KEVYENLIIKENTEEN SILLAT
 

KERAVANJOKI
 

6. ALA-TIKKURILAN KEVYENLIIKENTEEN SILTA
 
 

Vantaan Rakennusvirasto kertoo perimätietona, että sillan olisi alkuaan rakentanut Airam oy:n omistaja helpottamaan työläistensä kulkua ja tavaroiden toimittamista eteenpäin Tikkurilan kautta. Airam oy tuli Suutarinkylään v. 1942, silta on rakennettu sen jälkeen.
Tähän aikaan ainoa yhteys Tikkurilaan oli vene, jota vedettiin köyden avulla joen yli. Vanha riippusilta oli purettu, eikä uutta ollut vielä rakennettu.

- poistettu käytöstä 31.12.1984/lakkautettu tie.  Käytössä edelleen kevyenliikenteen siltana.
- peruskorjattu viimeksi v.1997

Omistaja Tielaitos
 



 

7. KERAVANJOEN RIIPPUSILTA 

I riippusilta

1920-luvulla talkoilla rakennettu silta Lapilan ja Sundholmin talojen kohdalla, siten että vastapuolella tie tuli Viertolan Elannolle. Silta purettiin huonokuntoisena sotien jälkeen 1940-luvun lopulla.
 
 

II riippusilta

Helsinki - Sateenkaarenkuja/Vantaa - Kotipolku

- silta rakennettiin talkoilla vuonna 1954, sitä ennen kuljettiin joen yli vetämällä venettä narun avulla.
- peruskorjattiin vuosina. 1967 ja 1978.
- oli pitkään Helsingin ainoa riippusilta.
- sillalla oli ensin puukaiteet, myöhemmin vaijerikaiteet.
- Suutarilan omakotiyhdistys huolehti sillan kunnosta. Sillan siirryttyä Helsingin kaupungin omistukseen, kaupunki antoi sillan rapistua ja lopulta se 1980-luvulla purettiin vaarallisena.
 

Juhani Apell lähetti 26.6.2002 kaksi erinomaista kuvaa riippusillasta. Hän kertoo ottaneensa kuvat  vuonna 1983. 

Kaksi kuvaa Kaarina Viitasen albumista 1950-luvun lopulta tai 1960-luvun alusta. Lisätty 15.12.2010

Viljo Pullin teksti ja valokuva riippusillasta 1960-luvun lopulta.


Malmin Seutu 17.8.1971:
Omakotiyhdistys tarjoaa Keravanjoen riippusiltaa kaupungin hoitoon Siltamäkeläisten aikoinaan Keravanjoen yli rakentamaa riippusiltaa tarjotaan kaupungin urheilu- ja ulkoilulautakunnalle. Suutarilan omakotiyhdistys on päättänyt tehdä tarjouksen, koska polku- ja virkistysreittien järjestäminen lisääntyy jatkuvasti. Omakotiyhdistys toteaa, että silta palvelee jo nyt paljon muitakin kuin paikallisia asukkaita, ja siksi olisi tarkoituksenmukaista, että kaupunki ottaisi sen hoitoonsa.

Silta on rakennettu Siltamäen asukkaiden toimesta ja heidän omalla kustannuksellaan. Omakotiyhdistyksessä on todettu, että kaupunki on ottanut samankaltaisia siltoja haltuunsa kalliimmallakin hinnalla, ja tämä silta tulisi kaupungille halvaksi. Omakotiyhdistyksen on vaikeata yksin pitää siltaa kunnossa, sillä sitä käytetään runsaasti. Samalla on tarkoituksena saada sillasta muistomerkki siitä, mitä asukkaiden oma-aloitteisuus voi saada aikaan.


MaTaPuPu 26.9.1984:
Riippusilta yli Keravanjoen Suutarilassa sijaitseva Helsingin ainoa riippusilta täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Silta sijoittuu Helsingin puolella Sateenkaarenkujan ja Vantaan puolella Kotipolun välimaastoon.

Sillan historiasta kertovat Mauno Lehto ja Kalevi Nyman, jotka ovat seuranneet sillan vaiheita alusta asti ja ovat olleet aktiivisesti mukana talkooporukassa. "Silta rakennettiin talkoilla paikallisten asukkaiden toimesta vuonna 1954. Alullepanijoina sillanrakentamiselle olivat Erik Forssel ja Heikki Sahenkari. Siltaosuuskuntaan kuului noin 40 henkeä, ja noin puolet osallistui talkoisiin. Silta rakennettiin kulkuyhteyksien takia; linja-auto kaupunkiin kulki joen toisella rannalla."

Joen yli venettä vetämällä

"Ennen sillan rakentamista asukkaat ylittivät joen vetämällä venettä narun avulla. Viimein asukkaat kyllästyivät tähän hankalaan ylitystapaan ja päättivät rakentaa sillan.
Siltahankkeeseen satsattiin v. -54  100.000,- silloista rahaa. Perustamiskustannukset olivat 46.500,-, loppusummalla suoritettiin ensimmäinen peruskorjaus v. 1967. Seuraava peruskorjaus oli vuonna 1978. Silloin aktiivisena materiaalihankkijana toimi Kalevi Nyman, työt tehtiin taas talkoilla ja kahvituksen hoitivat muutamat naapurin rouvat.
Siltaa käytettiin aktiivisesti mm. työmatkoihin n. 15 vuoden ajan. Nykyisin silta palvelee lähinnä vapaa-ajantoimintaa, tosin muutama asukas käyttää siltaa vieläkin päivittäisiin työmatkoihin."

Asukkaat ovat olleet joskus yhteydessä kaupungin Ulkoilu- ja urheiluvirastoon ja toivoneet yhteistyötä sillan säilyttämiseksi. Toistaiseksi tosin huonolla menestyksellä. Taas kerran asukkaat toivovatkin kaupungin kiinnostuvan tästä harvinaisuudesta, viimeistään ennen seuraavaa peruskorjausta, joka rasittaa paitsi asukkaiden voimia myös heidän rahakukkaroaan.
Mikäli tämä siltavanhus ei ole vielä tuttu jollekulle, kannattaa se valita seuraavan sunnuntaikävelyn etapiksi.

Kaikki muu tässä riippusillassa on uusittu, vain vaijerit ovat alkuperäiset, tuumivat Mauno Lehto ja Kalevi Nyman Roope-koiransa kanssa.
(Kuva on skannattu Matapupu -lehden 26.9.1984 kirjoituksessa olleesta kuvasta).



 

8. KIRKONKYLÄN SILTA - BROBACKAN SILTA - KERAVANJOEN SILTA
 
 

Vesistösilta Keravanjoen yli, Kirkonkyläntie/Tuusulantie,  Kirkonkylänpolku

Silta nro 46/Rakennusvirasto, nro U-323/Tielaitos

- rakennusvuodet 1900-1915 (todennäköisesti kunnostettu näinä vuosina)
- eri lähteistä riippuen rakennusvuosina mainitaan 1870 tai 1890
- peruskorjattu hätäaputöinä v. 1933
- kivinen holvisilta, maatuki: kivinen muuri, kallioperustus
- alikulkukorkeus 4.4 m
- kokonaispituus 36.8 m
- hyödyllinen leveys 7.4 m
- p-ala 245 m2 - 272,3 m2

Tie lakkautettu 16.1.1990. Käytössä kevyenliikenteen siltana.
Suunnittelija K. Fr. Appelgren v. 1900 (korjaussuunnitelma?)
Omistaja Helsingin kaupunki/Rakennusvirasto

Markku Kuisma kertoo Helsingin pitäjän historia osassa III  Ruotsin ja Venäjän armeijoiden yhteenotosta elokuussa 1742.  Perääntyvä Ruotsin armeija oli leiriytynyt Malmille kun venäläinen ratsuväkiosasto hyökkäsi Kirkonkylään.  Myös Tapaninkylän ja Tuomarinkylän alueella sattui yhteenottoja.  Kirkonkylän maantiesilta oli poltettu ja ruotsalaisten oli ylitettävä joki yön pimeydessä Tapaninkylän kohdalle kyhätyn heikon ponttoonisillan avulla.


Suosituksia rakennussuojelukohteille esikaupunkialueilla, Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto, yleiskaavaosasto, julkaisu YB:20/86:

Keravanjoen silta (7/620)

Kivisilta, n. 1870. Kaavoitustilanne: EYK: Virkistysaluetta (VI). Asemakaavassa suojelumääräys.
------------------
Siltakylän pellot, Keravanjoen varsi. Helsingin pitäjän kirkonkylään läheisesti liittyvä historiallinen jokimaisema, johon kuuluu entiset viljelysalueet, teollisuuslaitos, julkiset rakennukset ja Keravanjoen koski kivipatoineen asemakaavassa suojelumääräys. 

Omistaja: H:gin kaupunki/kiinteistövirasto, Tilat 5/42 ja 5/44: Perusyhtymä Oy
Tila 12/7: Puolimatka Oy
Kortteli 40099/2: Turkisteollisuus Oy

Kaavoitustilanne EYK: Virkistysalue (VI) ja virkistykseen varattu luonto- ja maisemakokonaisuus (V2).
Asemakaava: puistoa ja urheilukenttä. Alueen maisemanhoitosuunnitelmaa laaditaan.

Lähiympäristö: Hoidettava laadittavan maisemanhoitosuunnitelman mukaisesti.

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto, yleiskaavaosasto, julkaisu YB:20/86: 


MaTaPuPu 1.9.1999:
Huono kunto on tehnyt alla virtaavasta joesta kaatopaikan
Historiallinen kivisilta rempallaan Siltamäessä Kulttuurihistoriallisesti merkittävä silta on jätetty rapistumaan vaille huomiota Siltamäessä.

Brobackan kivisilta, 1870-luvulta on päässyt varsin huonoon kuntoon Siltamäessä. Siltamäki-Suutarila-Seuran puheenjohtajan, ikänsä alueella asuneen Liisa Nordmanin mielestä sillan esteettinen kunto ja alueen kokonaisilme ovat surkeaa katseltavaa. 

Kaiteitten maali on rapistunut ja kaiteita on kiinnitelty rautalangalla sillan vanhimpiin osiin. Kivisilta lohkeilee sieltä täältä ja se on murenevan ja paikkaillun asvaltin sekä graffittien peitossa. Lisäksi kulkuesteeksi pystytetyt rautatolpat eivät sovi vanhan kivisillan miljööseen. Ihmetystä herättää myös poistamatta jääneet alumiinikaiteen jatkeet sekä hoitamaton vanhan tien pohja Vantaan puolella.

Sillan lisäksi myös alla virtaava Keravanjoki on ikävännäköinen. Nordman arvelee, että huonokuntoinen silta ei ole herättänyt arvostusta ja tämän vuoksi jokeen on ollut entistä helpompi heittää romua kuin kaatopaikalle. Matalikossa seisoo betoniporsaita, pyöränkumi, autonpenkki ja muuta peltijätettä.

Silta on asemakaavassa suojeltu, mikä tekee sen nykytilasta erityisen masentavan. - Tässä kunnossa silta ei anna ohikulkijalle sitä arvoa kuin sen kuuluisi. Silta ei herätä tunnetta, että siirtyisi yli sata vuotta taaksepäin. Silta on kunnostettava suojelukohteen arvoiseen kuntoon, se ei saa rapistua silmissä., sanoo Liisa Nordman.

Brobackan silta sijaitsee Helsingin ja Vantaan rajalla. Se oli siltamäkeläisten yhteys keskustan suuntaan, kunnes suljettiin liikenteeltä 1990. Sittemmin silta on toiminut kevyen liikenteen väylänä. Läheisyyden ulkoilureitti ja viheralueet Helsingin puolella on hoidettu hyvin.

Perustuksiltaan silta on todennäköisesti kunnossa 

Sillan kunnostamista ajava Siltamäki-Suutarila-Seura on tullut pompotelluksi milloin tielaitoksen, museoviraston ja kaupungin virastojen välillä oikein tietämättä kenen kontolle silta kuuluu.

- Seuralla ei ole mahdollisuuksia siltaa kunnostaa, eikä ole tarkoituskaan, että yksityinen taho hommaan ryhtyisi. Se kuuluu kaupungille, Liisa Nordman sanoo.

Vuosi sitten Siltamäki-Suutarila-Seura lähetti toimenpidepyynnön valokuvineen museovirastolle ja edelleen kaupungin museolle. Viime talvena Nordman kuulu, etä Vantaan ja Helsingin yhteiset neuvottelut sillan kunnostamiseksi ovat alullaan.

Liisa Nordman toivoisi, että vanha kivisilta entisöitäisiin mahdollisimman pian alkuperäiseen, tai ainakin viimeisten piirustusten mukaiseen asuunsa.

- Asvaltointi pitäisi poistaa, samoin rautapylväät. Niitten tilalle voisi kulkuesteeksi asetella isoja luonnonkiviä, jotka sopisivat esteettisesti paremmin. Kaiteet pitäisi maalata ja graffitit poistaa. Perustuksiltaan silta on todennäköisesti kunnossa, vaikka pieniä lohkeamia on, Nordman sanoo.
Liisa Nordman toivoisi suojelukohteitten yhtenäistä valvontaa kaupunkiin.

- Rakennuksia kuuluu hajallaan eri virastojen suojelukohteisiin, joten aina ei oikein tiedetä missä kohteessa on milloinkin käyty. Kaupunkiin pitäisi kehittää yhteinen huoltokirjasysteemi.
Siltamäki-Suutarila-Seuran selvityksissä on osoittautunut, että sillasta käytetään eri nimiä eri virastoissa. Tielaitoksen siltarekisterissä silta on nimeltään Brobackan silta. 

Kaupunkisuunnitteluvirastossa kulkee nimitys Keravanjoen silta ja rakennusvirastossa Kirkonkylän silta. Vanhemmat siltamäkeläiset käyttävät nimitystä Brobackan silta ja uudemmat asukkaat kutsuvat sitä yksinkertaisesti kivisillaksi.

kuva puuttuu
Kuvan teksti: Keravanjoen ylittävä historiallinen kivisilta on päässyt varsin huonoon kuntoon Siltamäessä.  - Silta ei todellakaan ole arvoisessaan kunnossa, toteaa alueella asunut Liisa Nordman.

kuva puuttuu
Kuvan teksti: Siltamäen vanha kivisilta ei nivoudu historialliseen miljööseen kovin arvokkaasti.

kuva puuttuu
Kuvan teksti: Vanhan kivisillan alla virtaavaan matalikkoon on heitelty kaikenlaista peltijätettä. 


MaTaPuPu 22.9.1999
Pajamäki vaatii Brobackan sillan kunnostamista Osku Pajamäki (sd) on jättänyt valtuustoaloitteen Brobackan kivisillan kunnostamisesta. Siltamäessä Kirkonkyläntien päässä sijaitseva silta on päästetty huonoon kuntoon.

- Tämä kivisilta on Pitkänsillan lisäksi ainoa kivinen silta, joka on rakennettu ennen 1900-lukua. Sillan arvioitu rakennusvuosi on 1870, toteaa Pajamäki.

Kaikissa muissa sivistyneissä yhteisöissä tämänkaltainen rakennusvanhus olisi asianmukaisessa kunnossa kaikkien ihailtavana. Nyt näin ei ole ja syynä on ollut vain hallinnollinen kankeus, arvioi Pajamäki.

Lähiympäristön ulkoilureiteistä ja viheralueista on Pajamäen mielestä pidetty hyvää huolta, mutta se korostaa sillan masentavaa olemusta. Sillalta jopa tyhjennetään jätteitä jokeen.

Aloitteessa vaaditaan, että Helsinki hankkii sillan ylläpito-oikeuden tielaitokselta, ja entisöi sillan sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa esitellä. Tämä edellyttää vanhan asvaltin poistoa, sillan kaiteiden uusimista, graffittien pois hiomista sekä nykyisten rautaisten estepylväiden korvaamista luonnonkivillä.

- Näiden toimenpiteiden lisäksi sillan viereen tulisi saada kyltti joka kertoo sillan iästä ja pitkästä historiasta, Pajamäki ehdottaa. 

kuva puuttuu
Kuvateksti: Kirkonkyläntien päässä oleva vanha kivisilta on Helsingin ainoita ja siksikin olisi kunnostuksen arvoinen. 
 
 



 

9. KIRKONKYLÄN MYLLYN PATO
 
 

Kirkonkylän koski ja pato

Lisää valokuvia Myllyn padosta

Pyykkäreiden evästauko padolla

Siltakylän pellot, Keravanjoen varsi. Helsingin pitäjän kirkonkylään läheisesti liittyvä historiallinen jokimaisema, johon kuuluu entiset viljelysalueet, teollisuuslaitos, julkiset rakennukset ja Keravanjoen koski kivipatoineen kuuluvat asemakaavassa suojelumääräysten piiriin. 

Omistaja: H:gin kaupunki/kiinteistövirasto, Tilat 5/42 ja 5/44: Perusyhtymä Oy
Tila 12/7: Puolimatka Oy, Kortteli 40099/2: Turkisteollisuus Oy

Kaavoitustilanne EYK: Virkistysalue (VI) ja virkistykseen varattu luonto- ja maisemakokonaisuus (V2). Asemakaava: puistoa ja urheilukenttä. Alueen maisemanhoitosuunnitelmaa laaditaan.
Lähiympäristö: Hoidettava laadittavan maisemanhoitosuunnitelman mukaisesti.
 

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto, yleiskaavaosasto, julkaisu YB:20/86: 

Ennen lohiportin rakentamista pato oli yleinen joen ylityspaikka.
Viereinen suvanne-matalikko toimi myös ylityspaikkana, mm. myllylle tultiin hevosella sitä kautta.

Vanhimmat tiedot myllystä ovat vuodelta 1586, silloin myllystä tehtiin tarkastuskertomus. 

Vuonna 1664 Kirkonkylän 12 osakkaasta oli ratsutilallisia viisi. Mylly oli talollisten yhteisomistuksessa. Vuonna 1691 myllyssä pyöri kaksi kiviparia. Toisen omistivat yhdessä Kirkonkylästä Knapas, Backas, Riddars ja pappila, toisen omistus oli seitsemän muun talon yhteinen. Myllyosuus seurasi talon mukana ja taloilla oli oikeus jauhattaa jauhonsa tullitta. 

Vuonna 1707 rakennettiin uusi mylly rappeutuneen tilalle. Myllynkivet tuotiin Tukholmasta. Vuonna 1710 Kirkonkylän mylly oli Tikkurilan myllyn ohella pitäjän suurin osakasmylly. 
Talvikäräjillä 1723 käskettiin Kirkonkylän asukkaita seisauttamaan myllynsä sunnuntaisin ja pyhäisin kirkonmenojen ajaksi. Myllynomistajalle määrättiin suuri uhkasakko.

Vuonna 1836 myllyn omistajat anoivat myllyn muuttamista tullimyllyksi. 

Nykyinen mylly on rakennettu 1800-luvulla, viimeistään 1898, (kivijalassa on vuosiluku 1898). 
Myllyyn asennettiin generaattori ja turbiini v. 1919. Tubiini laitteineen painoi yli tuhat kiloa ja se toimitettiin Tampereelta Tikkurilan asemalle Karl Skogsterin nimellä.

Jossain kirjoissa kerrotaan, että kirkonkylän myllyllä jauhettiin etupäässä rehuviljaa, ruokavilja jauhettiin Tikkurilan myllyssä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan mylly ei kuorinut jyviä, eikä siinä voitu jauhaa kauraryynejä tai vehnäjauhoja. Jauhot jauhettiin kuorineen graham-jauhojen tapaiseksi. 

Mylläri otti jauhoista osan tulliksi ja myi edelleen. Myllärinä mm. Simolin. Mylly oli koskimylly, sulkijat avattiin ja vesi käytti kiviä. Mylly tuotti myös sähköä kirkonkylän taloihin. 
Holger Markelin kertoo, että hänen isällään seppä Albert Markelinillä oli hallussaan vanha haljennut myllynkivi, jonka hän oli korjannut vanteella. Albert käytti kiveä apunaan valmistaessaan kärrynpyöriä ja vanteita. Paja rikkoutui Blomqvistin ajettua sen läpi ja kivi jäi maahan vuosiksi. Suutarilantietä rakennettaessa kivi katosi, mutta löytyi kun valkoista kulmataloa rakennettiin pajan paikalle. Kivi on talon pihassa puutarhapöytänä. 

Holger Markelin muistelee myös miten hevoset pillastuivat kun autoa käynnistettiin. Mylläriltä meni kylkiluu poikki. 

Myllyn toiminta lakkasi v. 1965. (Joissain mainittuna v. 1962). Tontti oli edelleen yhteismaata. Mylly kunnostettiin ja myllyillat aloitettiin 1976. 

Maaomistus siirtyi Vantaan kaupungille v. 1987. Myllyn kunnostustyöt suorittivat Myyrmäen ammattikoulun kirvesmieslinjan oppilaat.


Eräitä muistoja Kirkonkylän myllyn vaiheilta
 

Julkaistu aiemmin Helsingin pitäjä 1976 
/ Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys - 
Helsinge hembygds- och museiförening ry
Henry Kjelin


Nämä muistelukseni on varhaisnuoruuteni ajoilta, myllyn tuntumasta sellaisena, kuin minä myllyn koin. Elettiin jatkosodan aikaa, kirjoitettiin vuosi 1939, kun tulin vanhempieni, siskojeni ja veljieni kanssa asumaan Helsingin pitäjän kirkolle, pitäjän kirkolle, kuten silloin oli tapana sanoa. Se oli sitä aikaa, jolloin olin juuri kouluni aloittanut. Myllystä en tuolloin vielä tiennyt mitään. Mutta sitten eräänä päivänä pääsin isäni mukaan myllyreissulle, kuten meillä oli tapana sanoa. Ja siitä se sitten alkoi tutustuminen.

En vielä silloin seitsemän vanhana tiennyt, missä moinen mylly sijaitsi. Isäni oli renkinä eräässä talossa, noin parin kilometrin päässä myllystä. "Lähdetkös mukaan myllylle", sanoi isäni eräänä päivänä. "Miksei", sanoin minä ja niin sitä mentiin. Hevosella mentiin, isä, veljeni ja minä. Kolme, neljä säkkiä oli kuormassa. Ei silloin autoa tunnettu. Hevosella vaan, ja hyvähän sillä oli mennä, kun ei ollut kiire. Oli päiväaika ja joskus saattoi mennä aikaa, jos oli paljon jauhettavaa. Kävi joskus niinkin, että jonossa oli kolmekin hevosta, ja mikäs silloin muu auttoi kun vain odottaa vuoroaan, mikäli mylläri vielä sinä päivänä lupasi jauhaa.

Ja kyllähän Simolin oli ahkera mylläri, kookas iso mies, ruotsia puhuva, osasi hän suomeakin, mutta vähän. Hän ei mielellään puhunut kuin ruotsia.

Elämää myllyllä oli tuohon aikaan joka päivä, arjet ja pyhät. Myllyllä tehtiin myös päreitä, oikeita kattopäreitä. Nykyisin konetta ei enää myllyllä ole, on vain muistot jäljellä. Se oli aikaa, jolloinka katot tehtiin päreistä ja siksi kylässä tarvittiin myös pärekone. En muista muualla nähneeni moista masiinaa. Monet isännät ja rengit kävivät hakemassa myllyltä päreitä samalla kun he kävivät jauhattamassa viljaa.

Myllyllä oli myös muuta toimintaa. Siellä oli uimaranta ja matonpesupaikka. Siellä oli hyvä pestä matot, viltit, täkit ja säkit, oli puhdasta vettä ja juokseva putous. Pato, niin kuin sitä siihen aikaan kutsuttiin. Uimaranta oli myllyn ylä- ja alapuolella. Se oli hyvin suosittu paikka. Oli nimittäin niin, että myllyn alapuolella polskuttelivat sellaiset lapset, jotka eivät osanneet vielä uida. Isot pojat ja tytöt, jotka taisivat homman, uivat padon yläpuolella. Koiraa uitiin, jos ei muuta osattu, pääasia, että pinnalla pysyi

Oli kunnia-asia sille, joka taisi uimataidon niin hyvin, että isot pojat kelpuuttivat padon yläpuolelle uimaan.

Myös kalastus oli mieluista puuhaa siihen aikaan monelle nuorelle, muutakaan huvia ei ollut tarjolla. Ongella ja haavilla oli tapana kalastaa. Siihen tarvittiin siima, koukku, korkki, paino ja tietysti vapa. Se oli oikeastaan keppi. Vapa tehtiin itse, ei ollut varaa ostaa vapaa enkä tiedä oliko niitä edes saatavanakaan. Vapa tehtiin omaan käteen sopivaksi, sillä oli tärkeää, että jaksoi kantaa vapaa itse. Tuppasi joskus olemaan painava, kun tuoreesta puusta tehtiin, pihlajasta tai lepästä. Pituus saattoi vaihdella metristä kolmeen, neljään metriin.

Ongessa ei ollut nailonsiimaa, vaan kalastajalankaa, vihreää tai harmaata. Mutta ne ihanat haavit. Haavi oli tehty harmaasta säkistä. Siinä ei ollut vartta, vaan säkin suussa oli kaksi noin puolen metrin pituista keppiä, jotka oli halkaistu. Säkin suu oli myös pienen matkaa saumoista halkaistu ja kepit oli asetettu kahta puolen säkin suuta.

No, mitä moisella haavilla teki. Kyllä sillä vaan teki ihmeitä, kun oli koski, pato ja mylly. Oli kiven koloja ja kapeikkoja, joissa vesi lirisi. Kalastaminen haavilla tapahtui siten, että yksi kaveri piti haavia eli säkkiä määrätyssä kolossa, suu auki ja pohja alavirtaan päin. Toisten tehtävänä oli risuilla ja vanhoilla vavoilla ajaa kalat alas virtaan ja sitten haavinsuu ylös. Vesi valutettiin pois ja sitten rannalle laskemaan montako kalaa ja kuinka suuria saatiin. Särkiä, ahvenia ja kivinopoja enimmäkseen tuli, mutta joskus saatiin jopa made tai haukikin. Isommilla miehillä kyllä oli rysiä ja katiskoja, joilla he kalastivat. On Keravanjoessa kalaa ollut, jopa pitopöytäänkin asti. Tuskin pääsee enää Keravanjoen kala niin pitkälle.

Myllylammen rannalla oli myllärin sauna, josta enää ei ole jäljellä kuin sokkeli. Mylly pyöri niin kesällä kuin talvellakin, mutta talvella otettiin myös jäitä. Elettiin aikaa, jolloin ei ollut jääkaappia eikä pakastinta, oli vain jääkellari, johon tarvittiin jäitä. Isoja jäälohkareita nostettiin jäälle ja ajettiin hevosilla ja parireillä kotiin. Rakennettiin eräänlainen "iklu", joka siten peitettiin sahanpuruilla. Niitä rakensivat vain talolliset. Jäälohkareet olivat noin metrin joka suuntaan olevia kuutioita. Niitä tarvittiin melko paljon, jotta jääkellari saatiin syntymään. Jääkellaria tarvittiin sitten koko kesän maidon ja lihan kylmänä pitoon.

Veneitä oli runsaasti ja kanoottiharrastus oli myös suosiossa. Rannalla oli oikea kanoottivajakin.

Jäidenlähtö oli keväisin aina oma elämyksensä. Silloin isot jäälautat ajelehtivat koskesta alas.

Pato oli liukas ylittää, mutta kyllä siitä yli kuitenkin kuljettiin. Jos se oli liukas, niin yli mentiin, vaikka kontaten. Uimaranta oli suosittu paikka ja väkeä oli parhaimmillaan monta kymmentä, ehkä jopa satoja. Rannoilla oli uimareita ja auringonpalvojia.

Mylly toimi pitäjäläisten osakasmyllynä melkein meidän päiviimme saakka. Tuntuu silta, kun mylly olisi saanut uutta henkeä, vaikka pato onkin murtunut ja kivet lakanneet pyörimästä, eikä enää naksuta pärehöyläkään. Henki on kuitenkin palannut myllylle ja siitä olen kiitollinen Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistykselle. 

kuva puuttuu
Kuvateksti: 12.5.1976 pidettiin Kirkonkylän myllyllä siivoustalkoot. 
 

________________________________________________________________________________
 

Lauri Leppänen:

KIRKONKYLÄN MYLLY

Julkaistu aiemmin Helsingin pitäjä 1969 / 
Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys
- Helsinge hembygnads- och museiförening ry


 Kuinka kauan Kirkonkylän koskessa on pyörinyt vesimylly, on kysymys, johon tuskin voidaan antaa tyhjentävää vastausta. Mutta kun seurataan asiakirjoja, niin voidaan todeta, että ainakin jo 1600-luvulla koskessa on pyörinyt jauhomylly. Vuodelta 1699 olevassa Helsingin pitäjän Kirkonkylän kartassa on merkitty myös mylly nykyiselle paikalleen. Myllyn läheisyydessä olevaa peltoa, joka oli kartan mukaan jaettu talojen kesken sarkoihin nimitettiin "Qvarnåkeren" -nimiseksi eli "Myllypelloksi". Koskessa myllyn kohdalla on karttaan merkitty pieni saari. Samainen saari sijaitsee edelleen samalla paikalla nykyisen padon alapuolella.

Asiakirjoja seuraten tuskin Kirkonkylän myllyasiassa päästään mainittua kyläkarttaa pidemmälle. Kun kuitenkin läheisyydessä sijaitsevalla pellolla on myllyn mukaan annettu nimi, voimme tästä todeta, että tällainen nimi ei ole vakiintunut käden käänteessä. Se on vienyt aikaa vähintään vuosikymmeniä. Todennäköistä on, että Kirkonkylän koskessa on pyörinyt mylly pitkät ajat ennen 1600-lukua. Kirkonkylä on ollut ainakin jo 1600-luvulla kartankin mukaan kehittynyt kyläkokonaisuus ja kenties jo kauan sitä ennen. Mylly, tärkeä laitos kylän kannalta, on varmaankin kuulunut kyläkuvaan varhaisista ajoista alkaen.

1800-luvulla käytiin pitkäaikainen oikeusprosessi myllyn laillisesta omistuksesta. Myllyn omistajiksi ja ennen kaikkea myllyn paikan omistajiksi pyrkivät myös kirkon virkatalojen silloiset haltijat. Toisella puolella "leivättömän pöydän ääressä" olivat kirkonkylän talonpojat, jotka oikeudessa puolustivat vanhoja manttaalioikeuksiaan. Mylly kuului alkuaan Kirkonkylän taloihin maarekisterissä kiinteänä omaisuutena. Myöhemmin se muuttui irtaimistoksi ja henkilökohtaiseksi omaisuudeksi. 1800-luvulla mylly kuitenkin oli vielä talokohtaista kiinteää omaisuutta ja maarekisteriin kuuluvaa. 

Vuoden 1838 syyskäräjillä, jotka pidettiin Veromiehenkylässä Sandbackan talossa marraskuun 26 päivänä, kappalaisen virkatalon haltija, apulaispappi Anders Fredrik Dyberg vaati osuutta myllytonttiin. Asia jäi kuitenkin näillä käräjillä toteen näyttämättä. 

Vuoden 1838 tammikuun 21. päivätyllä Hänen Keisarillisella käskykirjeellään annettiin päätös sen johdosta, että lautamies Johan Beckström, talonpojat Elias Boström, Gustaf Adolph Söderberg, Carl Frederic Söderberg, Johan Frederic Lesch, Gustav Adolph Öhman, Carl Lönngren, Carl Gustav Winberg ja Eric Johan Osenius sekä edesmenneen lautamiehen leski Anna Christina Lund Helsingin pitäjän Kirkonkylästä olivat tehneet anomuksen saada muuttaa lähellä Pitäjän kirkkoa olevassa koskessa yhdellä kiviparilla pyörivä mylly kahdella kiviparilla pyöriväksi tullimyllyksi. Mainitussa käskykirjeessä todetaan mm. että mylly on ollut rakennettuna mainitulla paikalla ammoisilta ajoilta ja että anojat kiistattomasti omistavat myllypaikan. Niinikään mainitussa käskykirjeessä mainitaan, että myllyn patoa ei saa ilman lupaa pidentää eikä korottaa. Myllyssä saa olla kaksi paisuntaluukkua, jotka tulvaveden noustessa on avattava.

Samoihin aikoihin oli oikeusprosessi menossa kirkkoherra Chronsin ja myllynomistajien välillä. Mainitussa käskykirjeessä mainitaan asiasta mm, että kihlakunnanoikeus ei ole voinut todeta professori Chronsia myllyn osakkaaksi.

Myllyn tullimaksuksi vuonna 1840 annetussa keisarillisessa kirjeessä määrättiin 7 tynnöriä viljaa, josta puolet tuli olla ruista ja puolet ohraa. Tämän lisäksi tuli myllyn maksaa veroa kaksi tynnöriä 22 ja puoli kappaa. Mylly sai olla toiminnassa yhdellä kiviparilla ympäri vuoden ja molemmilla pareilla 81/2 kuukautta sekä sinä aikana toisella parilla jauhaa 8 tynnöriä ja toisella 6 tynnöriä ja 25 kappaa viljaa vuorokaudessa, kuitenkin enintään 840 tynnöriä viljaa vuodessa. 

Vuodelta 1842 peräisin olevassa myllyveroa koskevassa jakopaperissa mainitaan myllyn osakkaiksi seuraavat Kirkonkylän talot: BJÖRNS, BACKAS, KLOCKARS, RIDDARS, JUNS, DANIS, HANNUSAS, RUTARS ja KNAPAS. Osakkaita tämän luettelon mukaan oli yhdeksän. Kuten luettelosta huomaamme, kirkon virkatalot eivät ole luettelossa. Virkatalojen oikeudesta myllyn osakkaiksi käytiin yli 20 vuotta kestänyt oikeusprosessi. Välillä ehtivät jo virkatalojen haltijat vaihtua. Luultavasti virkatalojen oikeus myllyyn jäi toteen näyttämättä. 

Nykyisessä myllyrakennuksessa on kaksi paria kiviä, kuten v. 1838, jolloin se sai tullimyllyn oikeudet. Toinen kivipari on peräisin tältä ajalta, koska ennen tullimyllyn oikeuksia koskessa pyöri vain yksi kivipari. Nykyinen myllyrakennus on peräisin 1800-luvulta. Käräjäkirjojen mukaan uusi myllyrakennus pystytettiin 1830-luvulla. Lieneekö nykyinen peräisin tältä ajalta? Mylly on nykyisin kymmenen osakkaan hallussa eikä kuulu enää maarekisteriin. Se on ollut toiminnassa vielä vuonna 1965, jolloin myllyn toinen kivipari jauhoi leipäviljaa ja toinen rehuviljaa. Käyttövoimana käytettiin pääasiallisesti sähköä. Myllyn kalustoon kuuluivat myös kaksi kuorimakonetta, joista toinen on vanhempaa mallia ja käytöstä poistettu.

Kirkonkylän mylly samannimisessä koskessa seisoo tänäkin päivänä paikallaan uhmaten uutta aikaa, joka on sen syrjäyttänyt käytöstä. Maakunta- ja paikallishistorian kannalta myllyrakennus on arvokas, sillä lieneekö Uudellamaalla toista käyttökunnossa olevaa vesimyllyä. Kirkonkylän myllyllä on takanaan lisäksi pitkä ja vaiherikas historia. Myllyn historiallisen arvon tuntien on Helsingin maalaiskunnan kaavoitusjaos investoinut myllyn paikan rakennuksineen yleiskaavasuunnitelmassaan rauhoitettavaksi asutukselta ja uusilta maanteiltä. Myllyn tulevaisuutta ajatellen se olisi saatava esim. kotiseutuyhdistyksen huoltoon ja hallintaan. Kotiseutuyhdistys ehkä myönnettyjen avustusten turvin voisi paremmin huolehtia myllyrakennuksen kunnosta. Ensimmäinen työ olisikin saada myllyyn uusi katto, sillä vanha vuotaa ja muutaman vuoden perästä rakennus on kenties pahasti rappeutunut. Rakennus olisi pelastettava! 

kuva puuttuu
Kuvateksti: Kirkonkylän mylly keväällä 1968 
 


Kirkonkylän viimeinen mylläri
 

Julkaistu aiemmin Helsingin pitäjä 1979/Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys ry


 Viimeisenä myllärinä Helsingin pitäjän Kirkonkylän myllyssä toimi vuosina 1958-1963 mylläri Niilo (Verneri) Virta. Alkuaan Virta oli kirvesmies ja hän asui Malmilla, mistä hän kävi työssä myllyllä. Hän harrasti myös musiikkia soittaen itse hanuria. Ahkerasti hän osallistui Malmilla työväenyhdistyksen toimintaan esiintymällä mm. työväen näyttämöllä. Niilo Virta kuoli Malmilla (Pihlajamäki) vuonna 1974.
 



 

10. SPÅNGEN

Sijaintipaikka: suurin piirtein vastapäätä nykyistä Asunto-osakeyhtiö Pohjantähdentie 2:ta

Helsingin pitäjän kirkonkylän hautausmaan kiviaidan ja pellon pientareen vieritse kulkeneen tien silta. 

Silta johti Keravanjoen yli Suutarilaan. Puusillassa oli kummankin puolen käsituet, se laitettiin paikoilleen keväällä ja otettiin syksyllä pois, ui veden pinnalla. 

Silta oli käytössä vielä 1920-luvun alussa. Kuvaa sillasta ei ole löydetty.
 



 
 

11. SILTAMÄEN KEVYENLIIKENTEEN SILTA, KERAVANJOEN 
JALANKULKUSILTA
 
 

Vesistösilta Siltamäen myllyn lähellä, Kirkonkylän kosken suvanto

Silta nro 223/HKR
- rakennusvuosi 1974 
- p-ala 134 m2 

Suunnittelija K. Heinänen. 
Omistaja Helsingin kaupunki/Rakennusvirasto


Malmin Seutu 23.11.1971:
Siltamäkeläiset odottavat siltaa Siltamäkeläisten toivoma ylikulkusilta Keravanjoen yli tuntuu juuttuneen kunnallisiin elimiin. Sillan rakentamisesta teki esityksen Siltamäki-Seura, ja aluksi näytti hyvin mahdolliselta, että kaupunki ja maalaiskunta rakentaisivat yhdessä sillan. Kaupunki on tehnyt asiasta suunnitelman ja lähettänyt sen lausunnolle maalaiskuntaan, josta ei kuitenkaan ole tullut ainakaan vielä vastausta, vaikka aikaa on ehtinyt kulua.

- Saattaa olla niin, että kysymys on pelkästään  rahasta, arvelee Siltamäki-seuran puheenjohtaja, insinööri Pertti Patakangas. Hän toteaa, että seura haluaa kuitenkin kiirehtiä asiaa, sillä kunnollinen silta auttaisi paikkakuntalaisia paljon.

Suunnitellulla sillan paikalla on nyt tilapäinen lankkusilta Siltamäen ja maalaiskunnan kirkonkylän välissä. Tätä voi kuitenkin kulkea turvallisesti vain yksi ihminen kerrallaan. Siltamäkeläisten toiveena on saada silta, jota pitkin joki voitaisiin ylittää vaikkapa polkupyörän kanssa.

Patakangas toteaa, että Siltamäen asukkaille Keravanjoen ylipääseminen olisi tärkeätä, sillä toisella puolella käydään paljon töissä, ja siellä on myös koulu.

- Mikäli jokea ei voida ylittää, täytyy kiertää Kirkonkyläntien kautta, ja pahimmassa tapauksessa tästä aiheutuu lisämatkaa kolmisen kilometriä, sanoo Patakangas.

Saattaa olla, että tietoja asian edistymisestä saadaan vielä lähiaikoina. Ainakin maalaiskunnan talousarviota vahvistettaessa selviää, onko silta huomioitu ensi vuoden suunnitelmissa. Mikäi alunperin suunniteltu tapa käy päinsä, pitäisi myös kaupungin varata tarkoitukseen määräraha.
 



 

12. VIERTOLAN SILTA
 
 



Havin tehtaiden lähellä, Keravanjoen ulkoiluväylällä. Kevyen liikenteen silta, vesistösilta Keravanjoen yli

Silta nro 465
- rakennusvuosi 1989 
- kreosoottikäsitelty puupinta, muut osat painekyllästettyä puuta
- suorakaideprofiili maatuilla
- siltatyyppi: jatkuva puukantinen jäykistetty teräspalkkisilta
- kokonaispituus 60,2 m
- kokonaisleveys 4,5 m 
- p-ala 238 m2 - 270,9 m2

Suunnittelija Suomalainen Insinööritoimisto Oy
Omistaja Vantaan kaupunki/Rakennusvirasto


MaTaPuPu 12.2.1986
Ulkoilumahdollisuudet paranevat  Vantaan joen yli kolme uutta siltaa

Vantaanjoen ympäristön ulkoilureitit paranevat merkittävästi mikäli joen yli suunnitellut kolme kevyen liikenteen siltaa valmistuvat aikataulun mukaan. Näistä silloista sijoittuu MaTaPuPu alueelle kaksi siltaa.

Ensimmäinen rakennusohjelmassa on jo ensi vuonna. Tämä silta tulee ylittämään Vantaanjoen Ala-Tikkurilan Keskiyöntien ja Tikkurilan Saratien välillä. Ensi vuosikymmenelle on suunniteltu Ala-Tikkurilaan myös toista siltaa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on parhaillaan laatimassa Vantaan- ja Keravanjoen rantojen yleissuunnitelmaa. Tavoiteena on johtaa yhtenäinen ulkoilureitti Vantaan suistosta Ala-Tikkurilaan ja Pukinmäkeen. Nämä kevyen liikenteen sillat tarjoavat kaivattuja poikittaisyhteyksiä joen yli. Vantaanjoen varteen ollaan suunnittelemassa uimapaikkoja ja venelaitureita. 
 



 

 VANTAANJOKI


13. TUOMARINKARTANON JA KEHÄ III:n VÄLINEN SILTA (Lystikukkula)

MaTaPuPu 9.5.1999:
Silta olisi tarpeen Tuomarinkartanon ja Kehä I:n välille 
 

Silta, joka yhdistäisi Vantaanjoen länsipuolen pääulkoilureitistön joen itäpuoliseen pääreitistöön olisi kaupunkisuunnittelulautakunnan mielestä tervetullut ratkaisu. Tarkoituksenmukaisin siltapaikka olisi lautakunnan mukaan Lystikukkulan suuntaan joen länsireunalta erkanevan pääulkoilureitin kohta.

Luottamusmieselinten hyväksymää suunnitelmaa sillan rakentamisesta ei kuitenkaan ole. Sillan rakentaminen on mahdollista aikaisintaan vuoden 2004 jälkeen.

- Sillan suunnittelu on syytä tehdä lähempänä toteuttamisajankohtaa, jolloin yhteistyö asukkaiden kanssa ideoinnin suhteen tulisi varsin luontevasti kyseeseen, lautakunta korostaa.
Silta-asiaa on pohdittu lautakunnassa varavaltuutettu Tero Tuomiston (sd) tekemän aloitteen johdosta.



 

14. TUOMARINKYLÄN KEVYENLIIKENTEEN SILTA
 
 

Tuomarinkylän kartano / Malmin uimaranta

Silta nro 320/HKR
- rakennusvuosi 1979
- p-ala 291 m2, 
Suunnittelija Niilo Raita
Omistaja Helsingin kaupunki/Rakennusvirasto


Malmin Seutu 14.9.1971:
Siltaa toivotaan Tapaninkylän ja Tuomarinkylän välille

Sillan rakentamista Vantaan yli Tapaninkylän ja Tuomarinkylän välille ehdotetaan Helsingin kaupunginhallitukselle jätetyssä kirjelmässä, jonka ensimmäinen allekirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Aarne Laurila.

Muurimestarintien sillan sekä Vantaan- ja Keravanjokien yhtymäkohdan lähellä sijaitsevan Vantaan sillan välimatka on n. 2 - 2,5 km. Kun mainittujen jokien itäpuolelta tai itäpuolelle kuljettaessa on täällä vielä kierrettävä Siltamäen risteyksen lähellä olevan Keravanjoen sillan kautta, pitenee matka edelleen lähes kilometrillä. Moottoriajoneuvoille eivät tällaiset välimatkat muodosta esteitä, kun taas jalankulkijat ja usein myös pyöräilijät tuntevat puutteeksi sen, ettei Pukinmäen ja Siltamäen välillä ole mitään siltaa Vantaan yli. Joen itärannalla on tiheää omakotiasutusta. Länsirannalla ei taajaa asutusta ole, mutta sen sijaan siellä on Tuomarinkylän kartano, jossa toimivat kaupungin museon osasto ja ratsastuskoulu. Välittömästi kartanon luota alkaa myös asutus.

Vantaan laakso on todettu hyvin sopivaksi virkistysalueeksi. Teiden ja siltojen puutteessa ei toistaiseksi oli hiihtokautta lukuun ottamatta juuri mitään liikkumismahdollisuuksia koko sillä alueella, joka ulottuu Oulunkylän Pikkukoskelta Haltialaan. Kävelijöille yhteys Vantaan yli Tuomarinkylän kohdalla avaisi viehättäviä kulkumahdollisuuksia, muodostaisi monien paikkakuntalaisten toivoman reitin ja lähentäisi ulkoilualueita vailla olevia Tapaninkylää ja Malmia Pakilan vieritse kulkevaan keskuspuistoon. Nykyistä parempia yhteyksiä Vantaan erottamien alueiden kesken voidaan pitää perusteltuina muutenkin kuin vapaa-ajan vieton kannalta. Todettakoon että sekä uusi Muurimestarintien silta, että em. Vantaan silta on tarkoitettu ensi sijassa autoliikenteelle, jonka melu, pakokaasut ja vaarallisuus televät jalankulun ja pyöräilyn epämiellyttäväksi. Uusi yhteys Vantaan yli vilkastuttaisi myös kaupunginmuseon toimintaa Tuomarinkylän kartanossa.

Edellä olevin perustein esitämme kunnioittavasti kaupunginhallitukselle, että se laadituttaisi selvityksen mahdollisuuksista rakentaa jalankulkusilta Vantaan yli Tapaninkylän ja Tuomarinkylän välille, sekä, mikäli erityistä estettä ei sillalle ole, ryhtyisi toimenpiteisiin sillan rakentamiseksi.