Lapsuusmuistoja  Puustellista,  Ossi Åvallin tilalta Töyrynummesta

Tuomisen Annelin leikkimökin vieressä Anneli Tuominen ja Irja Vuorinen.

Kotinamme oli valkean talon toinen puoli

Minä liityn Puustelliin tällä tavalla: kun kesällä vuonna 1945 vanhempani, isäni Armas Vuorinen (30.8.1910-7.5.1985, synt. Hausjärvellä) ja äitini Siviä (o.s. Kivinen, 20.9.1908-3.7.1989, synt. Luhangassa) muuttivat Helsingin maalaiskuntaan, Tapaninkylään, Puustelliin, muonamiehiksi. Äitini karjakoksi ja isäni tekemään muonamiehen työt. Tulimme Lammilta, Mommilan kartanosta. Kodiksemme tuli tuon valkeaksi rapatun talon toinen puoli. Toisella puolella oli pakaritupa - siellä leivottiin ja pyykättiinkin toisinaan. Meillä oli keittiö sekä kammari asuttavana. Pieni porstuakin taisi olla. Siihen aikaan ei jokaisella ollut omaa huonetta. Talvella asunnot olivat kylmiä, varsinkin lattiat. Elna-emäntä oli antanut vanhan plyysimattonsa kammarin lattialle. Tämän päälle äiti laittoi omat räsymattonsa. Näin sisareni Taimi muisteli.

Ossi ja Elna olivat ruotsinkielisiä mutta suomenkieli sujui hyvin. Talossa oli myös sisäkkö, nuori naisihminen. En muista hänen nimeään. Sisareni, joka kävi hänen kanssaan elokuvissa, muisteli hänen nimekseen Katri.

Ruusmarin kanssa olimme samanikäisiä. Leikkikaveri samassa pihassa oli kiva juttu. Ruusmarin luo sisälle leikkimään sain joskus mennä. Sisään taloon mentiin pihanpuolen päädystä. Toinenkin ovi oli vieraita varten. Siitä pääsi suoraan saliin, myös tämä oli sisäpihan puolelta. Talossa oli iso valoisa keittiö ja useampia pienempiä huoneita. Isännällä oli oma työhuoneensa ja emännälläkin omansa.

Emännän huoneessa muistan olleen kauniin ompelulipaston. Se aukesi keskeltä, eli siinä oli kaksi kädensijaa, joista se avattiin. Sisältä paljastui useita lokerikkoja. Niissä oli neuloja, lankoja ja kaikenlaista tilpehööriä. Mielestäni se oli ihmeellinen, silloin. Muistan myös piparkakut, joita Elna-emäntä joskus antoi suuresta peltipurkista. Maistuivat kotimehun kanssa hyviltä leikkien lomassa.

Näin alle kouluikäisen päivät kului leikin merkeissä äidin ja isän ollessa töissä. Ei viety päivähoitoon, liekö sellaista ollutkaan. Välillä olin äidin kanssa navetalla häärimässä tai isän kanssa pellolla. 

Jännittävät teurastuspäivät

Jännittävää oli teurastuspäivänä. Äiti kyllä kielsi menemästä ladolle, missä kaikki tapahtui. Olisin vain tiellä, eikä se muutenkaan ollut mukavaa puuhaa. Mutta kun teurastus oli ohi ja ruhot oli jätetty roikkumaan latoon. Niin pitihän ladonrakosista käydä kurkkimassa, miltä näytti sika tai lehmä kuolleena. Teurastajana oli kauppias Lintumäki tai Laihon Eikka. Laihot asuivat Tapanilantiellä, lähellä Majalahden kauppaa. Talo on purettu vuosia sitten.

Äitini ylpeili vielä ikä-ihmisenäkin omaa rohkeuttaan. Kuinka hän ainoastaan uskalsi liikutella ja hoitaa isoa sonnia. Kylistä kauempaakin tuotiin lehmiä astutettavaksi. Siihen aikaan elettiin vielä aitoa elämää eläinmaailmassakin.

Isäntä ja ori kateissa

Vanhempani melko harvoin juttelivat Puustellin ajoista. Joskus joku juttu muistui mieleen. Isälle mäskin hakumatkat Bastmanin kaljatehtaalta. Eläimille sitä haettiin silloin tällöin. Samoin isä muisteli Ossi-isäntää. Kuinka monet kerrat Ossia etsittiin. Isäntä otti "omaa lomaa". Ori oli valjastettu ja lähdetty kylille. Useimmiten emäntä määräsi isän hakumatkalle Malmille. "Tuo ainakin ori kotiin." Usein kaikki sujui hyvin. Hevonen löytyi, samoin isäntä. Mutta joskus oli tapahtunut niinkin, että hakija ja haettava olivat yhtä päissään kotiin tultaessa. Silloin tuli ympäri korvia isännälle ja renki selvisi haukkumisilla. Isäni, joka oli hämäläinen syntyjään, oli silti aina pieni huumorinpilke silmäkulmassaan tällaisissakin tapauksissa.

Pojat heinätöissä

Äskettäin olin muistotilaisuudessa. Puhuttiin Malmin sekä Tapaninkylän muuttumisesta. Paasikiven Arska oli myös läsnä. (Hän on sittemmin muuttanut muualle Suomeen asumaan.) Hän kertoi olleensa Puustellissa heinätöissä. Ossi oli heinäaikaan ottanut poikia töihin. Maksanut heille melko hyvin. Näin pojat tienasivat omaa rahaa, jota ei liiemmin silloin ollut. Ei kotoa annettu viikkorahoja, vaikka olisi tehnyt mitä kotitöitä. Paasikivien koti oli Niemitiellä. Tie lähti siitä Saidan kaupalta (T:mi Zaida Lundgren) jokirantaan.

Äitini taas oli keskisuomalainen, Luhangassa syntynyt. Suoraluontoinen ja hieman tosikko toisinaan. Hän kertoi antaneensa Ossi-isännälle lähdöt navetasta kun isäntä oli käynyt juomassa kermoja, salaa. Äitini teki selväksi, että navetta on hänen työmaansa, muilla ei ole asiaa sinne. Ei ainakaan salaa. Äitiäni oli syytetty kermojen varastamisesta. 



Vasemmalta: Irja Vuorinen, Anneli Tuominen, Harri Lindholm ja Taisto Lindholm. Kuva on otettu Vuokontiellä (nykyisin Hiirakonkuja) Tuomisella. Takana kaukana Åvallin valkea talo, joka oli kotini.

Vuokontien ja Puutarhatien asukkaita

Tekemisen puute tai uteliaisuus ympäristöön toi uusia tuttavia ja leikkipaikkoja. Tutustuin Tuomisen Anneliin, hän asui Vuokontiellä (nykyisin Hiirakonkuja). Tiellä, joka oli pellon takana kotiportilta katsottuna. Virallisesti tie lähti Puutarhatiestä.

Vuokontiellä asuivat Antmannit ja Salinit. Puutarhatiellä asuivat Mannit, Lindholmit, Pehkoset, Niemiset ja Oksasen täti, joka oli ompelija. Kauempana Puutarhatiellä asuivat Oksaset ja Vianderit, joilla oli vihannesviljelyä. Koko Puutarhatiehän oli nimensä veroinen. Siellähän olivat Dahlgrenit, Ahti, Laine, Larsson, Siljander ym. Kaikkia en muistakaan. Kaikilla oli jotain kasvi- tai kukkaviljelyä.

Monessa huushollissa Annelin kanssa kyläiltiin. Ainakin niissä, missä oli lapsia. Lindholmilla oli Vuokko, Harri ja Taisto. Heidän kanssaan tuttavuus kesti vuosikymmeniä, varsinkin vanhempiemme kesken. Niemiset taisivat muuttaa ulkomaille. Heidän talonsa on jo purettu. Samoin Tuomisen talo. Tien nimikin on muutettu Yrttimaantieksi. Onko se nyt muka parempi kuin Puutarhatie? En usko.

Malmin mustalaiset ja povaus

En muista montaakaan huonoa tai ikävää asiaa tuolta lapsuuden ajalta. Kyllähän niitä luvattomia kepposia tehtiin aivan varmasti, mukuloita kun oltiin.
Tai sittenkin, muistan yhden hankaluuden. Malmillahan oli siihen aikaan paljon mustalaisia. Meitä mukuloita oli peloteltu tai itse kuvittelimme heidän ottavan meidät mukaansa, jollei olla kilttejä. Yleensä naiset kulkivat ja kauppasivat pitsiliinoja ja povasivat. 

Nyt ikäihmisenä käydessäni laulamassa palvelutaloissa ja sairaaloissa olen kohdannut Malmilla asuneita romaaneja. Olemme puhuneet asiasta. Yhdessä on todettu, että kaikesta huolimatta mukavia aikoja. Vaikka puutetta oli monenlaista. Kaikilla.

Pakko on tunnustaa tuosta povaamisesta. Olin 1950-luvulla Ivanoff-nimisessä turkisfirmassa töissä turkisompelijana. Povari kävi siellä, silloin, tällöin. Nuori kun olin, tulevaisuus kiinnosti, tai ainakin minkälaisen miehen saisin. Povaus kuului: tummahiuksinen mies meren takaa, kolme lasta. Että sillä lailla. Nyt 46-vuoden jälkeen on miehen tummat hiukset harmaat ja 1 lapsista Afrikassa, 2 poikaa Suomessa. Tosi on ollut povaus.

Surullinen uimaretki
 
Vielä on surullisin tapahtuma kertomatta Puustellista.
Kesällä käytiin Puksunrannassa uimassa. Niin mekin Ruusmarin kanssa lähdimme uimaan. Rannassa oli aina paljon porukkaa, lapsia sekä aikuisia. Mustalaiset pesivät pyykkejänsä ja uittivat hevosiaan hieman kauempana uimapaikasta. Onkijoita oli, samoin jotkut soutelivat. Peliporukoita, tikanheittoa ja kaikenlaista iloista touhua ja tapahtumaa.  

Meilläkin oli eväät mukana, ettei nälkä yllättäisi. Aikamme uitiin ja leikittiin. Ei tietenkään käsi kädessä siellä oltu. Kotiin lähdön tullessa Ruusmaria ei löytynyt mistään. Kaikki rannalla ollut väki huuteli ja etsi. Pusikot etsittiin ja vedessä kahlattiin. Puomin tältä ja tuolta puolen etsittiin. Ei löytynyt. Illalla myöhemmin hänet löydettiin aivan rannan tuntumasta. Hän oli saanut kaatumatautikohtauksen ja jäänyt kiinni savipohjaan. Hukkunut.
En ollut kuullut (enkä nähnyt) puhuttavan hänen sairaudestaan. Lapsia kun oltiin, ehkäpä sitä ei sivullisille kerrottukaan.

Rose-Mari Åvallin hautakumpu on Pitäjän kirkkomaalla. Myös Elna ja Ossi  Åvallin haudat löytyvät sieltä. Ruusmari oli heidän ottotyttärensä. Kun Ruusmarin siunauspäivä oli, en voinut olla läsnä. Samana päivänä pappani siunattiin Mommilan hautausmaalla.

Tästä on kulunut kuusikymmentä vuotta. Näin kirjoittaessa, muistellessa, palatessa lapsuusaikoihin, ihme kyllä ne muistuu mieleen. Vaikka muutokset ympäristössä on olleet melkoiset. Teiden nimet on muutettu, talot purettu, tuttavat kuolleet tai muuttaneet muualle.

Koko Puustellin talon pihapiiri on hävitty. Rakennettu uutta. Kehitys kulkee eteenpäin. Näin on. Uudet sukupolvet asustaa ja muistelevat menneitä sitten joskus. Toivottavasti. Toivottavasti heille jää tämän päivän turhanaikaiselta kiireeltään muistoja ja muisteltavaa.
  

Brobacka eli "Bruubakka"

"Bruubakka", niin tätä kulmaa sanottiin vielä 1950-luvulla. Hämeentie loppui Brobackan sillalle, siihen Turkistehtaan kohdalle. Sitä ennen oli Saidan kauppa ja Pohjolan palvaamo. Myöhemmin Saida rakennutti uuden talon, johon kauppa siirtyi. Tuli myös toinen kauppa, jossa nykyisin toimii Radial, melkein viereen. Sisarenikin oli Saidalla kesä-apulaisena, yhden kesän, ollessaan 13-vuotias. Luotettiin, uskottiin, siihen aikaan. Hämeentien loppupäässä on myös Kunnalliskoti. Iso pitkä rakennus, punainen. Onneksi on vielä olemassa.

Muutaman vuoden ajan asuimme Puustellissa. Sen jälkeen vanhempani ottivat muonamiehen paikan Siltamäestä, Kunnalliskodista. Muutimme Markelinin kulmaan Lestimäelle, pieneen punaiseen mökkiin, joka kuului Kunnalliskodille. Mökki on aikaa sitten purettu. Eikä mäkeä sanottu Lestimäeksi. Näin alkoi uusi tutustuminen uuteen alueeseen ja mielenkiintoisiin ihmisiin Markelinin kulmassa.