Pitäjänmäki muistelee
STAMBOET (SELIM A. LINDQVISTINKUJA 2)

Arkkitehti Selim A. Lindqvist (19.5.1867 -17.5.1939) muutti perheineen Pitäjänmäelle vuonna 1908. Hän osti tontin Munkkinimen kartanon maista paroni Ramsaylta. Nykyisen Selim A. Lindqvistin kujan tontilla oli silloin puusta tehty talo, jonka Lindqvist korjasi ja nimesi Stamboetiksi. Talossa oli asunut pitäjänräätäli Lagercrantz, joka 1890-luvun loppupuolella oli antanut yksityisopetusta lapsille kirjoittamisessa ja laskemisessa. Lindqvistin korjasivat ja laajensivat taloa ja siitä tuli Stamboet II. Talo tuhoutui tulipalossa 1929.

Villa Stamboet

Tontille rakennettiin vuonna 1921 toinen huvila Villa Åldersro ja 1932 funkkistalo, joka sai myös nimen Stamboet eli siitä tuli Stamboet III. Talo on hyvin karu ja se muistuttaa taloa, jonka filosofi Ludvig Wittgenstein piirsi yhdessä arkkitehti Paul Engemanin kanssa 1926 - 28 Wieniin. Arkkitehti Selim A. Lindqvistillä ei ollut kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia muuttaa uuteen taloon itse, vaan hän jäi asumaan Villa Åldersrohon ja Stamboetiin muutti vuokralaisia.

Ihan kuin Afrikan viidakossa

Vuonna 1936 Johan Ilmari (14.6.1896 - 28.10.1985) ja Elli Esteri (o.s.Kara, 4.7.1904 - 8.1.1977) Salovaara muuttivat kolmen lapsensa kanssa Väinämöisenkadulta Helsingistä Pitäjänmäelle Stamboetiin.

Diplomi-insinööri Johan Ilmari Salovaara oli ollut töissä Kanadassa 1923 - 1929. Hankkijan sähköosastolla hän työskenteli 1929 - 1930. Vuosina 1930 - 1936 hän oli laivaston palveluksessa insinööriupseerina ja suunnitteli sukellusveneitä ja panssarilaivoja. 1936 hän siirtyi Strömbergille laivasähköistysosaston johtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1963 saakka.

Perheen vanhin poika Juhani (synt. 1931) muistelee muuttamista Pitäjänmäelle hyvin jännänä juttuna. Stamboet oli rakennettu betonista, johon oli sekoitettu koksikuonaa lämmön eristämiseksi. Juhanin muistikuvan mukaan talon seinissä oli talvella metrin korkeudelle saakka huurrekerros ja höyryllä lämmitettävät patterit lämpenivät tulikuumiksi. Tasaista lämpöä ei oikein saatu aikaan. Tasakatto, joka oli ensimmäisiä Suomessa, vuoti joka talvi ja syksy.

Perheen lapsista Juhani, Maija (synt. 1933), Sampo (synt. 1936) ja Marjatta (synt. 1938) ehtivät käydä koulua Pitäjänmäen kansakoulussa, jonka johtokunnan jäsen heidän isänsä oli 1939 - 1945. Perheen nuorin lapsi Eero on syntynyt 1948.

Salovaaran perhe lähdössä hiihtämään talvella 1941 kuvassa (vas.) Marjatta, Sampo. Maija, Juhani ja äiti Elli ja isä Ilmari.

Stamboetin suuri tontti oli täynnä erikoisia kasveja, kukkia, ruusuja, sireenejä, hedelmäpuita, marja-, pähkinä ja muita pensaita, lehti- ja havupuita ja jännittäviä teitä ja polkuja: oli Kellaritie, Kaivotie ja Humalatie, joka johti humala-kasvin ympäröimään majaan. Juhanin mielestä kotipiha oli kuin ”Afrikan viidakko”. Lapset leikkivät ja viihtyivät kotitontilla niin, ettei pidemmälle juuri tarvinnut lähteä.

Marjatta muistelee miten talon joka nurkalla oli vesirännien alla maahan kaivetut tynnyrit, jotka olivat vain 15 senttiä maan pinnan yläpuolelle ja joiden päällä oli kanaverkot. Tynnyreistä lapset saivat leikkeihinsä aina vettä. Takapihalla oli myös seinässä vesiposti, josta saatiin vettä suihkuamaan erityisen suukappaleen avulla, uintipaikkoja kun ei ollut lähitienoilla.

Pitäjänmäen Kyläkirkolla pidettiin poikakerhoa, jossa Juhani kävi. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt ensimmäinen yöretki Nuuksioon. Ei ollut varusteita eikä kerhon vetäjäkään ollut koskaan ollut yöretkellä, mutta kaikesta selviydyttiin.

Salovaaran perhe kesällä 1943 lapset Juhani, Maija, Sampo ja Marjatta, vanhemmat Ilmari ja Elli Salovaara

Salovaarat olivat ostaneet jo vuonna 1937 tontin Espoosta Westendistä ja perhe muutti sinne joulukuussa 1945.

Juhani, suvun perinteen mukaan diplomi-insinööri, kertoo omistavansa Selim A. Lindqvistille kuuluneita arkkitehdin viivoittimia ja piirustuslaudan. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin kuoltua Salovaaroille tarjottiin ostettavaksi arkkitehdin työvälineitä, sekä Lindqvistin suunnittelema tamminen iso ruokapöytä ja monilokeroinen kaappi. Huonekalut vietiin Marjatan muistikuvan mukaan Westendiin, mutta enää ne eivät ole perheen hallussa.

Huoneenvuokralautakunta määräsi  asukkaat

Kun sota päättyi, Selim A. Lindqvistin toinen poika Ragnar Lindqvist anoi Pitäjänmäen huoneenvuokralautakunnalta lupaa muuttaa Åldersrohon, missä hänen äitinsä Emmy Lindqvist asui huoneenvuokralautakunnan määräämien vuokralaisten kanssa. Ragnar Lindqvist oli ollut molemmissa sodissa ja hänen vaimonsa Siri oli ollut perheen lasten kanssa evakossa Pohjanmaalla. Vasta valituksen jälkeen Ragnar perheineen pääsi asumaan Villa Åldersrohon. Kunnalliset huoneenvuokralautakunnat lopettivat toimintansa vuonna 1963.

Syksyllä 1945 Ragnarin perhe asettui asumaan Villa Stamboetiin. Vuona 1951 Ragnar muutti vanhan äitinsä Emmyn luokse takaisin Villa Åldersrohon. Siri Lindqvist muutti lapsineen 1959 pois Villa Stamboetista. Siri Lindqvistin siskon lapset Hans-Göran ja Rita Forsten asuivat talossa kaksi vuotta, kun he kävivät koulua Helsingissä.

Talon pohjapiirustus

Torbjörn Holmqvist muistelee, että 1950-luvulla talon edustalla oli suuri kuoppa. Kukaan ei muista miksi kuoppa oli kaivettu. Voi olla, että se oli jo vuonna 1932 jäänyt täyttämättä. Arkkitehti Selim Lindqvistillä oli ehkä joku suunnitelma, joka jäi toteutumatta. Torbjörnin Berit -serkku oli kerran pyöräillessä ajanut kuoppaan, mistä hänen isänsä pelasti hänet. Serkut Berit ja Rurik muistavat, että Lindqvistin perheen täytyi rahatilanteen takia vuokrata huoneita ulkopuolisille sekä että heillä oli ongelmia huoneenvuokralautakunnan kanssa. Heidän muistinsa mukaan talossa asui Bergin perhe, Nymanin perheen äiti ja tytär Birgitta sekä Airaksen perhe.

Arkkitehti Selim A. Lindqvistin leski Emmy kuoli 1956 ja hänen jälkeensä suoritettiin pesänjako. Vanhin lapsista tytär Margaretha, joka oli naimisissa Anton Hevossaaren kanssa, sai Villa Stamboetin. Margaretha asui perheensä kanssa Tainionkoskella, missä Anton Hevossaari oli Enso-Gutzeitin konsernin vastaava kirjanpitopäällikkö. Kun Enson kirjanpito-osasto siirrettiin Helsinkiin 1960-luvulla, Hevossaaret muuttivat Villa Stamboetiin.

Korjauksia vanhaa kunnioittaen

Hevossaaret halusivat korjata taloa, josta ei ollut olemassa minkäänlaisia piirustuksia. Kun uudet piirustukset oli tehty, hankittiin korjausluvat ja koko talon sisustus sai uuden ilmeen. Anton Hevossaari kuoli 1965 Pitäjänmäellä. Margaretha jäi yksin asumaan suureen taloon.

Kun Margareta muutti Villa Stamboetista, talo myytiin. Talon osti tammi-helmikuussa 1974 pitäjänmäkeläinen Gunnar Marander perheineen. Maranderit olivat aikaisemmin asuneet huvilassa Konalantie 10:ssä, nykyisen Apteekkitalon takana. Gunnar Marander teki kiinteistöön suuria korjauksia.

Seuraava omistajaperhe oli Juha ja Tiina Varis. Heillä oli kaksi pientä lasta. He omistivat Villa Stamboetia hyvin lyhyen ajan, syksystä 1993 toukokuulle 1994.

Arto ja Raili Pohjasmäki ostivat 1994 Villa Stamboetin. He ovat korjailleet taloa antaumuksella 1930-luvun alkuperäiseen funkis -tyyliin tutkimalla vanhoja Lindqvistin suvulla säilyneitä valokuvia ja noudattamalla Museoviraston ohjeita. Olohuone ja ruokailuhuoneet ovat nyt alkuperäisessä asussa. Valaistus ja muut seikat korostavat alkuperäistä tunnelmaa. Arto Pohjasmäki kunnosti pohjakerroksen pojalleen asunnoksi. Siellä poika viihtyi koko kouluaikansa.

Anne ja Kaarina Metz ostivat talon Pohjasmäiltä heinäkuussa 2005 ja he muuttivat taloon lokakuussa 2005.

Haastattelut joulukuussa 2004 ja tammikuussa 2005
Marjatta Appelqvist (o.s. Salovaara)
Torbjörn Holmqvist
Juhani Salovaara

Haastattelija Leena-Maija Tuominen

Valokuvat Salovaaran ja Holmqvistin perhearkistot

Teksti: Jussi-Petteri Lappi.

 

© Pitäjänmäki Seura Ry 2006 | Päivitetty 12.9.2006