MaTaPuPu
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

  Siltamäki-Suutarila
koonnut: Liisa Nordman:
SEURAKUNTA, KIRKOT JA HAUTAUS

Tähän osioon on poimittu vain vähäinen määrä siitä runsaasta tiedosta mitä Helsingin pitäjän ja Malmin seurakunnasta, niiden kirkoista ja hautausmaista löytyy painettuna.  


SEURAKUNTA JA KIRKOT

H
ELSINGIN PITÄJÄ 

1300-1600-luvut
Helsingin pitäjässä lienee ollut oma seurakunta jo 1350-luvulla. 1300-luvun lopulla pitäjän oletetaan olleen Upsalan tuomiokirkon kanungin palkkapitäjänä. 

Paadisten luostarin munkkien ansiosta alkoi Helsingin seudulla nopea ja voimakas kirkollinen kehitys, josta johtuen täällä jo 1400-luvulla oli itsenäinen kirkkopitäjä ja emäkirkko. Tiedetään, että jo vuonna 1403 pitäjällä oli oma kirkkoherra. Vuoteen 1428 asti Paadisten luostari nimitti Helsingin pitäjän papit. 

Helsingin pitäjä muodostui omaksi seurakunnaksi viimeistään 1400-luvun alussa ja kuului vuoden 1554 hiippakuntajakoon saakka Turun hiippakuntaan. Jaon jälkeen Helsingin pitäjä kuului Viipurin hiippakuntaan. Vuonna 1583 pitäjä kuitenkin yhdistettiin takaisin Turun hiippakuntaan. 

Vuoden 1617 jälkeen Helsingin pitäjä liitettiin Viipurin hiippakuntaan. Vuonna 1629 pitäjä liitettiin jälleen Turun hiippakuntaan. Pari vuosikymmentä myöhemmin pitäjä liitettiin Viipurin hiippakuntaan. Viipurin piispanistuin muutti Pohjansodan seurauksena Porvooseen vuonna 1712  ja pitäjä kuului Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1721 muodostuneeseen Porvoon hiippakuntaan. 

1600-luvulla Helsingin pitäjän seurakunta menetti itsenäisyytensä ja oman kirkkoherransa. 

Vuonna 1652 Helsingin pitäjä liitettiin palkkapitäjänä Helsingin kaupungin seurakuntaan, josta seurasi, ettei pitäjällä yli kahteen vuosisataan - vuoteen 1865 asti  - ollut omaa kirkkoherraa. Helsingin pitäjän seurakunnasta tehtiin Helsingin kaupunkiseurakunnan apuseurakunta. Seurakunnan yhteinen kirkkoherra asui Helsingissä, hänen sijaisenaan toimi pitäjällä kappalainen. 
1950-luvulla erotettiin Helsingin pitäjän emäseurakunnasta Malmin suomen- ja ruotsinkielinen seurakunta. Suomenkielinen Malmin seurakunta perustettiin vuonna 1953. 

Helsingin pitäjän kirkko - Pyhän Laurin kirkko - ja paikalla ollut suomalainen kirkko
Lähin kirkkomme on ollut Kirkonkylässä. Sen ensimmäinen kirkko lienee ollut vaatimaton puukirkko, joka on sijainnut nykyisen kivikirkon paikalla jo aivan historiallisen asutuksen alusta lähtien. Vuoden 1401 lahjoituskirjassa mainitaan ensimmäisen kerran Pyhälle Laurille omistettu Helsingin pitäjän kirkko. 

Kolme Rekolan talonpoikaa lahjoitti kirkkoa varten yhden veromarkan arvoisen maan. Rekolan kartanon lahjoituksen turvin aloitettiin rakennustyöt 1480-luvulla, mutta levottoman poliittisen tilanteen takia virolaiset (balttilaiset) rakentajat eivät voineet hoitaa rakennustyötä ja kirkon valmistuminen viivästyi. (Markku Kuisma: Helsingin pitäjän historia II kertoo, että korkeintaan parituhatta köyhää talonpoikaa ja kalastajaa ovat olleet kirkon rakentajina). 
Kirkko valmistui vuonna 1494, jolloin sen vihki käyttöönsä Turun piispa Maunu III Särkilahti. Kirkon kuntoa ja ylläpitoa rahoitettiin Rekolan ja Lehtisaaren tuloilla. 
Kirkon vihkimisen yhteydessä v. 1494 kirkko sai oman nimikkopyhimyksen, jonka suojelukseen kirkko suljettiin. Helsingin pitäjän kirkon suojeluspyhimys Laurentius eli Lauri oli yleiskirkollinen pyhimys. Hän oli roomalainen 200-luvun diakoni, joka koki marttyyrikuoleman.
Harmaakivinen kirkko on Suomen viimeisiä keskiaikaisia kirkkoja. 

Markus Hiekkasen mukaan Helsingin pitäjän kirkko on rakennettu ennen vuotta 1494, sillä sakaristosta, runkohuoneesta ja asehuoneesta kairatut näytteet osoittavat, että kirkko on kaikilta osin tullut rakennetuksi jo noin vuonna 1460. (HS 29.7. ja 27.8.1994) 

1600-luvulla harkittiin suuren kivikirkon hylkäämistä, koska sen ylläpito ja huoltaminen oli kovin kallista. Kirkko kuitenkin korjattiin ja katto uusittiin. 

1600-luvulla rakennettiin erillinen kellotapuli, joka silloin oli yläosastaan puinen.  

Vuonna 1628 hankittiin kirkkoon kirkonkello väen koolle kutsumiseksi. 

Vuonna 1689 kuningas velvoitti seurakunnan hankkimaan kappalaiselle virkatalon ja vuonna 1696 kappalainen sai Kirkonkylästä Nilsas-talon virkataloksi. 

1670-luvulla mainitaan kivikirkon rinnalla pikkukirkko, "suomalainen kirkko". Suomalaista vähemmistöä varten ylläpidettiin omaa puukirkkoa, jossa luultavasti joka sunnuntai pidettiin suomenkielinen jumalanpalvelus. Tällaisena asiantila jatkui vielä 1700-luvullakin kunnes Pohjansota alkoi v. 1713 ja sen kuluessa venäläiset polttivat Kirkonkylän suomalaisen puukirkon ja vahingoittivat pääkirkkoa. 

Isonvihan aikana vuosina 1713-1721 vihollisen sotaväki käytti kivikirkkoa majoituspaikkanaan ja puukirkkoa tallinaan. Venäläiset polttivat talot ja pappilan arkistoineen. 

Kirkkoa kunnostettiin jossain määrin jo v. 1719 mutta vasta 1730-luvun kuluessa Pohjansodan jäljiltä venäläisten vahingoittama kivikirkko saatiin kokonaan korjatuksi. 

Vuonna 1742 pikkuvihan aikana kivikirkko joutui jälleen venäläisten haltuun, jolloin se kärsi pahoja vaurioita. Venäläiset käyttivät läheistä suomalaista puukirkkoa hevostallina ja kirkko joutui hävityksen kohteeksi. Tämä kirkko rappeutui niin pahoin, että se purettiin ja v. 1746 sen tilalle rakennettiin uusi 8-kulmainen puukirkko, joka oli viimeisin suomenkielisille tarkoitettu kirkko. 
Pikkuvihan aikana koko valtakunnassa kannettiin kolehti kirkkojen kunnostusrahojen keräämiseksi. 

Joulun alla vuonna 1777 murtauduttiin sakastiin ja anastettiin sekä köyhäinkassa että kirkkokassa. Lukkari ja naapurin isäntä lähtivät hevosella takaa-ajoon, mutta he kadottivat jäljet Helsingissä. 

Pikkuvihan aikana kirkko oli päässyt niin pahoin rappeutumaan, että se päätettiin kunnostaa. Korjaustyöt aloitettiin v. 1785 ja niitä valvoi Vihdistä kotoisin oleva rakennusmestari Martti (Mårten) Tolpo, joka oli Uudellamaalla piirtänyt muutamia kirkkoja ja suoritti kirkkojen korjaustöitä. Korjaustyöt saatiin päätökseen vuonna 1797. Samalla hankittiin kirkkoon uusi kirkonkello.

Vuonna 1815 todettiin suomalaisen puukirkon olevan niin huonossa kunnossa, ettei korjaukseen kannattanut ryhtyä. Seuraavana vuonna puukirkko määrättiin purettavaksi. Vuonna 1818 suomalainen puukirkko myytiin huutokaupalla ja siirrettiin Malmille Örskin tilalle heinämakasiiniksi. Kerrotaan, että makasiini siirrettiin myöhemmin Tapanilaan ja kunnostettiin asuintaloksi. Suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin kivikirkkoon. 

Kivikirkkoa kunnostettiin perusteellisesti 1820-luvulla (1825, 1829-1830). Vuonna 1829 rakennettiin myös uusi kivinen eteinen vanhan lautaeteisen tilalle. 

1850-luvulla kunnostettiin kirkkoa, sisustus uusittiin ja hankittiin urut. Kellotapulin vaurioitunut puinen yläosa purettiin ja tilalle rakennettiin tiilestä uusi.

Alttaritauluna on R. W. Ekmanin Pyhä Ehtoollinen vuodelta 1857. 

1870-luvulla kirkkoon asennettiin lämminilmalla toimiva lämmitysjärjestelmä. 

1880-luvulla kirkkoa korjattiin sisältä, jolloin mm. kalkitut seinät ja sisäkatto maalattiin. 

Tulipalo tuhosi kirkon vuonna 1893. Palo lienee saanut alkunsa lämmitysjärjestelmästä (kaminatorvesta lähteneestä kipinästä, suurta kirkkotilaa lämmitettiin vain yhdellä kaminalla, joka vaati poltettavaksi suuren määrän puuta) ja liekit etenivät nopeasti tervatulle paanukatolle. Väkeä saatiin kuitenkin nopeasti palopaikalle ja kirkosta voitiin pelastaa mm. kirkonkirjoja, kirkonkassa, asiapapereita ja joitakin arvoesineitä. 
Seinät, pilarit ja kattoholvit säilyivät kuitenkin verraten hyvinä ja kirkon korjauspiirustukset tilattiin arkkitehti Theodor Höijeriltä, joka myös valvoi korjaustyömaata. 
Korjattu kirkko vihittiin käyttöön v. 1894. Tässä yhteydessä varustettiin päätyseinä pyörällä ikkunalla, jollaista siinä ei aikaisemmin ole ollut. Ikkuna suunniteltiin naakkojen kulkutieksi. Kirkon sisustus toteutettiin skandinaavista uusgoottilaista tyyliä noudattaen. Korjauksen yhteydessä asennettiin mm. nykyinen peltikatto ja kunnostettiin viereinen kellotapuli. 
Alttaritaulun on palon jälkeen lahjoittanut Königstedtin kartanon omistajan, eversti E. von Haartmanin sukulainen, Tukholmassa elänyt rouva Maria Ekman, joka halusi lahjoituksella muistaa everstin kahta Vantaanjokeen hukkunutta tytärtä. Alttaritaulun on valmistanut A. Soltin.

Kirkkoa korjattiin vuonna 1926 jolloin se maalattiin sisältä hillityn siniharmaaksi ja vuonna 1932 kirkkoon asennettiin sähköt.

Vuonna 1939 kellotapulin huipussa oleva tuulensuuntaa näyttävä kirkonkukko yht´äkkiä pysähtyi nokan näyttäessä itään päin. Paikkakuntalaiset pitivät sitä sodan enteenä. Enne toteutuikin sillä marraskuussa alkoivat ensimmäiset Helsingin pommitukset. 

Kirkkoa kunnostettiin 1950-luvulla.

Naakat ovat asustaneet kirkon vintillä vuosisatoja. Vuonna 1974, kun kirkkoa korjattiin, oli itäpäädyn pyöreään ikkunaan jätettävä muutamia ruutuja auki, jottei naakat rikkoisi koko ikkunaa. Vuosisatojen kuluessa kirkonkyläläisistä on käytetty haukkumanimenä "Kirkonkylän naakat". 

Toistaiseksi suurin ja viimeisin kunnostus ja korjaus tapahtui vuosina 1973-1974. Holvien puhdistukseen käytettiin silloin mm. kostutettua ranskanleipää ja 10 000 pyyhekumia. Kirkon vihki korjauksen jälkeen käyttöönsä piispa Aimo T. Nikolainen helmikuussa 1974. Samana vuonna kirkkoon hankittiin kirkonkello.

Seuraavana vuonna kirkkoon asennettiin vieläkin käytössä olevat urut, jotka on rakentanut Veikko Virtanen. 

Kirkkoon mahtuu n. 500 henkilöä, joista 90 lehterille. Kirkko on 27,6 m pitkä ja 17,4 m leveä. Sen pinta-ala on 600 neliömetriä. Se on torniton, suorakaiteinen pitkäkirkko, jonka kolmilaivaisessa kirkkosalissa on viisitraveinen tähti- ja ristiholvaus.

Erillisen kellotapulin korkeus on 24 metriä. Tapuli on alaosastaan harmaakiveä ja yläosastaan peittämätöntä tiiliä.

Pyhän Laurin kirkko on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Se kuuluu nykyisin Tikkurilan seurakuntaan.

MALMIN SEURAKUNTA
Suutarilan asukkaat kuuluivat Helsingin pitäjän seurakuntaan siihen asti kunnes Malmin seurakunta vuonna 1953 perustettiin. Kuulumme Helsingin hiippakunnan Malmin rovastikuntaan. 

Vuoden 1961 seurakuntajaossa Malmin seurakunnasta irrotettiin Herttoniemen ja Pakilan seurakunnat.

Vuonna 1973 Malmin seurakunnasta tuli Helsingin suurin suomenkielinen seurakunta, jonka väkiluku oli 36.500 paikkeilla. Helsingin hiippakunnassa Malmin seurakunta oli kooltaan toiseksi suurin, Tikkurila Vantaan rovastikunnasta oli ykkösenä. 

Seurakuntaa on suunniteltu jaettavan 1990-luvulla ja nyt on puheenaiheena Viikin seurakunnan erottaminen Malmin seurakunnasta. Seurakuntaa ei tule toimikunnan mukaan jakaa vuoden 2003 alusta ja toimikunta jättää tulevaisuudenkin tulevien seurakuntaneuvostojen harkittavaksi.

Jakomäen kirkko
Jakomäen kirkon kustannusarvio vuonna 1973 oli n. 700.000 markkaa. Kirkko valmistui ns. "avaimet käteen"-periaatteella vuonna 1975. Kirkko on elementtirakenteinen, puuta ja betonia. Suunnittelija on Leo Tenhunen. Kirkossa on 220 istumapaikkaa. Urut ovat Kangasalan Urkutehtaan vuonna 1976 valmistamat. Alttariseinällä on Göran Augustsonin maalaus.
Kirkko oli remontissa syksyn 1998. Alakertaan rakennettiin sakaristo, työhuone sekä portaikko eteisestä. Yläkerran lastenhuone jaettiin kahtia, sinne valmistuivat neuvotteluhuone ja diakonian vastaanottotilat. Keittiö uusittiin myös ja myöhemmin kirkon piha-alue.

Malmin vanha, jo purettu kirkko 
Vuonna 1896 Helsingin maalaiskunta osti Fredkulla-nimisen huvilatilan yhden rakennuksen, Grasshoffin huvilan, Helsingin maalaiskunnan kokous- ja käräjätaloksi (kunnantaloksi). Huvila oli peräisin 1880-luvulta.

Syksystä 1897 kunnan hallinnolliset toimistot keskittyivät Malmilla sijaitsevaan kunnantaloon. Vielä 1920-luvulla joka kuukauden ensimmäinen maanantai tuotiin pidätetyt Malmin asemalta rautaisissa jalka- ja käsikahleissa kunnantalolle tuomiolle. 

Suuri alueliitos oli vuonna 1946 ja Helsingin pitäjän kunnantalo jäi Helsingin puolelle. Vuonna 1952 maalaiskunta myi kunnantalon Helsingin seurakunnille ja vuonna 1953 kunnantalo vihittiin kirkoksi. Rakennuksen muuttamisen kirkoksi suunnittelivat arkkitehdit Leka & Arajärvi. Kirkossa oli istumapaikkoja 330. Urut oli valmistanut Kangasalan Urkutehdas vuonna 1955. Urut myytiin vuonna 1979 Merikappelin Tuki ry:lle Upinniemeen. 
Entinen vaalea, puinen kunnantalo toimi kirkkona vuoteen 1980 asti, jolloin samalle paikalle valmistui nykyinen punatiilinen Malmin kirkko.

Malmin (uusi) kirkko
Malm
in punatiilisen kirkon on suunnitellut Alvar Aallon oppilas Kristian Gullichen. Kokonaan tiilirakenteisen kirkon rakennustyöt aloitettiin v. 1980 ja kirkko valmistui vuonna 1981. Kirkkosalin kattorakenne on "himmelimäinen" riippuansas. Istumapaikkoja on 725 henkilölle. Alttariseinällä on Arvo Siikamäen veistämä krusifiksi ja kirkkosalissa on Maija Lavosen kahdeksan metriä korkea kirkkotekstiili.

Vuonna 1984 kirkkoon asennettiin miljoona kolmesataatuhatta markkaa maksavat 41-äänikertaiset urut, jotka on rakentanut Urkurakentamo Hans Heinrich, suunnittelu on dir.mus. Asko Rautioahon ja äänitys Martti Porthanin. Uruissa on 2.965 urkupilliä, joista valtaosa on tinan ja lyijyn seosta ja loput kuparia ja puuta. Suurimman metallipillin pituus on lähes 7 metriä läpimitan ollessa 26 senttiä. Pienimmän pituus on 8 milliä ja läpimitta kolme millimetriä. Tyyliltään urut ovat uusromanttista, Ruotsissa vallalla olevaa alan uusinta virtausta.  

Pihlajamäen kirkko
Vuonna 1973 kirkon kustannusarvioksi mainitaan alle kaksi miljoonaa markkaa.
Kirkko valmistui korkealle mäelle v. 1976 Esko Korhosen suunnittelemana. 
Kirkko on kolmikerroksinen työkeskus. Sen toisessa kerroksessa on kirkko- ja seurakuntasali. Kolmannessa kerroksessa ovat ruotsinkielisen Markuksen seurakunnan tilat. Urut on valmistanut Urkurakentamo Tuomi vuonna 1977.  Kirkkosalissa on 460 istumapaikkaa ja vuonna 2000 jumalanpalveluksiin osallistui lähes 6000 henkeä. 
Alttarireliefin "Kristuksen kärsimykset" on tehnyt Tapio Junno. Valoristit asetetaan pihalle lähiön muun kunnostuksen myötä. 

Puistolan kirkko
Varojen keruu Puistolan kirkkoa varten oli aloitettu jo vuonna 1930, jolloin perustettiin Pikkukirkkoyhdistyksen ompeluseura. Puistolan kirkon kannatusyhdistys perustettiin v. 1936. Kun sitten Malmin seurakunta v. 1953 perustettiin luovutettiin kannatusyhdistyksen varallisuus seurakunnalle.
Puistolan kirkko vihittiin käyttöönsä lokakuussa 1960. Vihkimisen suoritti Helsingin piispa Martti Simojoki ja tilaisuudessa oli kunniavieraana tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Kirkkorakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Olli ja Eija Saijonmaa. Kirkkoa kutsutaan myös "Palavan ristin kirkoksi" kellotapulin huipulla olevan valaistun ristin mukaan. Risti oli alkuvuosina väriltään kirkkaan punainen. 
Maaston mukaan rakennetussa monitoimirakennuksessa on neljä kerrosta. Salissa on istumapaikkoja 400. Urut on valmistanut Veikko Virtanen vuonna 1963. Alttariseinällä on risti. Kirkossa on myös Gunnar Uotilan teos "Ecco Homo".  
Puistolan kirkko peruskorjataan vuosina 2001-2002. Peruskorjauksen ovat suunnitelleet Olli ja Eija Saijonmaan tyttäret Anna ja Ulla. Korjauksen ajan kirkko toimii Puistolantorilla entisessä Merita-pankin konttorissa avattavassa Kirkkokioskissa. Muutamia toimintoja hajautetaan muualle Puistolassa ja Tapulikaupungissa.   

Tapanilan kirkko
Tapanilaan kaivattiin kirkkoa jo 1920-luvulla. Rouva Wilhelmiina Nikander tarjosi kirkon kannatusyhdistykselle 1930-luvun alussa edullista tonttia (Nikanderin mäkeä) joka vuonna 1952 lahjoitettiin Helsingin seurakunnille sillä edellytyksellä, että tontille rakennetaan kirkko- ja seurakunnallinen työkeskus. Tapanilan kirkko vihittiin käyttöönsä 22.9.1957. Vihkimisen suoritti piispa E. J. Gulin ja läsnä olivat myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen sekä rouva Sylvi Kekkonen.
Kirkko sai vihkimistilaisuudessa lahjoituksena kirkonkellon, ehtoollisastiat sekä muita kirkossa tarpeellisia asioita.
Kirkossa on istumapaikkoja 500 hengelle. Urut on valmistanut Gebr. der Jehmlich Orgelbaun tehdas vuonna 1958. Alttariseinällä on risti.
Kirkon on piirtänyt arkkitehti Per Björkvall ja kirkko on nykyisin Malmin seurakunnan vanhin kirkkorakennus. 

Arkkitehti Per Gösta Ferdinand Björkvall on "oman kylän poikia", hän on syntynyt Dragsfjärdissä 25.8.1920 ja muuttanut Olkilyhteentielle vuonna 1928. Hänen isänsä oli puutarhuri August Björkvall. 

Vihkimistilaisuuteen minulla liittyy omiakin muistoja. Olin silloin 8-vuotias, sisareni oli 6-vuotias ja kaksoset 3-vuotiaita. Joku papeista tuli sanomaan äidilleni, ettei meitä päästetä sisään, koska rouvalla on liian monta liian pientä lasta, jotka häiritsevät toimitusta. Kotona äitini pihisi kiukkuaan pitkin päivää. Useita ystäviäni on päässyt ripille Tapanilan kirkossa ja Siiriäisen Paulan kanssa pidimme 1960-luvulla siellä pienten lasten askartelukerhoa.  

Tapanilan kirkko on remontoitu vuonna 1995.

Siltamäen seurakuntakoti
Siltamäen seurakuntakoti valmistui kerrostaloalueen rakentamisen yhteydessä 1970-luvun alussa. 
Eteisessä oli  Matti Kujansalon öljyvärimaalaus Elämän meri vuodelta 1972. Maalaus poistettiin vuoden 2001 aikana seurakuntakodin remontin yhteydessä. 

Seurak
untakodin yli 40.000 markan arvoiset ehtoollishopeat (50 hopeista pikaria, ehtoollismalja, viinikannu, leipälautanen ja leipärasia) varastettiin toukokuussa
1996. Poliisi pääsi kuitenkin varkaiden jäljille ja hopeat saatiin takaisin. Teon tekijöinä oli neljä alueella asuvaa n. 17-vuotiasta poikaa.

Siltamäen seurakuntakotia kunnostetaan vuosien 2000-2001 aikana ja alttariseinälle on tilattu n. 20 neliömetrin suuruinen lasimaalaus. Maalauksen hinta on 120.000 markkaa ja työ on tilattu Studio Arkilta/Arkkitehti Veijo Murokkeelta. Koko peruskorjauksen kustannusarvio on n. 2,2 miljoonaa markkaa. Seurakuntakodin eteisen seinälle tulee Siltamäen Marttojen kutoma isokokoinen vihreä-turkoosi sävyinen poppana. 

Malmin seurakunnalla on seurakuntakodit myös Pihlajistossa, Pukinmäessä, Suurmetsässä ja Tapulissa.
 

HAUTAUS
Hautaukset toimitettiin pitkään Helsingin pitäjän kirkon lattian alle ja hautausmaalle. Laajennuksista huolimatta hautausmaa kävi ahtaaksi ja tuli tarpeelliseksi miettiä muita vaihtoehtoja sen sijainnin suhteen. Uusi hautausmaa perustettiin Ruskeasannalle. Sen jälkeen seurakunnat perustivat Malmille hautausmaan, jonka viereen perustettiin pari vuotta myöhemmin yksityinen hautausmaa. Lähistöllä on myös vuonna 1951 perustettu Honkanummen hautausmaa. Lisäksi Suutarilan asukkaita on haudattuna myös Tuusulan ja Sipoon hautausmaille.  

Helsingin pitäjän hautausmaa
Jo vuonna 1688 on hautausmaata ympäröinyt muuri, sillä vouti on käräjillä huomauttanut sen huonosta kunnosta. Muuri rakennettiin alkuaan petäjistä ja haapapuista tehdylle pohjalle, jonka päälle ladottiin kivet. Talollisilla oli velvollisuutena tuoda oma kiviosuutensa hautausmaan aitaa varten.

Keskiajalla säätyläisillä ja varakkailla oli oikeus tulla haudatuksi kirkon holvien (lattian) alle, muut vainajat pyrittiin hautaamaan mahdollisimman lähelle kirkon muureja. Hautaukset suoritettiin tällä tavoin 1700-luvulle asti. 

Kirkkoon hautaaminen kuitenkin kiellettiin ja pakolliseksi hautauspaikaksi tuli kirkkomaa, jonka muurin lähelle haluttiin vainajien leposijat. Vuosien 1793-94 aikana kivimuuria kunnostettiin ja tilojen oli jokaista manttaaliaan kohden tuotava 12 kuormaa litteitä neliskulmaisia kiviä. 

Vaikka kirkkoon hautaaminen oli jo kiellettyä, pyrkivät monet vielä 1700-luvulla kätkemään salaa vainajansa kirkon lattian alle. 

1785 aloitettiin kirkkorakennusten korjaus ja samalla kunnostettiin ja laajennettiin myös hautausmaata. Laajennukseen käytettiin osaa pappilan pellosta. Kivimuuri rakennettiin vanhan petäjistä ja haapapuista tehdyn aidan päälle. Joka manttaalilta oli tuotava neljä litteätä kiveä muurin rakennusaineeksi. Kaikkia kiviä ei kuitenkaan tarvittu aidan tarpeiksi ja ylimääräiset käytettiin pakarirakennuksen perustuksiin. Työhön ja kustannuksiin oli kaikkien pakko osallistua. Työt saatiin valmiiksi v. 1794. 

Vuonna 1793 valitettiin piispalle, että varsinainen hautausmaa oli käynyt ahtaaksi ja haisevaksi. Piispa määräsi hautausmaata laajennettavaksi etelä- länsisuuntaan 10-20 kyynärää. 

Vuoden 1817 pitäjänkokouksessa päätettiin hautausmaata kunnostaa, sillä pohjavesi nousi korkealle salaojituksen puutteellisuudesta johtuen ja joskus jouduttiin arkku laskemaan veden täyttämään kuoppaan. Samalla päätettiin laajentaa hautausmaata  etelään päin 1 1/2 tynnyrinalaa, koska paikalla sijainnut suomalainen puukirkko oli myyty ja siirretty pois. 

Hautausmaan uusi osa otettiin käyttöön v. 1820 ja pari vuotta myöhemmin kiellettiin kirkkoon hautaaminen. Vuonna 1825 päätettiin hautausmaan aitaamisesta, mutta vasta vuonna 1828 saatiin kunnostustyö alulle ja uusi aitaus valmiiksi. 

Hautausmaalle istutettiin ensimmäiset puut 1840- ja 1850-luvuilla ilmeisesti kirkkoherra Crohnsin toimesta. Kirkkomaalla on tuskin ollut puita tätä ennen.

Vuonna 1863 ostettiin Kirkonkylästä Björnsin talon omistajalta J. E. Söderbergiltä maata ja laajennettiin jälleen ahtaaksi käynyttä hautausmaata. 

Vuonna 1877 kirkonkokouksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että siat ja lampaat aiheuttivat paljon vahinkoa tonkiessaan kirkkomaalla. Vuonna 1883 perättiin jälleen toimenpiteitä, sillä edelleenkin lampaat turmelivat hautojen istutuksia. 

Vuosien 1890-1900 aikoihin vuoden 1863 laajennus osoittautui liian pieneksi. Lisäksi vuosina 1890-1901 oli voimassa hautauskielto, sillä luultiin, että hautausmaa saastuttaa Keravanjokea. Tuli siis tarpeelliseksi selvittää hautausmaan perustaminen muualle. Koska hautaaminen vanhaan kalmistoonkin oli kiellettyä, perustettiin v. 1888 Ruskeasannan hautausmaa.

1920-luvulla kirkkomaata kunnostettiin tavallista perusteellisemmin. Silloin maahan vajonneita tunnistamattomia hautakiviä sijoitettiin sopiviin paikkoihin hautausmaata koristamaan. 

1940-luvulla toteutettiin suuri hautausmaan laajennus, silloin idästä, etelästä ja lännestä otettiin käyttöön suuria maa-alueita. 

Sankarihauta-alueen on suunnitellut kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. 
Vuonna 1956 Tikkurilan Karjalaiset pystyttivät hautausmaalle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin "Rauniokirkon", jonka on suunnitellut ja veistänyt Armas Lähteenkorva. 

Vuonna 1968 paljastettiin suomalaisten puukirkkojen paikalle kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema muistomerkki. 
Kirkon läheisyydestä löytyy v. 1918 kaatuneen seitsemän saksalaisen sotilaan hauta ja muistokivet. 

Pyhän Laurin kirkko ympäristöineen on suojeltu asemakaavalla 1970-luvulla. Hautausmaan laajennuksen ohella on vireillä asemakaavan uusiminen myös kyläasutuksen osalta. 

Helsingin pitäjän hautausmaata on laajennettu Keravanjoen peltoalueille useaan kertaan: 1960-, 1970-, 1980-luvuilla ja viimeksi vuonna 1993. Vuonna 2001 pinta-ala oli 12,5 ha ja laajentaminen on mahdollista 20 hehtaariin saakka.

Åbergin hautausmaa Malmilla
Erilaiset kiistat Ruskeasannan hautausmaan perustamisen aikoihin johtivat siihen, että maanviljelijä G. W. von Essen, leskirouva Louise von Essen, leskirouva Thekla Wasenius, vuokraviljelijä Fredrik Byman ja tilanomistajat J. F. Lindroos, Elis Rancken, A. W. Eklund, K. F. Eklund, J. H. Eklund, O. W. Nyström ja O. W. Åberg saivat marraskuussa 1892 senaatilta luvan perustaa yksityisen hautausmaan Helsingin kaupungin hautausmaan viereen. Pehrin tilalta ostettiin 0,741 ha:n maa-alue ja hautausmaa tunnettiin Åbergin hautausmaana (100-104). Hautausmaa otettiin käyttöön v. 1893. Nykyisin hautausmaa kuuluu hallinnollisesti Malmin hautausmaahan, samoin kuin viereinen pieni Rundmanin aluekin (34).

Malmin hautausmaa

Hautausmaa-alue oli sotilaskenttänä 1700-luvulta asti. Malmilla pidettiin suuria sotaväen harjoituksia, sillä lähellä sijaitsi kuninkaankartano, joka toimi Helsingin perustamisen jälkeen sotaväen kokoontumis- ja majoituspaikkana. Kentälle rakennettiin 1810-luvulla  20 leipomoa sotaväen harjoitus- ja kokoontumispaikan lähelle, siitä saa jonkinlaisen käsityksen sotilaiden määrästä - sotilaita on ollut paljon. 

1820-luvulla sotilaskentän käyttö ilmeisesti väheni ja kyläläiset raivasivat sitä viljelyspelloksi. Vuonna 1827 kenraalikuvernööri kielsi asukkailta pellon käytön, sillä sotilaat tarvitsivat kenttää vielä. 1850-luvulla asukkaat viljelivät jälleen siellä, sillä harjoituskentät olivat menettäneet merkityksensä. 

Ensin hautausmaalla harjoittelivat ruotsalaiset sotilaat ja vuodesta 1809 alkaen  venäläiset. Vuodesta 1833 maat olivat viljelyskäytössä hautausmaan perustamiseen saakka. 

Vuonna 1890 Helsingin seurakunnat ostivat 25 hehtaaria entisiä sotaväen harjoituskenttiä ja perustivat niille hautausmaan, joka otettiin käyttöön v. 1894. 
Hautausmaalla oli oma pistoraide ja rautatieasema, joka valmistui v. 1897. Junat kulkivat 1950-luvulle asti n. 5 kertaa vuorokaudessa kuljettaen vainajia, omaisia ja pappeja. Siunauskappeli valmistui v. 1923 ja vesitorni vuonna 1939. Malmin hautausmaa oli vuonna 1987 kooltaan 57 ha. Hautoja oli n. 46 500 kpl,  joista seurakunnan hoidossa oli n. 22 600 kpl. Vakituisia työntekijöitä vuonna 1987 oli 28 henkilöä. 
Hautausmaata on kunnostettu ja laajennettu vuosien kuluessa useaan kertaan, viimeksi on valmistunut 1997 ns. Viikin kolmio. Kolmion laajennusta valmisteltiin kuusi vuotta ja kokonaiskustannukset olivat n. 25 miljoonaa markkaa. Viikin kolmioon on sijoitettu seitsemän uurnahautauskorttelia, joissa on tilaa yli 10.000 vainajalle. Siellä on myös vainajien muistolehtokortteli ja kolme arkkuhautauskorttelia. 
Vuonna 1997 Malmin hautausmaan kokonaispinta-ala oli 58 ha.

Vuonna 2000 hautausmaan pinta-ala oli n. 65 ha, hautauksia oli n. 2000 ja tuhkauksia n. 1300. Hautausmaalle on haudattu noin 200 000 vainajaa ja hautoja on noin 50 000. Malmin hautausmaa on Pohjoismaiden suurin.

Ruskeasannan hautausmaa
Kirkolliskokouksessa v. 1882 oli ensimmäisen kerran esillä hautausmaan perustaminen Ruskeasannalle. Pitäjän kirkon hautausmaa oli käynyt pieneksi ja uuden hautausmaan perustaminen oli ajankohtainen. Ruskeasanta oli kuitenkin päätöksestä valittaneiden mielestä liian kaukana Helsingin pitäjän kirkosta. Tuomiokapituli kumosikin  kirkonkokouksen päätöksen ja hautausmaalle piti löytää lähempää uusi alue.
Tällainen alue löytyi Kirkonkylän ja Veromiehenkylän rajalta Tammistonmäen alapuolelta. Kirkonkokouksessa äänestettiin Ruskeasannan ja Tammistonmäen välillä, jolloin Ruskeasanta voitti. Senaatti vahvisti kirkonkokouksen päätöksen Ruskeasannan hautausmaan perustamisesta kesäkuussa 1885 ja maanmittaukset voitiin aloittaa. Seuraavana vuonna hautausmaan omistussuhteet muuttuivat, kun kunnan hautausmaana aloitettu hanke siirtyi seurakunnan omistukseen ja hallintaan. Vuonna 1888 hautausmaa otettiin käyttöön, Kirkonkylän hautausmaalla olivat hautaukset kiellettyjä vuosina 1890-1900. 
Vuonna 1934 Ruskeasannan hautausmaata laajennettiin ostamalla pohjoispuolelta Knapas-tilan maista n. neljäsosahehtaarin suuruinen lisämaa.  Ruumishuone on valmistunut vuonna 1935. Ruskeasannan hautausmaata ei ole laajennettu vuoden 1934 jälkeen.

Paluu historia -sivulle
Paluu alkuun


Lähteet:
luetellaan kauppa ja palvelut-osion lopussa; kaupat ja palvelut 1900-luvulla 
lisäksi:
Haapio Markku ja Luostarinen Laura (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2, Etelä-Suomen Kustannus Oy, Lieto, 1980  

Helsingin Sanomat 29.7.1994, 27.8.1994
Leppänen Lauri ja Holopainen Viljo: Pyhän Laurin pitäjä, Kustannusosakeyhtiö Otavan syväpaino, Helsinki 1962

Malmin seurakunnan tiedotusliite, syksy 1998
Malmin Seutu 17.4.1973
MaTaPuPu 30.3.1983, 12.6.1996, 28.9.1997, 1.10.1997, 11.6.2000, 11.3.2001, 18.3.2001
MaTaPuPu 22.4.2001
Pohjois-Helsingin alueuutiset 6.5.1984
Puistola-Seura ry: Puistolan alueopas 2000-2001
Suomen korkeakouluinsinöörit ja arkkitehdit 1956, STS:n ja TFiF:n julkaisema matrikkeli

Web-toteutus: Liisa Nordman, 2001