvauva ja oli semmoset pahviset kopat, missä vauvat pidettiin, äitiysavustuskopat. Se yks´kaks´ rupes yöllä parkaseen. Minä sitten nousin kattomaan, ja siellä oli lutikoita sen kopassa. Niin siitä mä tiesin, että niitä oli. Ja jos yheltä puolen ne sitten sai hävitettyä, niin naapurista - mitenkään moittimatta - tuli lisää. Niin se oli sitten koko talo täys; ne onkin nyt hävitetty ne talot. Mutta se oli sikäli hyvä vaihtoehto, että kun pääsi sinne läpikulkutaloon, niin tiesi, että heti kun kaupungille valmistuu asuntoja, saa kunnollisemman asunnon.”

Asumistasoa ja ystävyyttä

Nopeasti havaitsivat Siilitielle muuttaneet maanpäällisen paratiisin mahdolliseksi (Siilitien alkuajoista ks. myös Astikainen ym. 1997, 8-11). Poissa olivat hellahuoneet, ailahtelevaiset vuokraisännät, lutikat ja epävarmuus; tilalla tasalämmön taanneet lämpöpatterit, kaasuhella, kylpyhuone, pesutupa ja sauna. Vaikka yksiötä Siilitielläkin saattoi asuttaa jopa seitsenhenkinen perhe, ei ahtautta ainakaan alussa koettu suureksi ongelmaksi. Kun hartaasti odotetusta, ensimmäisestä ikiomalta tuntuneesta kodista vihdoin oli tullut totta, edes korkeahkoa vuokraa ei kauan jaksettu harmitella.

 “Ja se oli niin, tää oli aivan niinku taivas, kun päästiin sieltä pienestä mökistä tänne, tää oli aivan ihana!”

“Ja se oli se ihanuus, että siellä oli ne isot hyvät patterit, ei tarvinnu puita hakea ja pistää pökköä pesään. Ja sitte oli ne ihanat kylpyammeet...”

“Se oli aivan ihme, et oli keittiö, oli kylpyhuone... Saatto mennä kylpyyn, ei tarvinnu käydä katsomassa, että jos siellä kolhoosissa nyt olis mahdollisesti tää kylpyhuone vapaana.”

“Ja sitten siellä oli kaasuhella, joka vähän pelotti. Maunulassa oli ollut puuhella. Mä muistan oikeen, kun mulla oli tuttavamies neuvomassa, miten se hella käyttäytyy ja miten se ei saa käyttäytyä; se ei saa ruveta korisemaan sillä tavalla. Hän näytti oikein kädestä pitäen, niin totuttiin. Nuoret ihmiset tottu. Se toimi ihanasti.”

Asumistason nousun lisäksi edesauttoivat uuden alueen viihtyisyyttä myös monet muut tekijät. Tärkeäksi kuvaavat siilitieläiset muun muassa luontoa: laajoja piha-alueita sekä läheistä metsikköä. Monelle muuttajalle tarjosi lähiö kosolti uusia ystävyyssuhteita. Turvallisen ilmapiirin synnyssä myös luotettavien talonmiesten merkitys oli suuri.
 

Siilitie - yli nelikymmenvuotias lähiö

Asukkaat

Kautta aikojen lienee Siilitielle ominainen piirre ollut asukkaiden pysyvyys: alueella viihdytään ja halutaan asua kauan. Moniin kerrotaan tien tehneen lähtemättömän vaikutuksen, ja jotkut lapsuuttaan siellä viettäneet ovatkin kotiseudulleen uudelleen hakeutuneet.

Vuosien saatossa on Siilitien väestörakenne muuttunut. Siinä missä lähiö alkuaikoinaan oli suurten lapsiperheiden aluetta, on yhä useampi asukas nyt yksin asuva eläkeläinen, usein Siilitiellä koko sen historian ajan elänyt. Toki on alueelle muuttanut myös täysin uusia perheitä - ulkomailtakin - , ja esimerkiksi kiinteistöyhtiön konttorissa palvellaan asukkaita nykyisin suomen lisäksi muun muassa venäjän ja viron kielillä.
 

Asunnot

Elintason noustessa kohoavat myös asumiseen liitetyt vaatimukset, ja ennen niin ihanteellisina pidetyt Siilitien talotkin saattavat nuorten perheiden silmissä vaikuttaa puutteellisilta. Jääkaappia on vanhoissa asunnoissa tilanahtauden vuoksi vaikea sijoittaa keittiöön, ja pesukoneen mahduttaminen kylpyhuoneeseen on vähintäänkin yhtä pulmallista - ennen niin kiitettyjä ja uudenaikaisina pidettyjä pesutupia taas monet vierastavat. Myös kaasuhellaa saatetaan pelätä, ja muutamien vanhusten asunnoissa nämä onkin korvattu sähköliesillä. Perusparannussuunnitelmassa tärkeimmiksi kunnostuskohteiksi mainitaan putkistot, ilmastointi, kylpyhuoneet sekä patterit lämmönjakohuoneineen. Tapetit ja matot vaihdetaan vain tarvittaessa, uusien asukkaiden muuttaessa asuntoon.

Luonto, rauha, nuorisotalo...

Jos Siilitiellä elävät jotakin pientä asuntojen tasossa menettäisivätkin, korvaa monien mielestä ehdottomasti tuon kaiken seudun rauhallinen luonnonläheisyys. Myös hyviä kulkuyhteyksiä, alueelle syntyneitä ystävyysverkostoja sekä monipuolista harrastustoimintaa tarjoavaa nuorisotaloa ja leikkipuisto Hilleriä pidetään viihtyvyyden kannalta edelleenkin tärkeinä. Siilitiellä on hyvä elää:

“Siin on omat hyvät puolensa, varsinkin kun on tämmösii pienii naskaleita, ni sitä suuremmalla syyllä haluu pois sieltä autojen joukosta.”

“Me ollaan viihdytty. Mä just sanoin katsos vaimollekin, että vaikka voittais pari miljoonaa veikkauksessa, niin mä en muuttais mihkään täältä. Ei, mä tekisin vaan täyden rempan, ja täällä me oltais kyllä - kuin pienet varpuset tuossa parvekkeella.”

Sivun alkuun