Pitäjänmäki muistelee
MÄKKYLÄN KUMMITUSTALO
Eläkkeellä olevan konstaapelin August Heinosen mökki oli Turuntien ja rautatien eteläpuolella nykyisellä Fonseenintiellä, Mäkkylän rautatieseisakkeen vieressä Espoon puolella. Mökissä oli keittiö ja kamari. Mökissä asuivat August Heinonen, hänen vaimonsa Maria sekä heidän tyttärensä Elisa ja Elisan poika Martti.

Talon lähettyvillä alkoi tapahtua lokakuun alussa 1946. Taloa kivitettiin ilta toisensa jälkeen, mitä luultiin aluksi ilkivallaksi. Poliisi kutsuttiin avuksi. Eräänä iltana yli kymmenen poliisia piiritti talon, mutta silti kiviä lensi talon seinään. Kerran kivi jopa lensi ikkunasta sisään ja oli osua rouva Heinosen päähän. Toinen kivi osui Elisa-tyttären jalkaan. Kiviä lenteli myös mm. talon kanalaan. Poliisit yrittivät käyttää apunaan valonheitintä ja uhkaamista ampuma-aseella, mutta mikään ei auttanut. Kovia "kivisateita" esiintyi iltaisin lähes kahden viikon ajan. Kun hiljaisuus alkoi, kuviteltiin, että tilanne on rauhoittunut.

Hiljaista aikaa kesti kuitenkin vain muutamia päiviä. 21. lokakuuta 1946 alkoi "kivisateen" sijasta mökissä sisällä tapahtua kummia. Sulakkeet lensivät sähkömittarista pois itsestään. Aina vain uudelleen, kun ne oli kierretty takaisin paikoilleen. Avuksi kutsuttiin sähkömies Väinö Pakkanen. Hän jopa sitoi sulakkeet kuparilangalla kiinni, mutta siitä huolimatta sulake lensi irti ja rikkoutui lattialle.

Tavarat lensivät ilmassa

August Heinosen poika Ilmari naulasi baskerinsa sulakkeen päälle, mutta hänen kertomansa mukaan sulake sinkoutui baskerin läpi. Silti baskeri oli jäänyt ehjänä paikalleen eivätkä naulat olleet irronneet! Myös sähkömies Väinö Kanteleinen kävi katsomassa tilannetta ja todisti myös kuinka sulake kiertyi irti aina ja putosi lattialle. Hän näki myös kuinka kahvipannu, kiehuva vesikattila ja silitysrauta lensivät itsestään lattialle. Aluksi sähköongelmien aiheuttajaksi arveltiin sähkövikaa, mutta koska sulakkeiden irtoaminen toistui ja sulakkeiden kierteet eivät estäneet irtoamista, pääteltiin, että kyseessä on yliluonnollinen ilmiö.

llmari Heinonen kirjoitti Parapsykologiselle Tutkimusseuralle selostuksen. Talon ovet avautuivat yöllä, vaikka ne oli suljettu illalla. Lisäksi maitokannu oli noussut vesiämpäristä kaapin päälle. Ilmarin sisarenpojalla Martti Rantasella oli käsissään puukko, jolla hän leikkasi kynsiään. Yhtäkkiä oli kuulunut läiskähdys ja näkynyt välähdys ja puukko oli käyttökelvoton!

Muutakin tapahtui: halkoja lensi uunista lattialle, uunin luukut paiskautuivat itsestään auki, painava pöytä nousi ilmaan ja jysähti takaisin lattialle. Kerran astiakaappi sai yläosaansa kovan iskun, halkesi keskeltä kahtia ja astiat rikkoontuivat. Hyllyllä ollut laatikko putosi lattialle eikä pysynyt paikoillaan,  vaikka se useita kertoja laitettiin takaisin. Kerma-astia heitti sisältönsä Martin päälle. Sähkölamppuja irtosi kierteistään ja putosi lattialle. Taulut tippuivat seiniltä ja kukkaruukku lensi pöydältä. Ruukku nostettiin takaisin, mutta tämän jälkeen kaatuikin koko pöytä, jonka päällä ruukku oli ollut.

Paljon lehtijuttuja

Mäkkylän kummitustalo sai runsaasti huomiota lehdissä. Talon ympärille kerääntyi moneen kertaan runsas uteliaiden joukko ja siitä tuli suoranainen nähtävyys. Mökin asukkaille myös huudeltiin hävyttömyyksiä ja heitä syytettiin Mustan Raamatun lukijoiksi. Heinoset vetosivat lehtien toimittajiin, jotta saisivat olla rauhassa. Lehdistö toimi heidän toiveensa mukaisesti, mutta edelleen poliisi joutui usein karkottamaan uteliaita pois talon ympäriltä.

Poliisi yritti selvittää outoja tapahtumia. Mökissä kävi useampaan kertaan yhtä aikaa neljä poliisia, mutta he eivät kertaakaan kokeneet mitään ihmeellistä. Asukkaitakin kuulusteltiin. Erityisesti kummitus tuntui vainoavan Elisaa ja Marttia. Marttia kuulusteltiin, mutta tapahtumat jatkuivat talossa myös hänen poissa ollessaan. Epäiltiin myös että uniongelmainen Elisa olisi saanut kaiken aikaan. Mikään ei kuitenkaan selvittänyt outoja tapahtumia.

Eräs konstaapeli oli todennut Helsingin Sanomille nähdessään outoja tapahtumia: "Kyllä minä nyt uskon". Myöhemmin Leppävaaran poliisista oli kiistetty, että kukaan olisi sanonut näin. Loka-marraskuun vaihteessa 1946 erikoiset tapahtumat yllättäen loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. Tämän jälkeen mökki purettiin eikä tapahtumille näin ollen koskaan ehditty löytää niin luonnollista kuin yliluonnollistakaan syytä.

Espoolaisia kummitustarinoita tutkinut Marianne Långvik-Huomo kertoo Helsingin Sanomissa 2.10.2013, että paikalla aikanaan olleen konstaapelin poika olisi kertonut toisen käden tietona, että tapaus oli huijausta.


Teksti: Jussi-Petteri Lappi ja Leena-Maija Tuominen

Lähteet:
Kotimaamme kuva, osa 2, Suomi 1937 - 1957. Päätoim. Outi Pakkanen, Antero Raevuori, WSOY, Porvoo 1988
Sami Aaltonen: Aavetaloja. Kustannusosakeyhtiö Nemo. Jyväskylä, 2002
Helsingin Sanomat, HS 50 vuotta sitten, 26.10.1996
Helsingin Sanomat, 2.10.2013

 

© Pitäjänmäki Seura Ry 2006 | Päivitetty 24.2.2014