Pitäjänmäki muistelee
KÄydÄÄn kaupassa

Muistitietoa kaupankäynnistä ja kulkuteistä Pitäjänmäellä

Maantieteelliset ja maastolliset seikat muokkaavat vaurastuvaa yhdyskuntaa. Kehittyvän asuinpaikan edellytyksenä ovat hyvät liikenneyhteydet, pysyvä asutus ja työpaikat sekä monipuoliset kauppa- ja muut palvelut. Lisäksi vilkkaat yhteydet tuovat seudulle kulkijoita, jotka käyttävät seudun tarjoamia palveluita. Pitäjänmäen historia on esimerkki tälläisen yhdyskuntakehityksen hyvistä ja huonoista puolista.

Tuntemattomaksi jääneen nimimerkki E M H:n kirjoitus Hokki -lehdessä 1970-luvulla:
”Pitäjänmäen risteys, remun eldorado. Jo 1600-luvun loppupuolella Helsingin seudun tiet kohentuivat. Pitäjänmäestä tuli tärkeä risteys. Turun maantie kulki sen kautta, sieltä erkani myös Hämeeseen oijustava Nurmijärventie ja siitä puolestaan Konalassa tie Hämeenkylään ja sieltä vanhalle Kuninkaantielle.

Pitäjänmäen risteykseen sijoittui muuan Helsingin seudun vanhimmista majataloista ja kyytiasemista. Paikka oli remuisa ja riemuisa, oluen ja viinan kuohuttaessa mieliä, vaarallinenkin. Kaupunkimatkoja tekevät emännät ja tyttäret varustautuivat miesten tavoin puukoin ja pyssyin näillä nurkilla liikkuessaan, kertovat perimätiedot. Viimeisenä majatalonpitäjänä oli Arvid Helin, jolla oli myös kauppaliike risteyksessä.

Suomen taidemusiikin isä Henrik Bernhard Crusell soitti 1700-luvulla kaupunkimatkoillaan klarinettia kestikievarin tuvassa. Myöhempien matkaajien joukossa oli nurmijärveläinen Aleksis Kivi, jonka teosten monet majatalokuvaukset mm. Nummisuutareissa saivat vaikutteita Pitäjänmäestä omana kokemuksena ja muiden kertomana.”

Tiet Helsinkiin kulkivat mäkistä reittiään Turun suunnasta ja Hämeenlinnasta Pitäjänmäen kautta jo ennen kuin Helsingistä oli tullut pääkaupunki 1812. Hyvät yhteydet houkuttelivat Talin ja Konalan kyliin vakituisia asukkaita ja huvilanomistajia. 1908 Pitäjänmäki oli nimetty Sockenbackan taajaväkiseksi yhdyskunnaksi, joka silloin kuului Helsingin pitäjään. Varsinkin rautatieyhteys, joka kulki Helsingistä Karjaalle Pitäjänmäen uuden aseman (1904) kautta, houkutteli teollisuutta ja työväkeä asettumaan alueelle. Kolmekymmenluvun alussa oli paikkakunnalla jo 155 kiinteistöä.



Pitäjänmäentien ja Konalantien risteys 1950-luvulla. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

”Levis ku Elanto”

Nuori ja vireä osuustoimintaliike Elanto perusti myymälän hyvään kauppapaikkaan Pitäjänmäkeen Mäkkylän junaseisakkeen läheisyyteen. Kaupan kiinteistö oli ilmeisesti rakennettu jo rantaradan rakennustöiden yhteydessä 1900-luvun alussa. Kauppa oli Turuntien ja Kyläkirkontien välisellä tontilla. Myymälärakennuksen länsipuolelta tontin lävisti opaskoirakoululle ja edelleen pitemmälle Mäkkylään johtava nimetön, ns. tykkitie. Nykyään tontti rajoittuu idässä Markunkujaan ja lännessä Tapulipolkuun.  Tontilla oli myymälärakennuksen pohjoispuolella kaupan toimintaan liittyvät iso ja pieni varastorakennus. Lisäksi tontilla oli puuliitereitä ja saunarakennus sekä Kyläkirkontien pohjoispuolella kolme asuinrakennusta ja perunakellari.  


Lasku

Olli Kanervo kertoo, että kauppa sijaitsi Tapulitien kohdalla. Se käsitti sekatavarakaupan ja maitokaupan, jotka oli erotettu lasilla toisistaan. Myymälän numero oli SM22. Järjestysnumero kertoo, että sanonta ”Levis ku Elanto”, piti jo 1930-luvulla paikkansa. Myymälänhoitajan neiti Broarsin asunto sijaitsi yläkerrassa. Sinne mentiin talon toisessa päädyssä olevan kuistin kautta. Kaupan eteisessä myytiin paloöljyä, silliä ja muita voimakkaasti haisevia tuotteita. Petrolipumppu sijaitsi pihalla kaupan takana. 




Mäkkylän Elanto kartassa nro 38.

Olli kertoo, että kun esimerkiksi Konalan Lillstun isäntä Lilljeström myi maitoa Elantoon ja sai siitä rahaa, hän osti sillä paloöljyä kahden litran kannuun. Suurella tontilla oli myös varastorakennus, josta myytiin ikkunalaseja, kalkkia, betonia, olkia ynnä muuta. Tontin takaosassa sijaitsi myös pitkä ulkohuonerakennus. Olli Kanervo oli myymälässä ns. poikana heti sodan jälkeen varsin nuorena. Myymäläapulaisia oli vähintään neljä.



Olli Kanervo Mäkkylän Elannon pihakaivolla. Kuva Kanervon perhearkisto.

Myymälät olivat vielä 1950-luvun alussa auki myös pyhäisin, koska kodeissa ei ollut jääkaappeja. Maito ja kerma mitattiin tonkista jokaiselle omaan kannuun. Voi taas oli omassa kaapissa tynnyrin kokoisena kimpaleena, mistä taitava myyjä irrotti vaakaan punnittavaksi sopivan palan voipaperissa kotiin vietäväksi. Ensimmäiset pakettivoit tulivat kauppaan vasta olympiavuonna 1952. Viilikin tehtiin kotona viilikulhoihin maidosta ja viilin ”siemenestä”. Helsingissä toimi monta meijeriä, joilla oli omat maitokaupat ympäri kaupunkia näitä olivat mm. Helsingin Meijeri ja Maanviljelijäin maitokeskus sekä osuusliikkeiden Elannon ja HOKn ja Varobodenin meijereiden maitomyymälät.

Kun Pitäjänmäentietä noustaan kohti Helsinkiä heti vasemmalla rajan jälkeen jäi jyrkän kallion kainaloon Nemlanderin lihakauppa. Kauppa toimi ensin pienessä puurakennuksessa kunnes 30-luvulla sen viereen kohosi komea kaksikerroksinen kivitalo. Viereiseen puutaloon asettui kukkakauppa Salvia, jota piti ensin rouva Tyra Järnmark ja sittemmin rouva Vieno Kanervo.


Vieno Kanervo Kukkakauppansa ulko-ovella kesällä 1975. Kuva Kanervon perhearkisto.

Harri ja Ragnar Nemlanderin lihakauppa (Kartassa numero 34) oli tunnettu hyvistä valikoimistaan. Tavaraa toimitettiin rattailla kauemmaksikin asiakkaille suoraan kotiin. Talossa sijaitsi myös Nymanin sekatavarakauppa ja maitokauppa, jota myöhemmin piti rouva Åberg. Kellarissa sijaitsi sähkömankeli, jota käytettiin ahkerasti.

Pitäjänmäentie 35 1940-luvun lopulla. Kaksikerroksisessa talossa toimi Nemlanderin lihakauppa ja Åbergin sekatavaratavaralkauppa. Pienempi talo Kanervon on kukkakaupan rakennus. Kuva vuodelta 1975. Kuva Kanervon perhearkisto.

 

Elokuvissa Bio Reissä

Mäen laella sijaitsee yhä vieläkin elokuvateatteri Bio Rein (katso myös Bio Rei – entinen elokuvateatteri - Elokuvateattereita blogi 17.8.2013) 1949-50 valmistunut komea kivitalo (Kartassa numero.32). Kaupunginmuseon lausunnossa se on suojeltu asuin- ja liikerakennus. Samalla paikalla sijaitsi jo 1940-luvulla puinen elokuvateatteri, joka tuhoutui tulipalossa 1949. Talon omisti lääkäri Gunnar Fagerström, jolla oli asunto ja vastaanottotilat yläkerrassa.

Elokuvateatteri Bio Rei

Gunnarin äiti Karin hoiti elokuvateatterin lipunmyyntiä ja piti nuorison kurissa. Lisäksi apuna oli koneenkäyttäjä ja vahtimestari. Pojat, jotka jakoivat lähiympäristön tolppiin ja seiniin elokuvajulisteita, saivat näytöksiin vapaalippuja, muistelee Kauko Järvinen. Alakerrassa oli myös liikehuoneisto, jossa kenraali Laguksen leski piti rohdoskauppaa. Siellä tuoksui enemmän sikarille kuin parfymille, kertoo Olli Kanervo. Tämä johtui siitä, että kaupassa päivysti usein rouvan uusi aviomies eversti Blomqvist ryhdikkäänä, sikari hampaissaan.

Elokuvateatteri Bio Rei oli nuorisolle mieluisa kohtauspaikka. Viikolla oli tarjolla kolme eri ohjelmistoa ja lisäksi lastennäytökset, Tarzan, Kippari Kalle ja muut suosikkisankarit. Paikkakunnan pikkupoikien huvia oli päästä elokuviin ”pummilla”. Kun filmikelaa vaihdettiin elokuvan puolivälissä, tulivat miehet tupakalle takaovelle ja pikkupojat livahtivat ilmaiseksi katsomaan elokuvan loppuosaa. Viikolla ei ollut paikkalippuja käytössä ja ovimiehelle oli helppo näyttää kahta kolmea lippua ja useampi poika livahti samalla kertaa sisälle. Elokuvateatteri lopetti toimintansa 1976, kun televisio houkutteli ihmiset kotikatsomoihin. Viimeksi sen tiloissa on toiminut äänitysstudio. Liiketilat on muutettu asuinkäyttöön.

Kalliolla Bio Reitä vastapäätä sijaitsi pyöreä kioskirakennus (Kartassa numero 33), jossa sotainvalidit myivät kesäisin makeisia ja virvokkeita. Karuselliksi kutsutulla kioskilla kokoontui myös nuoriso. Pertti Ritaluoma muistelee: ”Sieltä sai myös pilsneriä, jota paikalliset juopot käyttivät hyväkseen ja oli joskus aikamoinen meno, johon poliisikin otti osaa”.

 



Sotainvalidien ylläpitämä Karusellikioski. Kuva Tarja Salmisen arkisto.

Oikea Pitäjänmäki

Alkuperäinen Vanha viertotie kulki kallioiden välistä jyrkästi rautatien yli Takkatielle välttäen Mätäjoen ylityksen likellä asemaa. Vanha viertotie oli ainoa Helsingistä Turkuun johtava tie 1960-luvulle asti, jolloin Tarvontie eli nykyinen Turun moottoritie vähitellen alkoi valmistua. Takkatieltä tie kulki Strömbergintielle, ylitti kosken ja jatkoi Pitäjänmäentielle. Nykyinen Vanha viertotie on alkuperäisellä reitillään vielä jäljellä Vihdintien ja Huopalahdentien välisellä alueella. Sieltä tie kulki eteläisen Haagan kautta Töölön tulliin ja Helsinkiin.

Konalan- ja Pitäjänmäentien risteyksessä nykyisen ravintola Stoben paikalla sijaitsi Varuboden eli Varukka(Kartassa numero 18). Se oli SOK:n ruotsinkielisen osuusliikkeen omistama. Torbjörn Holmqvist kertoo Konalan historiassa, että paikalla oli kauppa jo kun rantarataa rakennettiin 1900-luvun alussa ja kauppa kävi hyvin. Asiakkaita riitti sillä kysymyksessähän oli tärkeä tienristeys, josta kuljettiin Nurmijärvelle ja Vanhalle Turuntielle. Kauppapaikka siirtyi Varubodenin hallintaan 1926. Siellä oli sekä maito- että sekatavaramyymälä ja pihalla käsin pumpattava bensiinimittari.



Pitäjänmäentien ja Konalantien risteys 1958 Helsingistä päin. Mäki on varsinainen Sockenbacka eli Pitäjänmäki. 


Kun käännytään Pitäjänmäentieltä Konalantielle, näkyy tien vierellä ennen Jännetien risteystä graniittinen kilometripylväs, jossa joskus on lukenut: 9 km Helsinkiin ja 114 km Hämeenlinnaan.

Kilometripylväs Pitäjänmäentien varrella vastapäätä nykyistä Valintatalon myymälää. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Säästäri ja Sesto

Jännetien kulmasta purettiin 1990-luvun lopulla Elannon myymälärakennus, numero 29. Se oli vuodelta 1930 ja edusti uutta myymäläajattelua. Siinä oli erilliset maito- ja sekatavarapuoli. Kauppa oli valoisa ja tilava, tiskit marmoria ja kylmätilat. Kuvassa näkyy maitomyymälän hyllyillä Elannon suuret pyöreät näkkileipäpaketit.

Elanto nro 29 (Reimarla) vuonna 1931. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Elanto oli tunnettu maukkaista leipävalikoimistaan, joita valmistettiin omalla leipätehtaalla Sörnäisissä. Häälimppu, reikäleipä, polakka ja ranskanleipä saavat vieläkin veden kielelle. ”Hyvältä maistaa kun Elanto paistaa” kuului mainoslause, jonka monet vieläkin muistavat. Kauppa (kartassa numero 19) oli Reimarlan asukkaille keskeinen ostospaikka ja siihen liittyy paljon muistoja. Eila Järvinen muistaa kuinka lapset kauhistuneina kerääntyivät katsomaan kuinka maalaisisäntä, joka oli tuonut perunakuormaa myyntiin, joutui lopettamaan hevosensa melkein kaupan portaille. Hevosparka oli saanut kohtauksen ja kaatunut tielle. Pentti Riuttu kertoo, että varkaat olivat 1950-luvulla sahanneet reiän kaupan takaseinään ja murtokohta jäi näkyviin, vaikka talo maalattiin ja korjattiin sen jälkeen. Kun Elanto Jännetiellä lopetti sen tiloissa toimi Säästäri-niminen kauppa ja lopun aikaa kirpputori.

Reimarlan Elanto vuonna 1931. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Nurmijärventien ja Turuntien tienoilla nykyisen Konalantie 3:n kohdalla oli kauppapaikka, jonka Ramseyn suku oli vuokrannut. Siinä sijaitsi Majatupa- niminen kestikievari ja hevostallit 24 hevoselle. Paikalla oli myös kyytiasema pohjoiseen Nurmijärvelle. Matkamiehet yöpyivät ennen aikaista torille menoa Majatuvan yömajan kerroslavereilla. Hevosille oli oma levähdyspaikka hollitallissa. Majatupa purettiin vasta 1940-luvun lopulla, kun autot olivat syrjäyttäneet hevoskyydit.

Jännetietä vastapäätä Konalantie 8:ssä sijaitsi uuden rakennuksen valmistumisesta lähtien Stockmannin omistama suuri valintamyymälä Sesto, joka 1990-luvun lopulla myytiin Wihuri -yhtymälle. Viimeinen muutos koettiin 2006 kun Valintatalon kyltit kehottivat asiakkaita pistäytymään uusituissa myymälätiloissa.

Reimarlan Valintatalo toukokuussa 2006. Kuva Jussi-Petteri Lappi.

Seston alkutaival Pitäjänmäellä alkoi uuden liikekiinteistön Sulkapolku 3:n tiloissa 1974. Rakennuksessa sijaitsee nykyisin vielä posti, ravintola Wossikka - sekin jo yli 30-vuotias. Seston ruokamyymälä oli alakerrassa ja tavaratalotuotteet yläkerrassa. Leveät raput johtivat ruokamyymälään, kassoja oli useita ja ne sijaitsivat alaovella Turkismiehenpolun kohdalla, muistelee Riitta Mäenpää. Näissä suurissa tiloissa oli Veikon Koneen varastomyynti vuoteen 2004 saakka.

Sulkapolku 3 toukokuussa 2006. Kuva Jussi-Petteri Lappi.


Kosmoskynä ja pakettinappula

Konalantie 10:ssä oleva apteekki on ollut siinä jo vuodesta 1958. Tätä ennen paikalla oli Coco-niminen baari. Muistipiirin kauppaillassa Inkeri Mustonen kertoi, että Konalantie 14 kohdalla Välitien kulmassa oli Gerkmannin kauppa (kartassa numero 24), josta sai ihania nekkuja. Kauppa lopetti sodan jälkeen.

Vanha rouva Bergström piti saunaa (kartassa numero 30) hieman kauempana nykyisen päiväkodin paikalla. Yleiset saunat olivat tarpeellisia, sillä monissa vanhoissa vuokrahuviloissa asui paljon perheitä eikä peseytymistiloja ja saunoja ollut tarpeeksi. .

Kokkokalliolle rakennettujen kerrostalojen alakerrassa toimi aluksi Keskon kauppiaita, sittemmin Ruokavarasto ja nykyisin Tradekan Siwa-ketjun myymälä.
Sylvesterintiellä lastenkodin vieressä sijaitsi kivijalassa pieni Fagerlundin kauppa (kartassa numero 28), Faksaksi kutsuttu. Kauppaa pitivät Fagerlundin sisarukset. Olli Kanervo muistelee, että sieltä ostettiin lakua ja nekkuja. Kauppaan johtivat pienet portaat, porstuassa olivat sillit ym. voimakkaasti tuoksuvat tavarat. Oikealla oli varasto ja vasemmalla maitotuotteet. .

Knuutintien ja Henrikintien kulmassa oli Ahlbergin kauppa (Kartassa numero 31). Keltaisessa vanhassa hirsitalossa, joka 1930-luvulla siirrettiin paikalle Helsingin keskustasta. ESO:n lihakauppa ja Helsingin Meijerin maitokauppa palvelivat pitäjänmäkeläisiä vielä 1950-luvulla. Tiloissa oli sittemmin yksityinen päiväkoti Aarresaari. Nykyisin talo hallinnoi mielenterveysyhdistys Etappi ry, joka tarjoaa tuettua asumista nuorille mielenterveyskuntoutujille.



Knuutintie 1 keväällä 2004. Kuva Jussi-Petteri Lappi.

Pieniä kauppoja oli näillä nurkilla paljon, koska asutus Pitäjänmäellä ennen sotia keskittyi juuri Reimarlaan. Kauppojen piti olla lähellä. Kaupoissa käytiin monta kertaa päivässä. Aina piti saada jotain tuoretta pienissä erissä. ”Ei päivää ilman Elantoa” kuului tunnuslause. Myymälät olivat ahtaita eikä kylmätiloja ollut kaupoissa riittävästi saatikka kodeissa. Tavara myytiin irtopakkauksissa, punnittiin, pussitettiin ja käärittiin paperiin ja vielä solmittiin narulla. Puinen pakettinappula, jonka varassa pakettia oli helpompi kantaa, on kadonnut.

Ostokset laskettiin kosmoskynällä paperinkulmaan. Usein ei erillistä kassakonettakaan ollut. Sodanaikainen elintarvikesäännöstely päättyi lopullisesti vasta 1950- luvulla. Kauppiaan tehtävänä oli myös leikata kupongit ostokorteista, ettei kukaan voisi hamstrata tavaraa. Oli erillinen maitokortti, lihakortti jne. ja lisäksi vaatekortit. Viimeksi vapautui säännöstelystä kahvi 1954. Pitäjänmäellä ei kaikesta ollut pulaa, sillä sijainti maaseudun rajalla ja omat viljelypalstat pitivät nälän loitolla. Kahvi, sokeri, jauhot, saippua ja muut ylellisyystavarat piti silti hankkia kaupoista.

Tästä osasta Reimarlaa muistetaan vielä Karlsonnin kauppa Kyläkirkkoa vastapäätä. Kaupan vieressä oli Katri Lammisen parturiliike. Eljaksentiellä nykyisessä Lyhdylle kunnostetussa liikehuoneistossa oli Marian Baari (kartassa numero 37), jonka omisti Karin Vuorinen, kuulemma tiukka täti.

Korsutien ja Partiotien kulmaan rakennutti Viljo Viisas 1950-luvun alussa kaksi asuintaloa, joissa oli liikehuoneistot. Kauppias Lindell ja myöhemmin Elanto palvelivat Marttilan asukkaita. Liikehuoneistoissa on toiminut mm. leipomo, baari ja parturi.

 

Betonilaatoilla päällystetty tie

Pitäjänmäen asemaseudulle Pitäjänmäentien varteen muodostui toinen kauppakeskittymä vilkasliikenteisen tien varteen. Vanhin talo Turkismiehentien kulmassa oli hirsinen pitkä puurakennus (kartassa nummero 15), jonka toisessa päädyssä oli Nyholmin lyhyttavaraliike. Toisessa päädyssä oli Emma Lehtisen kahvila ja ruokala. Keskiosaan rakennusta kuljettiin kadulta. Siinä on ollut sekatavarakauppa ja myöhemmin Malmin sähkön toimisto, johon laskut maksettiin.

Pitäjänmäentien ja Urheilutien (Turkismiehentien) kulma 1930. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

1940-luvulla rakennetussa rakennuksessa sijaitsi Pohjoismaiden Yhdyspankin konttori. PYP:stä haki Olli Kanervokin ensimmäisen juoksupojan tilinsä. Ennen purkamista talossa oli rouva Hantun kangaskauppa ja kenkäkauppakin. Yleensä Pitäjänmäeltä lähdettiin junalla Helsinkiin vaateostoksille, mutta ainahan jotain pientä tarvittiin läheltäkin. Uusi rakennus valmistui 1955 tämän talon paikalle ja siinä isännöi edelleen PYP, myöhemmin Merita vuoteen 1998. Kerrotaan, että tällä paikalla on sijainnut vuosisadan alussa myös kestikievari.

Tie junalle ja tavara-asemalla toimivaan postiin kulki taloa vastapäätä ja liikepaikka oli siksi todella hyvä. Pitäjänmäentie oli päällystetty valtavilla vaaleilla betonilaatoilla. Keksintö tuli Saksasta kolmekymmentäluvulta. Laatat olivat kestäviä, mutta kulku oli meluisaa ja töyssyistä jokaisen laatan sauman kohdalla. Laatat saivat myöhemmin pinnalleen asfaltin.

Vastapäätä pankin taloa Pitäjänmäentie 21:ssä oli John Nordströmin vuonna 1938 rakennuttama talo. Siinä sijaitsi Väri- ja rautakauppa Nordström (kartassa numero 16). Vielä ennen talon purkamista toimi talon päädyssä pieni rautakauppa. Pitäjänmäen kello ja kulta muutti liiketiloista Pitäjänmäentielle Strömbergin alueelle. Talo purettiin 2005. Tontille kaavaillaan asuin- ja liikerakennusta. K

Pitäjänmäentie 21 kesällä 2005. Kuva Jussi-Petteri Lappi.


Pitäjänmäntieltä Sulkapolulle, entiselle Kaivotielle, avautuvalle aukiolle rakennettiin 1960-luvulla asuinrakennus, jossa aluksi toimi posti (kartassa numero 17). Vuodesta 1974 posti on ollut Sulkapolku 3:ssa. OKO-pankki on vallannut kaikki alakerran liiketilat, viimeksi sai väistyä R-kioski omaan kioskirakennukseensa aukion etelälaidalle. Sulkapolku 4:ssä oli aluksi K-kauppoja ja nyt tässä liikehuoneistossa on kampaamo-kauneushoitola OK salonki. Sulkapolku 1:ssä on jäljellä asuintalo vuodelta 1944. Muistipiirissä muisteltiin, että hammaslääkäri Masalinin vastaanotto oli talon toisessa kerroksessa. Myös lastenneuvola Maitopisara oli kaikille tuttu. .

Kun liikenneolot ja kulkureitit Pitäjänmäen asemalle muuttuivat 1990-luvulla, vaikutti uusi ylikulkusilta siihen, että asiakaskanta aseman seudulla väheni selvästi. Sitkeästi on kuitenkin sinnitellyt mäen vanhin rakennus ns. Mikon kiskan talo (kartassa no 15). Se on rakennuttu 1934 Eerikinkadun talosta puretuista hirsistä. Nymannin talona tunnnetun kaksikerroksisen liike-ja asuintalon pihalla oli vielä pitkä ulkokäymälärakennus 1960-luvulla. Vanhoista asukkaista muistetaan taitava ompelija Margareta Koponen, jolla teetettiin pukuja, sillä valmisvaateteollisuutta ei 1940-luvulla juurikaan ollut. Talossa asui myös kalastaja Blom, joka piti pyydyksiä Laajalahdella. Sieltä nousi vielä 1950-luvulla runsaasti kalaa. Verkot kuivuivat Nymannin talon seinustalla. Kalaa saatiin silloin päivittäin tuoreena kauppoihin.


Selman kioski. Kuvassa Selma o.s. Hagel ja Rudolf Lindroos. Kuva Yrjö Kivistön arkisto.


Vanhoilla pitäjänmäkeläisillä on vielä muistissa Hagelin Selman kioski (kartassa numero 14), joka sijaitsi kalliolla kohdassa missä Pitäjänmäentie kääntyy alikulkutunnelista kohti rautatieasemaa. Kaupintietä ei vielä ollut, mutta Korsutie ja joenmutka olivat toki paikallaan. .

Teksti: Marja Mosander
Pitäjänmäen Muistipiiri 12.10.2004 Käydään kaupassa
Haastattelut: Olli Kanervo ja Inkeri Mustonen

Lähteet: Torbjörn Holmqvist: Konalan historia
Hokkilehti 1970
Strömbergin perhelehti 2/1965
Pertti Ritaluoma muistelee 27.2.2005
Silloin kerran kultainen nuoruus. Elämä Suomessa vuosina 1944-1956,
toimittaneet Kai Linnilä ja Meri Utrio, Tammi 1992

Valokuvat:
Helsingin kaupunginmuseo
Jussi-Petteri Lappi
Kanervon perhearkisto
Pitäjänmäki Seura
Tarja Salmisen arkisto
Yrjö Kivistön arkisto

 

 

 

© Pitäjänmäki Seura Ry 2006 | Päivitetty 19.5.2010