Työväentalolta Kaarikeskukseen

Päivitetty 3.2.2016

 
 
PISTEENKAARI 3

TYÖVÄENTALO RIENTOLA 


Nummelan työväentalo alkuperäisessä asussaan

Nummelan työväenyhdistys Elon jäsenten piirissä syntyi pian yhdistyksen perustamisen jälkeen (1905) ajatus oman talon hankkimisesta, mutta tonttimaan saaminen tuotti aluksi vaikeuksia. Marraskuussa 1907 Tuusan tilan omistaja Kalle Sammalkari suostui vuokraamaan yhdistykselle sen pyytämän, nykyisen tontin, joka nimettiin Rientolaksi. Noin neljänneshehtaarin kokoisen alueen vuokra oli 45 mk vuodessa. Sopimus tehtiin viideksikymmeneksi vuodeksi, mutta v. 1928 tontti päätettiin ostaa omaksi kymmenellä tuhannella markalla. Rientolan vihkiäiset pidettiin heinäkuun 26. päivänä 1908.

Työväenyhdistys Elon veteraaneja vuonna 1955. Edessä vasemmalta Alina Helle, Ida Ahlfors, Amanda Grönroos, Fiina Laakso ja Johanna Tammilahti. Takana vasemmalta Kalle Malmstedt, Aleksanteri. Kauhajärvi, Kalle Laakso, Paavo Randell, J. Saarisalmi, J. Merivirta ja Väinö Louhi. 

Työväentalo Rientolan tilat

Hirsirakenteisessa talossa (kooltaan 18m x 10m) oli tuolloin eteisaula ja suuri sali (kooltaan 11m x 10m), jonka molemmilla pitkillä sivuilla ikkunoita, sekä salista varattu näyttämöosa, ravintolatila (buffetti) ja pieni keittiö. Ikkunat ja ovet oli valmistanut naapurissa asunut puuseppä Saarni. Salin päällä oli pieni parvi, missä alkuvuosina oli vaatteiden säilytys (narikka). Sinne oli alunperin kahdet rinnakkaiset portaat, toisia kuljettiin ylös, toisia alaspäin. Avoparvelta näki hyvin alakerran tapahtumat. Yläkerrassa oli vahtimestarin asuntona hellahuone.

Lippuluukku oli eteisessä saliin johtavan ja portaisiin vievän oven välissä. Itse myyntikoju oli salista erotettu tila, mihin kuljettiin salin puolelta.
Myöhemmin vaatteet säilytettiin alaeteisen oikeassa reunassa olleessa narikassa. Eteisen vasemmassa reunassa oli jokin komerotila.
Salin peräseinällä oli aluksi punaisesta tiilestä muurattu isohko uuni, jossa oli kiuaskivet, ei kuitenkaan löylyn heittämistä eikä saunomista varten. Rakentajat lähtivät siitä, että kivet varaavat lämpöä pitemmäksi aikaa. Uunin oli muurannut Arolassa asunut muurari Amnell. Myöhemmin tämä uuni korvattiin peltikuorisella pyöreällä uunilla. Eteistila ja siinä myöhemmin ollut narikka olivat aina talvella kylmiä.
Pienessä keittiössä oli suuri puuhella. Kauan käytössä ollut kahvipannu, missä pitkä kaatotorvi ja sen päässä hana, on vielä tallella keittiön kaapin päällä.
Keittiöön oli myös oma sisäänkäynti Kuuselan tontin puoleiselta sivulta.
Buffetissa oli oma pystyuuni.

Työväentalon ensimmäinen laajennus tehtiin vuonna 1916 rakentamalla Edvard Hellen piirustusten mukaan nykyinen näyttämöosa (12.5m leveä ja 7 metriä syvä). Myös sen vasempaan nurkkaan tehtiin pystyuuni. Näyttämön oikeassa nurkassa oli painimattopino. Näyttämön takana oli pari pukukoppia, joiden päällä säilytettiin erilaista näyttämötarpeistoa. Puvustohuone oli pihan puoleisella seinustalla.
Näyttämön etuosassa oli syvennys ja sen päällä puolipyöreä peltikoppa. Syvennyksessä istui kuiskaaja. Hänellä oli kirja edessään ja lamppu vieressä, ja sieltä hän tarpeen mukaan kuiskaili. Peltikoppa oli siinä sen vuoksi, ettei kuiskaus kuuluisi saliin, missä yleisö istui. (Veikko Helle: Emmää menis mihkää! s. 103-104)
Näyttämön lattiassa oli luukku, mistä päästiin kellaritilaan. Kerrotaan, että luukku saatettiin pitää auki, jos jossakin näytelmässä esiintyjä piti saada ”sopivasti” katoamaan.

Veikko Helle on 2.3.2000 kertonut työväentalosta ja sen kulisseista seuraavaa:

Nummelan Työväenyhdistys Elo perustettiin joulukuun 3. pnä 1903. Sen toimipaikaksi rakennettu työväentalo Rientola vihittiin käyttöön heinäkuun 26. päivänä 1908. Talossa oli juhlasalin lisäksi näyttämö, ravintolatilat, salin perällä parveke ja yläkerrassa vahtimestarin asunto. V. 1916 taloa laajennettiin uudella (nykyisellä) näyttämöllä, joka tiesi myös salitilojen huomattavaa laajentumista. Myöhempiä muutos- ja laajentamistöitä on tehty lähes vuosittain, viimeisin uuden siipirakennuksen muodossa 1980-luvulla.

Talon näyttämöosa on ollut keskeisessä asemassa varsinkin ennen sotia, jolloin yhdistyksen näytelmäharrastus kehittyi omatasoisekseen teatteriksi. Vuonna 1937 näyttämölle valmistui uudet, monipuoliset lavasteet (kuliissit), jotka maalasi Lohjan työväen teatterin silloinen johtaja Eino Weckström. Ne ovat vieläkin jäljellä ja käytössä. Uusi suurikokoinen taustakuliissi saatiin Orimattilan Mallusjoen työväentalolta. Tämä talo oli huonokuntoisuutensa vuoksi purettu, mutta sen näyttämön kulissit otettu talteen. Niiden olemassaolosta kuultiin orimattilalaisilta Erkki Pihlajämäeltä ja Leevi Antikaiselta. Heillä oli valtuudet luovuttaa kuliissit jollekin työväentalolle ja tällaiseksi neuvottelujen kautta tuli työväentalo Rientola täällä v. 1995. Täällä ne nyt ovat arvokkaassa käytössä ja hyvässä huolenpidossa.


Yhdistyksen jäsenet ovat muistelleet, että Rientolassa on ollut neljät kulissit, joita on säilytetty rullattuina ylhäällä näyttämön päällä. Kun tarvittiin sisätilaa, kuten esim. Pohjalaisten esityksessä, näyteltiin hirsikulisseissa. Hienommat olivat salin kulissit. Myös ulkonäkymiä varten on ollut kahdet kulissit: Eino Weckströmin vuonna 1937 maalaamat koivikkokulissit ja Mallusjoen työväentalosta peräisin olevat mäntykulissit.

Parvekkeelle tehtiin jossain vaiheessa peltikoppi, kun Akke Selin tarvitsi paloturvallisen tilan elokuvakoneelleen. Aikaisemmin elokuva oli heijastettu kuorma-auton lavalla olleesta kopista ikkunan kautta sisälle salin vastakkaisella pitkällä seinällä olleelle valkokankaalle. Mykkäfilmien aikaan Akke Selin myös säesti itse haitarillaan filmiesitystä. Mitä kovemmin myrsky esimerkiksi myllersi, sitä kovemmin Akke soitti.

Vuonna 1956 yleislakon aikana Nummelan rakennusmiehet tekivät entisestä yläkerran narikasta vahtimestarin asuntoon lisätilaa. Vahtimestari Holopaisen pojat ainakin nukkuivat siellä.

Vuonna 1971 aloitettiin Rientolan laajennustyöt, joiden johtaminen oli Aarno Aaltosen vastuulla. Tuolloin rakennettiin työväentalon länsipäätyyn ns. kantti – kertaa – kantti – laajennus, ”elintasosiipi”. Se päällystettiin mineriittilevyillä. Tuolloin saatiin lisää eteis- ja narikkatilaa sekä ennen kaikkea sisävessat.

Luoteis-Uusimaa on elokuussa 1971 julkaissut seuraavan artikkelin tämän lisärakennuksen harjannostajaisista:


”Aaltoselta ei lopu puhti, hän on aina saanut pyörät pyörimään, jos työväenyhdistyksen toimintaa on ollut uhkaamassa lamakausi”, sanoi yksi ty. Elon toimen miehistä, Heikki Louhi, puhuessaan Nummelan työväenyhdistys Elon uuden lisärakennuksen harjannostajaisissa keskiviikkona. Monet Suomen – ja Vihdinkin – työväentalot ovat sulkeneet ovensa toiminnan lopahdettua, mutta Nummelassa on vain piristytty. Ei ole enää tavanomaista, että työväenyhdistykset kasvavat ja kehittyvät. Aatteellista, ideologista pohjaa ei monin paikoin enää ole, mutta Nummelassa on: Lisärakennusta tehdään talkoovoimin ja työtekijöiden joukossa on nähty haalarit yllä ministerikin – työvoimaministeri Helle – ty Elon riveistä ministeriksi noussut mies.

”Ette usko, kuinka kiitollinen olen, kun näen teidät nuoret tässä tilaisuudessa, ty:n tulevaisuus on turvattu”, jatkoi Louhi puheessaan. Erikoisesti hän toivotti tervetulleeksi rakennusmestari Osmo Ojasen, joka vapaaehtoisesti on ollut ohjaamassa rakennustyötä oman työnsä ohella. Kiitoksen sanat hän lausui myös kunnan rakennustarkastaja Viljo Saarikolle, joka on laatinut rakennuspiirustukset. Edelleen Louhi mainitsi erikseen Ekin, Vikin, Sassin Kaukon ja Topin, jotka ovat uhranneet paljon vapaa-aikaansa rakennustyön eteen. Keskiviikkona olivat talkoovuorossa Kuulan nuoret peltisepät, jotka ilman palkaa tekivät ammattialaansa kuuluvia töitä rakennuksella.

Harjannostajaistilaisuudessa oli läsnä myös työministeri Veikko Helle.
Haastattelutilaisuudessa ennen harjannostajaisia kertoi Heikki Louhi, että paljon rakennusmateriaalia on saatu lahjoituksina; suurin osa työstä tehdään talkoilla, mutta silti on pakko käyttää rahaa. Sitä on hankittu tansseilla työväentalolla ja illallistansseilla ravintola Sarkassa. ”Rakennushanketansseja sanottiin aikanaan WC-tansseiksi. Nyt syksymmällä, kun tansseja jatkettiin, ei niille ole vielä nimeä keksitty, mutta kyllä se siitä selviää”, sanoi Louhi.
”Mitään huippuorkestereita ei meidän kannata ottaa, omat tutut poppoot tulevat edelleenkin soittelemaan, ja aina meillä väkeä on ollut, noin pari sataa henkeä illassa”, hän jatkoi.

Nyt harjaan noussut uusi lisärakennus sisältää arkisto-kokoushuoneen, naisten ja miesten wc:t ja vaatteiden säilytystilat. Kun keittiö siirtyy vanhoihin vaatteiden säilytystiloihin, saadaan ravintolalle huomattavasti lisätilaa, mitä on kipeästi kaivattu. Kun työväentalon sisätilat on muutama vuosi sitten kunnostettu perusteellisesti, saa ty Elo lisärakennuksen valmistuttua käyttöönsä varsin sopivat ja ajanmukaiset toimitilat.

 



Nummelan työväentalo vuonna 1975. Kuvannut K. Vihtkari. Kuva on Nummelan työväenydistyksen arkistosta.

Tässä vaiheessa ei talonmies/vahtimestarin asuntoon vielä saatu vesijohtoa eikä viemäriä, vaan hän joutui hakemaan käyttöveden alakerran naisten WC:stä ja tuomaan likaveden alas. 1970-luvun lopulla vahtimestari Martti Holopainen teki suuresta komerosta itselleen makuualkovin.

1970-luvun lopulla pääsalin lankkulattian oksakohdat olivat häiritsevän koholla. Parkettilattia tehtiin ennen kuin salin päällä ollut parvi purettiin.

Vuosien 1983-84 isossa remontissa poistettiin lisäsiiven mineriittilevyt ja aikaisemman laajennuksen päälle rakennettiin toinen kerros, mihin tuli vahtimestarin uusi asunto, pitkänomainen huone ja keittiö. Vesijohto ja viemäri saatiin myös asuntoon, ensiksi vain oma WC, mutta ei suihkutilaa. Portaat asuntoon menevät ala-aulasta.

Tässä remontissa purettiin myös pääsalin parveke sekä uunit. Kun parvi purettiin, sen kannatintolppien kohdat jäivät näkyviin lattiaan ja näkyvät siinä vieläkin. Parvekeseinässä oli jonkin aikaa (vielä 80-luvunpuolivälissä) lasitettu ikkuna, mistä saattoi nähdä alas saliin. Nyt ei ikkunaa enää ole.

Taloon saatiin nyt keskuslämmitys. Pannuhuone on näyttämön alla. Ensin oli öljylämmitys, mutta tällä hetkellä sähkölämmitys. Öljysäiliö oli pihalla, mutta se on nyt täytetty. Nyt odotetaan talon liittämistä kaukolämpöön.
Nyt talossa oli ajanmukaiset WC-tilat, narikka ja keittiö, missä sähköhella.
Entisestä vahtimestarin asunnosta tuli työväenyhdistys Elon johtokunnan huone. Myös sieltä vietiin vanha hella pois.



Työväenydistyksen monikymmenvuotinen puheenjohtaja, ministeri Veikko Helle talkootöissä. Kuva Veikko Hellen arkistosta.

Nils Blom on kertonut, että Toini Helle tarkkaili lisäsiiven katon muotoa, kun talkoolaiset tekivät kattoa. Oli tärkeää saada uuden katon muoto sopimaan vanhan rakennuksen tyyliin. Tässä lokakuussa 1984 valmistuneessa remontissa tehtiin vanhan osan länsipäätyyn myös yksi ikkuna lisää.

Luoteis-Uusimaassa julkaistiin 25.7.2003 otsikolla ”Nummelan työväentalo Rientola 95-vuotias” artikkeli, mistä seuraava ote:

”Nummelan työväentaloon suoritettiin mittava peruskorjaus ja laajennus 1980-luvun alkupuolella. Kunnostetun ja laajennetun työväentalon tupaantuliaisia vietettiin lokakuussa 1984. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Helle totesi talkootöiden jäävän Nummelan historiaan: Osanotto oli runsasta ja innostunutta – kuin olisi kumpujen yöstä noustu. Helle jakoi kiitoksia talkoisiin osallistuneille, unohtamatta naisjaostoa.

Kunnostus vaati 3706 työtuntia

Työväentalon kunnostustöitä oli tehty toista vuotta, kaikkiaan kaksi vuotta, kun otetaan huomioon lämmitysjärjestelmän uusiminen. Töissä oli 110 henkilöä, käyntikertoja kertyi 664, työtunteja kirjattiin 3706. Kahdeksan tunnin työpäiviä tämä tekee 463 päivää. Yksi mies olisi yhtä mittaa ollut töissä kaksi vuotta.
Nummelan työväenyhdistys Elon täyttäessä 80 vuotta vuonna 1985 julkaistiin NUMMELO-lehti, jossa olleessa artikkelissa ”Saavutukset velvoittavat” todettiin talon kunnostuksesta: ”Kansanliikkeen perinne jatkuu sen sydämessä. Yhteisten ponnistelujen tuloksena Nummelan työväentalosta on tullut paikkakunnan ensimmäinen julkinen rakennus, joka on laajennettu ja ajanmukaistettu sen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen”.

 

Työväentalon talkoolaisia. Kuvassa kolmantena oikealta on Nils Blom ja neljäntenä vasemmalta Veikko Helle. Kuvan on ottanut Matti Ylirotu.

Työväentalon kattotalkoot. Etualalla oleva lippalakkipäinen mies on ministeri Veikko Helle.

 

Vuosina 1988-89 rakennettiin talkoilla näyttämön alle saunatilat. Ensin piti kuitenkin kärrätä viikkokaupalla talon alta hiekkaa ja rakentaa tukimuuria. Saunatiloihin on oma sisäänkäynti talon päädystä. Saunan yhteydessä on viihtyisä takkatupa. Saunaa ovat käyttäneet yhdistyksen jäsenet, mutta jossain vaiheessa saivat myös Bingoa pyörittäneet Nummelan Kisaajien edustajat saunoa kerran vuodessa.
Myös perunakellari on talon alla.

 

Emännät vasemmalta Helvi Spoof, Irma Hemminki ja Kerttu Laine. Kuva otettu 8.4.1997

Seurantaloasiain neuvottelukunnan kokous Nummelan työväentalolla 8.4.1997


Työväentalon tontilla

Rientola pihan puolelta. Kuvannut Mikko Yli-Rosti 2004.

Pisteenkaaren ja nykyisen Lohjantien väliin jää pieni Aatteenpuisto. Taustalla Rientola. Kuvannut Mikko Yli-Rosti 2004.

Rientolan pääsisäänkäynnin edessä on kaksi lipputankoa. Vappuna toisessa tangossa on Suomen lippu ja toisessa puolueen punalippu.

Aikaisemmin keskellä pihaa oli iso koivunkanto. Viimeisen remontin jälkeen siihen saatiin valaisinpylväs.

Työväentalon käymälät olivat ensin tontin rajalla Työväentien suuntaisesti lähellä nykyisen ulkorakennuksen päätyä. Rakennuksessa oli niin sanotut pikkukamarit ja lisäksi halkoliiteri. Halkoja varten täytyi varata tilaa myös pihalle, sillä kaikki eivät mahtuneet liiteriin. (Veikko Helle: Emmää menis mihkää! s. 44)

Erittäin syvä kaivo, 32 tai 33 rengasta, oli aikoinaan keittiön ikkunan alla naapuritalon, Kuuselan ja työväentalon välissä. Kaivossa riitti vettä myös naapureille. Esim. Harjurinteessä asuneet Lehtoset joutuivat joskus hakemaan käyttövettä työväentalon kaivosta. Kaivoa ei enää ole. Se jäi uuden kadun, Työväentien alle.

Aikoinaan Rientolan tontilla ulkorakennuksen takana oli myös jonkin verran perunamaata, mutta ei muuta viljelystä eikä puutarhaa.

Veikko Helle on kertonut, että sodan aikana pihalla oli tilapäinen parakki hyvin lähellä talon päätyä. Se oli pystytetty talossa majoitettujen lentorykmentti Hiiden tai autokomppanian sotilaiden kenttäkeittiötä ja ruokavarastoa varten. Sama parakki on osa nykyistä ulkorakennusta, jota on remontoitu ja jatkettu, mutta sellaisenaan se siirrettiin sille paikalle, missä se nyt on.

Punaiseksi maalatun ulkorakennuksen länsipäässä on ollut liiteri, sitten naisten WC, miesten WC ja Satupirtin puoleisessa päässä sauna. Nyt käymälät on purettu ja niiden paikalla on varastotilaa.

Aikaisemmin keskellä pihaa oli iso koivunkanto.

Rientolan piha-aluetta käytettiin alkuvuosina myös urheilukenttänä.


Työväentalon vahtimestarit

Veikko Helle on vuonna 1985 Nummelan Työväenyhdistys Elo r.y.:n julkaisussa nimeltä Nummelo nimimerkillä Vatupassi kertonut alkuvuosien vahtimestareista seuraavasti:

Vihtori Tammilahdesta Hanna Holopaiseen

Työväentaloilla, niin Nummelankin ty. Elon talolla ovat talonmiehet tai talonmies-vahtimestarit olleet aina keskeisiä hahmoja talolla tapahtuvassa toiminnassa. Talonmies on ollut erityisasemassa jo senkin vuoksi, että hän on ollut yhdistyksen ainoa toimihenkilö, jolle on maksettu palkkaa tai palkkiota jossakin muodossa. Elonkin talolla oli pitkään ainakin sotiin saakka niin, että palkan muodosti vapaa asunto valoineen ja lämpöineen.

Vihtori Tammilahti oli eräs varhaisemmista talonmiehistä. Hän oli myös eräs näkyvämmin aikakirjoihin jääneistä. Vihtori oli aikanaan yhdistyksen puheenjohtajana. Hän hoiteli muitakin luottamustehtäviä, toimi näyttämöllä ja oli tinkimättömänä järjestysmiehenä ehdottomine raittiusvaatimuksineen kieltolain aikana.
Silloin lienee ollut aika yleistä, että iltamiin tultiin pirtukanisteri taskussa. Jos vähänkin aihetta ilmaantui oli Tammilahti innokas avustamaan ruumiintarkastuksessa. Armotta hallussa ollut aine kaadettiin maahan. Tammilahden kerrotaan tutkineen vielä kanisterin rakenteenkin perustellen sitä elämään jääneellä lausahduksella: ”kas piru vie, kanisterissa voi olla kaksi pohjaa”.
Tammilahdella oli suuri perhe. Se taisi olla jo kymmenhenkinen, kun he muuttivat työväentalon ahtaasta hellahuoneen asunnosta naapuriin. ”Taas on sänkypula poistettu, toistaiseksi”, sanotaan Vihtorin todenneen, kun oli saanut timpuroimansa kerrossängyn valmiiksi.
Vihtori oli monitoiminen mies ja kiireet olivat sen mukaisia. Ansiotyöstä tultua hänen oli usein kiirehdittävä johonkin kokoukseen. Ajan säästämiseksi kaateli Johanna-vaimo useampia kupillisia kahvia jäähtymään pöydän reunalle, josta Vihtori ne sitten samalla hörppäili, kun vaihtoi työplyysin parempiin vaatteisiin.

Vihtori Tammilahti oli esimerkillinen ja uupumaton työväen luottamusmies vuosisadan toiselta vuosikymmeneltä aina sodanjälkeiseen aikaan saakka. Sota häntä sitten kumarruttikin. Hän menetti kolme poikaansa kaatuneina.

- - - - - - - -

Almus Nyman, Kattilamäen Almus oli tyypiltään enemmän talonmies, näyttämönjohtaja. Muutamaan vuosikymmeneen ei työväentalolla juuri sellaista näytelmää esitetty, etteikö hän olisi ollut mukana enemmän tai vähemmän suuressa osassa. Se jos mikä oli teatteriharrastusta, kun tultiin Kattilamäestä ilmalla kuin ilmalla harjoituksiin ja tietenkin myös esityksiin. Matkaa taisi tulla 4-5 km yhteen suuntaan.
Matka tietenkin sitten helpottui ja supistui äärimmilleen, vain työväentalon salin mittaiseksi, kun Almus akottui Anninsa kanssa ja he siirtyivät talonmiestehtäviin. Anni oli naisjaoston puheenjohtajana. Almus johdatteli varapuheenjohtajana yhdistystä molempien sotien ajan ja oli johtokunnassa pitkään sen jälkeenkin. Almus Nyman oli veljensä Albertin kanssa aikanaan myös vakituinen iltamasoittaja työväentalolla.

- - - - - -

Seppä Lauri Sievinen tuli Nummelaan muualta. Hän harjoitti ammattiaan toiselta sepältä vuokraamassaan ja myöhemmin ostamassaan pajassa työväentalon tienhaaran tuntumassa. Lauri ja vaimonsa Alma tulivat valituiksi vuorollaan talonmiespariksi. Tällöinkin lienee houkuttimena ollut asunto, niin ahdas ja vaatimaton kuin se olikin. Asunnoista oli Nummelassa pulaa silloinkin ja olihan tämä sentään ilmainen, ts. Työllä maksettava.
Sievisillä oli poika Alpo, joka jonkun vuoden ikäisenä putosi toisessa kerroksessa olevan talonmiehen asunnon ikkunasta alas nurmikolle, mutta ei siitä sen enempää perustellut, nousi pystyyn ja kipitti sisään. Liekö kuitenkin vähän itkeä pillittänyt. Alpostakin tuli sitten yhdistyksen johtokunnan jäsen niin kuin oli ollut isä Laurikin.

- - - - -

Paavo Randell tuli Hildansa ja lastensa kanssa Nummelaan Tampereelta. Vetovoimana täällä oli tamperelaisen Hedenin johdolla aloittanut urkuharmonitehdas. Lyhyeksi jäänyt talonmieskausi teetätti Paavolla kuitenkin muitakin töitä. Avuksi tuli heillekin vapautunut talonmiehen tehtävä asuntoineen. Nuoresta parista tuli ties’ jo kuinka mones talonmiespariskunta.

Ohimenevämpiä olivat myös Vieno ja Tyyne Svahn, Olavi Kiiski puolisoineen jne.

- - - - - -

Väinö Merikallio vaimonsa Helmin kanssa olivat sellainen talonmiespariskunta, jolle oli tuttua jokainen talolla tapahtuva asia. Väinö oli yhdistyksen sihteerinäkin kymmenisen vuotta ja näytelmissä paljon käytetty voima. Pohjalaisten Kaapona hänestä on roolikuvakin kirjassa Kestävällä tiellä. Väinö oli syntyperäisiä nummelalaisia, rautatieläisen poika, joka kuului täällä ikään kuin kalustoon. Hän kaatui jatkosodassa Itä-Karjalassa.

- - - - -

Reino ja Rauha Lehtonen olivat sodanjälkeisiä talonmiehiä hekin. He eivät olleet syntyperäisiä nummelalaisia, mutta kotiutuivat tänne. He tuntuivat viihtyvän seuratessaan kyläkunnan kehitystä työväentalolta päin.

- - - -

Martti ja Hanna Holopainen olivat viimeinen talonmiespariskunta, joka asettui asumaan samaan toisen kerroksen muutaman neliön hellahuoneeseen, jossa Tammilahden perhe oli aloittanut. Hannan jäätyä leskeksi ja molempien poikien perustettua omat perheensä huoneessa oli hyvääkin tilaa hänelle, mutta asunnon laatu ei ollut miksikään muuttunut.
Hanna oli kuitenkin niin kiintynyt kopperoonsa, että hyvin haluttomasti hän siirtyi häntä varten valmistuneisiin uusiin tiloihin. Siirtyi kuitenkin. Hannan talonmieskausi muodostui pitkäksi ja loppuosaltaan hyvin hankalaksi talolla kauan jatkuneiden saneeraustöiden vuoksi. Urhoollisesti hän ne harmit kuitenkin kesti ja kantoi. Hän oli valmis talkoolaisten kahvinkeittoon melkeinpä mihinkä vuorokauden aikaan tahansa.

- - - - -

Nummelan työväentalon talonmiehet eivät olleet tässä suinkaan kaikki, eivätkä nämäkään ehdottomasti kronologisessa järjestyksessä. Todettakoon lopuksi vielä sekin seikka, että vaikka talonmiestehtävään useimmiten on aviopuolisoista nimitetty mies, on vaimo yleisemmin kuitenkin joutunut enimmät työt tekemään. Niin se on.

Lisää Rientolan vahtimestareista

Vihtori Tammilahti lopetti vuonna 1924 talonmies/vahtimestarin hommat ja muutti omaan taloonsa, Satupirttiin.

Lauri ja Alma Sievinen tulivat vuonna 1925 ja muuttivat muutaman vuoden kuluttua Harjanteelle. Alma Sievinen oli naisjaoston puheenjohtaja vuonna 1937 ja rahastonhoitajana vuosina 1954-60.

Paavo (*1894 Messukylä) ja Hilda Randell tulivat Sievisten jälkeen. Paavon päätyö oli urkuharmonitehtaalla. Hän oli erittäin monitaitoinen mies ja kuului kunnanvaltuustoon vuosina 1937-1945 sekä Elon hallitukseen monet vuodet.
Perheeseen kuului kaksi lasta: Leo *1915 Tampere ja Lea *1918 Tampere. Myöhemmin perhe asui harmonitehtaan talossa.

Almus ja Anni Nyman olivat vahtimestaripariskuntana vielä ennen sotia. Anni Nyman oli vuosina 1930-1935 Elon naisjaoston sihteeri ja vuodesta 1938 alkaen puheenjohtaja aina vuoteen 1960 asti. Sekä Anni että Almus olivat vuosikausia myös Elon johtokunnassa.

Seuraavat vahtimestarit olivat Helmi ja Väinö Merikallio. Väinö Merikallio (ent. Sjöberg) toimi työväenyhdistyksen sihteerinä vuodesta 1932 aina kuolemaansa asti. Hän kaatui sodassa vuonna 1942. Perheeseen kuului 2 lasta, Sirpa ja Pertti. Helmi Merikallio oli naisjaoston sihteerinä muutaman vuoden 1950-luvulla.

Vieno ja Hellä Saarisalmi olivat talonmies/vahtimestareina 1940-luvun puolivälissä. Hellä Saarisalmi oli naisjaoston rahastonhoitajana vuosina 1950-51.

Vieno ja Tyyne Svahn

Vuonna 1950 vahtimestariksi tuli Martti Raikaskoski (*1895 Pusula). Hänellä oli 5 lasta: Toini, Telma (nyt Ruotsissa), Taimi, Taina ja Tauno. Taina ei asunut Rientolan talossa, Toinikaan ei vakituisesti. Telma Raikaskoski oli töissä Vihdinseudun Osuusliikkeessä ja hoiti käytännössä vahtimestarin työt siihen asti kunnes vuoden 1951 alussa muutti Ruotsiin. Sitten työt jäivät Taimille. Isä kävi muualla töissä. Rientolassa riitti kuitenkin jatkuvasti monenlaista kunnostustyötä. Tuolloin 10-vuotias Tauno-poika pyrki olemaan mukana, jos huolittiin. Raikaskosket muuttivat vuonna 1951 Haapakylään.
Telma Raikaskoski huolehti mm. erilaisten tavaroiden hankinnasta Rientolan buffettiin. Hän myös ohjasi Päivän Nuoria ja hänen jälkeensä Taimi-sisko.
Taimi toimi myös naisjaoston sihteerinä vuosina 1954-55.

Reino ja Rauha Lehtonen olivat vahtimestaripariskuntana vuodesta 1953 vuoteen 1958 asti. Rauha Lehtonen toimi työväenyhdistyksen johtokunnan varajäsenenä vuosina 1955-59 sekä naisjaoston rahastonhoitajana 1960-luvun alussa monen vuoden ajan.

Heidän jälkeen tulivat Olavi ja Bertha Kiiski. Perheeseen kuului kaksi tytärtä: Marja *1953 Vihti ja Riitta *1956 Vihti.

Martti ja Hanna Holopainen olivat seuraava vahtimestaripariskunta. Leskeksi jäätyään Hanna-rouva asui lastensa kanssa Rientolassa. Hän oli viimeinen vanhassa hellahuoneessa asunut vahtimestari, mutta hän ehti asua myös uudessa asunnossa. Hanna Holopainen kuului yhdityksen johtokuntaan vuosina 1968-71. Hän työskenteli vahtimestarina vuoteen 1983 asti.

Vuosina 1984-86 vahtimestareina toimivat Tuula ja Kauko Ruotsalainen. Tuula Ruotsalainen on kertonut, että he oman päivätyönsä jälkeen huolehtivat esim. perjantai-iltaisin diskon narikasta. Sivutyö alkoi käydä voimille. He muuttivat Ojakkalaan.

Helvi Spoof tuli Ruotsalaisten jälkeen Rientolan talonmies/vahtimestariksi. Hänellä oli koira, jonka kerrotaan rauhoittaneen melkoisesti nuorisoa, joka iltaisin teki kolttosiaan talon ympäristössä. Koira oli kyllä lempeä ja kiltti!

Helvi Spoofin sairastuttua 1990-luvun puolivälissä, vahtimestarin töitä hoiti jonkin aikaa pienikokoinen virolaismies nimeltään Richard Hinkkanen.

Tällä hetkellä sivutoimisena vahtimestarina toimii Tuula Riihimaa, joka on myös työväenyhdistys Elo r.y.:n sihteeri.

Näitä tietoja ovat antaneet Nils Blom, Taimi ja Tauno Raikaskoski, Tuula ja Kauko Ruotsalainen, Linnea Valo, Jyrki Helle, Stina Hällfors, Eira Karttunen, Terttu Alanko, Kauko ja Irja Kallio, Väinö Purje, Erkki Saarni, Erkki Salenius, Reijo Vainio, Mikko Yli-Rosti sekä monet muut nummelalaiset. Koonnut Ritva Miettinen.

 

Toimintaa Rientolassa

Nummelan työväenyhdistys Elon toiminta alkoi ennen oman talon valmistumista naapurina olleessa, puuseppä Saarnin omistamassa Kuuselassa. Saarnin verstaassa pidettiin kokouksia, kursseja, iltamia, laulu- ja näytelmäharjoituksia.
Rientolan valmistuttua vuonna 1908 siitä tuli monelle nummelalaiselle toinen koti. Rientolassa on aina järjestetty nummelalaisten perhejuhlia: häitä, hautajaisia ja syntymäpäiviä. Taloa on myös vuokrattu muille yhdistyksille.
Esim. voimisteluseura Pyry piti harjoitukset ensin työväentalossa, mutta siirtyi sitten Seuratalolle, kun se valmistui.

Vuonna 1909 työväentalolla toimi lukutupa. Taloa pidettiin neljästi viikossa avoinna sanomalehtien lukua varten. (Ketola: Kestävällä tiellä, s. 90).
Vuonna 1912 pystyttiin ostamaan ensimmäiset kirjat omaan lainakirjastoon paikkakuntalaisten lukuhalun tyydyttämiseksi ja tietojen kartuttamiseksi. Kirjat pidettiin salin puolella ruskeassa kaapissa. Kirjastoa hoiti aluksi joku mies, joka asui Långströmillä.
Kirjastohanketta varten järjestettiin iltamia ja kerättiin rahaa. Iltamien ohjelma koostui tavallisesti puheista, runoista, kertomuksista, musiikista jne ja lopuksi oli tanssia (karkeloa). Erityinen huvitoimikunta harjoitteli näytelmiä ja musiikista huolehti mm. Nummelan torvisoittokunta. Joskus pidettiin pelkkiä tanssi-iltamiakin.
Vasta vuonna 1936 työväenyhdistyksen kirjasto myytiin kunnan piirikirjastolle, jonka hoitajaksi tuli Toini Helle.

Vuonna 1915 perustettiin voimistelu- ja urheiluseura Nummelan Kisaajat, jonka harjoituksia, kilpailuja ja kokouksia alettiin pitää talolla. Yleisurheilu, voimistelu, paini ja hiihto olivat alkuvuosina seuran päälajeja. 20-luvulla painittiin joskus myös ravintolan puolella, koska sitä oli helpompi lämmittää kuin suurta salia. Painimattoja säilytettiin näyttämön nurkassa. Näyttämöllä ei kuitenkaan saanut harjoitella painia.

 
Nummelan Kisaajien jäseniä 1930-luvun alkupuolella. 2. vasemmalta Veikko Helle, 3. vasemmalta Almus Metso, 2. oikealta  Esko Helle. Kuvan omistaa Terttu Alanko  (o.s. Helle). 


26.3.1951 oli Nummelan työväentalossa nyrkkeilyn sarjaottelu alle 63,5 kg. Vastustajana olivat karkkilalaiset.
Kuvassa vasemmalta 9 nummelalaista: Seppo Merikallio, Arto Järvensivu, Eero Torni, Arvo Vaajoki, Toivo Vikman, Pauli Merivirta, Sigurd Heikura, Pentti Kaunisto ja Pauli Färm, jonka vastustaja oli ensimmäinen oikealta R. Rautajärvi. Ottelu päättyi Färmin voittoon 3-0. Muiden karkkilalaisten nimiä ei ole tiedossa. Kuvan omistaa Färmin perhe.

 

1930-luvun lamavuosien jälkeen alkoi uusi työväen järjestö- ja harrastustoiminnan kukoistus. Virkeä nuorisoliike toi yhdistykselle uusia pysyviä jäseniä. Nuoriso-osasto järjesti illanviettoja ja luentotilaisuuksia. Sen järjestämät juhlatilaisuudet olivat pieniä merkkitapauksia. Ohjelmassa oli soittoa, kisällien laulua, kuorolaulua, puhekuoroesityksiä ja näytelmiä.

Näytelmäkerhoa kutsuttiin jopa Nummelan Työväen Näyttämöksi, sillä sen toiminta oli 1930-luvun lopulla ohittanut tavanomaisen harratajatason. Kerho osallistui menestyksellä näytelmäkilpailuihin ja esiintyi myös lähjiseudun muilla työväentaloilla. Nummelan työväentalolla pidettiin vuonna 1936 näytelmäkurssit, joiden johtajana toimi Lohjan Työväen Näyttämön johtaja Eino Weckström. Hänen ohjaamanaan esitettiin mm. paljon kehuja saaneet näytelmät Pohjalaiset ja Itkevä ilveilijä.
Lohjan Työväen Näyttämö vieraili myös usein Nummelassa esittäen mm. keveitä laulunäytelmiä. Helsingin Ympäristöteatteri on myös vieraillut Rientolassa.

Alkuvuosina Rientolassa ei ollut pianoa, kunnes 1930-luvulla Nummelan laulukuoro, jota johti Väinö Louhi, ryhtyi keräämään rahaa pianon saamiseksi. Kuoron iltamissa oli muutakin omaa ohjelmaa kuin kuorolaulua.
Nummelan laulukuoron traditioihin kuului Esko Karvisen johtajakaudella kevätkonsertti, joka vuorovuosina pidettin Seuratalossa ja Rientolassa.
Alkuvuosina talolla harjoitteli ainakin paikallinen yhtye nimeltä Havaj Jazz Band. Nummelan Torvisoittokunta on myös satunnaisesti harjoitellut Rientolassa, viime vuosina ei kuitenkaan enää mikään kokoonpano.

Kun kansakoululla ei ollut riittävän suurta juhlatilaa, järjestettiin usein myös koulun kuusijuhla Rientolassa tai Seuratalossa.

Elon naisjaosto perustettiin vuonna 1930. Se järjesti iltamia, myyjäisiä. Tiistaisin oli ompeluseura. Myös talouskursseja pidettiin. Se muistutti jonkin verran porvarillista marttayhdistystä. Sotavuosina naisjaosto toimi erittäin aktiivisesti, jopa vilkkaammin kuin rauhan aikana. Silloin järjestettiin mm. säilöntä- ja pula-ajan ruoanvalmistuskursseja. Alkuaikoina talolla ei ollut edes ompelukonetta, kunnes poljettava kone saatiin lahjoituksena. Naisjaosto on myös usein huolehtinut Äitienpäivä- ja puurojuhlista. Niitä ovat järjestäneet tai järjestelyihin ottaneet osaa myös Kisaajat ja työväenyhdistys Elo. (Ketola: Kestävällä tiellä, ss. 224, 227, 228, 230, 231, 233, 248).

Sodan jälkeen näytelmäkerho toimi Työväen Sivistysliiton jäsenkerhona ja voitti jälleen kunnallisjärjestön näytelmäkilpailut vuonna 1946 Eugen O’ Neillin näytelmällä ”Ristinpaikka”. Antti Laakso sai henkilökohtaisen ensimmäisen palkinnon. Vuonna 1947 kerho sai ensimmäisen palkinnon Minna Canthin näytelmällä ”Hän on Sysmästä” ja Toini Helle henkilökohtaisen 1. sijan.
1940-luvun puolivälissä Elon näytelmäpiiri järjesti kesäteatterin lentokentän saarekkeeseen. Tukkijoella- näytelmästä muistetaan ainakin Pauli Mikkonen Pölhö Kustaana. Myös Linnea ja Toivo Valo olivat mukana.
Voitokkaita kulttuurikilpailuissa olivat myös lauluryhmä Kisällittäret ja lausuntakuoro. Antti Laakso toimi usein myös ohjaajana.
1950-luvulla teatteriharrastus alkoi sammua. Nuorten vaatimustaso nousi yli sen, mitä kotoisin voimin toteutetut esitykset kykenivät tarjoamaan. (Kestävällä tiellä, s. 266, 267)


Antti Laakso ja Maija-Liisa Kallio näytelmässä Mies Marseillesta.
Näyttämökalusteet ovat peräisin Edvard ja Alina Hellen kodista. Nyt sohvakalusto on Vihdin museossa. Kuva Veikko Hellen arkistosta.

1950-luvulla työväentalolla järjestettiin usein erilaisia musiikkitapahtumia ja vierailemassa kävivät mm. Pirkko Mannola, Henry Theel ja Teijo Joutsela. Yhdessä konsertoivat Annikki Tähti ja Leila Sjöström vuonna 1953.

Pihatapahtumista ovat nummelalaisten mieleen jääneet surmanajajat, Suuroset, jotka 1950- ja 60-lukujen vaihteessa ajoivat eräänlaisessa ”häkissä” hurjaa vauhtia. He kävivät useana vuonna Nummelassa.

Vaikka varsinainen teatteritoiminta loppui, Elon naistoimikunta pyrki vielä jatkamaan iltamien järjestämistä. Niissä esitettiin mm. kansantanhuja, sketsejä, kisälli- ja kisällitärlauluja ja pieniä näytelmiä. 1960-luvulla tämäkin loppui. Viimeiseen kisälliryhmään kuuluivat Asko Heino, Kauko Tapaninen, Raimo Lindström, Reijo Vainio sekä Ulla-Maija Lindfors (myöh. Laakso). Tämä ryhmä lauloi ja esitti muutakin ohjelmaa.

Syksyllä 1956 pidettiin työväentalossa sosialidemokraattisen puolueen jäsenille 2 viikkoa kestäneet poliittista tietoa antaneet kurssit. Ympäri Uuttamaata kotoisin olleet kurssilaiset asuivat nummelalaisissa perheissä ja ruokailivat ravintola Sarkassa.


Nummelan työväenyhdistys Elon kokousta johti yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Helle ja sihteerinä oli Arvo Malmstedt. Kokousyleisössä paljon vanhoja nummelalaisia. Etupenkissä oikealla Juho Saarisalmi ja Martti Raikaskoski, joka oli aikoinaan talon vahtimestarina. Saarisalmen takana Fiina Laakso. Etupenkissä vas. Hilma Pircklén. Taaempana mm. Esko Helle, Jyrki Helle, Liisa Svahn, Toini Helle, Martti Ekström, Mirjam Malmstedt ym. Kuva Annikki Pircklénin kokoelmista.

Urheilu- ja voimisteluseura Nummelan Kisaajat on kautta vuosien järjestänyt, usein yhdessä Elon kanssa, Rientolassa lastenjuhlia ja discoiltoja. 1970-luvulla oli myös elokuvaesityksiä. Myös Bingo käynnistettiin tuolloin uudelleen.

Kun Nummelassa ei vielä ollut kunnallisia nuorisotiloja, Vihdin kunta huolehti perjantaisin diskon järjestämisestä työväentalossa. 1980-luvun puolivälissä myös esim. Jenkkiautokerho järjesti Rientolassa tansseja.

Työväentaloa ja sen kokoushuonetta ovat käyttäneet monet yhteisöt, jotkut ammattijärjestöt, Päivän Nuoret jne. 1970-luvulla Helluntailaisten teltta oli jonkin aikaa Rientolan pihalla.

Mikko Yli-Rosti on kertonut, että Nummelan työväentalolla on joskus 1970-luvulla pidetty myös asevelvollisten kutsuntoja. Ainakin syyskuussa 1978 kutsuntalautakunta istui työväentalon salissa ja jokainen vuorollaan aakkosjärjestyksessä kävi kutsuntalautakunnan edessä. Kutsuntaikäisille oli järjestetty ruoka- ja kahvitarjoilu työväentalon ravintolassa. Tuolloin ei lääkärintarkastusta enää ollut kutsuntapaikalla, vaan etukäteen piti käydä terveyskeskuslääkärin luona kutsuntatarkastuksessa.

Työväentalon jokavuotisiin juhliin kuuluvat edelleen pikkujoulut sekä Nuutti-juhlat tammikuussa ja Vappujuhlat. Niissä ovat puhuneet kaikki Sosialidemokraattisen puolueen huomattavat poliitikot. Yhdistyksen naistoimikunta huolehtii nykyään Irma Hemminkin johdolla Vappubrunssista.

Nummelan Eläkkeensaajat ovat järjestäneet monia erilaisia tapahtumia talolla ja kokoontuneet eri piireihin, esim. keskustelemaan, laulamaan, maalaamaan porsliinia. Mm. Pirjo Särkkä on pitänyt eläkeläisten Turinatupaa. Vuodesta 1990 alkaen Nummelan Eläkkeensaajat ovat mm. syksyisin Vanhusten viikolla järjestäneet erittäin suositun tilaisuuden, Wanhan ajan iltamat.

Huutokauppoja, eri järjestäjien myyjäisiä, tuote-esittelyjä ja myyntipäiviä on talolla ollut jatkuvasti. Kulkukauppiaat, jotka myyvät mm. nahkavaatteita, huonekaluja, antiikkia tai erilaista rihkamaa, ovat säännöllisesti tulleet Rientolaan.
Joka syksy talollla on pidetty mm. Kädentaitomyyjäiset.
Taloa on vuokrattu eri järjestöjen ja yksityisten tilaisuuksiin. Monena vuonna on esim. Minna Vainio pitänyt tanssikursseja työväentalolla.

Tiistai-illan Bingosta huolehtii tällä hetkellä Palloseura.

 

Rientola 90-vuotta

Matti Kuorikosken runo Nummelan työväentalo
julkaistu NummElo 23.9.1998

Tässä nyt seison ja katselen
taloa – ja sisään astelen.
Lapsuus ja nuoruus, lähellä aivan,
ne vuodet tarkkaan esille kaivan.
Istun – vie katseeni näyttämölle,
kuulen lapsen laulavan yleisölle:
”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat”

Joku lausuu muutaman runon riimin
ja voimistelijat – he tekevät ... pyramiidin.
Viulu se alkaa äkkiä soida
ei kansantanhuja ilman voida
viettää kunnon iltamaa.
Puhujakin viimein vuoron saa:
”Arvoisa yleisö! Hyvät toverit!”

Näytelmä – ohjelman viimeien
tuttua tekstiä. tunnen sen.
Ihmisten iloa, näyttämö elää,
on katsomo täynnä, nauru se helää.
Aina vain tuntuu hauskemmalta,
yli naurunkin kuuluu kirjailijalta:
”Anna tänne se hegemoni!”

On vietetty työväenkulttuurin iltaa,
tulevaisuuteen on tehty siltaa.
Jo ennen illan näytelmää
oli kuultavaa ja nähtävää.
Iltama päättyy tietenkin tanssiin,
haetaan kumppani jenkkaan tai valssiin:
”Muistatkos Emma sen kuutamoillan?”

Poistun sisältä päivänvaloon,
muistot liittyvät tähän taloon.
On vihreä katto, punaiset seinät,
muistoja kertomaan pysty ne eivät.
Olen ylpeä siitä. ett’ siinä se on
perustaltaan horjumaton
NUMMELAN TYÖVÄENTALO

 

Rientola 100-vuotta

Nummelan työväentalo Rientolan 100-vuotisjuhlaa vietettiin 13.9.2008. Juhlapuhujana oli Sosialidemokraattisen puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola.

 


Ilkka Kantola. Kuvannut Mari Ahola-Aalto, Luoteis-Uusimaa.

 

Juhlayleisöä Rientolassa: eturivissä oikealta Pekka Vesa, Virpi Sundman, Martta Jalava, Reijo Jalava, työväenyhdistys Elon puheenjohtaja Anu Rajajärvi (hiukan päätä näkyvissä), kansanedustaja Ilkka Kantola, Eino Ketola, Eeva Gustafsson, Päivi Jokinen. Toisessa rivissä Nils Blom, Vuokko Blom ja Ulla Kallio. Kuvannut Maria Aittoniemi, Vihdin Uutiset.


100-vuotias juhlavieras Martta Jalava.
Kuvannut Mari Ahola-Aalto, Luoteis-Uusimaa.

 


Juhlassa lausuntaa esittänyt Liisa Karjalainen.
Kuvannut Mari Ahola-Aalto, Luoteis-Uusimaa.


Juhlayleisö laulamassa Työväen marssia. Kuvassa oikealta: Anu Rajajärvi, Ilkka Kantola, Eino Ketola, Eeva Gustafsson ja Päivi Jokinen. Kuvannut Mari Ahola-Aalto, Luoteis-Uusimaa.


Veikko Hellen muistomerkki Puuseppä Suomen eduskunnassa
paljastettiin
Rientolan pihalla 28.8.2011.

Rientolan poikkeuksellinen käyttö

Nummelan työväenyhdistys joutui tekemisiin venäläisen sotaväen kanssa, kun kunnan majoituslautakunnan määräyksestä Rientola otettiin linnoitustöitä tekemässä olleiden sotilaiden majoituskäyttöön helmikuussa 1917. Työväentalo oli sotilaiden käytössä lähes koko kesän. Elokuussa tapahtuneen muuton jälkeen talo oli huonossa kunnossa. Majoituslautakunta saattoi vasta lokakuussa luovuttaa talon korjattuna yhdistyksen käyttöön (Ketola: Kestävällä tiellä, s. 143)

Kansalaissodan aikana vuonna 1918 työväentalossa toimi Nummelan punakaartin esikunta.

Kesällä 1918 Rientolassa oli Pelastusarmeijan kesäsiirtola.

Vuoden 1943 lopulla Hangon kautta Suomeen tulleita ja aluksi Lohjalle siirrettyjä inkeriläisiä majoitettiin Nummelassa mm. seuratalolle ja työväentalolle sekä joihinkin käytettävissä oleviin yksityisrakennuksiin. Veikko Helle on kertonut, että majoitukseen tarvittiin kolmikerroksiset sängyt. Inkeriläiset valmistivat ilmeisesti pääasiassa itse ruokansa tai ehkä lotat huolehtivat heidän muonituksestaan. Inkeriläisten kerrotaan kulkeneen ympäri kylää ja jopa etsineen ruokaa tunkioilta. Ruokapalkalla he myös tekivät taloissa erilaisia töitä, esim. hakkasivat halkoja. Hellä Saarisalmi on joskus kertonut, että inkeriläisten lähdettyä Rientolasta, oli talon siivoamisessa kova työ. Esim. kaikki patjat poltettiin. Inkeriläiset olivat myös tuhonneet Rientolan kalustoa tekemällä mm. penkeistä vesikelkkoja.

Kun ammatillinen kurssikeskus aloitti toimintansa Nummelassa 1970-luvun alussa, pidettiin oppitunnit aluksi työväentalossa.


Näitä tietoja ovat antaneet Nils Blom, Taimi ja Tauno Raikaskoski, Tuula ja Kauko Ruotsalainen, Linnea Valo, Jyrki Helle, Stina Hällfors, Eira Karttunen, Terttu Alanko, Kauko ja Irja Kallio, Väinö Purje, Erkki Saarni, Erkki Salenius, Reijo Vainio, Mikko Yli-Rosti sekä monet muut nummelalaiset. Koonnut Ritva Miettinen.


Tarinaa Nummelan Työväentalosta:

Lorttikujan Late Nummelan Työväentalolla  

Olavi Hurri ja Vuokko Mattila-Hurri:


Pisteenkaari 1 Pisteenkaari 5