MaTaPuPu
|
|
Siltamäki-Suutarila
Koillis-Helsingin
Lähisanomat, Annariikka Leino, 27.12.2006
Elokuvahistoriaa
Koillisessa
"Opri" Siltamäen kunnalliskodissa
|
 |
"Opri"
on kirjailija Kyllikki Mäntylän tuotannosta ainoa
elokuvaksi sovitettu näytelmä. Sen kantaesitys oli
ollut Tampereen Työväen Teatterissa marraskuussa 1953.
Tamperelainen teatterikriitikko ja Aamulehden kulttuuriosaston vastaava
toimittaja Olavi Veistäjä laati "Oprin"
elokuvakäsikirjoituksen.
"Oprin" elokuvaversiosta karsittiin pois
näytelmällisyyttä
siirtämällä sen tapahtumia pois
näytelmäversion
päätapahtumapaikasta, kunnalliskodin
"kunniahuoneesta" laitoksen pihamaalle, joka
tosielämässä oli Siltamäen
kunnalliskodin piha-alue.

Tulipalossa loukkaantunutta
Jussi-renkiä
kuljetetaan hoivaan Siltamäen kunnalliskodin pihamaalla.
|
"Opri" on
lajityypiltään lämminhenkinen komedia,
vaikka sen alku onkin varsin dramaattinen. Kuten vanhoissa
Suomi-filmeissä yleensäkin "Oprissa" paistaa aina
aurinko ja tapahtumia säestää kevyenkaunis
musiikki.
Wikipedian mukaan Opri on suomalainen naisen nimi, joka juontaa
kreikankielestä ja merkitsee iloa ja onnellisuutta. Suomen
tunnetuin Opri on epäilemättä juuri Edvin
Laineen vuonna 1954 ohjaaman
elokuvan nimihahmo, jota esittää Rakel
Laakso.
Opri on Karjalasta Hämeeseen evakuoitu vanhus. Opri-mummon
Hämeen talokin jyrätään uuden tien
alta, ja Opri jo Karjalassa kotinsa menettäneenä
joutuu kunnalliskotiin. Ortodoksiuskoinen Opri näkee enneunia
ja käy päivittäin keskusteluja edesmenneen
miehensä kanssa. Hän kuvitteleekin kunnalliskotiin
joutumisen rangaistukseksi näkemistään
unista.
Kunnalliskodin
omintakeiset asukit
Kunnalliskodin muutkin asukkaat ovat vahvoja persoonallisuuksia; niin
Oprin huonetoverit, "kunniamummot" Miina, Tiina ja Akviliina kuin
kunnalliskodin "huru-ukot" Otto ja Alberttikin. Aluksi Opri tuntee
olonsa kunnalliskodissa orvoksi ja vetäytyy suruissaan
yksinäisyyteen. Hän on kuitenkin luonteeltaan
ysävällinen ja empaattinen, ja pian
hänestä tulee kunnalliskodin muiden asukkien
ilonlähde.
Kunnalliskodin "kunniamummot" suhtautuvat menetyksiin ja luopumisiin
eri tavoin: yksi elää menneessä, toinen on
katkeroitunut koko maailmalle. Vaikka Opri on kärsinyt
kunnalliskodin asukkaista kenties eniten, hän jaksaa silti
uskoa hyvään. Opri kohentelee
liikuntakyvyttömien mummojen pieluksia, lohduttaa
rakkauselämän karikoissa kompastelevaa
Heinäsirkkaa, kunnalliskodin aputyttöä ja
auttaa enneunillaan tätä tunnustamaan rakkautensa
parhaiten itselleen sopivalle miehelle, renki Jussille.

Jorma Järvisen
tulkintaa Oprin-elokuvan
"huru-ukoista", Oprista ja Jussi rengistä.
Lopulta Opri tuntee itsensä
tarpeelliseksi ja hyväksytyksi. Hän
päättää
jäädä kunnalliskotiin siitä
huolimatta, että saisi itselleen muualta vapautuvan kamarin.
Opri ripustaa vihdoin "kunniahuoneen" seinälle ikoninsa ja
kertoo kuolleelle miehelleen Oleksille, että "nyt
tämä on melkein kuin kotona".
"Oprin"
persoonalliset roolityöt
"Opria" leimaa kautta linjan mutkaton ja lämmin suhtautuminen
vanhuksiin. Niin elokuvan "kunniamummot" kuin "huru-ukot", hieman
seniilit miesasukit poikamaisine metkuineen ovat herkullisia
henkilöhahmoja. Opria esittänyt Rakel Laakso,
Akvaliina näytellyt Elsa
Turakainen ja huru-ukko Ottoa
esittänyt Ossi Kostia
palkittiin kaikki Jussi-patsailla. Myös Marjatta
Kallio aputyttö
Heinäsirkkana ja Sylvi
Salonen kunnalliskodin
johtajatar Laineena tekevät vahvat
roolityöt.
"Oprin" elokuvaversioon on lisätty
kekseliäällä tavalla
filmillisyyttä, joka tapahtuu pääasiassa
juuri Siltamäen kunnalliskodin pihamaalla. Tällaisia
kohtauksia ovat esimerkiksi
alkuperäisnäytelmässä vain puheen
tasolla esitetty "huru-ukkojen" mäkilaskettelu rullatuolilla.
OPRI
Tuotanto:
Oy Suomen Filmiteollisuus
Tuotannonjohto:
T.J. Särkkä
Ohjaus:
Edvin Laine
Käsikirjoitus:
Kyllikki MÄntylä, Olavi Veistäjä
Kuvaus:
Pentti Unho. B-kuvaaja: Olavi Tuomi
Äänitys:
Taisto Lindegren, Kaarlo Nissilä
Leikkaus:
Armas Vallasvuo
Lavastus:
Karl Fager
Musiikki:
Heikki Aaltoila |
Rooleissa
mm.:
Rakel Laakso
- Opri
Elsa Turakainen
- Akvaliina
Elna Hellman
- Miina
Iisa Pakarinen
- Tiina
Ossi Kostia
- Otto Arolin, entinen käräjäkirjuri
Eero Roine
- Alpertti, entinen maalari
Sylvi Salonen
- kunnalliskodin johtajatar Laine
Marjatta Kallio
- Heinäsirkka
Kosti
Klemelä - Jussi, renki
Kuvausajankohta:
kesä 1954 |
Opri-filmin
juliste, kuvattu Siltamäen Palvelukodin
seinällä.
Web-toteutus:
Liisa Nordman, 2007
|