MaTaPuPu

 

  Siltamäki-Suutarila
 
Punaisten joukkohauta Puustellinmetsässä
 



Lippukulkue Puustellinmetsässä punaisten haudalla. Kolmas vasemmalta Kaisa Kauhanen vierellään lipun takana lippalakkipäinen miehensä Jalmari Kauhanen.
Kuva on otettu aikaisintaan keväällä 1945. Kuva: Tauno Mäkeläinen.

Raimo Parikka, Helsingin pitäjän punakaarti, Helsingin pitäjä 1994:

Puustellin metsän teloitukset

15. toukokuuta 1918 puolenyön tietämillä ammuttiin Tapanilassa vartiopaikalleen matkalla ollut suojeluskuntalainen, maanviljelijä Karl Lindström. Ampujaa ei saatu selville. Uuden Suomen uutisen mukaan Lindström oli ampunut itse ensin. Malmin työväestön perimätiedon mukaan kyse oli suojeluskuntalaisten keskinäisestä ampumisesta, jopa rakkausjutun selvittelystä. Joka tapauksessa ampumistapauksen seuraukset olivat seudun työväestölle järkyttävät. Uuden Suomen mukaan suojeluskunta saarsi yöllä 1.30 Mosabackan ja vielä samana yönä vangittiin 35 punakaartilaista. Aamulla pidätyksiä jatkettiin:
"Eräänä iltana isäni kertoi, ettei hän ollut koko päivänä päässyt työhön, koska häntä oli pidetty Malmin poliisikamarilla. Aamulla oli pidätetty kaikki ensimmäisellä junalla menijät Puistolan, Tapanilan, Malmin ja Pukinmäen asemilta. Malmin poliisikamarilla heitä oli koko päivän kuulusteltu edellisenä iltana tapahtuneen suojeluskuntalaisen murhan vuoksi. Muut päästettiin vapaaksi, mutta joukosta valittiin 9 ja Puistolasta kotoaan haettiin yksi, jotka kaikki seuraavana yönä ammuttiin Tapanilan Puustellin metsässä". (Tapanilan Työväenyhdistys 75 v. Anna Toivosen muistelma)

Uusi Suometar vaikeni teloituksista. Lehti mainitsi vain, että syylliseksi tekoon epäiltiin "muuatta Lehtosta" ja että "selvisikin raskaita todistuksia häntä vastaan." Ammuttuja oli kuitenkin useampia. Tästä on muitakin todistuksia kuin Aina (Anna?/ln) Toivosen muistelu. Tapahtumasta on useita eri versioita, joissa ammuttujen lukumäärä vaihtelee 5 - 15 välillä. Joissakin niistä esiintyy myös yksi pakoonpäässyt, joka on vasta vuosia myöhemmin uskaltanut kertoa tovereidensa kohtalosta. Nämä tarinat edustavat punaista tarinaperinnettä. Terroritilastoissa on mainittu viisi miestä, jotka on ammuttu Siltamäen metsässä toukokuussa 1918. Vielä varmempi tieto saatiin joulukuussa 1971, kun Puustellin metsän haudasta löytyi "vielä seitsemän kokonaista luurankoa ja lisäksi erillisiä luita". Vainajien jäännökset haudattiin Malmin hautuumaan punaisten joukkohautaa. (Ennen ja jälkeen 1918, s. 143. Vuoden 1918 Kansalaissodan muistomerkkiyhdistys. Pori 1972.)


Aulikki Litzen ja Jukka Vuori: Helsingin maalaiskunnan historia 1865-1945, s. 263:

Tapanilassa sattui toukokuun 15. päivän vastaisena yönä aseellinen välikohtaus, jossa sai surmansa vartiopaikalleen matkalla ollut suojeluskuntalainen. Valkoiset pidättivät heti seuraavana päivänä useita kymmeniä henkilöitä, joista osa ammuttiin Tapanilan Puustellin metsässä. Ammuttuja oli eri muistelijoiden mukaan viidestä viiteentoista. Vuonna 1971 tehdyissä kaivauksissa löydettiin metsästä seitsemän vainajan jäännökset. (lähde: Perälä 1965. 279
 


Tauno Mäkeläinen:

Muistoja Puustellinmetsästä

Tulin Tapanilaan 3-vuotiaana vanhempieni mukana vuonna 1927. Vuonna 1930 ostivat vanhempani tontin läheltä Puustellinmetsää.
Nykyisen Kurranummen laidalle nousi vuonna 1931 isäni rakentama omakotitalo. Saman vuoden syksyllä aloitin myös koulunkäynnin. Puustellinmetsästä tuli meille lähellä asuville lapsille keskeinen leikkipaikka.
Silloisen Puutarhatien kummallakin puolella asui puutarhureita, joiden suurilla pelloilla kasvatettiin monenlaisia vihanneksia.
Meitä oli aikamoinen joukko lapsia lähitaloista ja aina kun oli vapaa-aikaa kokoonnuttiin Puustellinmetsän reunaan ja keksittiin milloin mitäkin tekemistä.
Nykyisen Rintamasotilaantien alkupäässä oli pieni santakuoppa, jonka pohjalla oli yleensä vettä.
Kesällä oltiin paljain jaloin, ja moni loukkasi jalkansa, kun astui terävään rikottuun pulloon, joka oli veden alla.
Santakuopan vieressä oli sopivan kokoinen nurmikkoalue, jossa pelasimme neljää maalia. Pelissä olivat myös tytöt mukana.
Syyskesällä kävimme poimimassa mustikoita, joita oli metsässä runsaasti.
Meidän poikien erikoisleikki oli "sotaisa". Tapanilan elokuvateatterissa näytettiin aika usein amerikkalaisia filmejä, joissa intiaanit ja valkoihoiset tappelivat. Meidän piti tietenkin matkia heitä.
Äidit saivat laittaa meille säkkikankaasta inkkarihousuja, joiden puntteihin kiinnitettiin punaisia nauhan pätkiä. Päihin pantiin linnun sulkia. Metsä oli sopiva paikka missä tapeltiin.
Metsän läpi meni kapeahko tie Pohjankylään, jolla nimellä nykyistä Siltamäkeä ja Suutarilaa siihen aikaan nimitettiin.

Tien puolessa välissä oli yhteen puuhun kaiverrettu joitakin numeroita. Kerrottiin, että siinä oli tapettu ihminen. Kun meni sen paikan ohitse, tuli vähän outo tunne.

Punaisten hautapaikka

Toinen paikka oli metsän keskellä. Siellä oli jonkinlainen hautamerkki, jonne oli haudattu paikan päällä teloitettuja kansalaissodan punaisia keväällä 1918.

Kansalaissota jakoi Tapanilankin asujamiston kahteen osaan. Oli porvaristo suojeluskuntineen ja vasemmisto kommunisteineen. Kommunismi oli kielletty Suomessa, mutta maan alla sitä kuitenkin harjoitettiin.

Myös siellä hautapaikalla aina joskus näki kävijöitä, vaikka se oli vaarallista. Me lapset emme silloin näitä asioita tajunneet. Puhuttiin jostakin Antikaisestakin, jota piiloteltiin lähiseudulla.

Myös punainen väri oli kielletty Vasemmistolta. Urheiluseura Tapanilan Tarmolla oli edustusasuna mustat housut ja punainen paita. Paita oli vaihdettava valkoiseksi, koska Tarmo kuului Työväen urheiluliittoon.

Kun toinen maailmansota päättyi, muuttuivat valtasuhteet Suomessa. Kommunistit nousivat maan päälle ja vankina olleet vapautettiin. Heillä oli intoa toimia ja heitä oli parhaimmillaan neljäsosa eduskunnasta.

Puustellinmetsän hautapaikasta tuli sodan jälkeen joka keväinen käyntikohde. Marssijat kokoontuivat Tapanilan torille, josta lähtivät punaliput hulmuten marssimaan silloista Asematietä pitkin. Asematien laidassa oli kauppias Oseniuksen kauppa, siinä kulkue pysähtyi. Kauppias Osenius kuului siihen valkoisten joukkoon, joka oli toimeenpannut Puustellinmetsän teloitukset.

Kulkue jatkoi Asematietä pitkin Puutarhatielle ja edelleen metsän hautapaikalle. Sitä loppupään reittiä en tunne tarkalleen.
Tätä keväistä marssia kesti siihen asti kunnes haudassa olleet jäännökset siirrettiin Malmin hautausmaan punaisten hautaan.


Marja-Liisa Nurmi:

Marssi punaisten haudoille

Mielessäni on lämpimät keväiset tai kesäiset päivät 1940-50 -luvulla kun ikkunasta katselin Tapanilan torille kokoontuvaa ja lapsen silmissä suurelta näyttävää joukkoa, joka valmistautui vuosittaiselle marssilleen kunnioittamaan ja muistamaan Puustellin metsään ammuttuja tapanilalaisia tovereitaan.

Rivistöön asettautuivat rummuin ja viimeisen päälle kiillotetuin, suurin torvin varustautuneet soittajat sekä muut marssijat, punaiset liput liehuivat joukon järjestäytyessä lähtöön. Alkutahdit kajahtivat ja liikkeelle lähdettiin sen aikaista Asematietä (nykyisin Liiketie) pitkin kohti Kanervatietä. Vajaa 100 metriä marssittuaan kulkue jo pysähtyi silloisen Oseniuksen talon kohdalle ja soittokunta kajautti korvia huumaavan marssilaulun, tarkoitus oli osoittaa mieltä ja muistuttaa tätä Oseniusta menneistä ajoista.

Tietämäni mukaan Osenius oli mukana teloittajaryhmässä joka aamuvarhaisella oli Tapanilan asemalta hakenut joukon töihin menossa olevia tapanilalaismiehiä ja aseella uhaten vienyt heidät Puustellin metsään. Metsässä kiinniotetut olivat joutuneet itse kaivamaan kuopan johon heidät teloitettiin ampumalla.

Tämän mielenilmaisun jälkeen marssi jatkui Kanervatielle, Puutarhatien (nyk. Yrttimaantie) ja Rintamasotilaantien kautta Puustellin metsässä olevalle hautapaikalle.

En koskaan nähnyt muuta kuin kokoontumisen torille, marssille järjestäytymisen ja aivan alkutapahtumat ja siksi jäi hautapaikan sijainti metsässä minulta pimentoon. Kirkkaana tämä erikoinen, joka vuosi toistunut tapahtuma on kuitenkin mieleeni jäänyt ja mielenkiintoista olisi asiasta tietää enemmän.



Malmin työväentalolla toimivat järjestöt järjestivät toisen maailmansodan jälkeen joka vuosi toukokuussa muistojuhlan ja -marssin Puustellin metsään 1918 teloitettujen työläisten haudalle. Perinne loppui, kun teloitettujen jäännökset siirrettiin Malmin hautausmaalle yhteishautaan.
Juhlakulkue Tapanilan torilla.
Kuva: Toivo Karppinen
Julkaistu aiemmin: Malmin kuvalehti 1988, teksti Raimo Parikka.


Marja-Liisa Nurmi:

Vähän lisätietoa vanhalta tapanilalaiselta Martti Pöysälältä, siis:

Martti arveli musikanttien olleen HYT:n soittajia ja laulu oli todella kuulunut marssijoiden ohjelmaan, kyseessä tietysti työväen laulut joita matkan varrella laulettiin. Kulkue järjestettiin toukokuussa, ei kuitenkaan Vappuna vaan Martti Pöysälän mielessä olivat joko 6. tai 16. toukokuuta, kumpi se ei ollut hänen muistissaan, eikä sekään mikä oli kyseisen päivämäärän valinnan syy (teloituspäivä 16.5.?).

Lisäanekdoottina Martti kertoi Kanervatien päässä asuneesta hieman alkoholiin taipuneesta maalarista joka viikoittaisen lauantaipullonsa avattuaan kotimatkallaan lauantaisin Oseniuksen taloa ohittaessaan pysähtyi ja komealla äänellään kajautti Vapaa Venäjä -
laulun, eli viikoittainenkin mielenosoitus aikoinaan on paikalla tapahtunut.


Timo Lapila:

Muistikuvia Punaisten haudasta Puustellin metsässä

Pyöräilin koulupoikana Rintamasotilaan tiellä kesäisenä päivänä ja osuin kohdalle, kuin mielenosoituskulkue oli matkalla Punaisten haudalle. Joukko oli tulossa Tapanilasta ja suuntasi Puustellin metsään. Muistaakseni metsään painuttiin Rintamasotilaantie pohjoispäästä. Liityin ihmeissäni porukan jatkoksi ja kuuntelin puheita haudalla. Ainoa asia, joka jäi mieleen, oli se, että puhuja kertoi teloitettujen joutuneen itse kaivamaan hautansa.
Muistaakseni haudalla oli muistokivi tai valurautainen muistomerkki, jossa kerrottiin haudasta. Muistelen, että haudan ympärillä olisi ollut valurautainen aita, mutta saatan muistaa väärin.
Myöhemmin kävi niin, että hiihtelin kerran kuutamossa Puistolan suunnasta kotiin Airamin kilpalatua pitkin, ja latu vei aivan haudan vieritse. Se oli vähän pelottavaa iltapimeässä autiossa metsässä. Juuri tältä yölliseltä retkeltä muistan valurautaisen hautapaikan.


Iiris Savolainen:

Tämä tapahtui aika varmasti vuonna 1959 loppukeväästä tai alkukesästä. Lähtöpaikka marssille oli Tapanilan tori ja siitä lähdettiin niin sanottuun Puustellin metsään. Marssijoita  oli noin parisenkymmentä muutamat kantoivat punaisia lippuja ja joillakin naisilla oli kukkakimppuja käsissään. En muista laulettiinko siinä kävellessä, enkä muista oikein sitäkään mitä siellä Puustellin metsässä tapahtui. Tämä nyt ei ollut kaksinen juttu, mutta mieleen se on jäänyt.
 

Liisa Nordman:

1950-luvun lopulta ja 1960-luvun alulta nousee mieleen muistikuvia näistä punaisten kesäisistä marsseista. Kulkueen ääni kuului kaukaa Yläkaskentieltä Lapilan mutkasta asti kotipihaan nykyiselle Kytöpolulle. Kulkueen tullessa lähemmäs siitä erotti ensimmäisenä rumpalit ja edessä ja monin paikoin kulkuetta liehuvat isot punaiset liput, joissa monissa oli koristeelliset hapsureunat ja joitain mahdollisesti kirjailtuja tunnuksia tai koristeita. Kulkue oli kuin sadun punaista syöksevä kovaääninen lohikäärme. Vähintään kaksi rinnan siinä marssittiin. Tosin muistoissa on, että marssijoita olisi riittänyt koko silloisen tien leveydeltä ja kulkue oli pitkä. Marssiessa väki lauloi kovaäänisesti.
Kulkue kiersi nykyisen Lestimäen ja jatkoi Vanhan Suutarinkyläntien kautta Puustellin metsään. Marssijat näkyivät yläkerran ikkunasta pitkän matkaa Vanhaa Suutarinkyläntietä mennessään. Olen myöhemmin arvellut, että marssi jatkui siitä nykyiselle Vaskihuhdantielle ja siitä metsään.
En muista että lippukulkue olisi palannut samaa reittiä Tapanilan suuntaan.


Liisa Nordman:

Kerrottua:
- Edesmennyt Holger Markelin kertoi aikanaan, että metsään viedyistä olisi yksi päässyt pakenemaan ja että hän olisi ollut Sanduddin tapettitehtaan työntekijä.  Markelin oli itse työssä tapettitehtaalla. Markelin kertoi teloituksen taustaksi sellaisen tarinan, että olisi ollut valkoinen ja punainen mies jotka "riiustivat" samaa naista. Mustasukkaisuudesta punainen ampui valkoisen ja siitä olisi Puustellinmetsän ampumiset saaneet alkunsa.
- Lähistöllä asui Lundin hiekkakuopan vieressä Lydia Lund, joka ei ollut herännyt ampumisen ääniin.
- Puistolasta marssi oma lippukulkue Puustellin metsään.


Jaakko Alanen:

Isäni Juho Alanen oli Tapanilan asemalla aamulla junaa odottamassa kun hänet otettiin punaisten toimesta kiinni ja asetettiin riviin usean muun miehen kanssa. Tapanilasta kauppias Osenius tunsi isäni ja sanoi:" Jussi tule pois sieltä, mitäs sinä siellä seisot. Jatka matkaasi."
Kymmenen kiinni otettua miestä kävelytettiin Malmin kunnantalolle. Siellä heitä kuulusteltiin ja luettiin tuomiot, jotka seuraavan yön aikana toteutettiin.

Muistitietoa ampumiseen liittyvistä tapahtumista:
Valkoisilla oli leiri Malmin lentokentän ja Falkullan välisessä maastossa. Leiriin pyrki mies, joka ei osannut sanoa, tai ei tiennyt, tunnussanaa ja hänet ammuttiin. Oliko niin, että valkoinen ampui valkoisen ja syy vieritettiin punaisille? Ampuja salasi tekonsa seuraavaan aamuun asti, jolloin hän vasta kertoi siitä. Leiristä lähti valkoisia Tapanilan asemalle ottamaan kiinni aamujunaa odottavia työmatkalla olleita punaisia. Yksi valkoinen vastasi 10 punaista, näin ollen otettiin 10 punaista miestä. Miehet vietiin Malmin kunnantalolle ja sieltä tuomioiden jälkeen seuraavana aamuyönä kävelytettiin Puustellin metsään.
Miehet laitettiin kaivamaan oma hautakuoppansa. Ennen ampumista oli yksi tuomituista anellut armoa syystä, että hänellä oli monta lasta. Hänelle oli sanottu, että kyllä lapsista huolta pidetään. Häntä ei oltu ammuttu vaan lyöty lapiolla päähän. Ampumisen alettua oli yksi miehistä jätetty ampumatta ja hänen tehtäväkseen oli määrätty hautakuoppien täyttäminen umpeen. Puhuttiin, että yksi uhreista olisi ollut venäläinen.

Lähistöllä olisi ollut pieni mökki, jota asusti yksinäinen nainen. Kerrotaan hänen nähneen ampumisen.

Marssit ovat alkaneet sodan jälkeen SKD:n väen voimin ehkä vuonna 1946 tai 1947. Kotitaloni sijaitsi Tapanilan torin lähellä Terveystiellä. Jotain muistikuvia marssista minulla on, tosin paremmin muistuu mieleen VPK:n kesäjuhla, joka oli paljon suurempi tapahtuma. Marssille osallistui vain SKD:läisiä kun taas VPK:n juhla oli kaikille avoin. Marssijat kokoontuivat Tapanilan torille ja kulkivat Puustellin metsään Asematietä, Kanervatietä, Puutarhatietä ja siitä Rintamasotilaantietä, jonka päässä oli iso oja. Ojan yli oli aseteltu muutamia lankkuja ylittämisen helpottamiseksi. Marssi jatkui kapeaa polkua pitkin ampumapaikalle. Polku johti Puustellin metsän läpi Suutarinkylään.

Kun teloituksen uhrien hautapaikka kaivettiin auki ja uhrien jäämistöt siirrettiin Malmin hautausmaalle laitettiin metsään teloituspaikalle jonkinlainen muistomerkki.

Loppuiko marssiin kokoontuminen kauppias Oseniuksen kuolemaan, koska jossain vaiheessa 1950-luvun lopulla kokoontuminen Tapanilan torille päättyi ja kokoonnuttiin jossain muualla.  



Kaarina Hakonen:

Syntymä- ja lapsuudenkotini oli rintamamistalo Uudisraivaajantiellä, Puustellinmetsässä. Punakaartilaisten hauta oli tien toisella puolella, synkässä metsässä. Metsä oli sellaista suoperäistä, jossa kasvoi paksua rahkasammalta ja erilaisia pehmoisia suoheiniä. Vanhempani sanoivat aina, että sinne ei saa mennä lapset hyppimään. Varmaankin se johtui hautapaikan rauhoittamisesta.
Me kylän lapset varmaankin vähän pelättiin sitä aluetta. Joka vuosi toukokuussa, oliko se sitten se 17: sta päivä, en muista, mutta omissa mielikuvissani yhdistin sen aina Vappuun. Punakaartilaiset marssivat silloin sinne haudalle. Me lapset juoksimme kulkueen perässä, uteliaina tietenkin.
Marssijoukon etunenässä kulki soittokunta, jossa oli iso käyrätorvi, pienempiä puhallinsoittimia sekä iso patarumpu, joka roikkui hihnasta miehen kaulalla. Siitä kuului kauas kantautuva, kumea rummutus. Hautapaikalla oli koristeellinen rautaristi. Sellaisia näkee hautausmaiden vanhoilla osilla. Joukko hajaantui haudan ympärille ja mieshenkilö piti puhetta. He toivat sinne myös kukkia. Joskus aiemmin kun olimme siellä metsässä mustikassa näimme, että haudalle oli tuotu kukkia. Se paikka oli ihmisten muistoissa ja tiedossa, polkukin sinne pysyi aina auki. Kulkue kulki Rintamasotilaantietä pitkin. Uudisraivaajantien päässä me sitten menimme joukon hännille. Rintamasotilaantien päästä jatkui polku suoraan haudalle. Tässäpä nämä muistikuvani lyhyesti ovat.


MaTaPuPu 24.4.1996, Ora Norro:

Puustellinmetsän kauhu...


Aseveljet olivat juuri palanneet rintamalta, sotakorvaukset ja jälleenrakentaminen oli alussa.
Uudisraivaajan tiestä ei ollut vielä merkkiäkäään eikä piirustuslaudalla pienintäkään suunnitelmaa Puustellin metsän asemakaavasta.

Oli ensimmäinen talvi sodan jälkeen. Kova pakkanen oli laskeutunut illalla, tulossa oli kirkas tähtitaivainen pakkasyö. Oli kuunkierron pimein hetki

Uudisraivaajantien paikalla kiemurteli suurten synkkien kuusien varjossa oikopolku. Kaksi yökulkijaa oli matkalla kumpikin omaan suuntaansa, toinen Mosaan päin ja toinen Pohjankylän puolelle.

Yön pimeyden vuoksi kulkijat tähyilivät tähtitaivasta, joka näkyi synkkien kuusien latvustojen yllä kavaltaen polun suuntaa. Ajatuksissaan miehet astuivat pimeydessä hieman haparoivin askelin ja ehkä hieman pelokkain tuntein, olihan Puustellin metsä kätkenyt synkät muistot monen mieleen. Kuinka ollakaan kävelijät kävelivät yhteen, koska katseet olivat tähtitaivasta suunnistamassa. Kaulukset olivat pystyssä, karvalakki tiukasti korvilla, narisevat askeleet eivät kuuluneet tai olikohan lunta niin paljon, että askeleet vaimentuivat lumeen. Mutta, joka tapauksessa törmäys oli huumaava.

Toinen osapuolista kertoi tämän tapauksen Kuoppatien saunassa, olin silloin koulupoika ja kuuntelin sivusta. Hän kertoi kantaneensa haitaria olalla, haitari oli lentänyt hankeen ja mennessään pitänyt merkillistä ääntä ilmalennon aikana ja tämä oli kentie lopullisesti pelästyttänyt vastaanpuskijaa. Kaveri oli kuulemma polvistunut polulle ja ristinyt kätensä, rukoillut "en minä sitä yksin tehnyt" ja pyytänyt armoa.

Haitarimies oli raapaissut tulitikun ja valaissut sillä, niin tosiaan, vastapuoli oli ollut polvillaan maassa. Ympyriäisillä silmillään pelästyneenä uikuttanut. Mutta, kaveruksethan tunsivat lopulta toisensa ja vähän nolona oli mies noussut polvilleen. No, onneksi toisella oli pullossa vielä vähän jäljellä ja se auttoi heti ensijärkytykseen ja sitten pantiin tupakit päälle.

Haitarimiestä ihmetytti saunassa mitähän se meinasi sillä "en minä sitä yksin tehnyt".


Web-toteutus: Liisa Nordman, 2010


 Helsingin Uutiset  

Suutarilaan muistomerkki entiselle joukkohaudalle?

Suutarilan Puustellinmetsään halutaan pystyttää muistomerkki paikalle, jossa valkoiset teloittivat punaisia joukkohautaan vuonna 1918. Ruumiit siirrettiin 1970-luvun alussa nimettöminä Malmin hautausmaalle.

Suutarilalainen Liisa Nordman yrittää hankkia kaupungin rakennusvirastolta ison kiven, johon kiinnitettäisiin muistolaatta kertomaan teloituspaikasta ja joukkohaudasta.

– Kyse on kotiseutuhistoriasta, vaikkakin sen ikävämmästä puolesta. Kun ihmiset kulkevat Puustellinmetsässä, he voisivat niin halutessaan käydä muistomerkillä hiljentymässä ja miettimässä. Vuosi 1918 oli todella kovaa ja traagista aikaa, Liisa Nordman kertoo.

Nordman on itse täysin epäpoliittinen henkilö. Hän pitää muistomerkkiä tärkeänä, koska kyse oli niin koskettavasta tapahtumasta.

–  Pelkoni on, että tieto katoaa. Riipaisevaa myös on, että teloitetut miehet haudattiin kaikki tunnistamattomina. Mielestäni he ansaitsevat kaiken sen muistelun ja huomion mitä vaan jälkipolvet voivat antaa, Nordman jatkaa.

Idea muistomerkkiin syntyi kun Nordman ja muutamat muut alueen pitkäaikaiset asukkaat kiertelivät vuonna 2010 Puustellinmetsässä etsimässä tarkkaa teloitus- ja hautapaikkaa.

Porukka tiesi, että jossakin päin Puustellinmetsää oli ollut haudattuna punaisia.

–  Minun ikäluokastani ja ehkä pari vuotta nuoremmista vielä jokunen asuu Suutarilassa. Me olemme viimeiset, joilla on omakohtaista tietoa ajasta, jolloin ruumiit olivat maassa metsässä ja jolloin ne siirrettiin Malmille. Monille nuorille ihmisille on ollut yllättävää ja uskomatonta, että Suutarilassa on joskus tapahtunut tällaista, Nordman kertoo.

Asukasporukka päätyi siihen, että teloituspaikka sijaitsi pienellä kumpareella, jota ympäröi lahonneita parrunpätkiä. Teoriaan päädyttiin siksi, että vieressä on kuoppa, josta on 70-luvun alussa ilmeisesti kaivettu maata, jolla hautapaikka on peitetty luurankojen Malmille siirron jälkeen.

Nordman on selvittänyt historiantutkijalta, että todennäköisesti teloitus oli valkoisten kosto.

–  Tietolähteestä riippuen 5-15 miestä vietiin aikaisin aamulla Tapanilan asemalta Malmille kuulusteluihin, jotka kestivät koko päivän. Yötä myöten punaiset talutettiin Puustellinmetsään ja laitettiin kaivamaan omaa hautaansa. Sitten heidät ammuttiin yksitellen kuopan reunalla.

Muistomerkkihanke on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että se odottaa rakennusviraston päätöstä kiven toimittamisesta.

Suutarilalainen kaupunginvaltuutettu Tarja Tenkula on luvannut kerätä varat muistolaattaan, joka kiinnityksineen maksaa noin 500 euroa. Tenkula aikoo kerätä varat koillisten sd-yhdistysten ja kansalaiskeräyksen kautta. Rakennusvirasto ja kaupunginmuseo ovat periaatteessa suhtautuneet muistomerkkiin myönteisesti, mutta ovat myös ilmoittaneet, etteivät ne kustanna muistomerkkiä.

– Kun Tarja Tenkula on saanut muistolaatan varat kasaan, minun vastuullani on hankkia laatta ja kivi. Kiven aion hankkia rakennusviraston kautta, Liisa Nordman sanoo.


Puustellinmetsän muistokivi toteutui lokakuussa 2012.