MUISTELUA  KOTITILALTA

OSOITTEET VAIHTUVAT

Viisikymmenluvulla, kun Lomanin täti oli postinkantaja ja posti tuli kahdesti päivässä, oli osoitteemme Sidetie 26. Postilaatikkomme oli vanhassa kuusessa Lindgrenin talon kohdalla Sidetien ja Yrttimaantien (ent. Puutarhatie) risteyksessä. Iltapostissa tuli yleensä vain Ilta-Sanomat.
Osoitteeksi muuttui sitten Pohjoinentie 12 ja postilaatikko siirtyi Pohjoisentien varteen pumppukopin ("kaivohuoneen") viereen siihen, missä navetalta eli autotalleilta tuli pihatie Pohjoiselletielle. Veljeni Kalevi Lapila rakensi sitten asuintalonsa tien varteen, lähelle sitä kohtaa tontista, missä Uudisraivaajantie yhtyi Pohjoiseentiehen. Niihin aikoihin oli tien nimi taas muuttunut, nyt Töyrynummentieksi. Numeromme oli ensin vanhaa perua 12, mutta se aiheutti sekaannusta kun sama numero oli jo käytössä lähellä nykyistä Kytöpolkua. Niinpä meidän piti vaihtaa numeroksi nelonen. Sen jälkeen oli osoitteemme Töyrynummentie 4.
Tänään on jäljellä vain vanha kotitalomme, ja sen osoite on nyt Hannuntie 16. 
 

Meillä käytiin torilla tiistaisin ja perjantaisin. Torikuorman teko oli siis maanantaina ja torstaina. Meillä oli jo ennen sotia Ford-kuorma-auto (kauppakirja muistelun lopussa).  Sodan jälkeen v. 1949 saimme lisenssin ostaa Ford Thames-kuorma-auton. Se on vieläkin olemassa ja nykyisin Kalevi ja Leena Lapilan pojan Simo Lapilan hallussa,
Samanlaisia "Temsuja" saivat monet seudun puutarhurit ostaa. Kauno Lapilalla oli sellainen, Redlinillä taisi olla vuotta nuorempi.
Siitä, miten torille ajettiin aamuvarhaisella jonoon Unioninkadulle, miten sodan jälkeisinä alkuvuosina vielä saapumisjärjestys ratkaisi myyntipaikan paremmuuden itse torilla, ja miten sitten ryhdyttiin poliisien noppaa heittämällä arpomaan ajojärjestys torille, on isäni kertonut. Itse muistan jo 50-luvun alkupuolelta ensimmäiset aamuvarhaiset torimatkat.  (Toripaikan vuokrasopimus lopussa).

Kuva 4: Avolavaviljelyä tilalla

Ennen sotia meillä oli tietääkseni paljon avolavoja ja ns. pokaloita. Pokalat olivat kasvihuoneita, jotka oli rakennettu avolavaikkunapokista kokoamalla. Ne eivät varmaankaan olleet kovin lämpöä pitäviä. Avolavoja peiteltiin kylmien öiden ajaksi olkimatoilla, joita joka kevät kudottiin kasvihuoneiden pannuhuoneessa. Siellä oli niin lämmin, että viiniköynnös menestyi läpi talven. Lapsena (siis 50-luvulla) kudoimme olkimattoja ja söimme pieniä kirpeitä viinirypäleitä. Itse kasvatin lapsena appelsiinipuuta, joka kasvoi n. 3 metriä korkeaksi vuosien varrella, mutta ei koskaan alkanut kukkia. Ehkäpä lämpö ei riittänyt, tai siemenen ominaisuudet olivat alun perin sellaiset.
Teimme lapsena paljon töitä puutarhassa, mutta isä antoi meille myös eräänlaista palkkaa työstä. Se oli mielestäni viisasta ja hyvää kasvatusta työelämään. Työ ei koskaan ollut liian rasittavaa. Lepoa oli runsaasti ja aikanaan pääsi leikkimään.

Torikuorman teko oli tietty urakka, joka aina kaksi kertaa viikossa käytiin läpi: isä valikoi kurkut kasvihuoneesta, Kalevi, myöhemmin minä, kärräsi ne kurkunpesupaikalle, äiti ja lapset pesivät ne ja pestyt kurkut punnittiin 15 kilon laatikkoihin 5 kilon tai 15 kilon annoksiksi. Isä punnitsi, myöhemmin myös Kalevi.
Kurkkujen jälkeen (tai niitä ennen) nipattiin raparperit pitkin kesää siihen asti, kun mansikka tuli myyntiin. Silloin raparperit jätettiin kasvamaan seuraavaa kesää varten .
Kun raparpereihin tuli kukkavarret, yritti isä ovelasti innostaa poikia tuhoamaan niitä ehdottamalla, että ottaisimme puumiekat ja lähtisimme raparperimaalle taisteluun "filistealaisia" vastaan. Meitä vähän huvitti tämä yritys, mutta teimme silti annetun tehtävän.
Kun puutarhamaat oli myyty rakennusmaaksi 1980-luvulla, näin kerran asuintalon pihalta, kuinka kaupungin mittamiehet kulkivat hylätyllä talvisella raparperimaalla mittalaitteittensa kanssa ja taittelivat jäätyneitä "filistealaisia" pois häiritsemästä. Tontille rakennettiin sitten kaupungin asuintaloja.

Kuva 5: Kasvihuoneen vierellä vas. Tarmo   Lapila.

Sota-ajasta on tietoa kirjeissä, joita äiti ja isä lähettivät toisilleen. Äidillä on ollut tavattoman vaikea tehtävä hoitaa kasvihuone- ja avomaaviljelystä isältä saamiensa kirjeellisten ohjeiden avulla. Polttoaineesta, lannotteista, ties mistä kaikesta oli huutava pula. Meillä on ollut kyllä siihen aikaan palkattua väkeä työssä, sukulaisia ja muitakin. Sodan jälkeen omien lasten kasvaessa luovuttiin aika pian palkatusta väestä.
Raparperin jälkeen oli vielä kerättävä torikuormaan avomaavihanneksia, kuten joinakin vuosina porkkanaa ja varsinkin kukkakaalia ja keräkaalia. Kaalien keruu oli hauskaa hommaa: auto ajettiin pellolle ja kaalit heitettiin ketjussa suoraan auton lavalle kaalihäkkeihin. Luultavasti häkit samalla punnittiin lavalla.

	Kuva 6: Kaalimaalta

Kerran, kun isäni Tarmo Lapila oli yhdessä enoni Paavo Myllymäen kanssa torireissulla, kaatui pari kaalihäkkiä Kaivokadun ja Kaisaniemenkadun risteyksessä, Helsingin keskipisteessä. Miehet peruuttivat auton kadun varteen, nostivat tyhjät häkit lavalle ja sitten ketjuna heittivät pitkin katua kierivät kaalit takaisin häkkeihin. Se oli kuulema käynyt kätevästi, ja kaupunkilaiset olivat katselleet.

Kun lähestyin mopedi-ikää, harvensin yhtenä kesänä niin monta riviä porkkanoita, että melkein niistä saamillani rahoilla pystyin ostamaan Pappa-Tunturin. 1950-luvun lopussa oli puutarhaan istutettu useita satoja omenapuita, ja porkkanamaat olivat puurivien välissä. Luulen, että omenoiden markkinointi oli pettymys isälle. Kovin paljon ei meiltä omenoita mennyt myyntiin, vaikka puita oli valtavasti.
 

Kuva 7: Työskentelyä perunamaalla

MYRKYTÖN VILJELY JA PETOPUNKKI- 
KOKEILUT

Kun olin jo muuttanut pois kotoa, aloitettiin meidän kasvihuoneissa myrkyttömän viljelyn kokeilu. Petopunkkikannan avulla yritettiin kurkkupunkit pitää kurissa, ja Tikkurilan koelaitokselta kävi tutkijoita säännöllisesti suorittamassa mittauksiaan. Tutuimmaksi tuli Katri Tiittanen. Professori Markkula taisi olla tutkimuksen johdossa. 
Tutkimustulokset olivat sillä tavoin hyvät, ettei isä eikä tietääkseni Kalevikaan sittemmin enää käyttäneet kasvihuoneissa lainkaan myrkytystä.
 
 

Kuva 8: Kasvihuoneessa tilan lapsia.

Meillä oli takapelto nykyisen Suutarilan kirjaston paikkeilla. Tarkkaa sijaintia en osaa nykykarttaan sijoittaa. Suutarinkyläntien varressa oli punainen lato, siellä oli niitä paljonkin.

 Naapuriladossa oli pitkän aikaa Hartwallin tyhjien limsakorien varasto.
Jo pikkupoikana, kun jalat ulottuivat kuorma-auton jarru- ja kytkinpolkimiin, sain ajaa autoa pellolla silloin, kun korjattiin heinää lehmille. (Meillä oli lehmiä vähän aikaa mm silloin, kun kävin oppikoulua Helsingissä.) Pellolla viljeltiin myös viljaa ja joskus kaalia. 

Kuva 9: Työskentelyä tilan mailla

Siihen aikaan Yläkaskentie päättyi nykyisen Kytöpolun kohdalle. Meidän perhe kutsui Yläkaskentietä Jäämerentieksi, kun se meiltä katsoen johti "kauas pohjoiseen". Uudisraivaajantietä kutsuimme Puustellitieksi, ennen kuin se sai nykyisen nimensä. Sen ympärillä olevaa metsää, mihin sitten asevelitalot nopeasti nousivat, kutsuimme Puustellin metsäksi. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mikä oli "puustelli".

Airamin tehtaiden ammattiosasto tai joku urheilukerho veti joka talvi kilpahiihtoladun meidän vierestä. Se tuli Airamilta Puustellin metsän halki, meni jostakin Larssonin (Vha Yrttimaantie) alapuolelta Redlinin/Larssonin pelloille ja Sidetien vierestä hiekkakuoppaan, joka on nykyinen Rikunpuisto. Siitä latu tuli meidän saunan takaa Skogbergin pellolle, alas Paleniuksen pellolle ja Puustellin metsän läpi jonnekin Airamille. Joskus hiihtelin sitä latua kansanhiihtopisteitä kerätäkseni iltapimeälläkin. Kerran pimeässä huomasin, että Puustellin metsässä se latu kulki aivan punaisten joukkohaudan vierestä. Se oli aika aavemaista kuutamossa.
Tarinoita tämän joukkohaudan synnystä olen kerännyt Pauli Pasanen- nimiseltä kirvesmieheltä, joka oli myös tunnettu laulaja ja runojen kirjoittaja. Kyseiseen hautaan, jonka vainajat tietääkseni 50-luvulla siirrettiin Malmin hautausmaalle, liittyy paljon katkeria muistoja luokkasodan ajalta. (Vainajat, "7 kokonaista luurankoa ja lisäksi erillisiä luita", siirrettiin Malmin hautausmaalle joulukuussa 1971 - toim. huomautus)

"SKUUPERIT"

Naapurimme "Vallu" vaimoineen (Walter ja Olga) sekä heidän poikansa Leif ("Poku"), joka oli Kalevin ikäinen, viljelivät kuivakukkia hiekkapitoisella pellollaan. Sodan aikana oli heidän navettansa viereen tullut pommi ja lehmä oli kuulemma haljennut. Minun lapsuudessani herättiin kerran yöllä siihen, että iso vaja, jossa Skogbergit valmistivat puuleluja, oli syttynyt palamaan. Sen jälkeen he kai lopettivat lelujen valmistuksen.

Kuva 10: Oikealla Leif "Poku" Skogbergin talo, kuvan keskellä Lapilan tilan päärakennus

LASTEN JUTTUJA

Redlinillä Kesantotien päässä oli 50-luvulla muonamiehenä Vuori-niminen perhe. Heidän poikansa Pentti Vuori oli minua vuoden vanhempi. Pentti, Reijo Huuskonen ja minä perustimme salakerhon. Sen nimi oli Vihreä Rusakka, koska sen esikuva oli yhden poikakirjan salakerho Valkoinen torakka. Kokoonnuimme kellarirauniossa, joka oli pumppukopin vieressä. Myöhemmin rauniot jäivät Kalevin pihatien alle. Siinä kellarirauniossa leikittiin monenlaisia jännittäviä leikkejä: siellä oli museo, Suutarinkylän Sanomat-lehden ensimmäinen toimitus, rock and roll-orkesterin harjoituskämppä ja lasten yökerho joululomien aikaan. Syksyisin sieltä oli lyhyt matka syömään marjoja karviaispensaista, kun illat viilenivät ja ulkoleikit vähitellen loppuivat.
Meidän perheen lasten eri kokoonpanojen kanssa olivat milloin Norasuon Pertti, milloin Mellinin Tommy, ja aina ainakin Huuskosen Reijo. Kalevin kavereita taas olivat Aaltosen Raimo ja Urpo sekä Enrothin Jukka Rikuntieltä.

Kuva 11: Naapurin poika Pertti Norasuo 1960-luvulla. Takana istuu Olli Kivi.

Nykyisen Rikunpuiston avaralla kentällä pelattiin neljää maalia tai leikittiin 10 tikkua laudalla. Kun Puutarhatien viljelijät ottivat kentän reunasta hiekkaa, kenttä pieneni ja hiekkakuoppaan alettiin rakentaa skrambleratoja. Polkupyörällä ajettavaa moto-crossia kutsuttiin skrambleksi. Teimme lapioiden ja kottikärryjen kanssa töitä porukalla varmaan satoja tunteja, ja kilpailujakin pidettiin. Alasen Timppa oli aika ylivoimainen.
Kentän laidassa oli sodan aikainen sirpalesuojan kaivanto, ässä-kirjaimen muotoinen juoksuhauta. Sitä pitkin oli tosi kiva ajaa, se oli kuin velodromin rata.
Tiettävästi pässirata on kiinalaisten aikaan tullut hiekkakuoppaan asti, ja Sidetie on sen ratapohja.
 
 

Kuva 12: Näkymä entiselle Lapilan tilalle v. 1994 Päiväkoti Kaskisavun puolelta.

  ----

Helsingin Sanomat 17.12.1980:
Ohjelmassa Biologinen torjunta kertovat suomalaiset tutkijat, professorit Martti Markkula ja Tauno Kallio sekä tohtori Kalervo Salonen suomalaisten tutkimusten tuloksista biologisten torjuntamenetelmien käytössä.
Kuvateksti: Professori Martti Markkula (oik.) tutustumassa Suomen ensimmäiseen petopunkkikokeiluun puutarhuri Timo Lapilan kasvihuoneella vuonna 1971. 

----

VUOKRASOPIMUS N:o 236/1960

HELSINGIN KAUPUNGIN YLEINEN TEURASTAMO vuokraa Tarmo Lapilalle vihannestukkutorilta myyntipaikan N:o 156 4 kuukauden ajaksi 15 päivästä kesäkuuta 1960 15 päivään lokakuuta 1960 neljäntuhannen (4.000,-) markan kuukausi vuokrasta.
Vuokra on maksettava kuukausittain ennakolta teurastamon pankki- tai postisiirtotilille. Ellei vuokraa makseta sovittuna maksupäivänä, on vuokraaja velvollinen maksamaan 9 % vuotuista sakkokorkoa ja on teurastamo oikeutettu heti
irtisanomaan sopimuksen. Teurastamolla on saatavansa määrästä pidätysoikeus vuokrapaikalla oleviin tavaroihin.
Vuokraaja sitoutuu noudattamaan vihannestukkutorin järjestysmääräyksiä, teurastamon järjestyssääntöä sekä niitä määräyksiä, joita teurastamo tai asianomainen teurastamon esimies hänelle mahdollisesti säilytettävien tavarain ym. suhteen asettaa.
Teurastamo ei vastaa vahingosta tai muusta seurauksesta, mikä teurastamoon tuotaville ja säilytettäville tavaroille tai ajoneuvoille tapahtuu.
Mikäli kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus tai teurastamolautakunta on pakotettu korottamaan taksoja yleisesti, sovelletaan korotusta vuokra-aikana tähän vuokrasopimukseen.
Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, joista toinen on vuokraajalla ja toinen teurastamon kansliassa. Samalla tunnustaa vuokraaja saaneensa vihannestukkutorin järjestysmääräykset ja teurastamon järjestyssäännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä sopimusluontoisena välipuheena.
Muita ehtoja: Mikäli asiakas ei ole hänelle varatulla myyntipaikalla viimeistään klo 6.50, on vihannestukkutorin esimies oikeutettu luovuttamaan paikan ns. päivävuokraajalle.
HELSINGIN KAUPUNGIN YLEINEN TEURASTAMO
Tämä vuokrasopimus hyväksytään:

B-O. Engdahl             Bengt Krook

Tarmo Lapila Tapanila Pohjoinentie 12
Helsingissä kesäkuun 10 päivänä 1960

----

KAUPPAKIRJA

Minä, allekirjoittanut myyn täten puutarhuri Tarmo Lapilaiselle omistamani Ford kuorma-auton, rekisteri A 5641 (koneen numero AA2988062) yhdeksantuhannenviidensadan (9.500) markan kauppahinnasta. Yllämainittu kauppahinta suoritetaan käteisellä heti kaupan päätyttyä.
Tätä kauppakirjaa on laadittu kolme samansisältöistä kappaletta, yksi ostajalle, yksi myyjälle ja yksi lääninhallitukseen.

Helsingissä tammikuun 25 päivänä 1935

P. A. Lindholm
Autonkuljettaja Helsingin kaupungista.
Tähän kauppaan suostun sitoutuen sen ehdot täyttämään.
Paikka ja aika edellämainitut
T. Lapilainen
Puutarhuri Helsingin pitäjän Tapanilan kylästä.
Todistavat
K. Keinänen E. W. (? epäselvä Uhlenius?)

----

WEB-toteutus: Liisa Nordman