MaTaPuPu
 
 
 
 
 
 

 

  Siltamäki-Suutarila
Liisa Nordman:
SILTAMÄEN JA 
SUUTARILAN 
NIMIEN HISTORIAA
 
Peruspiiri
Nykyinen Suutarilan peruspiirin nimi on Siltamäki-Suutarila-Seura ry:n ehdotus. Peruspiirit perustettiin vuonna 1984. Siltamäki ja Töyrynummi muodostavat Suutarilan peruspiirin, jonka alueella on myös osa Tapaninkylän (39.) kaupunginosasta. Osa Suutarilan kaupunginosasta (40.) kuuluu Puistolan peruspiiriin.

Kaupunginosat
Suutarila (40.) tuli kaupunginosan nimeksi vuonna 1959. Sitä ennen tunnettiin paikanniminä Suutarinkylä (Skomakarböle) ja Tapaninkylä (Staffansby). 

Molemmat kylät kuuluivat Helsingin pitäjään vuoteen 1946 asti, jolloin ne suuressa alueliitoksessa liitettiin Helsingin pitäjästä Helsingin kaupunkiin. Suutarila ei ole koskaan kuulunut Vantaaseen.

SILTAMÄKI
Siltamäki on ruotsiksi nimeltään Brobacka. Brobacka tunnettiin jo ennen vuotta 1692, sillä silloin on karttaan merkitty Broback åkern. Nimi elää edelleen Keravanjoen ylittävän sillan nimenä - Brobackan silta. Sillan ympäristö tunnettiin ennen Brobackana, Siltamäkenä. 
Nykyisin Siltamäeksi mielletään Siltamäen kerrostalojen alue, vaikka alue tilastollisesti on paljon laajempi.   

Vuonna 2001 nuoriso kutsuu Siltamäkeä nimellä "Siltis" tai useammin "Silttis".

SUUTARILA
Nimen kirjoitustapa
Suutarinkylän nimi kirjoitettiin aluksi monella eri tavalla mm. Schumakarboyle, Schomakarböle, Skomakarböleby, Böllet, Skomakarboyle ja Bölletby, yleisimmin kuitenkin Skomakarböle. 

Kylä mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1523, jolloin talonpoikien luettelosta löytyy Hans Halversson, Schomakarböle

Kylässä asui etupäässä ruotsinkielistä väestöä ja suomenkielinen Suutarinkylä-nimi on tullut käyttöön vasta 1900-luvun alusta. Suutarilan nimi on johdettu tästä vanhasta kylännimestä.

Suutarilasta olen nykyisin joskus harvoin kuullut käytettävän nimitystä "Sude". Omana nuoruusaikanani käytimme puheissamme yleisesti nimeä "Sutsku". 


Suutarit
Suutarinkylä on siis asiakirjoissa mainittu jo v. 1523. Todennäköisesti kylän nimi on muodostunut kansan suussa siten, että jo 1400-1500- lukujen vaihteessa on täältä lähtöisin tai täällä asunut tai ollut kiertävänä vähintään yksi (taitava) suutari, jonka mukaan kylää on ruvettu kutsumaan Suutarinkyläksi.

Maaseudulla sallittiin 1600-luvulla suutareiden ja räätäleiden tehdä töitään. Vuonna 1680 annetulla määräyksellä luotiin erityinen pitäjänkäsityölaitos, joka koski aluksi vain suutareita ja räätäleitä, mutta merkintöjä Suutarilassa toimineista suutareista ei tältä ajalta ole kirjallisuudesta vastaani tullut. 

Suutarien ammattikunta on Helsingin vanhimpia ammattikuntia. Se perustettiin virallisesti vuonna 1663. Ammattikunnan sinetti lienee vieläkin vanhemmalta ajalta. Ammatti- ja kisällikuntien omaisuuteen kuului aina säästölipas, joka yhteisissä kokouksissa asetettiin pöydälle ja johon kerättiin varoja eri tarkoituksia varten.

1700-luvulla tiedetään sotilaiden hoitaneen suutarin virkaa ja valmistaneen jalkineita ellei niitä kyetty kotioloissa valmistamaan. 1700-luvulta lähtien pidettiin käsityöläisistä tarkempaa luetteloa ja suutareistakin tiedetään jo enemmän. Vuonna 1758 on pitäjänsuutariksi merkitty Kirkonkylästä Eklund.

Tuomiokirjoihin merkittiin lailliset ja veroa maksavat suutarit. Vuonna 1758 tiedetään pitäjässä tuomiokirjojen mukaan olleen 1-3 suutaria, vuonna 1778 10 suutaria, vuonna 1798 10 suutaria ja vuonna 1808 suutareita oli 9. Kuisman mukaan suutareita oli mm. Suutarilassa. 

Vuonna 1780 Suutarilassa oli yksi suutari. Samana vuonna on sekä Kirkonkylään että Tikkurilaan merkitty yksi suutari. 

Vuoden 1798 verorästiluettelon mukaan rutiköyhä pitäjänsuutari Ruth Suutarilasta elätti seitsemää lastaan kerjuulla. Tältä vuodelta on kerrottu Suutarilassa olleen useita suutareita.

1800-luvulla pitäjän suurimpina ammattiryhmänä olivat suutarit, räätälit ja sepät. Vuonna 1820 pitäjässä oli 18 suutaria, vuonna 1840 49 ja vuonna 1860 48 suutaria, heidän asuinpaikastaan ei ole merkintöjä. 

Vuoden 1826 syyskäräjillä käsiteltiin mm. Tapaninkylän Gustaf Hagmanin anomusta päästä pitäjänsuutariksi koko pitäjän alueelle ja Kirkonkylässä suutarinoppilas Johan Lesch anoi pääsyä pitäjänsuutariksi kotikylänsä tienoilla. 

1840-luvulla Tikkurilassa oli viisi suutaria. Rautatie avattiin parikymmentä vuotta myöhemmin ja se vaikutti siten, että käsityöläiset alkoivat asettua Tikkurilan läheisyyteen. 

Suutaria saatettiin kutsua ruotsalaisittain "Biki-Moppe", suomeksi nimitys tarkoittaa Piki-Moppe, kyläsuutari.

Brobackan sillan vieressä toimi nahkaparkkaamo ja -myymälä, joka lienee perustettu 1880-luvulla. Nahkakauppa toimi vielä 1920-luvulla. 

Vielä vuonna 1890 Suutarilaan on merkitty yksi suutari, joka lienee viimeinen. 
Tapaninkylään on merkitty 2 suutaria ja Kirkonkylään 7. 

1940-luvun molemmin puolin toimi Artur Stellberg "kyläsuutarina". Hän osasi taitavasti korjata kenkiä, vaikkei osannutkaan niitä valmistaa. Yleistä oli, että ainakin työkengät korjattiin talon isännän taitojen mukaan. Jos talossa oli renki tai renkiä, lankesi tehtävä heille. Talosta taloon kiertäviä suutareita ei Suutarilassa enää tähän aikaan ollut. 1950-luvulta lähtien, mahdollisesti jo aikaisemminkin, olivat lähimmät suutarit Tapanilassa ja Malmilla. 


Suutarilan omakotiyhdistyksen nuoriso- ja virkistystoiminnan uudeksi nimeksi annettiin Naskali. Tilaisuudessa vuonna 1971 esitettiin Oiva Ilmarin kronikasta seuraavat otteet:

Suutari ja hänen kylänsä

Tääll´ karja kulki ennen meitä, kuraisia kyläteitä.
Vilja kasvoi, kaali varttui, lantun kylkeen savi tarttui.

Kaupunki ol´ jossain tuolla, Malmin kylän toissa puolla.
Maitokuskin polle kulki, tuisku jäljet umpeen sulki.

Kaupunki, en tiedä miksi, ryhtyi rajanaapuriksi.
Rajat miekallaan kun piirsi, Vantaan rantaan pyykit siirsi.

Sitten saapui mökkiläinen, känsäkoura hikipäinen.
Roudan aikaan maaliskuussa, töiden jälkeen illansuussa.

Sitten kun ol´ tullut suvi, alkoi meillä kansanhuvi.
Valutalkoot naapurissa, äijät pikku juovuksissa.
Yksi myllää, toinen kärrää, kolmas laskee peetä ärrää.
Kaupunkiin on kansa tiellä, monen lienee leipä siellä.

Loimaranta pöydän takaa, leikkikentät muille jakaa.
Kirjeet kulkee, heiluu hihat, onhan teillä siellä pihat.

Kulttuurikin tältä kohtaa, Keravalta Viikkiin johtaa.
Suutarila minkä antaa, vastaanottaa pikku-Vantaa.

Puuttuu moni monumentti, 
rakennetaan joka sentti Töölönlahden rantamista,
pitkä siel´ on puutelista ennen Suutarilan teitä, 
kenttiä ja viemäreitä.

Pistelläänpä ahkerasti kirjelmiä Auraan asti
Yhdistyksen hyvin siksi ristiä voi Naskaliksi.


Kannattaa lukea: 

Ahvonen-Mäkiö Leena, Laukka Maria ja Mäkiö Erkki: Suutari, räätäli...
Räisänen, Matti: Perinteisiä käsityöammatteja, Helsingin Käsityö ja Teollisuusyhdistys, WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo, 1985 

Lähteet:

Helsingin kaupungin nimistölautakunta: Helsingin kadunnimet 3, Gummerus Kirjapaino Oy, Helsinki, 1999
Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys: Helsingin pitäjä 1974-75, 1984-85
Kuisma Markku: Helsingin pitäjän historia II, Vanhan Helsingin synnystä isoonvihaan 1550-1713, Vantaan kaupunki, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1990
Kuisma Markku: Helsingin pitäjän historia III, Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, Vantaan kaupunki, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1991. Tässä kirjassa on sivulla 257 hyvä kuva vanhanajan suutarista.
Leppänen Lauri ja Viekki Anja: Kotiseutuni Vantaa 1, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu, 1983 
Malmin Seutu 4.5.1971
Mårtenson Gunnar : Pääkaupunkimme Helsinki, Frenckellin Kirjapaino Oy, Helsinki, 1950

Web-toteutus: Liisa Nordman, 2001