Naaranpajun alue
Entisajan
Nummelassa oli laaja Naaranpajun niittyaukea, joka alkoi Nummelasta
Helsinkiin johtavan tien varresta ja ulottui tien
läheisyydessä suunnilleen rautatien tasalle ja toisessa
päässä Huhdanmäkeen.
Niityn kulmassa vastapäätä Tuusan pihapiiriä oli kappale
Tuusan peltoa. Tähän peltoon rajoitttuivat Hemmilän tilan alueet
Naaranpajun niittyaukealla. Edempänä aukealla oli Ridalin,
Tuusan, Nissolan, Yli-Rostin, Ali-Rostin ja Sepän tilojen
niittylohkoja. Laaja aukea ulottui aina Pillistöntielle ja
Höytiönnummeen asti. Maatalouden kehittyessä siten,
että ryhdyttiin käyttämään maata
kääntävällä siivellä varustettua
kyntöauraa, voitiin niityt kyntää pelloiksi.

Osasuurennos
ilmakuvasta vuodelta 1927. Edessä oikealla Toivola, jonka tontilla
on asuinrakennuksen lisäksi taitekattoinen ulkorakennus sekä
sauna. Toivolasta vasemmalle on pieni asuinrakennus ulkorakennuksineen
tontilla, johon myöhemmin rakennettiin Willamon
huvila. Seuraavana Kulmala, jonka paikalla oli Hemmilän
työväen asuntona toiminut Rämäkkä. Helsinkiin
johtavan tien varressa Nummelan rukoushuone ja edempänä
Paanasen, myöh. Östermanin talo. Tien vasemmalla puolella
Tuusan päärakennus, Törmänen eli Suomela sekä
Taasolan talo ulkorakennuksineen. Talossa on vielä
jäljellä lisäsiipi, jossa kauppias Karlsson piti
leipomoa. Helsinkiin johtavan tien ja rautatien kulmauksessa oleva
kolmion muotoinen pelto on Tuusan peltoa, jolle vuonna 1966 valmistui
Aura-Sokos tavaratalo. Vastapäätä Tuusan
päärakennusta on Majatupa.
Osasuurennos ilmakuvasta Nummelan seudut, Enäjärvi, joka on
julkaistu Kaarle Soikkelin teoksessa Vihdin historia osa I.
Ylempi kuva: Ilmakuva
Nummelasta 1960- luvun loppupuolelta. Etualalla Naaranpajun
niittyaukean laitaan noussutta asutusta. Helsinkiin johtavan tien
varressa tien vasemmalla puolella Nummelan
rukoushuone. Rukoushuoneen tontin sivuitse kulkee tie Kulmalan ja
Toivolan tonteille. Kulmala on rukoushuoneen naapurissa ja Kulmalasta
vasemmalle vastapäätä Laatuviljan viljavarastoa on
Toivola. Toivolasta oikealle on Willamon tontti. Edellämainitut
tontit on erotettu Hemmilän tilasta Naaranpajun aukean laidasta.
Tien oikealla puolella on Tuusan pihapiiri.
Taaempana Nummelan keskusta.
Nummela oli kuvanoton aikaan jo kasvava taajama. Uusi aika näkyy
siinä, että radan
ylittävä silta on rakennettu ja Nummelan keskustan tiet on
asfaltoitu. Vihdintien varressa
ovat Vihdin sähkön uusi toimitalo sekä varasto- ja
verstasrakennus, jotka valmistuivat
vuonna 1965.
Alempi kuva: Kolmion muotoinen
tontti, jolle Osuusliike Auran Sokos tavaratalo vuonna 1966
rakennettiin, on erotettu Tuusan tilasta. Alue oli aikaisemmin peltoa
ja vastapäätä Tuusan pihapiiriä oli Majatupa, joka
purettiin samana vuonna kun Aura-Sokos valmistui.
Aura-Sokos tavaratalo avattiin 7.12. 1966. Nykyaikainen tavaratalo
tarjosi keskitettyä palvelua kaikille vihtiläisille.
Rakennuksessa oli monipuolisen tavaratalon lisäksi Osuusliike
Auran konttoritilat rakennuksen radan puoleisessa
päässä. Huhdanmäen puoleisessa
päässä oli Katriinakievari niminen baari ja Matkahuolto
sekä Nummelan taksiasema ja posti. Alakerrassa oli kokoushuone,
johon tilaan vuonna 1971 perustettiin Ravintola Hiisi. Alakerrassa oli
Ol Auran maatalousosasto ja rautaosasto.
Kuvan on ottanut K.Vihtkari 1960- luvun
loppupuolella, jolloin Vihdin kunta keräsi kuva- aineistoa Vihdin
kirjaa varten.

Ilmakuva Naaranpajun alueesta vuodelta 2000. Etualalla
rautatien ylittävä Meritien silta ja Ok Seudun Esso
huoltoasema. Meritien varressa oleva Aura-Sokos tavaratalo on kuvanoton aikaan
remontissa. Tavaratalon rakennuksessa toimi myöhemmin muutaman vuoden ajan S-market Hiidentori.
Taaempana on lokakuussa 2000 valmistunut Prisma Nummela, joka on
rakennettu Pajulan pellolle.
Prisman ja Hiidentorin välissä on Rautaosaston
varastorakennus, joka sijaitsee osittain Willamon ja osaksi Toivolan
entisellä tontilla.
Toivolan tontin rautatien puoleinen pää on Prisman
paikoitusaluetta samoin kuin osa Willamon tontista. Paikoitusalueella
näkyy kaksi valkoista katosta. Toivolan talo on sijainnut
suunnilleen oikeanpuolisen katoksen kohdalla .
Prisman ja kerrostalojen välissä kulkee Naaranpajuntie, jonka
toisella puolella olevista kerrostaloista oikeanpuoleinen on Toivolan
tontin Pajulan puoleisessa päässä. Vasemman-puoleinen
kerrostalo on Kulmalan paikalla.
Kuvat Osuuskauppa Seutu 2000 toimintakertomuksesta/ Mikko
Yli-Rostin kokoelmat.
Talot:
Nummelan rukoushuone lisätty kuva 14.10.2009
- Antti
Arolan syyskuussa 2008 antamia tietoja Nummelan Rukoushuone
Oy:stä ja Nummelan Rukoushuone -nimisestä
kiinteistöstä
- Nummelan Rukoushuone. Liisa Leander muistelee tehty6.8.2008.
Kulmala tehty 13,11.2008
Willamon huvila tehty 13,11.2008
Naaranpajun Toivola lisätty kuva 25.2.2009
Taasola
tehty 26.3.2009
Väinölä,
myöhemmin Tuulensuu lisätty kuva
14.10.2009
- Risto
Östermanin muisteluja tehty 12.5.2009
|