MaTaPuPu
|
|
Siltamäki-Suutarila
Suutarilan rintamamiestontit
Marja-Liisa Nurmi:
| YLÄKASKENTIE
33 |
 |
Vanhempani Reino ja Helvi Lahdelma saivat
maanhankintaan oikeutettujen joukossa lunastaa rintamamiestontin Suutarilasta,
Yläkaskentieltä, Puustellin metsän laidalta vuonna 1950.
Koti Puustellinmetsään
Rakentamista
Yläkaskentiellä
Talo valmistuttuaan 1950-luvun
alussa. |
Talo vuonna 1997. |
Kartan
halkaisee Yläkaskentie, josta ylös vasemmalle jää Kytöpolun
risteys. Keskellä oikealle kulkee Yläkaskenkuja. Alhaalla oikealle
on Uudisraivaajantie. Katunumerointi on sittemmin muuttunut, tässä
tonttimme numero on 31. Naapurissa asuivat jo silloin Laineet numerossa
33 ja Nyholmit numerossa 27. Korhosten talo numerossa 39 oli rakenteilla,
valmiiksi talon rakensivat kuitenkin Laitiset. Tien toisella puolella asuivat
Tammiset, Huuskoset sekä sisarukset Kerttu Palenius ja Sirkka Paasonen.
Yläkaskenkuja 4:ään valmistui samoihin aikoihin Uuno Laineen
talo. Ahvenlammet asuivat jo kuutosessa. Kartta
jatkuu oikealle.
|
Lähde:
Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto
Kaupunkimittausosasto, osoitenumerointi
Kaupungingeodeetin päätösluettelo,
627 §, 24.3.1987
Web-toteutus: Marja-Liisa Nurmi, 2001
|