Siltamäen palvelukodin historiaa

Sisällys:

I Sosiaalihuollon lähtökohdat  Helsingin pitäjässä 1800-luvulla ; Köyhäinhoidon ruotujärjestelmä  ; Vuoden 1879 vaivaishoitoasetus

II Vaivaistalon perustaminen Siltamäkeen 1888  ; Vaivaistalon ohjesääntö ; Tarkastuksissa paljon moitittavaa ; Uusi ohjesääntö 1898 ; Köyhäintalon ruokalista

III Köyhäinhoidon tarve lisääntyy  ; Vuodet 1917-1918 ;  Kunnalliskoti vaivaistalon sijaan 1923

IV Köyhäinhoito kehittyy 1930-luvulla  ; Kunnalliskodin arkea  ; Harvian mietintö  ; Uusia lakeja 1937 : Köyhäinhoito muuttuu huoltotoimeksi  ; Kunnalliskodin henkilökunta

V Sodanaikainen säännöstely  ; Talvisodan jaloissa  ; Jatkosota  ;  Helsingin suurpommitukset 1944  ;  Kunnalliskoti sodan aikana  ;  Alueliitos voimaan

VI Alueliitoksen vaikutukset  ; Sosiaaliministeriön tarkastus vuonna 1945  ; Uudet vakanssit

VII 1950- ja -60-lukujen muutokset

VIII Tapahtumakalenteri

Katso myös Liisan Nordmanin kuvia palvelukodin rakennuksista

Aulikki Litzen - Jukka Vuori, Helsingin maalaiskunnan historia 1865-1945 ( Hmh.)

Siltamäen vaivais-köyhäintalon ja kunnalliskodin johtokunnan pöytäkirjoja eri vuosilta. ( Ptk.)

Yrjö Harvia, Valtioneuvoston määräämä selvitysmies, Erikoisselvitys Malmi-Tapanilan liitosalueesta,  Helsingissä 1936. ( Y.H.) 

SOSIAALIHUOLLON LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN PITÄJÄSSÄ 1800-LUVULLA

Vuoden 1852 vaivaishoitoasetuksen täytäntöönpano siirtyi tämän seurauksena seurakunnalta (pitäjänkokouksesta) maalliselle kuntakokoukselle 1865. Pitäjän aikaisista hoitotoimenpiteistä oli säädetty asetuksessa. Vaivaishoito sai muodolliset puitteet kuntakokouksen 1869 hyväksyttyä Helsingin maalaiskunnan vaivaishoito-ohjesäännön, jonka Uudenmaan läänin kuvernööri vahvisti. (H.D. s.11.) Ohjesäännön mukaan vaivaishoidon hallintoa varten asetettiin 11-jäseninen köyhäinhoidon hallitus. Sen tehtävänä oli yhteistyössä 10-piirin kanssa huoltaa köyhien, turvattomien ja lasten toimeentulo ja kasvatus. Kun vuonna 1879 säädettiin järjestyksessään toinen vaivaishoitoasetus, sisälsi se kiinteän velvoitteen kunnalle vastata vaivaishoidon täytäntöönpanosta, samalla kun uudessa asetuksessa täsmennettiin vanhoja määräyksiä. Kunnan tuli avustaa työhön kykenemättömiä hädänalaisia, alaikäisiä, vammaisia jne. (H.D. s.11,12)

Ohjesäännön mukaan köyhäinhoidon tarkoituksena oli (1§) kerjuun ehkäisy, tilapäisen avun anto vieraasta kunnista oleville avun anojille ja huoltoa vailla olevien lasten huostaanotto, jotta he eivät joudu kerjuulle ja heitteille. Kunta jaettiin 10 piiriin ja kussakin piirissä toimii kunnallislautakunnan jäsen. Huollon kohteena olivat vanhukset ja alle 15-vuotiaat lapset. Uusi vaivaishoitoasetus ja sen mukainen kunnan vaivaishoidon ohjesääntö astui voimaan 1880-luvun vaihtuessa. (H.D. s.12)

Suomessa koettiin vuosina 1865-1867 historian järkyttävimpiin kuuluvat katovuodet. Sadot olivat olleet tavanomaisia huonompia jo edellisinä vuosina, mikä oli vähentänyt pitäjän lainamakasiinin viljavaroja. Vuoden 1865 sato oli pitäjässä tosin suhteellisen hyvä, mutta jo seuraavana talvikautena jouduttiin kokemaan hädän laajuus, kun pohjoisesta alkoi saapua pääkaupunkiin pyrkiviä kerjäläislaumoja. Helsingin maalaiskunnassa järjestettiin kesällä 1866 keräyksiä ja myyjäisiä, joiden tuotto, runsas 878 markkaa, lähetettiin hätäaputöiden järjestämistä varten Pohjois-Suomeen. (Hmh. s.65)

Kerjäläisten määrä lisääntyi entisestään seuraavana talvena. Rääsyläisjoukot toivat mukanaan aikalaisten tyyfukseksi kutsuman kulkutaudin, jonka epidemian ja nälänhädän taustaa tutkinut Oiva Turpeinen on tulkinnut useaksi eri taudiksi. Kyseessä oli joukko tauteja, joihin kuuluivat ainakin lavantauti, pikkulavantauti, pilkkukuume, toisintokuume, punatauti ja mahdollisesti myös influenssa. Kirkonkylään perustettiin maaliskuussa 1867 tilapäinen kulkutautisairaala, jolla saattoi olla jonkin verran vaikutusta siihen, että vuoden 1867 kuolleisuus pitäjän alueella oli vielä normaali: 207 henkilöä eli noin 29,5 promillea väestöstä. (Hmh. s.65)

Luonnonkirjat näyttivät menneen sekaisin vuonna 1867. Kesä tuli noin kuukauden myöhässä. Heinäkuun tilanne näytti lämpimien ilmojen ansiosta ja valoisammalta, mutta elokuu oli kylmä ja sateinen. Varsinainen katastrofi tuli syyskuun 4. päivän vastaisena hallayönä, jolloin valtaosa viljasta oli vielä korjaamatta pelloilla. Leipäviljan arveltiin riittävän vain tammikuun alkuun, eikä pitäjänmakasiinissa ollut viljaa lainkaan. (Hmh. s.65) Vuoden 1868 alkupuoli oli synkkä. Kunnan köyhille ei voitu järjestää työtä heikon sadon vuoksi. Kuolleiden määrä kasvoi vuoden aikana lähes kolminkertaiseksi normaalivuosiin verrattuna, sillä vainajia kirjattiin 607 eli 89,5 promillea väestöstä. Kunnan asukkaista kuoli vuoden aikana joka yhdestoista. (Hmh. s.65)
 

Köyhäinhoidon ruotujärjestelmä

Kunnallishallinnon  keskeinen tehtäväalue kansakoulujen ylläpitämisen ohella oli sosiaalihuolto eli käytännössä köyhäinhoito. Helsingin maalaiskunnan köyhäinhoito jäi vuoden 1865 kunnallishallinnon uudistamisen jälkeen vielä vanhalle kannalle sillä uudistuksen toteuttaminen vei sekä aikaa että rahaa. Maanomistajat oli ryhmitelty ruoduiksi, jotka jakoivat keskenään apua tarvitsevat köyhät ja huolehtivat näiden asumisesta, ruuasta ja muista välttämättömistä tarpeista. Kunta oli jaettu seitsemääntoista köyhäinhoitopiiriin, joita jokaista valvoi kuntakokouksen asettama katsastusmies. (Hmh. s.141)

Helsingin maalaiskunnan ensimmäinen virallinen köyhäinhoitosääntö annettiin vuonna 1869. Kuntakokous valitsi sen mukaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan yksitoista henkisen köyhäinhoidon hallituksen, jonka jäsenet vastasivat kukin oman köyhäinhoitopiirinsä asioista ja joille apua tarvitsevien tuli ilmoittautua. Mitään uutta kunnallista elintä ei kuitenkaan vielä perustettu, sillä köyhäinhoidon hallituksena toimi aina vuoteen 1891 asti kunnallislautakunta. (Hmh. s.141)

Maalaiskunta oli jaettu köyhäinhoitosäännön mukaan 38 ruotuun, joista kukin piti yllä yhtä köyhää tai vaivaista. Piirin valvoja antoi kullekin avustettavalle "setelin", johon oli merkitty, kuinka kauan ruotua kiertämään määrätty sai viipyä kussakin talossa ja kuinka paljon hänelle oli annettava ruokavaroja. Vuotuinen avustus oli säännön mukaan 24 leiviskää (204 kg) ruisjauhoja, neljä leiviskää (34 kg) silakkaa, puoli tynnyriä (73 kg) ohraa, puolitoista tynnyriä (220 kg) perunoita ja kolme kappaa (13.7 kg) suolaa. Ruotutalot varustivat hoidokkinsa myös vaatteilla. Ruotukierron ulkopuolella jääneitä avustettiin ruoka- ja raha-avulla, ja huoltajatta jääneet lapset annettiin taloihin elätteelle. (Hmh. s.141)

Koska kunnan varat olivat niukat eikä tilallisilla ollut erityisiä haluja verojen korottamiseen, tehtiin päätös, jonka mukaan kunnan verovaroilla hoidettaisiin lähinnä vain turvattomia lapsia. Vuonna 1868 oli esillä myös lastenkodin perustaminen alle 12-vuotiaille lapsille, mutta suunnitelma ei toteutunut. (Hmh. s.141)
 

Vuoden 1879 vaivaishoitoasetus

Ohjesäännön mukaan köyhäinhoidon tarkoituksena oli (1§):

a) kerjuun ehkäisy,

b) tilapäisen avun anto vieraista kunnista oleville avunanojille ja

c) huoltoa vailla olevien lasten huostaanotto, etteivät joudu kerjuulle ja heitteille. Kunta jaettiin 10 piiriin ja kussakin piirissä toimii kunnallislautakunnan jäsen ja tarvittaessa varajäsen valvojana (3§). (H.D. s.12)

Mielisairaiden, orpojen ja vaivaisten hoito oli kuitenkin vain osa kunnan köyhäinhoitomenoista, sillä suurin rasitus koitui vuonna 1875 103:n työkyvyttömän henkilön avustamisesta.

Köyhäinhoitomenot kaksinkertaistuivat vuosien 1875-1885 välisenä aikana, mihin vaikutti osaltaan vuonna 1879 annettu kuntien velvoitteita lisännyt uusi köyhäinhoitoasetus. Vuonna 1884 oli avustettavia jo 236, mikä sai maalaiskunnan johdon pohtimaan uusia radikaaleja keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Passivoivana pidetyn suoran taloudellisen avun sijasta haluttiin siirtyä halvempiin ja kannustavimpina pidettyihin työllistämismenetelmiin. (Hmh. s.142)

Kunnan varoilla oli järjestetty työttömyystöitä köyhille naisille jo 1860-luvulla, mutta 1880-luvun puolessa välin heräsi ajatus erityisen pohjoismaisen mallin mukaisen köyhäintalon perustamisesta. Kuntalaisten oli määrä vastata köyhäintalon kuluista yhteisin verovaroin, mutta uusi järjestelmä arvioitiin vanhaa huomattavasti taloudellisemmaksi, sillä hoidokkien oli tarkoitus osallistua tarjotun ylöspidon vastineeksi talon töihin. Köyhäinhoidon arveltiin kohottavan muutoinkin sosiaalihuollon taso, silla sairaille voitaisiin tarjota näin entistä parempaa hoitoa ja lapset saisivat käydä koulua ja oppia samalla hyödyllistä työntekoa. (Hmh. s.142. VKA Kuntakokouksen ptk 15.9.1885)

Takaisin alkuun

VAIVAISTALON PERUSTAMINEN SILTAMÄKEEN 1888

Vaivaistalo-maatilaratkaisusta tuli vallitseva. Vaivaistalon rakentaminen tähtäsi köyhäinhoitomenojen supistamiseeni. Suljettua huoltoa pidettiin ulkomaisten esimerkkien pohjalta taloudellisempana ratkaisuna. Asian valmistelua varten asetettiin komitea. Lainamakasiinista oli luvassa perusrahoitusta. Komitea kannatti laitosratkaisua, koska ilman työtä annettu avustus olisi kasvattanut köyhäinhoitomenoja. Esitystä perusteltiin sillä että  vaatimalla työtä " tätä ainoaa pahaa, jota avustuksen saaja tavallisesti pelkää", vältettäisiin "turhaan" köyhäinhoidon niskoille pyrkivät. Komitea ehdotti perustettavaksi köyhäintalon, jossa avun saajat edes työllään voisivat korvata ylöspitoaan. Köyhäintalo merkitsi myös mahdollisuutta, ettei turvattomia lapsia tarvitsisi enää huutokaupata. Lasten koulunkäynti voitiin turvata, kerjääminen ja kuljeskelu estää, turvattomat ja sairaat saisivat tarvitsemansa huolenpidon. Uusi talo Siltamäen vaivaistalo valmistui syksyllä 1888. (Hmh. s.142. KA Köyhäinhoidontarkastajan arkisto Pb 3, J.G. Bergbomin kirje G.A. Helsingiukselle 30.4.1887; VKA; kuntakokouksen ptk 15.12.1887)
 

Vaivaistalon ohjesääntö

Köyhäinhoidon tarkastaja Helsingius, joka oli osallistunut jo laitoksen suunnittelutöihin, nosti Hisingiä vastaan syytteen, kun huhtikuussa vuonna 1890 tehdyssä poliisitutkinnassa oli käynyt ilmi, että hän oli pahoinpidellyt yhtä naispuolista hoidokkia. Nainen oli 26-vuotias Wilhelmina Wikman, jolla oli mukanaan 3-vuotias tytär ja 10 kuukauden ikäinen poikavauva. Tapahtumat etenivät tutkintapöytäkirjan mukaan seuraavasti: 

Oli syntynyt kiistaa samassa huoneessa asuvien muiden tyttöjen kanssa, joilla myös oli lapsia. Wilhelmiina Wiman oli poistunut keittiöön ja ilmoittanut siellä köyhäintalon johtaja Hisingille haluavansa lähteä pois talosta. Riidan jälkeen Hising oli lukinnut Wimannin rangaistushuoneeseen. Wiman oli tehnyt vastarintaa, jolloin Hising oli lyönyt "klapilla" käteen ja sulkenut hänet" koppiin" klo 2.00 iltapäivällä.

Klo 6.00 iltapäivällä Wiman mursi huoneen oven ja meni tekemään Hisingistä valituksen Karl Ehnrothille Backaksen kartanoon Veromiehen kylään. Tämän jälkeen Wiman palasi köyhäintaloon, jossa Hising sulki hänet arestihuoneeseen antamatta hänen imettää lastaan. (Hmh s.142. VKA kuntakokouksen ptk. 13.12.1888; K.A; köyhäinhoidon- tarkastajan arkisto Pb 3, poliisitutkinta ptk. 8.4.1890; kirje Helsingin piirin nimismiehelle Fridolf Bäckmanille 19.6.1890)

Kunnan tarkoituksen oli vaivaismaatilan perustamisella supistaa köyhäinhoitomenoja jotka 1880-luvun alkupuolen kustannustason nopean nousun jälkeen kohosivatkin hitaammin. (H.D. s.14) Maatila-vaivaistalo oli täällä vallitseva. Taloudellisesti vaivaistalon tuli maatilallaan tuottaa tuloa, jota paitsi annettavaa hoitoa vastaan tuli siihen kykenevän tehdä työtä. Vaivaistalossa hoidettiin kaikkia lain perusteella hoidettavia lapsia ja aikuisia, sairaita sekä mielisairaita, joten se oli sekalaitos. (H.D. s.13)

Kun voimassa oleva ohjesääntö osoittautui vanhentuneeksi, ruvettiin laatimaan uutta, joka vahvistettiin 11.11.1890. Vaivaistaloa laajennettiin 1891, jolloin oli saatu kokemuksia ja jouduttiin toteamaan vallitseva tilan ahtaus. Rakennustyöt rahoitettiin lisätaksoituksella  (= verotuksella). (H.D. s.14)
 

Tarkastuksissa paljon moitittavaa

Mielisairaanosaston tiloista ja potilaiden kohtalosta valitettiin tämänkin jälkeen useita kertoja, ja tarkastajat löysivätkin paljon moitteen aiheita. Mielisairasosaston tiloissa pidettiin kanoja, paloturvallisuutta laiminlyötiin, potilaille ei järjestetty ulkoilumahdollisuuksia, näitä lyötiin jne.

Vähitellen alettiin mielisairaiden asioita käsitellä terveyden- ja sairaanhoidon alueeseen kuuluvina, ei enää köyhäinhoitona kuten aikaisemmin. Ongelmien ratkaisemiseksi esitettiin jo vuonna 1908 naapurikuntien yhteisen piirimielisairaalan perustamista. Mielisairaiden oloja pyrittiin parantamaan siten, että Helsingin piirilääkäri alkoi osallistua heidän olojensa valvontaan. (Hmh. s.144. K.A; köyhäinhoidon tarkastajan arkisto Pb 3)

Uusi ohjesääntö 1898

Ohjesäännön mukaan hoidokkeja tuli kohdella hyvätahtoisesti ja ystävällisesti. mutta tarvittaessa myös vakavaa päättäväisyyttä osoittaen. Jos johtaja havaitsi laiminlyöntejä, epäjärjestystä, tottelemattomuutta tai taloustavaroiden tai vaatteiden turmelemista, hänen oli määrättävä rangaistus.
Johtajalle asetettiin pätevyysvaatimukset ohjesäännössä.

Lapsia sai kurittaa ruumiillisesti, mutta siitä oli ilmoitettava välittömästi köyhäinhoitohallituksen puheenjohtajalle. 14-vuotta täyttäneitä ojennettiin poistumiskiellolla, muista hoidokeista eristämällä ja ruoka-annosta vähentämällä. Köyhäinhoito-sääntö, kuten köyhäinhoitoa koskeva yleinen asetuskin määräsivät myös, että hoidokit eivät saaneet pitää hallussaan muita esineitä kuin raamatun, virsikirjan ja joitakin vähäisiä muistoesineitä. (H.D. s.14)
 

Köyhäintalon ruokalista

silakkaa, perunaa ja kaljaa leipää ja juomaa tarpeen mukaan 

Sunnuntaina lihamuhennosta ja kaljaa
Maanantaina ryynivelliä ja silakkaa
Tiistaina läskillä höystettyä hernekeittoa
Keskiviikkona luukeittoa
Torstaina velliä ja silakkaa
Perjantaina läskillä höystettyä hernekeittoa
Lauantaina perunoita ja läskisoosia 

Leipää ja juomaa tarpeen mukaan 

Sunnuntaina olutjuustoa ja silakkaa
Maanantaina teetä ja silakkaa
Tiistaina ruispuuroa ja silakkaa
Keskiviikkona ruispuuroa ja silakkaa
Torstaina teetä ja silakkaa
Perjantaina ruispuuroa ja silakkaa
Lauantaina ryynipuuroa ja silakkaa 

Leipää ja juomaa tarpeen mukaan (Hmh. s.145) 

Vuonna 1889 annetussa asetuksessa säädettiin, että köyhäinhoitohallituksiin sai valita myös naisia. Helsingin maalaiskunnan ensimmäisen, vuonna 1891 toimintansa aloittaneen köyhäinhoitohallituksen kahdentoista jäsenen joukossa oli kaksi naista, Malminkartanon emäntä Anna Jernström ja Malmin Örkiksen talon emäntä Rosa von Essen. (Hmh. s.147. VKA: kuntakokouksen ptk. 1.12.1890)

Köyhäintalossa oli sairashuone, jonka valvonta kuului muun laitoksen tavoin piirilääkärin tehtäviin. Kun kuntaan palkattiin viimein oma kunnanlääkäri vuonna 1910, alkoi tämä hoitaa myös köyhäintalon sairaita. (Hmh. s.144)

Kunnan köyhäinhoidon tarkastajat vierailivat laitoksessa toistuvasti ja löysivät paljon arvostelemisen aihetta. Tarkastajat huomauttivat erityisesti siitä, että lapsia, sairaista ja mielenvikaisia ei pidetty erossa muista hoidokeista ja että lasten hoitoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tarkastajat ehdottivat myös erityisen lastenkasvattajan palkkaamista, mutta kunta torjui ehdotuksen. (Hmh. s.144)

Köyhäintalo täytti tarkoituksensa ainakin sikäli, että kunnan köyhäinhoitokustannusten kasvu hidastui. Köyhäintalossa hoidettiin vuoden 1890 kunnalliskertomuksen mukaan 111 henkeä, joista miehiä oli 38, naisia 52, lapsia 21; kaksi asukasta luokiteltiin mielisairaiksi. Vuoden lopulla hoidokkeja oli kuitenkin enää 77, sillä 9 oli kuollut, 4 karannut ja 21 "lähtenyt talosta" muuten, ilmeisesti luvallisesti. Keskimäärin hoidokkeja oli vuoden aikana 63. Köyhäinhoidon tarkastaja piti asukkaiden määrää aivan liian suurena ja vaati enimmäismäärän rajoittamista. Hoidokkien määrä vakiintuikin vuoden 1893 jälkeen hieman alhaisemmalle tasolle 55 ja 80 välille. Poikkeus oli vuonna 1905, jolloin laitoksessa oli peräti 103 asukkia ja vuosi 1913, jolloin määrä kohosi yli 90. (Hmh. s.145)

Suurlakkovuosi 1905 oli poikkeuksellinen myös sikäli, että miehiä oli yhtä paljon kuin naisiakin 36 ja että lapsia oli hoidossa 31 eli enemmän kuin minään vuonna ennen ensimmäistä maailmansotaa. (Hmh. s.145)

Talon toinen johtaja toimi vuosina 1889-1896. Seuraavaksi johtoon tuli aviopari Wingqist, jotka muodostivat johtaja-johtajatar työparin. (H.D. s.14)

Vaivaishoitoa täytäntöön pantiin vuonna 1898 ohjesäännön mukaisesti. (H.D. s.15)

Takaisin alkuun

KÖYHÄINHOIDON TARVE LISÄÄNTYY

Vuosisadan vaihteen jälkeen avustamisen tarve lisääntyi. Apua tarvitsevien määrä oli vuonna 1900 vain 239 ja itsenäistymisen aikaan vuonna 1917 jo lähes 1200 henkilöä. (Hmh. s.147)
 

Vuodet 1917-1918

 Sisällissodan jälkeen köyhäinhoitohallitus sai runsaasti orpoja ja muita huollettavia vastuulleen, johon se yritti saada apua valtiolta. Apua ei herunut vaikka menot olivat erityisen suuret; vuonna 1920 58 mk 90 penniä/kunnan asukas. Köyhäinhoitohallitus valvoi Siltamäen kunnalliskodin lisäksi lastenkoteja Rekolassa ja Kirkonkylässä. Lisäksi kunnan hoidokkien avohuoltoa eri puolilla kuntaa valvoi 18 valtuuston valitsemaa valvojaa. (Hmh. s.377)

Maamme itsenäistyttyä alkoi valtion perustaminen monin eri tavoin mm. säätämällä vuonna 1922 köyhäinhoitolaki, joka tuli voimaan seuraavana vuonna ja kumosi vuonna 1879 vaivaishoitoasetuksen. Laissa säädettiin köyhäinhoidosta, joka oli varsinaista ja ehkäisevää. Köyhäinhoitoa annettiin yleensä kotiavustuksena, hoitona yksityiskodissa tai laitoshoitona. (H.D. s.18)
 

Kunnalliskoti vaivaistalon sijaan 1923

Kunnalliskodin oloja arvosteltiin toistuvasti julkisuudessa. Maaherran puututtua asiaan tiloja laajennettiin rakentamalla vanhan kunnalliskodin vierelle uudisrakennus. Mielisairaiden hoitoa parannettiin puolestaan laajentamalla kunnalliskodin yhteydessä olevaa mielisairasosastoa. Merkittävin parannus mielisairaiden hoidossa tapahtui kuitenkin vuonna 1924, kun kunta liittyi Tammisaaren piirimielisairaalan osakkaaksi. (Hmh. s.378)

Kunnalliskoti oli toiminut vanhojen ja sairaiden kotina, lastenkotina, mielisairaiden hoitopaikkana, maatilana ja työlaitoksena vuodet 1923-1929. Kun kunnalliskoti oli sekalaitos ja siinä vallitsivat ankarat käytössäännöt, oli  laitos ankara ja kuvaa 1920-luvun huoltokäsitettä maassa vallinneessa tilanteessa kansalaissodan jälkeen. (H.D. s.22) Kunnalliskodista sekalaitoksena saadut kokemukset ja julkinen huomio johtivat uudistuspaineisiin ja ensimmäisenä tuli mielisairaiden hoidon järjestäminen erilleen muista hoidokeista. Maaherra ja lehdistö olivat kiinnittäneet huomiota Siltamäen kunnalliskodin epäkohtiin ja huomautukset johtivat uuden mielisairaalan rakentamiseen. Laitosta oli ajateltu Seutulaan sijoitettavaksi, mutta kauppa keskeytyi hankkeen kalleuden johdosta.

Kunta avasi vaikean työttömyyden vallitessa varatyömaita. Eräs tällainen oli se, että vuonna 1927 osa työtä vailla olevia saatiin sijoitetuksi mielisairaalan uudisrakennukselle. (H.D. s.22)

Takaisin alkuun

KÖYHÄINHOITO KEHITTYY 1930-LUVULLA

Maalaiskunta kiinnitti myös lastenhuoltoon enemmän huomiota kuin laki olisi edellyttänyt. Tätä varten palkattiin vuonna 1928 vakinainen lastenvalvoja, jolle turvattomien lasten valvonta siirtyi. Lasten valvoja teki esitykset hoidokiksi ottamisesta ja kiersi tarkastamassa näiden oloja sijoituspaikoissa. (Hmh. s.378)

Kun kieltolaki korvattiin vuonna 1932 väkijuomalailla, sai köyhäinhoitolautakunta tehtäväkseen myös raittiuden edistämisen. Poliisin tuli tehdä lautakunnalle ilmoitus kaikista juopumuksen vuoksi pidätetyistä, joita kutsuttiin lautakunnan eteen nuhdeltaviksi, jos oli aihetta epäillä alkoholin väärinkäyttöä. Koska pelkkä nuhtelu ei aina riittänyt,  lautakunta piti tarpeellisena myös alkoholistiparantolan perustamista. (Hmh. s.378)

Huoltoapua saavien määrä kasvoi 1930-luvun lamakauden aikana moninkertaiseksi edellisiin vuosiin verrattuna. Apua sai vuonna 1929 vajaa 800 henkeä, mutta enimmillään vuonna 1933 jo kolminkertainen määrä yli 2400. Tämän jälkeen avunsaajien määrä laski vuosi vuodelta mutta oli 1939 silti vielä 1240. Lukujen perusteella ei voi tehdä kovin jyrkkiä päätelmiä avun tarpeesta eri vuosina, sillä niihin vaikuttivat monet muutkin tekijät, kuten käytettävissä olevat rahavarat. (Hmh. s.378)

Köyhäinhoitolautakunta yritti keksiä uusia avustusmuotoja pulan helpottamiseksi. Kunta hankki lautakunnan aloitteesta halukkaille viljelyspalstoja ja luovutti näille apulantaa ja siemeniä. Vaikeimpana pulavuonna 1933 kunnan palstoja viljeli 104 perhettä. Heistä monet pystyivät kasvattamaan itse huomattavan osan talven elintarvikkeistaan. Palstaviljely jäi pysyväksi ja jatkui myös pulakauden mentyä ohi. (Hmh. s.379)
 

Kunnalliskodin arkea

Ptk 5§ (15.5-33)
Kun on käynyt selville, että kunnalliskodin hoidokkeja rangaistaessa on ylitetty ohjesääntöä eikä rikkomusta ja sitä seuraavaa rangaistusta ole merkitty ohjesäännön edellyttämään rangaistuspäiväkirjaan, päätettiin kunnalliskodin johtajattarelle tästä huomauttaa ja kehottaa häntä noudattamaan ohjesääntöä, sekä kuukausittain esittämään rangaistuspäiväkirja köyhäinhoitolautakunnan kokouksessa. 

Ptk 4§ (22.2-34)
Ensi tilassa päätettiin kunnalliskotiin hankkia 6-7 porsasta ja emakko. Täysikasvuiset siat päätettiin teurastaa. Pehtorin huoleksi annettiin sikojen osto. Kunnalliskotiin päätettiin ostaa myöskin hyvä työhevonen. Oston toimittavat työnjohtaja, herrat Bäckström, Rosenström ja eläinlääkäri. 

Ptk 6§ (13.3-34)
Malmin sähkölaitokselle päätettiin myöntää lupa korkeajännityslinjan vetämiseksi kunnalliskodin alueelle. Korvaukseksi tästä ilmoitti sähkölaitos myöntävänsä 10% alennuksen kaikesta kunnalliskodissa käytettävän sähkön hinnasta. 

Ptk 6§ (5.4-34)
Kunnalliskodille kuuluva metsäalue Tapaninkylässä päätettiin aidata laidunmaaksi kunnalliskodin vasikoille. 

Ptk 9§ (5.4-34)
Kun puhelimen hankkiminen mielisairasosastolle tulee maksamaan noin 3000 mk, päätettiin asia jättää köyhäinhoitolautakunnan ratkaistavaksi. 

Ptk 15§ (2.5-36)
Päätettiin hankkia mielisairasosastolle puhelin. 

Ptk12§ (27.9-36)
Koska johtokunnan tietoon on tullut, että kunnalliskodin yörauha on joskus häiriintynyt laitoksen palveluskuntaan kuuluvan henkilön aamuyöllä kotiintulosta, päätti johtokunta, että kunnalliskodin palveluskunnan on oltava asunnossa viimeistään klo 23.00. Myöhempään poissaoloon antaa johtajatar luvan. 
 

Harvian mietintö

Maalaiskunnan köyhäinhoito oli järjestetty toukokuun 3.päivänä 1923 vahvistetun köyhäinhoidon ohjesäännön nojalla. Köyhäinhoitolautakunnassa on 15 jäsentä. Kunnalliskoti sijaitsee Krogarsista aikoinaan erotetulla tilalla R. N:o 7,4, johon myöhemmin on liitetty samasta tilasta erotetut pienemmät tilat R. N:o 7,9, 7,10 ja 7,46. Kunnalliskodin käytettäväksi on hankittu myös Björkbackan tila, R. N:o 1,2, Suutarinkylässä. Kunnalliskodin maat ovat siten pinta-alaltaan kaikkiaan 46,522 ha, siis suhteellisen laajat tällaiseen tarkoitukseen. Kunnalliskodissa on virallisesti vahvistettuja paikkoja 86, joista pääosastolla 40, B-osastolla eli sairasosastolla 23 ja mielisairasosastolla, joka samalla on kunnan vastaanottolaitos mielisairaita varten, niinikään 23. Tarkoitukseensa on varsinkin sairasosasto liian pieni. (Y.H. 1936)

Kunnalliskodin rakennusryhmään kuuluu suuri joukko rakennuksia. Näitä ovat hyvin vanha puinen päärakennus, 2,795 m3, sairastupa vuodelta 1923, 962 m3, kivinen mielisairaala ynnä aitaus vuosilta 1928 ja 1933, 2,618 m3, kivinavetta ja tallirakennus vuodelta 1927, 1,130 m3, kivinen sauna-, leipomo- ja työhuonerakennus vuodelta 1930, 715 m3, muonamiehen asuinrakennus, halko- ym. vaja, varastorakennus ja kellari, vesijohtolaitos sekä kaksi latoa. (Y.H. 1936)

Kunnalliskodin henkilökuntaan kuuluvat johtajatar, sairaanhoitajatar, sairaanhoitoapulainen, 2 mielisairaanhoitajaa ja työnjohtaja, palveluskuntaa tässä mainitsematta.

Kunnalliskodin mailla harjoitetaan maanviljelystä, ollen viljelyksessä noin 30 ha. Maatalouden kunnalliskodille luovuttamien tuotteiden arvo laskettiin vuonna 1933 Smk:ksi 79,388: 90 ja vuonna 1934 Smk:ksi 82,953: 50. (Y.H. 1936)

Uusia lakeja 1937 : Köyhäinhoito muuttuu huoltotoimeksi

Maalaiskunnan huoltotoimen organisaatio uudistettiin nyt perusteellisesti. Köyhäinhoitolautakunnan tilalle tuli huoltolautakunta, johon kuului neljätoista kunnan eri huoltopiireistä valittua henkilöä. Lautakuntaan perustettiin omat jaostot lastensuojelua sekä alkoholisti- ja irtolaishuoltoa varten. Vuonna 1937 vahvistettiin myös kunnan uusi huolto-ohjesääntö. Huoltolautakunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin köyhäinhoitolautakunnan entinen puheenjohtaja ekonomi Toivo Ailio Malmilta. (Hmh. s.379)

Huoltoapua vuosina 1937-1940 saaneiden kansalaisten enemmistö oli avohoidossa. Osa näistä sai jatkuvaa ja osa tilapäistä tukea. Yksinäisiä tuensaajia oli enemmän kuin perhetalouksia. Laitoshoitoon otetuista useimmat olivat kunnalliskodissa, kunnansairaalassa tai mielisairaaloissa. Tilapäistä tukea saavien määrän voimakas kasvu vuonna 1940 oli seurausta talvisodasta. (Hmh. s.380)

Vuoden 1938 syksyn aikana käsiteltiin useassa kokouksessa kunnalliskodin talous- ja toimintasuunnitelmaa vuodelle 1939, josta päätettiin  26.1.1939 (5§): Huoltojohtaja esitti johtokunnalle vuoden 1939 talousarvion sekä esitti harkittavaksi mihin toimenpiteisiin palkkoihin ym. nähden ryhdytään. Hän esitti myös harkittavaksi kenen tehtäväksi annetaan kansaneläkelaitoksen vakuutusmaksujen periminen.

Palkat päätettiin maksaa 1.1.1939 lukien talousarvion mukaisina sekä samalla tiedottaa henkilökunnalle, ettei mitään pukurahoja enää makseta.

Kansaneläkelaitoksen vakuutusmaksujen periminen päätettiin jättää huoltolautakunnan hoidettavaksi.
 

Kunnalliskodin henkilökunta 1930-luvun lopussa

b. Hoitohenkilökunta:

Sairaanhoitajatar (sairas os.)
Sairaanhoitajatar (pää os.)
Sairaanhoitajatar (mielisairas os.)
Mielisairaanhoitaja (mielisairas os.)
Mielisairaanhoitaja (mielisairas os.)

Keittäjä
Keittiöapulainen
Leipoja
Pesijä
3 siivoojaa

Pehtori
Karjakko
Navetta apulainen
Muonamies (Ptk. 5§ (26.1.1939))

Takaisin alkuun

SODANAIKAINEN SÄÄNNÖSTELY

Helsingin maalaiskunta valitsi oman kansanhuoltolautakunnan lokakuussa 1939. Kunnanvaltuutettu H.J. Uuraslahden johtaman lautakunnan ensimmäisiin tehtäviin kuului Helsingistä ja Karjalasta evakuoitujen henkilöiden majoittaminen ja muonittaminen. Maalaiskunta otti vastaan kaikkiaan n. 2000 Karjalasta siirrettyä henkilöä. Kansanhuollon tehtävät lisääntyivät sodan pitkittyessä, mikä pakotti kehittämään sen organisaatiota. Huhtikuussa 1940 perustettiin maalaiskuntaan erityinen kansanhuollon johtajan virka, jota hoitamaan määrättiin H.J. Uuraslahti. Hänen tilalleen kansanhuoltolautakunnan puheenjohtajaksi valittiin eläinlääkäri A.G. Backman. Karjalan evakkojen asioita hoiti toukokuusta 1940 lähtien lääninhallituksen määräämä siirtoväen huollon johtaja. Talvisodan seurauksena syntynyt asuntopula pakotti ulottamaan säännöstelytoimet myös asumiseen. (Hmh. s.413)

Kunnalliskoti pakkoluovutti 9.10.1939 puolustuslaitokselle ylimääräisiin kertausharjoituksiin hevoset Jalon ja Poken rattaineen sekä kahdet parireet laatikoineen. Edelleen johtajatar ilmoitti että kunnalliskodissa hoidokkina ollut Sirkka Sainio otetaan 1.1.1940 lähtien henkilökuntaan siivoojaksi mielisairasosastolle. Huoltojohtaja ilmoitti, että kunnalliskotiin tulee sosiaaliministeriön määräyksestä sijoitettavaksi 10 kpl luovutetulle alueelle jääneiden kuntien, ensikädessä Viipurin maalaiskunnan hoidokkeja. Työnjohtaja Edv. Lindholmin ollessa sotapalveluksessa suoritti muonamies Alf Vikhol kunnalliskodin maatilan töiden valvonnan. Sen johdosta, että kunnalliskodin puhelinlaskut olivat huomattavasti nousseet päätettiin että puhelinta saa käyttää ainoastaan virka- ja tärkeissä yksityisasioissa ja  yksityispuheluista on suoritettava puhelinkassaan 1 mk puhelua kohti heti puhelun yhteydessä. Kunnalliskodin maatalous kohtasi vaikean ajan keskellä vaatimuksia, jotka vaaditulla tavalla toteutettuna eivät olleet mahdollisia. Maidon tuotanto olisi kokonaan pitänyt luovuttaa Valiolle mistä se olisi ostettavissa päivän hintaan kunnalliskodin tarpeeseen. Samoin lihaa olisi luovutettava 500 kg lihakeskukselle. Polttopuut ja mahdolliset muut tarvikkeet olisi hankittava erilaisista keskuksista kalliilla hinnalla. Asiasta valitettiin "korkeammalle taholle", joka tutki asiaa ja päätti: Yli tarpeen oleva maito toimitetaan Valiolle, polttopuut ja mahdolliset muut maataloustarvikkeet saa ostaa vapaasti kunnan maanviljelijöiltä ja mahdollinen ylimäärä liha myydään kunnalliskodissa. Kaiken tämän keskellä oli selvitettävä myös miksi armeija oli palauttanut kunnalliskodin hevosen Vantaalla asuvalle maanviljelijälle eikä kunnalliskodille, jolle se olisi kuulunut. Puiden hankinta oli loppujen lopuksi niin vaikea kysymys että siinä oli turvauduttava kunnanjohtajan apuun. Samalla keinolla saatiin eläimille heiniä. Osa peltoalasta käytettiin heinän- ja perunanviljelyyn mikä osaltaan paransi kunnalliskodin omavaraisuutta.

Reserviläiset oli kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja valtioneuvos J.K. Paasikiven johtama valtuuskunta oli parhaillaan Moskovassa neuvottelemassa alueluovutuksista, kun Helsingin maalaiskunnan väestönsuojelulautakunta 14. lokakuuta ilmoitti, että teiden valaistusta vähennettäisiin ilmavaaran vuoksi. Pihalamput oli pidettävä sammuksissa ja ikkunat peitettävä. Helsingin kaupungista poistui lokakuun 11. ja 14.päivän välisenä aikana kaikkiaan 93 000 asukasta kriisitunnelman vallitessa. Kun mitään ei tapahtunutkaan alkoivat ihmiset palata koteihinsa. Neuvostoliiton hyökkäys tapahtui yllättäen 30. marraskuuta ja sai nopeasti totaalisen luonteen, joka kosketti välittömästi siviiliväestöä. Neuvostoliittolaiset koneet pommittivat Helsinkiä sodan ensimmäisenä päivänä heti diplomaattisuhteiden katkaisemisen jälkeen. Muutaman päivän kuluttua pommeja pudotettiin myös maalaiskunnan alueelle Hiekkaharjuun.
 

Talvisodan jaloissa

Sodan totaalinen luonne vaikutti monin tavoin maalaiskunnan elämään. Koulut muuttuivat sotamiesten kokoontumispaikoiksi, hevoslautakunnat ryhtyivät hankkimaan hevosia armeijan tarpeisiin ja osa Malmin sairaalaa muutettiin sotilas-sairaalaksi. Lokakuussa 1939 valittu väestönsuojelulautakunta tarvitsi oman määrärahansa ja myös palotoimen välinehankintoihin oli myönnettävä varoja. (Ptk. ote)

Sodanaikaisen työvelvollisuuden noudattamista varten asetettiin vielä erityinen työvelvollisuuslautakunta, jonka puheenjohtajana toimi Anselm Pyy. Maalaiskunnan työpäälliköksi valittiin Oskar Liljistrand ja kunta jaettiin 19 työalueeseen. Koska kivihiilen saanti oli tyrehtynyt sotatoimien seurauksena, talojen lämmityksessä jouduttiin siirtymään halkojen käyttöön. Työvelvollisuuslautakunnan keskeisiin tehtäviin kuului työvoiman varaaminen halonhakkuuseen ja maataloustöihin. Työvelvollisuuslautakunnat korvattiin tammikuussa 1941 annetulla asetuksella uudenlaisilla työvoimalautakunnilla.

Näiden tehtäviin kuului työvoiman hankinta ja jakaminen työkohteisiin, yleisen työvelvollisuuden toimeenpano, työnvälitys ja työttömyyden torjunta. Maalaiskunnassa oli välirauhan aikana ja erityisesti talvella 1941 runsaasti työttömyyttä. Osa työttömistä lähetettiin linnoitustöihin, joiden tarkoituksena oli taata talvisodan seurauksena muotoutuneen uuden itärajan turvallisuus. (Hmh. s.413)

Sota-aika vaikutti köyhäinhoidon laatuun ja määrään. Samoin siirtoväen huolto aiheutti lisätehtäviä huoltotoimelle; esim. vuonna 1941 oli huollossa 59 siirtoväkeen kuulunutta henkilöä joita oli sijoitettu mm. Kunnalliskotiin ja mielisairaalaan. (H.D. s.26)

Huolto-ongelmat kärjistyivät entisestään jatkosodan aikana. Palkat, hinnat ja vuokrat asetettiin tiukkaan säännöstelyyn, ja elintarvikkeille säädettiin luovutusvelvollisuus. Elintarvikkeiden säännöstely aloitettiin sokerista ja kahvista jo ennen talvisodan puhkeamista lokakuussa 1939. Koska säännöstelyn piiriin otettiin jatkuvasti uusia hyödykkeitä ja niiden jakelussa oli otettava huomioon kuluttajien erilaiset tarpeet, jouduttiin painattamaan valtava määrä erilaisia ostokortteja. Kunnan elintarvikehuollosta vastanneen kansanhuoltolautakunnan tärkeimpiin tehtäviin kuului maataloustuotteiden luovutuksen järjestäminen sekä ostokorttien ja elintarvikkeiden jakelu. Lautakunnan kansliassa oli tätä varten neljä osastoa, joista yksi vastasi hankinnoista ja myynnistä, yksi maataloudesta, yksi ostokorteista ja yksi polttoaineista. Lautakunnan palveluksessa olevien henkilöiden määrä kasvoi vuosi vuodelta. Vuosina 1942-1944 oli työssä 21 vakinaista henkilöä ja lisäksi lukuisia tilapäisiä ostokorttien jakajia. Vuonna 1943 tarvittiin jo 36 ylimääräistä kanslia-apulaista, joiden tehtävänä oli 616 026 ostokortin jakaminen. Kortit jaettiin kolmena vuosittaisena eränä 14 alueelle. (Hmh. s.423-414. Kommunalberättelse 1943, 60)

Kunnan oli järjestettävä mahdollisimman tehokkaasti myös omien laitostensa talous. Esimerkiksi Siltamäessä sijaitsevalla kunnalliskodilla oli käytössään 32 hehtaarin suuruiset pellot, joilla tuotettiin pääosa 110 ihmisen tarvitsemista elintarvikkeista. Tilan hoito oli niin tehokasta, että porsaita riitti jopa myyntiin. (Hmh. s.414. Kommunalberättelse 1942, 100)
 

Jatkosota

Kunnan huoltolautakunta vastasi talvisodan aikana rintamalla olevien miesten perheiden avustamisesta samoin kuin sotaleskien ja orpojen huollosta. Toiminta perustui aluksi vanhaan asevelvollisuuslakiin ja yleiseen tarvehankintaan, mutta lainsäädäntö uudistui merkittävästi vuoden 1941 alussa, jolloin astui voimaan sodassa vammautuneiden hoitoa koskeva sotatapaturmalaki. Jatkosodan aikana ja pian sen jälkeen astui voimaan uusia tärkeitä sosiaaliturvalakeja, jotka lisäsivät huomattavasti kunnallisen huoltotyön tehtäviä. Kunnan ja sen huoltolautakunnan tehtäviä lisäsi osaltaan sota-ajan säännöstely, sillä lautakunnan oli annettava jatkuvasti erilaisia lausuntoja sotakuukausipalkoista, tapaturmakorvauksista, sotilasavustusten maksamisesta ja vuokrarahoista. Uudet sosiaaliturvalait koskivat äitiysavustuksia, perhelisiä sekä sotaorpojen työnhuoltoa ja ammattiopintojen avustamista. Sotaorpojen työnhuollosta vuonna 1943 annettu laki koski alle 17-vuotiaiden sotaorpoja ja perustui tarvehankintaan. Laki pyrki takaamaan vähävaraisten sotaorpojen ammattikoulutusta, jota varten kunnat saivat valtion apua. Tämän lisäksi oli järjestettävä myös sotaleskien työhuolto. (Hmh. s.415-416)
 

Helsingin suurpommitukset 1944

Pääkaupunkia pommitettiin ankarasti kolmena iltana ja yönä helmikuussa 1944.

Helmikuun 6. Päivänä ilmahälytysmerkki annettiin kello 18.51, ja vajaa puoli tuntia myöhemmin olivat pommikoneet Helsingin yläpuolella. Yksi yllätetyistä oli pääkaupungissa käymässä ollut ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim, joka oli kutsunut puolustusministeri Rudolf Waldenin ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin päivällisellä Pasilassa odottavaan erikoisjunaansa. Isäntä ja vieraat siirtyivät hälytyksen tultua väestönsuojaan ja pääsivät nousemaan takaisin junaan vasta, kun ilmavalvontakeskuksesta oli saatu tieto hyökkäyksen päättymisestä. Juna ajoi tämän jälkeen Tikkurilaan ja siirtyi hieman kello 22 jälkeen VR:n hiekkakuopalle johtavalle sivuraiteelle, joka katsottiin riittävän turvalliseksi paikaksi tärkeille illastajille. Pääkaupungissa sytytettiin samoihin aikoihin katuvaloja ja raitiovaunut alkoivat taas liikennöidä. Kello yhden jälkeen saapui kaakosta uusia pommikoneita, jotka aloittivat kolmisen tuntia kestävän hyökkäyksen. Walden ja Tanner palasivat takaisin kaupunkiin pommituksen vielä kestäessä, mutta Mannerheim jäi yön ajaksi turvallisempaan Tikkurilaan. Helsingin pommituksessa kuoli yli 100 ja haavoittui lähes 300 henkeä. Maalaiskunnassa tuhoisin pommi osui Malmille ja surmasi yhdellä kertaa viisi henkeä. Kaikkiaan maalaiskunnassa kuoli 12 henkeä. (Hmh. s.408-409)

Toinen suurpommitus alkoi helmikuun 16.päivänä illalla. Ensimmäinen hyökkäysaalto saapui kaupungin ylle ensimmäisen pommituspäivän tavoin kaikista ilmansuunnista. Lyhyen tauon jälkeen saapui idästä ja kaakosta toinen hyökkäysaalto. Vuosaaren ja Laajasalon harhautuksella saatiin pommikoneet pudottamaan lastinsa jo kaupunkialueen ulkopuolella. Sekä henkilö- että rakennusvahingot jäivät tällä kertaa vähäisemmiksi. Maalaiskunnassa kuoli yhteensä seitsemän henkilöä. (Hmh. s.410)

Kolmas suurpommitus seurasi jälleen kymmenen päivän tauon jälkeen 26.helmikuuta.

Torjunta onnistui nyt erittäin hyvin, sillä hyökkääjät harhautettiin uskomaan, että kaupunki sijaitsi idempänä Vuosaaren alueella. Pääkaupungin henkilövahingot jäivät kolmannessa ilmahyökkäyksessä aikaisempaa vähäisemmiksi, vaikka rakennuksia vaurioituikin enemmän kuin edellisellä kerralla. Maalaiskunnassa pommitus ei aiheuttanut lainkaan henkilövahinkoja.

Helsingin maalaiskunta sai ottaa vastaan huomattavan osan pääkaupunkiin tarkoitetuista pommeista. Arviot hyökkäyksiin osallistuneiden lentokoneiden määrästä ja niiden pudottamista pommeista vaihtelevat huomattavasti. Uusimpien arvioiden mukaan ensimmäisenä pommituspäivänä olisi tehty 350 lentoa, toisena 650 ja kolmantena noin tuhat. Pommeja pudotettiin yhteensä 20 000, joista kaupunkialueelle osui vain joka kahdeskymmenes. Noin puolet pommeista putosi maalaiskunnan itäosiin, runsas viidennes pohjoisosaan, viidesosa mereen ja loput pari prosenttia Espooseen. Tämän jälkeen ei Helsinkiä enää pommitettu. Sotatoimet päättyivät 19.syyskuuta 1944 allekirjoitettuun aseleposopimukseen. (Hmh. s.411)
 

Kunnalliskoti sodan aikana

Helsingin suurpommitukset helmikuussa vuonna 1944 eivät varsinaisesti koskeneet kunnalliskotia mutta "sodan äänet" häiritsivät kaikkia, niin henkilökuntaa kuin potilaita ja asukkeja. Välirauha solmittiin syyskuussa vuonna 1944. Se ei kuitenkaan tuonut rauhaa kunnalliskotiin. Lisäksi sattui varkaustapauksia mm. erään asukkirouvan vihkisormukset katosivat saunomisen yhteydessä. Lisäksi lisääntyneet karkaamiset toivat poliisin kuvaan.

Koska kunnalliskodin siivoojat eivät olleet saaneet pitkään aikaan viikoittaista vapaapäiväänsä päätettiin että kukin vuorollaan saa viikon ylimääräisen loman ja muu ylityö korvataan kaksinkertaisena palkkana. Vt. johtajattarena toiminut yleisen osaston sairaanhoitajatar joutui rasittumisen takia kahden kuukauden sairaslomalle.

Maataloudessa ei uusi pehtori onnistunut edellisen tavalla, joka oli eronnut vuoden 1943 syksyllä. Useasta kehotuksesta ja huomautuksesta huolimatta ei uusi pehtori ollut toiminut toivotulla tavalla. Lisäksi tilintarkastajat pyysivät selvitystä maatalouden tilitilanteesta, johon tarvittiin vanhan pehtorin apua. Maataloudelle toivottiin omaa tilinpitoa, jota sillä ei aiemmin ollut. Samalla olisi ollut mahdollista laatia kunnalliskodille kaikin osin toteuttamiskelpoinen  talous- ja toimintasuunnitelma. (Ptk:n kertomaa)
 

Alueliitos voimaan

Helsingin kaupunki kiirehti liitoksen toteuttamista perustellen tätä sillä, että kaupungin oli vaikea tyydyttää muulla tavoin asunto- ja teollisuustonttien tarvetta; rauhan tultua tilanne kävisi täysin kestämättömäksi. Kaupungin naapurikuntien alueella omistamien suurten maa-alueiden suunnitelmallinen kehittäminen oli vaikeaa niin kauan, kuin alueet eivät kuuluneet sen oman hallinnon alaisuuteen. Helsingin näkökantoja myötäilevä sisäasiainministeriö totesi, että liitosalueilla olevat palstoittamattomat alueet kuuluivat lähes kokonaan joko kaupungin tai valtion omistukseen. Tiiviisti rakennettujen asutusalueiden oloja oli ministeriön mukaan mahdoton järjestää maalaiskunnissa voimassa olevien säännösten nojalla. Valtioneuvosto käsitteli liitosasiaa 13.tammikuuta 1944. Hallituksessa syntyi erimielisyyttä siitä, olisiko asia ratkaistava heti vai vasta sodan päätyttyä. Ratkaisu siirrettiin lopulta äänin 9-7 sodan jälkeiseen aikaan.

Rauhanponnistelut etenivät ratkaisevaan vaiheeseen kesän 1944 lopulla. Tasavallan presidentti ja hallitus vaihtuivat, ennen kuin välirauha saatiin solmituksi 19.9.1944. Uudeksi pääministeriksi nimitettiin 21.syyskuuta Urho Castren (KOK), joka valmistautui ministereineen liittoutuneiden pelätyn valvontakomission saapumiseen. Kaikista näistä kiireistä huolimatta valtioneuvosto ehti käsitellä lopullisesti myös liitoskysymyksen. Asia ratkaistiin 5.lokakuuta pidetyssä istunnossa, vain vähän ennen kuin valtion johto kiirehti Malmin lentokentälle ottamaan vastaan valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zdanovia.

Takaisin alkuun

ALUELIITOKSEN VAIKUTUKSET

Helsingin kaupunki sai liitoksen myötä 40 000 uutta asukasta samalla kun sen maa-alue kasvoi peräti kahdeksankertaiseksi. Samalla lakkautettiin 1920-luvun alussa perustetut Huopalahden, Kulosaaren ja Oulunkylän kunnat sekä Haagan kauppala. (Hmh. s.419. K.A: valtioneuvoston ptk 13.1.44 173-188. K.A: valtioneuvoston ptk 5.10.44 360-363)

Pääkaupunkiin liitettyjen maalaiskunnan alueiden julkinen omaisuus jaettiin siten, että Helsingin kaupunki sai kaksi kolmasosaa ja maalaiskunta loput. Veloista ja saatavista päätettiin vastaavalla tavalla.

Kansakoulurakennukset jaettiin kaupungin ja maalaiskunnan kesken sen mukaan kummalla puolen uutta rajaa ne sijaitsivat. Muista kunnallisista laitoksista maalaiskunnalle jäivät Malmin kunnantalo ja sairaala sekä Siltamäen kunnalliskoti. (Hmh. s.419)

Valtioneuvoston päätöksen mukaan oli kunnalliskoti maatiloineen siirtynyt Helsingin kaupungin omistukseen. Näin ollen oli selvitettävä ja ratkaistava miten toimitaan kunnalliskodissa ja onko mahdollisuutta jatkaa maanviljelystoimintaa. Oli ratkottava karjan ja kotieläinten kohtalo ja rakennetaanko tie pihasta mielisairasosaston rakennukselle suoraan, ettei tarvitsisi maantien kautta kiertää. Lisäksi oli ratkottava Malmin lastenkodin ja yksityisen lastenkodin paikat.

Sota-aikana oli keksitty, että kunnalliskodista ulkopuolella töissä käyneet henkilöt eivät saisi poistua kunnalliskodista, vaikka he pystyivät kustantamaan oman olonsa talossa. Lisäksi kunnan pulmana olivat  luovutetulta alueelta tulleet evakot, joista osa tilapäisesti majoitettiin kunnalliskotiin. Johtajattaren työhuone oli aluksi päivittäisten narinoiden ja marinoiden vastaan ottopiste, joille hän ei paljoakaan voinut koska hänellä oli yhdessä kunnalliskodin johtokunnan kanssa ratkaistavana alueliitoksen aiheuttamat paljon suuremmat pulmat.

Kunnalliskodin valittajat eivät näitä vaikeuksia ymmärtäneet, vaan jatkoivat valituksiaan kunnanhallitukselle, lääninhallitukselle ja sosiaaliministeriöön saaden aikaan monenlaisten tarkastajien juoksun kunnalliskodissa ja kasan hyviä neuvoa johtajattarelle.
 

Sosiaaliministeriön tarkastus vuonna 1945

"Tämän johdosta lautakunta on

1. Sopinut Helsingin kaupungin kanssa, että rauhattomat mielisairaat voidaan tutkimuksen jälkeen siirtää Helsingin poliisilaitoksen huolto-osastolle, joka järjestää näille hoitopaikan joko Kivelän tai Lapinlahden sairaalaan.

2. Lääkeaineiden varastoimisen järjestänyt siten, että keskusvarasto on johtajattaren hallinnassa ja hän jakaa osastoille parin viikon tarpeen kerrallaan ja seuraa lääkkeiden kulutusta kirjanpidon mukaan.

3. Ottanut lisää yhden hoitajattaren, joka on suorittanut Lapinlahden mielisairaanhoitajakurssin.

4. Osittain lukenut tarkastuskertomuksen sairasosaston sairaanhoitajattarelle, joka on luvannut parhaansa mukaan tointansa hoitaa.

5. Tohtori Jalaksen pyynnöstä sairasosaston sairaanhoitajattaren paperit lähetetty hänelle."

Tarkastaja tohtori Rakel Jalaksen tarkastus ja onnistuneet neuvottelut Helsingin kaupungin kanssa kunnalliskodin ja maatilan vuokrauksesta antoivat johtajattarelle ja johtokunnalle mahdollisuuden jatkaa toimintaa. 1.1.1946 voimaan tullut uusi kunnan raja koski myös kunnalliskodin asukkeja sekä potilaita osan siirtyessä kaupungin vastaaviin laitoksiin. Rauhan tulon takia luovutetun alueen erakot sijoitettiin sisäasiainministeriön toimesta muualle. Kunnalliskodissa suoritettiin muutoksia: sairasosastoon yhdistettiin mielisairasosasto paikkaluvun ollessa 25, yleisellä osastolla paikkoja oli 32. Kunnan lastenkoti sijoitettiin mielisairaalarakennuksen alakertaan ja vieraslastenkoti yläkertaan. Rakennettiin tie pihalta pellon poikki lastenosastolle. Kiinteistövaihto Helsingin kaupungin kanssa toi kunnalliskodille 10 hehtaaria viljelysmaata entisen lisäksi. Heinäkuun 30 päivä vuonna 1946 julkaisi Vapaa Sana niminen lehti kirjoituksen vääryyksistä kunnalliskodissa, johon laadittiin korjaava vastine julkaistavaksi samassa lehdessä.
 

Uudet tarkistetut vakanssit hyväksyttiin seuraavasti:

b. Hoitohenkilökunta:

Sairaanhoitajatar
Mielisairaanhoitajatar
Yöhoitajatar

Keittäjä
Keittiöapulainen
Leipoja
Pesijä
3 siivoojaa
Talonmies 

Pehtori
Karjakko
2 muonamiestä

Ajan parantuessa pikku hiljaa voitiin vähin erin parantaa ja monipuolistaa myös kunnalliskodin ruokavaliota .

Politiikka, henkilökuntakysymys ja maatalous olivat seuraavat pulmakysymykset kunnalliskodissa. Maalaiskunnan huoltolautakunta päätti kokouksessaan (4.10.1948 44§)  antaa kunnalliskodin johtokunnan tehtäväksi tutkia maatilan kannattavuutta Helsingin kaupungilta vuokratuilla kunnalliskodin entisillä pelloilla taikka tulisiko edullisemmaksi luopua niistä. Tähän johtokunta ei kyennyt vastaamaan, koska se ei syksyllä tiennyt seuraavan vuoden kevään ja kesän ilmoja ja näistä johtuvia peltojen satoisuutta.

Kun ihmeteltiin miksi apuhoitajatar ja talonmies laiminlyövät tehtäviään ilmoitti hoitajatar olevansa raskaana noin 3 kuukautta. Makaajaksi hän ilmoitti talonmiehen. Talonmies tunnusti makaamisen kertoen samalla olevansa avioliitossa mutta asuneensa erossa useamman vuoden. Hän arveli voivansa järjestää noin.3 kuukauden kuluessa   avioeron ja uuden avioliiton.

Erään puolueen kunnallistoimikunta lähetti kunnanvaltuustolle ja kunnalliskodin johtokunnalle kirjelmät, joissa kerrottiin  kiertävistä huhuista, että joku abnormi sairaanhoitajatar riehuu kunnalliskodissa sairaiden ja asukkaiden keskuudessa. Lisäksi tiedusteltiin missä on inhimillisyys avuttomia ihmisiä hoidettaessa. Lisäksi mainittiin henkilöitä joita se koski ja jotka olivat sen todenneet joko asukkaina ja potilaina tai vierailijana kunnalliskodissa. Johtokunnalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tutkia asia. Asiaa koskeva johtokunnan kokouksen pöytäkirjan pykälä (3§ 3.5.1949) oli kuuden sivun mittainen. Loppulause siinä oli: Asia ei antane aihetta enempiin toimenpiteisiin. Lisäksi tapahtui vahinko siinä että juttu Helsingin pitäjän kurjasta kunnalliskodista pääsi lehtiin ja radioon. Sairaanhoitajatar siirtyi eläkkeelle ja asui oman asunnon löytymiseen asti lastenosaston arkistossa.

Kunnanvaltuusto päätti, että maanviljelystoiminta lopetetaan kannattamattomana kunnalliskodissa mikä todetaan johtokunnan pöytäkirjassa (3.11.1949 3§) Tämän johdosta päätettiin toimittaa vapaaehtoinen huutokauppa (7.12.1949 2§) jolloin myydään eläimiä, koneita ja maataloustarvikkeita 20.12.1949 alkaen klo 10.

Tehdyt kunnalliskotia koskevat ratkaisut osoittautuivat erittäin lyhytnäköisiksi, sillä ne eivät seuranneet ajan kehitystä alkuunkaan. 1940-luvun loppuvuosina alkanut suuri muuttoliike pääkaupunkiseudulle koski myös Helsingin pitäjää missä alkoi voimakas väestönkasvu, mikä vuorostaan aiheutti paineita kunnalliskotia kohtaan. Maanviljelys- ja karjanhoidon lopettaminen aiheutti kulujen kasvamisen koska ko. tuotteita ei enää saatu tuottajahinnalla vaan ne oli hankittava tukkukaupasta. Lisäksi ei oltu huomioitu rahan arvon laskua mikä aiheutti maksaville asukeille lyhyen ajan sisällä kaksi huomattavaa korotusta. Alueliitoksen yhteydessä supistettu hoitohenkilökunta oli kunnalliskodissa loppuun kulunut koska yleisen  ja sairasosaston paikoissa ei tehty supistuksia samassa suhteessa. (Ptk:n kertomaa) Suuren alueliitoksen yhteydessä vuonna 1946 huoltotoimen työkenttä alueellisesti ja asukasluvultaan supistui. Siinä kunnalle jäi Siltamäen kunnalliskoti ja Kirkonkylän lastenkoti. Kaupunkiliitoksen jälkeen supistetussa Siltamäen kunnalliskodissa oli yleisellä osastolla 32 paikkaa ja sairasosastolla 25 paikkaa. Hoitotilanne oli kiristynyt äärimmilleen, koska mielisairasosastorakennuksen alakerta otettiin 1946 huhtikuun puolivälissä kunnan lastenkodin käyttöön, joka oli ennen ollut Bokullassa. Osaston yläkerta oli vieraan lastenkodin käytössä.

Takaisin alkuun

1950- ja -60 LUKUJEN MUUTOKSET

1) yleinen osasto
2) huolto-osasto ja
3) alkoholisti- ja irtolaishuolto-osasto. (H.D. s.31)

"Toteaisin, että vuonna 1954 toimintansa aloittanut sosiaalilautakunta suoritti alkajaisiksi tarkastuksen Siltamäen kunnalliskodissa todeten sen olevan ala-arvoisessa kunnossa. Sosiaalilautakunta esitti vuonna 1955 talousarvioon määrärahan uuden vanhainkodin suunnittelua varten, johon kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto suhtautuivat kielteisesti. Kun näin kävi, pyysimme audienssien ylitarkastaja Mustalan (sosiaaliministeriö) puheille ja kerroimme miten katastrofaalinen tilanne on vanhusten ja sairaiden huollossa. Hän määräsi tarkastuksen seuraavaksi päiväksi ja määräsi, että kunnanhallituksen puheenjohtajan tulee olla paikalla. Näin kävikin ja tässä tilaisuudessa ylitarkastaja Mustala ilmoitti annettavan Helsingin maalaiskunnan kunnanhallitukselle ja valtuustolle uhkasakon ellei välittömästi ryhdytä toimenpiteisiin uuden laitoksen aikaansaamiseksi. Muistan, että kesken vuoden alkoi rahaa löytymään ja löytyi myös arkkitehti Elsi Laisaari Katriinankotia suunnittelemaan." 

Mielisairaalaosaston alakerrassa toiminut lastenkoti lakkautettiin ja henkilökunta lomautettiin vuonna 1954. Osasto järjestettiin uudelleen ja muut sairaat siirrettiin Katriinankotiin. Siltamäen kunnalliskotiin jäi edelleen toimimaan:

1) 20-paikkainen yleinen osasto ja
2) 24-paikkainen mielisairasosasto. (H.D. s.30) 

Kunnalla oli koko Siltamäen vaivaistalon toiminnan ajan ollut huoli hoidettavien hoidon järjestelyistä. Kunta oli 1930-luvulla hankkinut hoitopaikkoja Kellokosken ja Tammisaaren sairaaloista. Alun pitäen vaivaistalossa oli hoidettu mielisairaita ja hoitotiloja jatkuvasti paranneltu niin, että kunnalla oli 2-kerroksinen kivirakennus tätä tarkoitusta varten. Mielisairaslain voimaantultua alettiin rakentamaan ns. B-sairaaloita tarkoituksella lakkauttaa kunnalliskotien mielisairasosastot. Helsingin maalaiskuntaan oli jäänyt toimimaan ko. erityisosasto, vaikkakin Uudellamaalla kaikki muut vastaavat osastot oli jo lakkautettu ja hoidettavat siirretty B-sairaaloihin. Vuonna 1968 sosiaalivirasto ehdotti sosiaalilautakunnalle, että Siltamäen mielisairasosasto lakkautettaisiin ja potilaat siirrettäväksi erityissairaaloihin. Sosiaalilautakunta ja kunnanhallitus hyväksyivät ehdotuksen. Historiallinen päätös ja ratkaisu oli nähnyt päivänvalon. Uudenmaan lääni oli näin ollen puhdas kaikista kunnalliskotien mielisairasosastoista ja astunut ratkaisevan askeleen kohden hyväksyttyä kehityskautta. Vapautuneet tilat kunnostettiin vanhainkodin osastoksi.

1960-luvun loppupuolella oli käynnistynyt kaksi suurta hanketta: lastenkodin ja uuden vanhainkodin rakentaminen Tikkurilaan. Ensimmäisenä valmistui Kuuselan lastenkoti vuonna 1971 ja seuraavana vuotena valmistui vanhusten huoltolaitos, joka sai nimekseen Simonkodin vanhainkoti (99 hoitopaikkaa), joka helpotti hoitotilannetta Vantaan kauppalassa, joksi kunta oli muuttunut samana vuotena.

Simonkodin valmistuminen loi uusia järjestelymahdollisuuksia ja näin Siltamäen kunnalliskodin hoitotiloihin Sosiaalivirastossa ja sosiaalilautakunnassa viriteltiin päihdehuoltotarpeiden tyydyttämistä ja kauppalanhallitus päätti perustaa 30 hoitopaikkaisen Siltamäen huoltokodin. Koska kunnalliskodin rakennukset ja maat olivat vuokralla Helsingin kaupungilta, oli kunnan pakko ratkaista kaksi vaikeata kysymystä:

1) vanhusten huolto
2) päihdehuolto

Siltamäkeä on kaiken aikaa vuosikymmenten läpi kehitetty paremmin vastaamaan hoitotilannetta Vantaan kunnassa-kauppalassa-kaupungissa. Monet ongelmat, joihin myös valtiovalta ja lehdistö ovat puuttuneet, ovat antaneet sosiaaliviranomaisille ja kunnalle erityistä päänvaivaa. (H.D. s.36, 38, 45)

Vantaan sosiaalitoimen ohjesääntöjä on otettu käyttöön seuraavasti: 1869, 1880, 1889, 1898, 1923, 1937, 1952, 1958, 1965 ja 1976, jotka ovat vaikuttaneet Siltamäen vaivaistalon - kunnalliskodin toimintaan. (H.D. /KK)

Takaisin alkuun

Tapahtumakalenteri :

1865 Kunnallislaitoksen perustaminen, vaivaishoito siirtyi pois seurakunnilta.

1869 Helsingin pitäjän vaivaishoito-ohjesääntö.

1880 Helsingin pitäjän vaivaishoito-ohjesääntö.

1888 Siltamäen vaivaistalo perustetaan.

1890 Helsingin pitäjän vaivaishoito-ohjesääntö.

1891 Vaivaishoito erotettiin kunnallislautakunnasta, Vaivaistaloa laajennettiin.

1893 1.1. Ruotuhoitojärjestelmä lakkautettiin Helsingin maalaiskunnassa.

1898 Helsingin pitäjän vaivaishoito-ohjesääntö.

1923 Helsingin maalaiskunnan köyhäinhoito-ohjesääntö vahvistettiin ja kunnalliskodille vahvistettiin ohjesääntö. Kunnalliskotia laajennettiin vanhan talon viereen.

1927 Kunnalliskodin mielisairaalarakennuksen rakentaminen

1933 Siltamäen mielisairaalaosastoa laajennettiin.

1937 Helsingin maalaiskunnan huolto-ohjesääntö ja kunnallisten laitosten ohjesäännöt hyväksyttiin.

1946 Suuri alueliitos.

1946 Kunnan lastenkoti siirtyi Bokullasta mielisairaalarakennuksen alakertaan.

1951 Helsingin maalaiskunnan sosiaalihuollon ohjesääntö.

1954 Lastenkoti lakkautettiin.

1957 Kunnantalo valmistui.

1959 Katriinakodin vanhainkoti valmistui.

1965 Helsingin maalaiskunnan sosiaaliohjesääntö.

1968 Siltamäen kunnalliskodin mielisairasosasto lakkautettiin, vanhainkotipaikkoja tilalle. 

1972 Simonkodin vanhainkoti valmistui, Helsingin pitäjästä tuli Vantaan kauppala, Siltamäen hoitokoti valmistui.

1974 Vantaa kauppalasta tuli kaupunki.

1979 Korson hoitokoti valmistui.

1980 Simonkodin lisärakennus Simonpirtti valmistui, Siltamäen toiminnot lakkautettiin.

Takaisin alkuun