Tapanila ja Malmi ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa hurjasti. Vaarini Jorma Järvinen on asunut koko ikänsä Tapanilassa ja Malmilla. Hän kertoi millaista oli hänen aikanaan koulussa, mitä lapset puuhailivat kun televisio oli olemassa vain haavekuvissa ja antaa meille pienen tönäisyn muistoillaan sota-aikaisen Malmin maailmaan.

Päätie 55 pihasta kesällä 1942. Jorma Järvinen on 5-vuotias ja Senja-äidin (27 v.) sylissä on 1/2-vuotias Jouko. Taustalla puutarhuri Vuorion rakennus.

Saimi Tammi kiersi kesäisin ympäri Suomea tivoliteltan ja avomiehensä Olavi Äikään kanssa.
Tivolin myötä Saimi Tammella oli kotonaan myös eksoottisia eläimiä. Yli 2-metrinen boa-käärme, poroja ym. Muistan katselleeni usein Saimin kotona jännää käärmettä ilman pelkotiloja. Äitini säikähti kerran töistä tullessaan, kun oli ajaa polkupyörällään kodin pihalla tien poikki maanneen boan yli. Ei siinä kuinkaan käynyt.

Jorma Järvinen on alle 2-vuotias Päätie 55 pihassa Irmeli Niskalan taluttamana.

Leikkeinä merirosvot ja "skruippa"

- Pihaleikkeinä leikittiin hippaa ja sitten minusta oli jännää kun pelattiin "skruippaa", eli laitettiin hiekkapihalle lapsen nyrkin kokoinen kuoppa, johon heitettiin kolikoita tietyn matkan päästä. Se joka heitti lähimmäs kuoppaa sai potin (heitetyt kolikot). Sitten oli näitä "peili-leikkejä" ja piiloleikkejä, jossa saatiin hyvät piilopaikat kun mentiin Parken lautatarhalle. Siellä oli lautatarhojen välissä kuivatusrakoja, joista sai hyvän piilopaikan. Siellä sitten oltiin hiljaa ja sillä joka etsi kavereita oli tosiaan hakemista

Lähimetsikössä käytiin hurjia merirosvotaisteluita, silloinen filmisankari Errol Flynn oli meidän idoli. Käytiin jopa tappeluita kuka saa olla Errol Flynn, koska se oli sankari ja sai hiilellä piirtää viikset nenän alle, Järvinen naurahtaa. 

- Puumiekoilla posauteltiin toisiamme ja täytyy sanoa että on olemassa suojelusenkeli kun kaikkien silmät säilyivät ehjinä siinä tohinassa. Sitten oli myös Tarzan-leikit näissä läheisissä metsissä. Oli myös kerhotoimintaa semmoisessa Pikkukirkko-yhdistyksessä, joka kokoontui Tapanilan VPK-talolla, jossa näistä minun lapsuuden ystävistäni Taimo Hagman veti meitä. Muistan hyvin kun olin ollut viisi- tai kuusivuotias, en ollut vielä koulussakaan, kun minulle tuli semmoinen näytelmärooli, että minun piti esiintyä jonain tähtenä siellä esiintymislavalla. Minulla oli lakana yllä ja tähti kädessä ja minun piti lausua jotain vuorosanoja, joita en millään muistanut. Kyllä minä sitten sain sen jotenkin hoidettua.


Näytelmiä VPK-talolla

- Meillä oli sillä samaisella VPK-talolla myös ohjelmallisia iltoja, missä oli pienoisnäytelmiä. Vieläkin naurattaa eräs varjoteatteri. Näyttämön eteen pingotettiin esiripuksi valkoinen lakana ja näyttämön takana oli kirkas valo. Siinä lakanan lähellä henkilöt sitten näyttelivät, siihen oli kannettu pöytä joka esitti sairaalan leikkauspöytää ja kaksi henkilöä olivat lääkäreitä, niillä oli pitkät takit päällä. Potilasta esittävä kaveri oli vatsan kohdalta täytetty vaatteilla oikein lihavaksi. Potilas istui ensin siinä pöydällä ja toinen lääkäreistä sanoi että "nukutus" ja otti esiin jättiläismäisen nuijan. Se oli sellainen pahvinen tekele, mutta sen varjokuva näytti suurelta puuvasaralta yleisölle. Lääkäri pamautti sillä potilasta päähän joka pyörtyi tietysti heti. Sitten toinen, leikkaava lääkäri, otti metrin kokoiset pahviset sakset jotka näyttivät ihan oikeilta varjokuvana. Lääkäri leikkasi potilaan vatsan auki ja lappasi sieltä paksua köyttä joka kuvasi potilaan suolia, ja sitä vaan riitti ja riitti, tuli semmoiset montakymmentä metriä. Lopulta kun potilas oli hoidettu ja hänet neulottiin kiinni karttakepin kokoisella neulalla. Tämä nauratti yleisöä.

- Siihen aikaan ei tv:stä tiedetty mitään, elokuvat korvasivat sen. Kävin useimmiten Malmilla kino Helioksessa tai Kino Malmissa, joskus Tapanilan kinossa, katsomassa piirrettyjä, Majakkaa ja Perävaunua, Chaplinia tai jotain muita filmejä.


Lapsena sota-ajan Malmilla

- Elämä Malmi-Tapanilassa sota-aikana ei ollut helppoa lapsille, vaari toteaa.
Isä oli rintamalla ja minä, äitini ja veljeni kanssa kotona. Kaikesta oli pulaa. Ruuasta, vaatteista yms. Muistan äitini kertoneen, että kortilla lapset saivat n. 1/2 lasillista maitoa päivässä. Kun hän säästi oman annoksensa, niin sain veljeni kanssa n. lasillisen maitoa päivässä. Leivän päälle voin asemasta käytettiin ns. laardia. Laardi oli sulatettua suolaista sianrasvaa. Malmin Elannon yläkerran ruokalassa kävimme silloin tällöin syömässä vetistä kaurapuuroa, johon oli kaadettu sakariinilla maustettua kiisseliä. Mustan pörssin kauppiailta saattoi joskus saada kananmunia tai pienen lihakimpaleen. Lanttu, kaali ja silakat olivat tavallisia ruoka-aineita päivittäisillä aterioilla. Joskus oli hernekeittoa, mutta kaikki piti valmistaa itse. Puutteellisen ravinnon takia sairastuin riisitautiin, jonka seurauksena maitohampaani lähtivät märkimällä. Muistan kovat säryt suussa ja käynnit yliopiston hammasklinikalla.

Eugen Vattulainen Päätie 55 rappusilla sylissään Jouko (1,5 v.) ja vierellään Jorma (6,5 v.) kesällä 1943. "Vattulaisen-täti" oli yläkerran seinänaapuri. Eugen Vattulainen oli emigrantti, joka oli tullut Suomeen Venäjän vallankumouksen aikoihin. Hän oli entinen kotiopettajatar taitaen sujuvasti neljää eri kieltä.

- Asunnot olivat sotatalvina hyvin kylmiä, kun toiset ikkunaparit piti säästää pommitusten varalta. Talviaamuisin keittiössä oleva vesiämpäri oli jäässä ja nurkat huurteessa. 
Hälytysten takia nukuimme päällysvaatteet päällä, varsinkin kirkkaina kuutamoöinä, jolloin oli usein lähdettävä pommisuojaan hälytyssireenien ulvoessa. 

Koulun penkki kutsuu

- Minun muistikuvani mukaan kouluun ei hiihdetty, vaan tämä kouluun meneminen ja sieltä tuleminen tapahtui jalan. En muista että koulussa olisi hiihdettykään, sillä koulun hiihtokilpailut tulivat vasta ylemmillä luokilla. Ja mitä tulee pyöräilyyn niin eihän silloin ollut oikeastaan pyöriä oppilailla. 

Sen ajan koulu poikkeaa hyvin paljon nykyajan koulusta. Tuntuu, että kaikki oli ankarampaa. Muistan ensimmäiseltä luokalta, että semmoiselle pienelle pojalle oli käsittämätöntä, että piti istua pulpetissa hiljaa kädet ristissä pulpetin päällä. Kun opettaja kysyi jotain, piti viitata, nousta seisomaan pulpetin viereen ja vastata opettajalle, tätä piti myös teititellä. Jos ei uskonut opettajaa niin tämä saattoi komentaa kädet pulpetin päälle ja tulla näpäyttämään karttakepillä sormille. tai viedä nurkkaan seisomaan kädet selän takana viideksitoista - kolmeksikymmeneksi minuutiksi riippuen rikkomuksesta. Jälki-istunnotkin olivat yleisiä, jos oli tehnyt jotain isompia rikkomuksia.

- Välitunnilla piti jokaisen mennä ulos ja jokaisen luokan piti muodostaa oven eteen rivi ennen kuin opettaja päästi takaisin sisälle. Koulussa oli paljon ulkoläksyjä: runoja, kansallislauluja ja maakuntalauluja. Sellaisia tuli paljon läksyksi ja niitä piti osata.

Tapanilan kansakoulun 3. luokka vuonna 1946 opettaja Anna Lehtosen kera.

Velliä, puuroa ja kalanmaksaöljyä

Alakansakoululla ei ainakaan aluksi ollut ruokailua, eli piti olla omat eväät mukana. Sitten myöhemmin alkoi kouluruokailu. Silloinkin tarjoiltiin velliä ja puuroa. Ruoat kannettiin luokkaan ja syötiin luokassa pulpetin päällä.

Kouluterveydenhuollossa oli sotien jälkeen aivan yleistä, että koko luokalle tehtiin päätarkastus, eli katsottiin oliko oppilaiden päässä täitä.
- Muistan hyvin alakansakoulun pakolliset kalanmaksaöljyn ottamiset, kun opettaja tarjoili koko luokalle samasta lusikasta öljyä ja pyyhki sitä aina välillä liinalla. Siitä vaan jonossa syötiin ja urhoollisesti nieltiin ja kuka sylki pois suusta salassa. Se oli aika traumaattinen tapahtuma kaiken kaikkiaan, naurahtaa vaari.

- Meillä oli syksyisin koulussa tapana mennä Tapulin suunnassa oleville suurille viljapelloille. Koko luokalle annettiin paperipussit ja meidän piti kerätä sieltä pelloilta viljan tähteitä ja jyviä. Saimme sitten jouluna, joulujuhlassa, niistä leivotut rusinapullaukot, lumiukon tyyliset, joissa oli rusinat silminä ja nappeina.

Muisteluja Malmista 

Malmi on muuttunut lapsuuteni ajoista huomattavasti. Tekee kipeätä ja tuntuu haikealta, kun katsoo kuinka vanhoja rakennuksia hävitetään uusien betonisten tiilitalojen takia.  

- Pellot täyttyvät kerrostaloista ja vanhat puutalot häviävät. Toisaalta ymmärtää ettei ole vanhojen talojen korjaajia eikä löydy rahaakaan niihin ja kehityksen pitää kulkea kasvun myötä edelleen. 

Lapsuuden ystävien jälleen tapaaminen yli 60 vuoden jälkeen juhlimassa Esko Salmen 70-v. päiviä. Vasemmalta Taimo Hagman, Jorma Järvinen, Esko Salmi ja Erkki Keskinen. Tilaisuudessa muisteltiin lämmöllä ja mielenkiinnolla lapsuuden aikaista niukkaa elämää sekä pilke silmäkulmassa tehtyjä "temppujamme".